Talolla

Kivitalossa sisällä oli miellyttävän viileää, mikä tarkoitti sitä, että oli mukava vetää peittoa päälle. Viileä ilma tekee myös yöunesta levollista. Emma yritti herätä jo seitsämältä kirkonkellojen kumahdellessa, mutta saimme hänet nukutettua sentään kahdeksaan asti. Laura heräsi yhtä aikaa Heinin kanssa yhdeksältä. Oli mukavaa venytellä hitaasti sängyssä tytöt kainalossa ilman, että tarvitsi miettiä aamiaiselle ehtimistä. Timo nukkui vielä tunnin muiden jälkeen. Tytöt söivät aamiaista sisällä ja toisen kerran meidän kanssamme terassilla. Pitkästä aikaa tuli luettua Hesaria (kiitos digiversion) tuntikaupalla ja juotua samalla useampi kuppi café au lait:ta. Ah, loma!

Emännän löytökoirat George ja Arthur pyörivät hänen perässä kepeästi haukahdellen. Taisivat olla jotain terrierintapaisia hauskoja vekkuleita. Tosin löytökoiria, joten emäntä ei antanut tyttöjen leikkiä niiden kanssa hyvätapaisia vaikka olivatkin (siis sekä tytöt että koirat...).

Lounaaksi teimme kanasalaattia ja tytöille kanapastaa maalaisleivän kera. Aurinko paistoi täysin kirkkaalta taivaalta ja lämpötila nousi nopeasti kolmeenkymmeneen. Siksi oli mukava pulahtaa välillä vilvoittelemaan ja varjoon sohvalle makoilemaan. Tytöt laskivat aina kirkonkellon tasalyöntejä ja ilmoittivat aina paljonko kello oli. Myös puolituntiset ilmoitettiin yhdellä ontolla kumauksella. Emäntä kertoi, että aiemmin kellot kumahtelivat läpi yön, mutta kyläläiset olivat päättääneet yhdessä tuumin, että klo 07 – 22 riittää hyvin (yl-lä-tys). Heini teki myös itselleen merkinnän laittaa ostoslistalle aurinkokello, koska kirkonkellot olisivat hieman hankalampi järjestää. Tällä hetkellä ostoslistalla on jo lisää laventeleita, sellaisia laventelinsukuisia pensaita mitä lie, oliivipuu (jos sellainen meillä elää), pari viinitynnyriä (tyhjää), mosaiikkinen/takorautainen pöytäryhmä, ajatus kunnollisesta keittiöpuutarhasta salaatteineen ja porkkanoineen, takorautainen sohva pihalle, kunnon teemukeja (ehkä sellainen keltainen ja oranssi) ja se aurinkokello. Ai niin ja ne ihanat kukalliset päiväpeitot, joita en koskaan ole saanut Ranskasta aiemmin mahtumaan mukaan...Päivä meni nopeasti uiden, ruokaa laittaen ja tyttöjen kanssa leikkien. Reissussa parasta on se, että pääosassa ovat lapset ja rentoilu eikä kotitöitä tai muita pakollisia juttuja tarvitse tehdä. Ah tätä onnea!

Châteauneuf du Pape – Pont du Gard – Uzès – Narbonne

Olimme sopineet Laurenin kanssa aamiaisesta kello 9.30. Kaikki muut vieraat olivat käyneet jo aamiaisella ennen yhdeksää, joten terassipöydät olivat vapaasti meidän käytössämme. Muut vieraat koostuivat mitä ilmeisimmin ei-unisista pariskunnista, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Aamiainen oli loistava selectión kaikkea mahdollista herkkua. Maalaisleipää, patonkeja, ilmakuivattua kinkkua, juustoja, itse tehtyä vaniljakakkua ja hilloja, jugurtteja, hedelmiä, tuorepuristettuja mehuja ja myslejä. Kerrassaan makoisaa. Nautimme aamiaisen pihalla ihaillen kauniisti hoidettuja itstutuksia, puita puolikkaissa viinitynnyreissä ja viiniköynnöspeltoja. Lapsia kiinnosti päästä jo pian taas uimaan, joten Timo siirtyi pulikoimaan Heinin jatkaessa useammalla kahvikupillisella auringossa. Ilma oli varsin miellyttävä – hieman tuulinen, mutta lämmin ja aurinkoinen. Sen verran lämmin tuli pakatessa, että Heinikin pulahti uimaan ennen lähtöä.

Yhdentoista aikaan kurvasimme kohti kaupunkia nimeltä Uzès ja sen lähellä sijaistsevaa Pont du Gard aqveductia. Pont du Gard on korkein roomalaisten rakentama aqveductisilta (49 metriä). Se on 2 000 vuotta vanha ja kuljetti vettä Uzèsin lähteiltä aina 50 km Nîmesiin asti. Yksi siltakivi painoi 6 tonnia ja kivet hinattiin valtavan orjatyövoiman ja eri kampimekanismien avulla korkeuksiin. Suuri kalsiumäärä aqveductin vesikourussa todistaa sen olleen aktiivisessa käytössä 400-500 vuotta. Ihailimme arkkitehtuurista taideteosta sekä viereisiltä kallioilta, aqveductin ylimmästä kohdasta että alhaalta joen penkalta. Tytöt pääsivät jäätelöiden jälkeen jälleen uimaan pienten mukulakivien täyttämään jokeen, jossa oli vettä pitkälle vain polveen asti. Vesi oli turkoosinvihreää ja läpinäkyvää joka kohdasta. Vieressämme oli piknikillä ruotsalainen perhe paksun labbiksen kanssa. Myös paikallinen melojajoukkio oli jäänyt uimaan Pont du Gardin alle.

Tarpeeksi kauan ihailtuamme siltaa päätimme jatkaa matkaa läheiseen Haribon Musée de bon bon -karkkimaailmaan. Olimme hieman etuajassa ennen kuin museo jälleen aukesi lounasajan jälkeen. Pidimme siis varjossa pienen piknik-hetken, mikä olikin aivan paikallaan siihen namimäärään, mitä kierroksella piisasi. Kierroksella sai tutustua Haribon historiaan ja vanhoihin karkkilaatikoihin sekä tietysti karkkien tekoon eri lapsille suunnattujen laitteiden ja animaatioiden avulla. Kierros oli juuri sopivan pituinen eli noin puolisen tuntia omassa tahdissa ja huipentui myymälään, jossa valtavat karkkisäkit maksoivat vain muutamia euroja. Heini löysi mukaan myös postikorttej ja metallisen säilytyslaatikon Art Deco –tyylillä koristeltuna. Kierroksen jälkeen tytöt yrittivät kehittää valituskuoroa, mutta simahtivat pian autoon kaikesta sokerista huolimatta. Alunperin suunniteltu lounas/kahvihetki Montpellier:ssa matkan varrella jäi tästä syystä valiin ja vajaan parin tunnin ajomatka Narbonnen talolle taittui sutjakkaasti.

Talo oli jälleen hieno yllätys. 1800—luvulta oleva kivitalo oli hauska yhdistelmä vaaleanvioletteja, valkoisia ja vaaleansinisiä ikkunaluukkuja. Talo itsessään on valtava, josta me asutamme noin 100 neliön erillistä kattohuoneistoa. Alakerrassa on pingispöytä ja pelejä lapsille, joita lainailtiinkin ahkerasti. Pihalla on valtava nurmikkoalue, oma keittiöpuutarha, uima-allasalue ja monta pientä pöytäryhmää eri puolilla noin parintuhannen neliön käsittävää pihaa. Jokapuolella oli myös toinen toistaan upeampia kukkaistutuksia laventeleista ruusuihin, muotoiltuihin pensasaitoihin ja oliivi- sekä sypressipuihin.

Emäntämme on englantilainen rouva, jonka mies asuu Lontoossa kolme viikkoa kerrallaan ja viikon täällä. Toinen teinityttäristä opiskelee ranskalaisessa sisäoppilaitoksessa ja toinen tyttäristä on jo yliopistossa. Mitä ilmeisimmin tällä perheellä ei ole pikkurahasta puutetta. Tiedämme nyt kuitenkin minkälaisen ranskalaisen talon hankimme sitten unelmissamme tai kun eläköidymme...Heini kävi ottamassa puutarhan eri yksityiskohdista ja sisustusratkaisuista kuvia. Rouva myös ystävällisesti kertoi, että läheisessä pikku kylässä oli kauppa, joka myy oikeita viinitynnyreitä koosta riippuen 50-80 eurolla. Vihdoin. Näitä tynnereitä onkin etsitty jo vuosia. Tällä kertaa voimme siis hyvällä omalla tunnolla käydä ostamassa muitakin sisustustarvikkeita, koska ostoslistalla olevat tynnyrit täytyy kuitenkin rahdata kotiin. Suomessa vastaavat tynnyrit maksavat 300 euron verran kappale ja niitä on myös vaikea löytää.

Nautimme teekupposet emännän kanssa, jonka jälkeen Heini lähti vahtimaan tyttöjä uima-altaalle ja Timo ruokaostoksille. Illalliseksi teimme tomaattipastaa ja salaattia, mikä oli raikas vaihtoehto lämpimän päivän jälkeen. Sunnuntaina emme aio lähteä autolla minnekään vaan keskittyä makoilemaan uima-altaalla ja lukea kirjoja.

Antibes – Châteauneuf du Pape – Orange

Lasten sisäinen kello herätti meidät jo puoli kahdeksalta, mikä ei todella ollut suunnitelmien mukaista edellisen illan myöhäisen nukkumaanmenon takia. Ensin viereen hiipi Laura ja hieman myöhemmin Emma. Oli silti ihanaa halia unisia tyttöjä ja yrittää jatkaa unia vuorotellen jompi kumpi tyttö kainalossa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta avatessamme verhot terassille, jonka takana välimeri kimalteli kirkkaana. Tytöt ihmettelivät lähes nauhana laskeutuvia lentokoneita. Emme ole ainoita, jotka ovat ihastuneet Côte d’Azur:n.

Aamiainen oli fantastinen. Jugurttia, sämpylöitä, leikkeleitä, kananmunaa, tuorepuristettuja mehuja ja kaikkia mahdollisia croissantteja ja kakkuja. Kahviakin saattoi juoda usemman kupin – se on aika hyvin automaattikahvista. Henkilökunta oli todella ystävällistä. Vatsat täynnä ja mielet virkeinä nousimme kattoterassille uimaan. Tytöt pulikoivat antaumuksella, vaikka matala osa oli hyvin rajoitettu pienen tasanteeseen. Siitä huolimatta saimme esityksen polskuttelusta ja sukeltelusta, joka on Lauran juuri oppima bravuuri. Lähdimme kolmen vartin pulikoinnin jälkeen juuri, kun lasti luokkaretkeläisiä ilmaantui paikalle.

Auto oli kätevästi autotallissa kellaritasossa, joten pääsimme viileinä matkaan. Matka sujui nopeasti tuttua rantamotaria. Alkumatka meni tyttöjen katsellessa keijuelokuvaa ja loppumatka puolestaan tyttöjen nukkuessa Heiniä vasten. Timo ajoi ja maksoi tietulleja tasaisin väliajoin ja ihaili ohi ajavia avoautoja. Maisemat oli kumpuilevan kauniit ja vehreät. Juttelimme, että täällä alueella olisi mukava vaikka asustella pidempiäkin aikoja. Provencessa kun yhdistyy rantaloma, kulttuuri, täydellinen kesäilmasto, viehättävät pienet kylät ja viinialueet sekä taide.

Châteauneuf du Pape on viehättävä kaupunki joskin aivan täynnä dégustacion ja caves –kylttejä, mikä alkoi jo vaikuttaa varsin turistimeiningiltä. Vaikka kylä oli varsin idyllinen tuntui silti, että jenkkituristeja oli enemmän kuin paikallisia. Edellisen illan nälkäepisodista viisastuneena päätimme suunnistaa ensin lounaalle ja vasta sitten tutustua kaupunkiin. Valitsimme yhden monista viehättävistä ulkoilmaravintoloista ja istahdimme puoliaurinkoiselle paikalle. Tytöt söivät kinkkupitsaa ja me aikuiset jaoimme plat du jour:n alkupalan eli graavilohisalaatin. Se oli raikkaasti ja yksinkertaisesti vain salaattia, lohta, sitruunaviipaleitä ja kapriksia mustapippurilla. Todella hyvää. Pääruoaksi Timo söi entrecôte:n ranskalaisilla ja Heini kasvispastaa. Palan painikkeeksi otimme todella hyvät paikalliset punaviinilasilliset. Jälkiruoaksi tilasimme espresson ja noisetten. Todella hyvä kokonaisuus. Kaikki tämä maksoi tippeineen 60 euroa, mikä on vähemmän kuin Suomessa, mutta parikymppiä enemmän kuin esimerkiksi Loiren alueella toissavuonna ja kolmekymppiä enemmän kuin pohjois-Italiassa viime vuonna. Mitä ilmeisimmin turistilisää oli ilmassa ja jenkit ovat tunnetusti vähän liiankin hyviä antamaan tippiä.

Palatessamme autolle eräs ranskalaismies kyseli kolikkoja parkkia varten, kun hänellä oli vain seteileitä. Vaihdon sijaan annoimme hänelle parkkilippumme, jossa oli vielä lähes tunti aikaa jäljellä. Hän oli aivan ihmeissään tästä ystävällisyydestä ja halusi maksaa jotain meille lipusta. Luonnollisesti emme suostuneet ottamaan rahaa vastaan millään muotoa ja hänelle jäi ilmeisen hyvä kuva suomalaisista, koska halusi vielä jäädä juttelemaan kotimaastamme ja juhannuksesta. Hauska heppu!

Kaupungin nähtävyys viinimaistelun lisäksi oli Avignonin paavien 1400-luvulla rakennuttama uusi linna (château neuf du papes) ja sen ympärille perustetut viiniköynnöspellot. Linna tosin oli aika lailla rauniona, mikä oli noin 5minuutissa nähty. Ihan jees kaupunki, mutta tuskin olisimme siellä käyneet ilman sitä faktaa, että Châteauneuf du Pape on yksi punaviinimaailman kiinnostavimmista paikoista. Emma poimi linnapihalla kukkia ja Laura aarrekiviä, kun me aikuiset ihastelimme lähinnä silmänkantamattomiin kumpuilevia vehreitä viiniviljelmiä. Maisemat muistuttivat aika tavalla Toscanaa, koska viiniköynnökset olivat huomattavasti matalampia ja kuivemman näköisiä kuin esimerkiksi Alsacissa tai Reims:n shampanja-alueella. Lisäksi köynnökset olivat oranssi-valkoisten, pyöreiden ja sileiden mukulakivien peitossa. Kivien rooli oli suojata köynnöksiä veden haihtumiselta ja nostaa lämpöä, jotta punaviinrypäleistä tulisi oikein maukkaita.

Seuraavaksi suuntasimme hotellille, joka löytyi pienen pyörimisen jälkeen Google Mapsin avulla. Emme olleet siis raaskineet päivittää navigaattoria...Hotelli Espace de l`Hers oli kerrassaan upea paikka. Ensinnäkin tie halkoi viiniköynnösviljelmiä hyvän tovin, kunnes pienen metsikön (bosque de l’Hers) jälkeen avautui valtava 1800-luvulta oleva kivitalo viiniköynnöstiluksineen. Tilaa tässä vanhojen sveitsiläisten veljesten omistamassa kartanossa on varmaan tuhat neliötä, upea sisäpiha ja uima-allas. Ranskalainen pariskunta Laure ja Christophe vuokraavat taloa bed & breakfastina sekä juhlatilana. Jutustelimme niitä näitä hetken isäntäpariskunnan kanssa. Laure kertoi muun muassa, että tämä yö oli ensimmäinen, kun koko tupa oli täynnä eli kaiken kaikkiaan 16 henkeä. Purimme tavarat pikaisesti, koska tytöillä oli kiire uimaan. Altaan vesi oli varsin viileää – vain +20c ja tytöt viihtyivät tällä kertaa pidempään uimapatjalla meloen kuin pulikoiden.

Uimisen jälkeen päätimme lähteä läheiseen Inter-Marché:n ostoksille ja siitä piknikille kanasalaattieväiden kera. Kaupunki, jossa kauppa sijaitsi, oli nimeltään Orange ja koska täällä nyt sattui olemaan yksi Unescon listalla olevista roomalaisamfiteattereista, päädyimme luonnollisesti tekemään pienen kierroksen. Toki kaupunki olisi muutenkin ollut käyntilistalla. Amfiteatteri (100-luvulta AD) oli mennyt juuri kiinni, mutta saimme siitä kuitenkin hyvän kuvan, koska jäljellä oli enää puolikas. Louis XIV olikin kuulemma sanonut, että ”This is the finest wall in my kingdom”. Amfiteatteri on tosiaan Euroopan ainoa keisari Augustuksen aikainen teatteri ja sitä käytetään edelleenkin teattereihin ja oopperoihin sen ainutlaatuisen akustiikan ansiosta. Kävimme myös katsastamassa riemukaaren, joka rakennettiin 20 AD. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että on nähtävyyksiä, jotka on rakennettu 20 vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen. Yleensä nähtävyydet ovat joko tosi paljon vanhempia tai keskiajalta. No näin kuitenkin täällä. Orange näytti kauniilta paikalta viehättävine kujineen, mutta koska kaupat olivat juuri sulkemassa ja meillä oli nälkä, päädyimme jatkamaan matkaa autolle. Tuulisen, vaikkakin aurinkoisen ilman vuoksi pidimme piknikin hotellin terassialueella, mikä oli isäntäpariskunnasta ihan ok. He toivat meille jopa omat lasit ja ruokailuvälineet. Uskomattoman hyvää palvelua ja voimme todellakin suositella paikkaa muillekin – sen verran sydämellinen vastaanotto oli. Illallinen oli makoisa ja jälkiruoaksi nautimme vielä mansikoita ja kuuntelimme kuinka illan pimetessä tytöt kikattelivat omille hassuille jutuillensa.

Espoo – Nice – Antibes

Tätä lomaa on odotettu! Eikä vähiten siksi, että ulkomaanreissu oli hyvin lähellä jäädä toteutumatta tänä kesänä uuden kodin ja piharakentamisesta johtuvien yllättävien menojen takia. Matka päätettiin kuitenkin varata jo vuodenvaihteen jälkeen Heinin useamman päivän kuumotuksen ja lopulta erittäin edullisten lentolippujen bongaamisen tuloksena. Timokin lämpeni viimein ajatukselle ja mitä lähemmäksi kesä eteni – sitä onnellisemmiksi tulimme lähenevästä matkasta Ranskaan – sinne meidän suosikkimaahan.

Lento Nizzaan lähti viiden tienoilla illalla ja set up oli seuraava: Heini teki töitä viimeiseen asti ja lähti Hanskin autolla Tellulle. Timo piti etäpäivän ja hoiti Irman ja Hanskin korvaamattomalla avulla tytöt valmiiksi, kodin siistiksi ja tavarat valmiiksi laukkuihin. Koko konkkaronkka ajoi sitten Tellulle, jonne Irma jäi odottelemaan, kunnes Hanski oli vienyt meidät kentälle meidän autolla. Tarkoitus oli sitten jättää meidän auto Tellulle, josta Irma ja Hanski jälleen matkaisivat takaisin Imatralle. Mutta eihän mikään mene kuin Strömsössä eller hur? Timo huomasi, että ajokortti oli kadonnut. Catastrophe! Ei muuta kuin Heini ja tytöt Hanskin kyydissä kentälle ja Timo takaisin kotiin tuhatta ja sataa. Luonnollisesti kortti löytyi meidän autosta, joka siis oli lentokentällä – ei siellä kotona...Tiukan aikataulun takia saimme onneksi Peten auttamaan autorallissa niin, että Timo sai ajettua suoraan kentälle ja molemmat autot saatiin takaisin Tellulle. Mikä show! Heini ja lapset olivat sillä aikaa chekanneet matkalaukut koneeseen ja nauttivat jäätelöitä ja kahvia kahvilassa Timon saapuessa lievästi sanottuna ylikierroksilla paikalle. Onneksi ajokortti löytyi ja Timo saattoi jatkaa luottokuskina reissussa, kuten aina ennenkin.

Lento sujui hyvin, vaikka huomasimme lastenleffojen unohtuneen ruumaan menneisiin matkatavaroihin. Tämän lisäksi aiemmista reissuista poiketen emme olleet muistaneet/jaksaneet/ehtineet ottaa mitään ruokaa mukaan lapsille, joten olimme täysin lentokoneruokien armoilla. Onneksi ruoat kelpasivat jotakuinkin ja lisää täytettä saatiin lentoemoilta sipsien ja suklaan muodossa. Me aikuiset päätimme ansaita minipullon shampanjaa loman kunniaksi.

Ilma Nizzassa oli yhtä lämmin kuin Suomessa eli +26c ja aurinkoista. Lasten mielestä upeinta tähän asti olivat huojuvat palmut ja se, että lentokenttä oli meren rannalla. Saimme suhteellisen nopeasti matkalaukut ja autovuokraamo Citerin kautta Peugeut 308:n. Autoa oli ajettu vain 10,000km, mutta toinen sivupeili oli mäsänä ja rekisterikilvetkin repsottivat sinne tänne. Tuli hieman ikävä toissakesän Alfaa ja luksusfiilistä. No aina ei voi voittaa ja pökötti toimi ihan ok. Hotellimme Inter-Hotel Seaside sijaitsi Antibesissa eli vain 10 km päässä kentältä. Hotellihuoneemme oli valtava useine huoneineen (lastenhuone, vessa, kylppäri, keittiö ja lopuksi ruokailutila, parisänky sekä sohva.) Huonetta kiersi lähes joka puolelta valtava terassi ja seinät ulos olivat lasia. Hotellista oli hienot näkymät Välimerelle aina Antibesista Nizzaan ja lähes Monacoon asti. Me tytöt kävimme kylvyssä sillä aikaa, kun Timo yritti epätoivoisesti ja ilman tulosta löytää auki olevaa supermarkettia tai kioskia. Iltapalaksi saimme tästä syystä vain mäkkäriruokaa, koska se oli ainoa aukioleva lafka näillä tienoilla kymmenen aikaan. Kello oli jo Suomen aikaa puoli kaksitoista, kun saattelimme väsymyksestä kikattelevat tytöt untenmaille. Timo katsoi vielä hetken Italia-Espanja fudismatsia ennen kuin valot sammuivat.