Ti 21.7. Kotiipaluu

Läheltä piti, ettemme jääneet Biarritziin. Sen verran heikossa kunnossa aikuiset olivat. Onneksi pahin oksentelu oli jo loppunut. Heini kävi peruuttamassa aamiaisen ja pyysi matkaeväiksi hedelmiä ja vettä sekä Emmalle aamiaisen huoneeseen. Lisäksi saimme palauttaa huoneen tuntia tavallista myöhemmin, mikä oli todella helpotus. Näin pystyimme pakkaamaan loppuun rauhallisesti leväten aina välillä. Postikortit tuli kirjoitettua tässä vaiheessa ja hotellin madame lupasi postittaa ne.

Harmitti kovasti, kun ihmiset kävelivät rantavarjojensa ja piknik-koriensa kanssa rantaan päin, kun raijasimme tavaroita autoon. Biarritzista jäi paljon nähtävää. Emme ehtineet toiselle puolelle kaupunkia tai käymään nähtävyyksissä, kuten katedraalissa sisällä tai kipuamassa majakkaan. Timo oli ajatellut myös golfata ja tyttöjen kanssa piti käydä aquariumissa. Lähellä olevat pikku kylät, kuten St Jean de Luz ja San Sebastián sekä lähellä sijaitseva Bordeux’n alue olisi olleet seuraavaksi kyläilylistalla. No ne jäävät sitten seuraavaan kertaan.

Seuraavaksi oli vuorossa auton tankkaus, palautus, tuolien ja kärryjen paketointi ja lennolle chekkaus, johon kiilasimme törkeästi heikon olon takia. Lento meni yllättäen helposti tyttöjen nukkuessa lähes koko matkan. Viimeisen penkkirivin melu vain oli korvia huumaava. Onneksi saimme korvatulpat, jotka helpottivat huomattavasti. Lento oli ajallaan ja kotiin pääsimme jälleen Hanskin kyydissä. Kotiinpaluu tuntui oikein mukavalta, vaikka olisimme helposti voineet jatkaa matkaa vielä sillä yhdellä viikolla Ranskan puolella :-)

Ja lopuksi pienet statistiikat reissusta:
korkein (gps): 1233m
Matalin (gps): -6m
Kilometrejä (auto): 2540,7km
Lämpötila korkein (auto): +40 C
Lämpötila matalin (auto): +14 C
Maat: 2
Valokuvia: 811kpl
Blogisivuja: 22

Ma 19.7. Biarritz

Aamulla heräsimme hieman ennen kymmentä, mikä oli mukavaa eilisen sairastelun jälkeen. Aamiainen loppuisi jo puolen tunnin päästä, joten laitoimme itsemme pikavauhtia kasaan ja nautimme ensimmäistä kertaa yhdessä erittäin hyvän aamiaisen. Tyttöjä hauskuutti jännät, läpinäkyvät aamiaismuroautomaatit, joiden ratasta kääntämällä murot tippuivat lautaselle. Me aikuiset tankkasimme useamman kahvin.
Tässä vaiheessa oli jo korkea aika lähteä tuliaisostoksille, joten Timo jäi aloittelemaan pakkaamista, kun tytöt lähtivät kävelemään viehättävää ostoskatua eteenpäin. Sieltä täältä katujen lomasta kimmelsi turkoosi meri, mikä alkoi hieman nostamaan tyttöjen rantakuumetta. Timo liittyi joukkoon pian ja saimme tehokkaasti hoidettua lähes kaikki tuliaiset.

Tästä tytöt jatkoivat edelleen rantaa kohden ja Timo vei ostokset hotellille ja nappasi mukaa pastaa ja paninit rantaeväiksi. Rannalla lekottelimme tuttuun tapaan hiekkalinnoja rakennellen ja kirjoja lukien. Espanjasta ostettu sini-valkoraidallinen aurinkovarjo toimi jälleen moitteettomasti ja Emma otti sen alla vielä pikku unet.

Viiden aikoihin Laura alkoi valittamaan vatsakipua ja lähdimmekin siitä pian kohti hotellia. Ensimmäistä kertaa Laura ilmoitti, ettei jaksa kävellä 200metrin matkaa hotellille, joka nosti jo hieman hälytysvalmiutta. Vaihdoimme tyttöjen paikkaa ja Laura sai kärrykyydin hotellille. Vatsakipu tarkoitti tietysti oksennustautia ja ripulia, joka oli tarttunut Emmasta.

Illalla Emma ja Heini kävivät vielä pienellä iltakävelyllä ostamassa loput tuliaiset ja hakemassa iltaruoat, joita lopulta kukaan ei oikein syönyt. Yhdeksän aikaan Timo siis liittyi sairastavien joukkoon ja puolen yön aikaan Heini. Ei taudista sen enempää kuin että taisi olla yksi pahimmista vatsataudeista, joita aikuiset ovat kokeneet. Tytöt pääsivät Osmosalin avulla onneksi pian kuntoon. Viiden aikaan taisimme kaikki olla vihdoin unessa. Tässä vaiheessa päätimme kuitenkin, että jatkossa lapsille otetaan hotelleissa aina omat sängyt. Sen verran uniaktiivisia välissä vuorotellen nukkuneet lapset olivat. Ei ollut kiva kokemus saada unipotkuja vatsaan vatsataudissa...

Su 18.7. Biarritz

Emma oksentaa! Näillä sanoilla alkoi pyhäaamumme Biarritzissa kello 03 tai 04. Oksennusta oli parisängyllä, kokolattiamatolla, Emman sängyllä, vaatteissa, tukassa, vessassa. Voi pientä raukkaa! Toinen vain oksentaa aina, kun on kaikki saatu puhdistettua. Onneksi hotellissa oli paljon pyyhkeitä ja Emma oppi nopeasti ilmoittamaan, kun on aika mennä vessaan. ”Äiti! Sylkäisenkö mä nyt tänne?” Tunnin koettelemuksen jälkeen Emma nukahti. Onneksi Laura ei herännyt. Seuraava kierros alkoi kello 07. Tässä vaiheessa Timo kävi kysymässä jo lisää liinavaatteita...Lyhyiden unien jälkeen Laura herätti kaikki pirteänä ennen yhdeksää.

Timo ja Laura lähtivät aamusiistiytymisen jälkeen aamiaiselle ja Heini jäi Emman kanssa halittelemaan huoneeseen. Pitkähkön tovin jälkeen ovesta astui 2 hymynaamaa aamiaistarjottimen kera. Aamiainen oli ollut erityisen hyvä ja sitä se oli huoneessakin.

Laura hyppi jo seinille pienessä huoneessa, joten teimme jaon. Timo ja Emma jäävät hotellille huilimaan ja Heini lähtee Lauran kanssa rannalle. Epäreilua, mutta se oli ainoa vaihtoehto.

Rannalla oli jo paljon porukkaa saapuessamme sinne yhdentoista jälkeen. Aurinko paistoi lämpimästi ja valitsimme paikan lähes rannan tuntumasta hiekkaleikkejä ajatellen. Muutama tunti kului mukavasti vähän pulikoiden, hiekkaleikeissä ja eväitä syöden. Onneksi tekstiviestillä saa tietää nopeasti toisen leirin kuulumiset.

Puoli kolmen aikaan tapasimme lounaan merkeissä rantabulevardin puistossa, josta oli huikaisevat näkymät toiseen suuntaan Kasinolle ja rannalle ja toiseen suuntaan linnoihin ja kirkolle. Muut söivät patonkia ja Emma hieman kurkkua, vettä ja omenaa, jonka jälkeen uni voitti Heinin syliin. Kärräsimme Emman rannalle varjon alle nukkumaan, jotta pääsimme kaikki yhdessä hieman nauttimaan. Laskuvesi on tuonut rantaa esille varmaankin jo 100 metriä aamusta ja Lauralla oli hauskaa löytää rannan kivenlohkareiden alta simpukoita ja leikkiä märässä hiekassa. Emmakin oli selvästi piristyneempi unien jälkeen, joten hänkin pääsi Isin kainalossa yhdessä Lauran kanssa mereen tyrskyihin hetkeksi. Puoli kuuden aikaan lähdimme takaisin hotellille ostaen herkulliset smoothiet ja thai take away nuudelit.

Huoneessa molemmat tytöt vaikuttivat kovasti levottomilta, kun Heini yritti napata ikkunasta viimeiset auringonsäteet viinilasi kädessään. Tässä vaiheessa eli kello 19 oli tyttöjen aika aloittaa iltapuuhat, joten Isille päätettiin suoda vuorostaan iltavapaa. Emma nukahti kahdeksan aikaan rättipoikkiväsyneenä ja Laura tuntia myöhemmin.

Timon palatessa iltakävelyltä ja kirjanlukutuokiosta puistosta, huomasimme että Emmalla oli kuumetta 39. Mikä kurjuus! Emma itkeskelikin illan mittaan useita kertoja ennen kuin saimme juotettua hänelle vähän särkylääkettä ja vettä. Onneksi oli oksennus-Osmosalit ja kipulääkkeet mukana! Iloitsimme kuitenkin siitä, että Emmanparantunut vointi päivällä mahdollisti yhteisen rantailun ja päivästä tuli oletettua parempi. Huomenna olisi kuitenkin mukavaa, jos Emma-pieni olisi kunnossa ja kukaan muu meistä ei jatkaisi oksennus-ripulia...Kaikista kielloista ja huudoista huolimatta oli tyypillistä huomata tyttöjen suukottelevan selkiemme takana. Se siitä varovaisuudesta sitten.

Huomenna on ohjelmassa toivottavasti rantalomailua, tuliaisten ostamista ja se välttämätön paha eli pakkaaminen, joka tästä kaaoksesta onkin vuoden sankariteko :-) Sairaspesä kiittää ja kuittaa!

Kuvia jälleen saatavilla (myös vanhoissa jutut) :o)

la 17.7. Logroño – Pamplona – San Sebastián – Biarritz

Yö meni aika sekavissa merkeissä. Emma päätti joskus kolmen aikaan, että häntäpä ei enää väsytä. Niin sitä sitten maattiin vierekkäin, mutta vierestä kuului joko pulinaa, sormia venyteltiin eri suuntiin tai tökittiin jaloilla selkään, jos yritti ignoorata koko touhua. Heini luovutti tunnin jälkeen ja vei Emman Timon riesaksi toiseen huoneeseen ja jäi Lauran viereen nukkumaan. Emma jatkoi touhujaan vielä pitkän aikaa Timon kanssa ennen kuin uni voitti. Aivan tuli Emman vauva-ajan ”valvotaan-aina-kello-kolmesta-viiteen-yöt”. Onneksi saimme kuitenkin nukkua yhdeksään asti ennen kellon soittoa.

Aamu meni pienessä hötäkässä pakkaillen ja siivoten, koska olimme sopineet treffit omistajien kanssa kello 11. Siihen aikaan olimmekin ihmeellistä kyllä valmiita. Sitten odottelimme ja odottelimme. Heini alkoi jo panikoimaan, että oli sekoittanu kellonajat tai päivät lähdöstä sopiessaan. Kummankaan omistajan puhelimet eivät vastanneet. Omistajat saapuivat vajaan tunnin päästä eli lähempänä kello 12:sta. Meillä taitaa olla aivan eri aikakäsitykset. Omistajapari oli kuitenkin niin hurmaava, että sydämemme sulivat heti. Juttelimme niitä näitä talolla vietetystä ajasta ja siitä kuinka mukavaa meillä on ollut. Tytöt saivat Maríalta pehmotipusen, josta kuului kova kvääk kvääk kvääk, kun sitä painoi mahasta. Mahtava autolelu siis...Me puolestaan annoimme David Morenon Gran Reservaa ja Julialle puhallettavan kirahvinmuotoisen uimarenkaan sekä siiderilaseja parin Emman rikkoman lasin tilalle. Lähtiessämme omistajaparilla oli kyynel silmässä. Erityisesti Jorge oli aivan todella hellyyttävän tunteellinen. Meistäkin oli haikeaa sanoa hyvästit.

Hyvissä tunnelmissa lähdimme kohti Pamplonaa puoli yhden aikaan. Ulkona oli ensimmäistä kertaa pilvistä täällä La Riojassa olomme aikana. Tällä kertaa ajoitus oli siihen mitä parhain.

Pamplonaan ajoi vain reilu puolitoista tuntia ja jätimme auton lähelle vanhaa kaupunkia. Täällä oli jälleen puoliaurinkoista, vaikkakin viileämpää ja tuulisempaa. Siirryimme lähes suoraan syömään miellyttävään ja erittäin viehättävään pikkuravintolaan menu del díaa jälleen kerran. Missä muualla saat 12 eurolla kolmen ruokalajin ruoan? Hyvän ruoan päätti Heinin suklaakakku, Timon sitruunasorbetti ja tyttöjen jäätelöt. Ainoa miinuspuoli oli viereisen pöydän korsteenina röökaavat mammat, jotka vähät välittivät omista taaperoistaan tai meidän lapsista. Käsittämätöntä!

Pamplona oli viehättävä kaupunki keskustan osalta. Harmillista vain, että olimme jälleen liikkeellä siestan aikaan eli kaupat aukeasivat vasta tunnin parin päästä. Tsekkasimme katedraalin, parit kirkot ja ayatamienton eli kaupungin talon sekä kuljimme härkäjuoksun reitin. Itse fiesta oli loppunut pari päivää sitten, joten suoja-aidat olivat vielä osittain reiteillä sekä paljon valkopukuisia punaisella huivilla varustettuja ihmisiä siellä täällä. Erityisesti nuoret tinttasivat viiniä tähän asustukseen pukeutuneina kujilla isoina laumoina. Muutenkin tämä oli ensimmäinen paikka Espanjassa, jossa näimme tähän aikaan happy hour –meininkiä pullot kädessä. Kukaan ei tietystikään ollut humalassa vaan sieltä täältä kuului kilistelyä ja naurunremakoita; aivan kuin juhlat jatkuisivat vielä osittain, ainakin nuorison osalta.

Itse härkäjuoksun reitti on suhteellisen lyhyt ja härkien kanssa juosten se taittuu noin kolmessa minuutissa. Fiesta kestää siis viikon ja sinä aikana härät päästetään irti aidatulle reitille joka aamu kello 8. Aikainen ajankohta lienee siksi, että siihen aikaan ihmiset eivät ole ainakaan kovin humalassa. Pamplonan härkäjuoksun teki kuuluisaksi jälleen kerran Hemingway 1920-luvulla eräässä kirjassaan.

Kiertelyn jälkeen pohdimme hetken pitäisikö meidän jäädä tänne ostoksille mielenkiintoisten kauppojen aukeamista odotellen vai lähdemme jatkamaan eteenpäin. Yhteistuumin päätimme jatkaa matkaa, vaikka jälleen kerran huoahdimme sille, että myös Pamplona oli sellainen kaupunki, jossa olisi ollut kiva olla ostoksilla ja viettää ystävien kanssa iltaa tapas-baarista toiseen siirtyen. Kaupungilla oli hyvä karma.

Matka San Sebastiániin kulki Pyreneiden vuorten läpi, jotka olivat todella kauniita, mutta täysin pilviusvan peitossa. Naureskelimme jo sille, että niin se vain Suomen 15 asteen kesä on meillä täällä ja Suomessa ne pirun helteet. No, onneksi lämpötila nousi samantien päästyämme jälleen alemmaksi. Täälläkin oli tunneleita tunneleiden perään ja vähän väliä 6% kaltevuusvaroituksia. Kieltämättä motarinopeudet näissä maisemissa tuntuivat aika hurjilta. Täällä saimme riesaksemme myös ensimmäistä kertaa aivan älyvapaita autoilijoita, jotka joko ajoivat aivan takalasissa kiinni tai loukkaantuivat perusohituksista verisesti.

San Sebastián oli käsittämättömän kaunis kaupunki. Aivan kuin olisimme saapuneet Pariisiin. Samanlaiset mansardikatot kauniiden belle epoque –kivitalojen päällä, joki ja sillat upeinen koristeineen. Ranta oli myös todella hieno ja kaupunki täynnä toinen toistaan kauniimpia kahviloita ja putiikkeja. Mikä yllätys! Harmillista oli vain pilvinen sää, koska suunnittelemamme piknikki rannalla lasten telmiessä tyrskyissä ei tullut kyseeseenkään. Kaupungin kauneus, koko ja vilkkaus yllättivät meidät täysin. Päätimme siis lähteä kävelemään vanhaan kaupunkiin ja ostoksille, mutta ilmiselvästi joku oli päättänyt toisin. Kiersimme varmaan neljä kertaa kaupunkia ympäri etsien katuparkkipaikkaa tai parkkihallia, johon ei ollut kilometrin jono. Aivan kuin kaikki ihmiset olisivat olleet täällä samaan aikaan. Väsymyksen takia päätimme jatkaa matkaa kohti Biarritzia eväitä syöden. Lapset katsoivat telkkaria ja olivat ihmeen tyytyväisiä pillimehut ja leivät suussaan. Aikuiset olivat tällä kertaa väsyneempiä.

Onneksi matkaa Biarritziin ei ollut kuin puolisen tuntia, joten meillä on vielä optio tulla San Sebastiániin uudelleenkin. Parin tullin jälkeen olimmekin jo perillä. Hotelli Alcyon oli erittäin mukava yllätys sekin. Sijainti 200metrin päässä rannalta ja kauniilta kasinolta (vain ulkonäköseikka meille...) oli tarkkaan harkittu. Resepsuunin täti puhui vaihteeksi hyvää englantia ja opasti meille parkkihallit ja huoneen sekä hotellin toiminnot. Kauniisti sisustettu huone oli pieni, mutta toimiva. Parisängyn lisäksi pyytämämme lisävuode sekä pieni kaappi ja pöytä mahtuivat kylppärin lisäksi huoneeseemme. Meillä oli kuitenkin ilmastointi, minijääkaappi, 1800-luvun upeat pyöreät ja korkeat ikkunat ranskalaisine parvekkeineen ja todella hieno näköala kattokerroksesta. Olimme erittäin tyytyväisiä! Tätä voimme todella suositella.

Pienen hengähdyksen ja tavaroiden purkamisen jälkeen ulkona paistoi kaunis ilta-aurinko ja päätimme lähteä vielä pikku kävelylle ja syömään. Kotikatumme oli täynnä ravintoloita, kahviloita ja kauppoja, joka oli mukavaa maaseudulla sijaitsevien talojemme vastapainoksi. Ja kuten aiemmin mainitsimmekin on Biarritz todella kaunis kaupunki. Heini ilmoittikin jo, että tänne me tullaan sitten vielä uudelleen. Tämä on ensimmäinen kaupunki, johon voisimme ostaa rantaloman pakettimatkan. Kaupungissa ei ole mitään turismin leimaa, vaan kaikkialla näkyy pelkästään ranskalaisuus ja kauniisti pukeutuneet ihmiset. Kansainvälisempää täällä silti on, mutta eniten näkyy kuitenkin ranskalaisia ja espanjalaisia lomalaisia.

Rannalle päästyämme tytöt riehaantuivat täysin juoksemaan hiekassa ja tyrskyihin niin paljon kuin Heini antoi heidän iltamekoissa mennä. Lyhyen rannalla leikkimisen ja rantabulevardilla kävelyn jälkeen söimme pienessä ulkoilmaravintolassa käsittämättömän hyvät pitsat hyvän palvelun kera ja siirryimme puoli kymmenen aikaan takaisin hotellille laittamaan väsyneet tytöt uinumaan. Tyttöjen nukahdettua ihmettelimme vielä miksi ulkona paukuteltiin raketteja.

pe 16.7. Berceo ja talolla

Miten sitä ihminen laiskistuukaan, kun on kaunis talo uima-altoineen ja puutarhoineen ympärillään ja aurinko paistaa. Harmi vain, kun ruoka tuppaa loppumaan jääkaapista. Eipä auttanut siis muu kuin lähteä tuttuun Berceon kauppakeskukseen, jossa myös Eroskin hypermarketti sijaitsi. Eli meille nämä kääntyivät luonnollisesti muotoon Berse ja Eros...Muahahaa!

Kauppakeskuksen pihalla oli jokseenkin lämpöistä. Auton mittari näytti 38 astetta, mikä taitaa olla meidän ennätys täällä ja aivan liikaa. Onneksi sekä auto että kauppakeskus oli ilmastoituja. Berseestä löytyi kaikenlaisia kauppoja, mutta ei mitään ostamisen arvoista. Tässä vaiheessa alkoi myös nuo tuliaiset mietityttämään, koska emme olleet niistä ostaneet yhtäkään. Niin ja puhumattakaan kortit, jotka on vieläkin kirjoittamatta.

Kauppakäynnin jälkeen suunnistimme takaisin talolle loikomaan ja lukemaan kirjoja. Lapset luonnollisesti pulikoivat altaassa ja päivän kohokohta oli jälleen puutarhan kastelu kastelukannuilla ja puutarhaletkulla. Tämä kirvoitti tytöissä jo suuria riemunkiljahduksia, kun päälle satava vesi oli suoraan vuorilta tulevasta joesta ja aika kylmää. Loistavan Chef Hirvosen loihtiman päivällisen jälkeen pakkailimme tavaroita ja siivosimme taloa jo osittain huomisen lähtöä varten.

Tyttöjen mentyä nukkumaan nautimme vielä rosée shampanjaa ja mansikoita hääpäivän kunniaksi, jonka jälleen kerran olimme unohtaneet. Sehän oli virallisesti jo 6 päivää sitten...Tämä unohtelutraditio on jatkunut lähes joka hääpäivä, koska aina tähän aikaan olemme Euroopassa lomamatkalla.

to 15.7. Auringonottoa, pulikoimista ja kirjojen lukemista talolla

Eilinen päivä oli aika tapahtumarikas, joten päätimme viettää välipäivän talolla rentoutuen. Tänään ei tullut katsottua kelloa juurikaan vaan heräsimme, kun lapset riipivät meidät sängyistä ja söimme, kun oli nälkä. Päivä kului kirjoja lukien, altaassa polskien ja aurinkoa ottaen. Nyt on siis hyvää aikaa kertoa hieman enemmän talosta ja maasta, jossa olemme.

Jääkaapit
Talolla muiden mielenkiintoisten asioiden lisäksi on kolme jääkaappia. Yksi normaali ”mökkijääkaappi” keittiössä. Joku 80-luvun siniseksi maalattu ihme pihalla uima-altaan vieressä nimeltänsä Kelvinator. Ja kolmas on niin kutsuttu minijääkaappi vanhempien makuuhuoneessa, johon mahtuu siis maksimissaan pari tölkkiä tai puolenlitran vesipullo. Toki täytynee myöntää, että on varsin mukavaa kaivaa kylmä juotava pihajääkaapista kesken löhöilyn saati, että tallustelisi koko matkan keittiöön. Sama juttu yöllä lakanoiden liimautuessa iholle. Ei muuta kuin käden ojennus makkarin minijääkaappiin ja avot; kylmä vesipullo huulille.

Haikarat
La Riojan alueella näkee paljon haikaroita. Niiden suuret risukasapesät ovat vallanneet monien kirkkojen katot ilman mitään häätöukaaseja. Myös Nájeran luostarin kellotapuli oli haikaroiden suosiossa. Upeita lintuja ja yllättävän isoja!

Kotkat (Aveos)
Asuintalomme lähistiölle liitelee käsittämättömiä määriä kotkia. Parhaimmat parvet ovat koostuneet yli tusinasta kotkasta. Kotkia on kaiken kokoisia, joista isoimpien siipienväli ylttää lähelle kahta metriä ellei jopa yli. Todella upeaa istuskella puutarhassa ja katsella kotkien liitelyä vuorten yllä sinistä taivasta vasten. Kaunista on myös katsoa kotkan varjon piirtyvän vuoren seinämää vasten sen liitäessä kevyen näköisesti. Kotkien määrä on sen verran suuri, että vitsailimme siitä, että ei ihme, ettei pihoilla ole ponia pienempiä elämiä esillä.

Vesi
Talon vesi tulee kuulemma suoraan vuorilta ja on juomakelpoista. Me olemme kuitenkin ostaneet pelkkää pullovettä ihan jo eri bakteerikantojen vuoksi. Vesi on täällä ilmeisen kalkkipitoista myös, joten föönin puuttumista ei huomaa edes. Täällä hiukset käyttäytyvät ihmeellisen mallikelpoisesti ja välillä voisi jopa kuvitella, että olisi käkertänyt enemmänkin korkkiruuveja hiuksiin.

Espanjalaiset
Espanjalaisia löytyy ihan joka junaan. On ihan perinteisiä don quijote –tyyppisiä tummaihoisia ja mustatukkaisia, mutta aivan yhtä paljon löytyy arabialaista verta tai ihan vaaleaihoisia ihmisiä. Toiset ovat erittäin kauniita ja komeita ja toiset aika perustallaajia, joten kontrasti on aika suuri. Erityisen suuri ero on naisissa. Nuoret tytöt ovat tosi kauniita ja jotenkin äidiksi tultuaan naiset pullahtavat yleisesti ottaen keskivartalon kohdalta. Vanhemmaksi tullaan varmasti keskimäärin 35-40 –vuotiana, koska monesti mietimme, että ovatko nuo lasten vanhemmat vai isovanhemmat.

Sokerileivonnaiset
On suuri ihme, etteivät espanjalaiset ole täydellisen ylipainoista porukkaa. Todella lihavia, niiden persevien naisten lisäksi, näkee todella harvoin. Ihmeeksi sen tekee jälkiruokakakkujen makeuden taso. Jokaisessa kaupassa ja leipäkaupassa, jossa kävimme koreili toinen toistaan sokerisempia ja suklaisempia croissantteja tai pullasia. Yleensä nämä oli vieläpä pakattu muovialustalle ja elmukelmukääreeseen, jotta vaikutelmasta tulisi oikein sokerinen. Kaiken kruunaa tietysti se, että pienin puketti käsittää yleensä 8-12 pullasta koosta riippuen ja hinta pyörii noin 1-2 euron tienoilla. Pullaset on tietysti aina tuupattu täyteen erilaista suklaa- tai marjamassaa, joten yksi tälläinen vastannee koko päivän kaloritarvetta. Tämä olisi jollekin vakavasti sokeriaddiktoituneelle henkilölle paha paha paikka.

El café
Tällä reissulla olemme puhuneet kahvista ehkä vähemmän kuin tavallisesti ehkäpä siksi, että kahvin taso on meidän makuumme kohtalaisen hyvä. Italiaan on tietysti turha verrata, mutta joka paikassa kahvi on espresso-pohjaista ja laadukkailla laitteilla valmistettua. Ravintoloissa saatu kahvi on siis kelpuutettu mielihyvin.
”Kotikahvista” puheen ollen meille tietysti kävi niin, että ensimmäisellä talolla ei ollut edes mutteripannua, joten ostimme paikallisesta supermercadosta sellaisen ihan perinteisen. Kuvitelkaa, siinä oli pohjassa reikä! Muutaman päivän päästä saimme uuden; tällä kertaa espanjalaisittain tummanpunaisen. Se oli ihan ok, mutta ostamamme espanjalainen espresso oli aika pahahkoa. Seuraavan kauppareissun yhteydessä saimme sitten oikeanlaista, italialaista jauhatusta.

No sitten olikin maidon vuoro. Semi-denastatadaa vai mitä? Kaikki maidothan täällä ovat iskukuumennettuja, emmekä ymmärtäneet maitopaljouden eroista juurikaan. Kaiku-merkkinen maito tuntui meille toimivan parhaiten. Punainen maito oli täällä sitten vaaleanpuna-valkoisessa pakkauksessa, joten sekin tuli selvitettyä. Nyt meillä on siis pannu, taito ja tieto myös kahvilaadusta ja maidosta eli eikun kahvittelemaan.

Ke 14.7. Aikuisten päivä en las bodegas

Muistathan varata ruokaa ja juomista tämän päivän tarinan lukuun.

Juttelimme jo edellisenä iltana Lauran ja Emman kanssa tämän päivän tapahtumista. Tänään tehtäisiin siis Isin ja Äidin juttuja. Olimme sopineet Jorgen kanssa, että hän soittaisi ja varaisi meille vierailun ja ruuan Museo de la cultura del viñosta joka sijaitsi pienen Brionesin kylän vieressä. Aamulla Jorge soittelikin meille ja vahvisti, että vierailu oli sovittu, mutta ravintola aukeaisi vasta myöhemmin, joten hän ilmoittaisi siitä lisää. Autoon pakkautuessamme Jorge jo kilauttikin kaverille ja ilmoitti, että museo vierailu olikin siirtynyt puolituntia myöhäisemmäksi ja ravintolan kanssa oli ”ongelmia”.

Kerrottakoon Jorgesta sen verran, että hän on varmsti yksi mukavin espanjalainen, jonka olemme tavanneet ja erittäin kova juttelemaan. Isoimmaksi haasteeksi hänen kanssaan muodostuu se, että kun hän innostuu, niin häneltä unohtuu täysin, että hän ei ole keskustelemassa paikallisten kanssa ja puheen nopeus kasvaa huomattavasti. Jos hänen kanssaan yrittää vaihtaa englanniksi, niin hän vain hymyillen ohittaa asian ja jatkaa espanjaksi eteenpäin :)

Tästä siis ymmärrys ”ongelmasta” ravintolan kanssa. Viinimuseon jälkeen olimme sopineet kierroksen David Morenon bodegaan. Matka sujui tällä kertaa ongelmitta ja jo tutuiksi tulleet maisemat vierimät matkan edetessä. Pellot loistavat keltaisina ja istutukset vihreinä. Tämä kontrasti on välillä todella käsittämätöntä; miten kukaan pystyy viljelemään viiniä näin karuissa olosuhteissa; lämpöä on joka päivä yli 30˚C , tuulet ovat yllättävän kovia ja vettä ei ole taivaalta tarjottu. Tämän viikon ainoa sade oli ukkosen mukana tullut ja kesti maksimissaan 45 minuuttia. 50 kilometrin matka taittui mukavasti ja museon etsimiselle varaamamme aikaa ei tarvittu, koska tien vieressä meitä ensin tervehti Dinastía Vivanco Bodega upeine kartanoineen ja laajoine rypäleviljelmineen sekä heti Brionesin käännöksestä alkavat Museo de la cultura del viño kyltit, jotka johdattivat meidät edellä mainitun bodegan pihaan.

Sisälle päästyämme saimme tietää ravintolan olevan kiinni tänään (= Heinin ymmärtämä ongelma) ja että peruspaketti sisältää omatoimisen kierroksen museossa sekä kevyen puolentoista tunnin vierailun itse viinitilalla. Huono uutinen tässä oli se, että kierros olisi espanjaksi. Päätimme suostua leikkiin parista syystä: koska viinitilakierros on aina mukava kokemus, olemme kuitenkin kohtalaisen hyvin ymmärtäneet paikallisia sekä opashan voisi vaikka vahingossa osata muutaman sanan englantia. Museokierroksen alkuun oli tunti, joten päätimme kiertää museon ensin. Kierros alkoi lyhyehköllä hallelujah-videolla La Riojan alueesta ja Bodegan perustajasta. Itse viinimuseo koostui viidestä alueesta: 1. alue käsitteli viinin syntyä, kasvua ja täysi-ikäisyyttä. 2. alue koski viinin ”sielua” eli miten viini sai ominaisuutensa ja kuinka korkki suojasi noita ominaisuuksia. 3. alue käsitteli kellareita ja niiden merkitystä viinille sekä yleensäkin viinin säilömistä. 4. alue oli viinitaide. Upeita mosaiikkiteoksia, maalauksia, viinilaseja. 5. alue oli kokelma erilaisia viinipullon avausvälineitä korkkikoukuista korkkiruuveihin sekä erilaisia pumppuja. Kierroksen päätteeksi pääsi maistelemaan tilan viinejä. Museo oli hyvin kattava. Harmi, että kierroksen joutui tekemään hieman pikavauhtia pian alkavan bodega-kierroksen painaessa päälle ja ... lasten takia.

Museokierroksen jälkeen Heini ja tytöt singahtivat pihalta bongattuun liukumäkikiipeilytelineeseen ja Timo lähti selvittelemään pystyisikö bodega-kierrokselle ottamaan kärryt mukaan. Heinin pakatessa tyttöjä kärryihin ja Timo ostaessa paikan tapashenkisestä ruokalasta lapsille ruokaa alkoi ryhmämme kerääntyä. Tässä vaiheessa eräs setä tuli sönköttämään meille espanjaa nostellen olkapäitä pahoittelevasti. Puheesta jäi mieleen, että hän olisi meidän bodega-kierroksen opas, eikä hän puhunut sanaakaan englantia. Tyttöjen hieman huononevan mielialan ja sedän alkupuheenvuoron, josta emme ymärtäneet kuin tervehdykset ja seuratkaa minua, jälkeen Heini kipaisi pikaisesti tiskille ja vaihtoi kierroslippumme takaisin rahaksi. Meille kaikille tuli tästä parempi mieli.

Lopuksi suuntasimme museokierroksen viimeiseen osaan, joka oli kaikessa hässäkässä päässyt unohtumaan eli maistelemaan viinejä. Maisteltavana oli puhtaasti tempranillo-rypäleestä tehty vuoden 2005 Crianza. Viini oli meidän molempien mielestä varsin hyvää, eikä lainkaan niin pintakireätä kuin useat La Riojan alueen viinit, joita Suomessa olimme maistelleet. Tästä innostuneena suuntasimme paikan kauppaan. Mukaan tarttui kauniita postikortteja, 4 pullon puinen laatikko, jossa oli Dinastía Vivanco bodegan pääviinit hyvin edustettna sekä tuo maistamme Crianza kiitokseksi isäntäperheellemme. Ostamatta jäi laatikollinen vuoden 2004 vastaavaa Crianzaa, koska emme olleet vielä saaneet tietoa miten viinien tuominen lentokoneessa onnistuisi.

Viinimuseosta suuntasimme Brionesin kaupunkiin syömään koska saimme hyvän vinkin viinimuseosta. Alunperin meidän siis oli määrä syödä viinimuseon ravintolasta, josta saa Jorgen mukaan la Riojan parhaat perinteiset liharuuat. Lihat kuulemma paistetaan grilleissä, joissa käytetään polttopuina viiniköynnöksiä. Tämä kuulemma jättää lihaan upean aromin. Voitte arvata Timon harmituksen määrän kun ravintola olikin kiinni. Kaupungissa suuntasimme suoraan iglesian viereen, josta ravintolamme piti löytyä. Paikalta löytyi vain pikkuruinen bar, josta sai kyllä ruokaa, mutta miltään loistavan ruuan mekalta se ei näyttänyt. Hätä ei lue lakia. Istuimme pihalle pöytään ja jäimme odottelemaan tarjoilijaa. Heini bongasi aikuisille ensalada mixtan ja patatas ali-olin sekä tytöille jotain paistettua lihaa ja ranskalaiset. Juomisten tuomisen jälken jouduimme siirtymään sisälle, koska tuuli oli yltynyt niin kovaksi, että se meinasi viedä Heinin vino tinto lasin mukanaan. Ruuat oli perustavaraa, mutta patatas ali-oli jäi positiivisesti mieleen sopivan kokoisena annoksena lohkoperunoita ja varsin maukkaita sooseja (valkosipulimajoneesi ja jonkinasteinen chilikastike).

Päätimme sunnata kahville ja kiertelemään viinin pääkaupungiksi kutsuttuun läheiseen Haron kaupunkiin jos sieltä vaikka löytyi tytöille iso leikkipaikka, joita näytti olevan joka kaupungissa kokoon katsomatta. Harossa semmoisen löytämiseen meni tovi ja se oli tietysti juuri sillä aukiolla jota ympäröi pankit kahviloiden sijaan. Ainakin lapset pääsivät leikkimään ja purkamaan patoutunutta energiaansa. Aikuiset makoilivat maassa ja yrittivät kerätä voimia seuraavaa vierailua varten.

30 km Matko Harosta Badaránin kaupunkiin, jossa David Morenan bodega sijaitsi, meni leppoisasti. Pieni päänvaiva tuli puolessa välissä matkaa, kun espanjalaiset olivat ehtineet rakentaa täysin uuden tien ja eritasoliittymän kohdalle, josta meidän olisi pitänyt kääntyä. Onneksi suoraan ajamisemme ei kostautunut vaan seuraavan kaupungin kautta pääsi Badarániin vähintään yhtä nopeasti. Badaránin kaupungissa reittivalintamme osoittautui vieläkin tuotteliaammaksi kun David Morenan bodega tervehti meitä juuri sen tien varrella jota tulimme kaupunkiin – loistavaa ei tarvitsisi kierrellä pikkukaupunkia bodegan etsimiseksi.

Juuri ennen saapumistamme Bodegaan, saimme tietää Hanskin avustuksella, että viinit kulkevat normaalimatkatavaroina ja kun tiedetään, että kyseessä on viiniä, niin niitä kohdellaan varovaisemmin. Lentoyhtiö myös vastaa viineistä ja niiden mahdollisesta rikkoutumisesta samalla tavalla kuin normaalimatkatavaroista. Loistavaa, voimme siis täyttää matkatavarakiintiömme viinillä.

David Morenon bodega on perheyritys ja nuori verrattuna vaikka Ranskan monen sadan vuoden viinisukuihin. Bodegan perustanut 60-vuotias David Morena siirtyi ensin viiniyhtiön toimitusjohtaksi La Riojan alueella, jossa hän pikkuhiljaa löysi mahdollisuutensa ja osti oman bodegan. Kiertueestamme vastasi itse Morenon nuorempi tytär ja hän hoiti esittelyn englanniksi. Kuten aina kiertua alkoi pakollisella videolla ja siirtyi siirtä nuorten viinien teräksisten sammioiden kautta kellarin uumeniin. Kellarista jäi mieleen sen kodikkuus. Tynnyrit oli kasattu kolmen tynnyrin pinoihin jotta jokaiseen tynnyriin pääse helposti käsiksi. Tytär kertoi isänsä maistavan n. 20 – 30 tynnyristä joka päivä. Meidän ihmetellessä tytär painotti vielä että kyseessä on tosiaan maistaminen, ei juominen.

Kellarin uumenista löytyi muutama aidattu alue. Ensimmäinen oli varattu heidän parhaalleen asiakkaallensa, jossa siis olivat hänen tynnyrinsä ja toinen oli alue josta löytyi vain erittäin vanhoista köynnöksistä valmistettettavaa viiniä. Näissä erikoista oli se, että tynnyriaika oli vain 6kk. Kypsyttämisestä sen verran, että Crianza on tynnyrissä vuoden ja toisen pullossa. Reserva on tynnyrissä 2 vuotta ja pullossa vuoden. Gran reserva on tynnyrissä kolme vuotta ja kaksi pullossa. Kellarin nurkasta löytyi myös pieni ravintola jossa tarjottiin kahta hyvin tarkkaa perinteikästä Riojalaista menúa. Moreno oli myös perustanut Club de Viñon. Ihmiset tai yritykset saisivat omaa viiniä, jotka kypsytettiin heille nimikoiduissa tynnyreissä. Clubiin kuuluvilla oi myös omat säilytyslokerot kellarissa ja ilmainen kuljetus kaikkialle Espanjassa. Tämän klubin asiakkaat saivat myös esittää erikoistoiveita, kuten yksi asiakas joka halusi pitää Crianzansa tynnyrissä 6kk pidempään. Pääsimme maistamaan tätä Crianzaa ja mielestämme se oli sangen hyvää. Kierros päättyi takaisin aloittamaamme suureen saliin, jossa oli esillä kaikki mahdolliset tunnustukset joita Morenon viinit olivat voittaneet. Aloitimme maistelun heidän ainosta valkoviinistä joka oli raikas, kesäinen ja erittäin paljon Timon ja Heinin makuun. Seuraavaksi siirryimme Crianzaan. Sen alkutuntuma oli erittäin täyteläinen, mutta loppu oli erittäin tiukka. Tämä yllätti Timon ja Heinin, koska edellisen bodegan Crianza oli ollut pehmeä ja täyteläinen. Seuraavaksi siirryimme reservaan joka oli jälleen yllätys. Kevyttä alkutuntumaa seurasi mukava pyöreys. Reserva oli jo selvästi mukavampi kokemus, mutta siitä puuttui Crianzan täyteläisyyttä. Tämän jälkeen oppaamme siirtyi tiskin taakse hoitamaan omia asioitaan, kun me jäimme ihmettelemään mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kun mitään ei tapahtunut, Heini kävi kysymässä olisiko mahdollisuus maistaa Gran Reservaa tai Vobiscumia, joka on myös Gran Reserva, mutta niistä vanhojen köynnösten rypäleistä tehtyä. Vobiscum on latinaa ja tarkoittaa kanssanne. Tytär kaatoi meille empimättä lasilliset vobiscumia. Viini oli täyteläisen pehmeää ja se täytti suun kertalaakista vahvoilla marjojen mauilla, tämä oli herkkua. Maistelun jälkeen Timo ja Heini valkkailivat sopivat sekoitukset eri viinejä kotiin vietäväksi. Mukaan lähtenyt määrä kerrottakoon myöhemmin, mutta saimme Bodegasta styroksipakkaukset viineillemme, joissa uskoisimme niiden selviytymismahdollisuuksien parantuvan huomattavasti. Autoa pakatessamme Morenon tytär kyseli meiltä vielä paljon Suomesta ja oli hyvin epäuskoisen näköinen, kun kerroimme kuinka monta kuukautta Suomessa oli pimeää.

Matka talolle menikin sitten viinimatkaa suunnitellessa ja lasten katsoessa Pingun tuoreimpia seikkailuja. Talolla Timo uhrasi pari tuntia yrittäen saada isäntäpariskunnan mokkulaa toimimaan ja kirjoitteli blogia. Heini oli samaan aikaan ottanut tehtäväkseen ahmia kirjallisuutta, jotta niitä ei olisi turhaan mukana kannettu. Kellon näyttäessä jo aivan liikaa oli aika käydä nukkumaan.

ti 13.7. Nájeran luostari

Tänään pääsimme kerrankin jo klo 11 liikkeelle tarkoituksena vierailla 35km päässä olevassa Nájeran kaupungissa. Sitä ennen meidän tarvitsi silti käydä ottamassa Logroñossa kopiot passeistamme talonomistajiamme varten. He joutuvat tekemään jotain selvitystä meistä viranomaisille. Matkalla kaupunkiin jouduimme myös todella vakavien poliisien pysäyttämiksi. Näiden tyyppien rinnalla suomalaiset poliisit ovat aivan enkeleitä. Nämä kaverit kävelivät sormet pistoolilla meidän luoksemme ja pyysivät ajokortin ja passin lisäksi vielä täydellisen selvityksen siitä kauanko vietämme täällä ja minne sitten jatkamme. Lopuksi vielä tarkistivat takakonttimme. Tämä taisi olla rutiinitarkistus, mutta silti olo oli aivan kuin pahimmilla rikollisilla.

Nájeran luostari eli Monasterio de Santa María la Real oli tosi kaunis ja onneksi myös täysin yhdessä tasossa, joten pääsimme rullailemaan kärryjen kanssa nätisti. 1100-luvulta oleva luostari sisälsi myös kauniin kirkon, jonka pääalttari oli valtava kultainen ilmestys sisältäen monia patsaita ja ornamentteja. Tässä vaiheessa Heini kertoi tytöille myös lisää Jeesus-vauvasta, joulusta ja itämaan tietäjien lahjoista sekä miksi tuo setä on tuolla ristillä. Toteamukset Lauran suunnalta olivat seuraavia: ”Äiti! Tuon Jeesus-miehen polvet ovat varmasti tosi kipeät!” (tarkoittaa jaloista läpi tulevia nauloja). ”Äiti! O-ho, sillä on pipi myös tuolla...tuolla...ja tuolla. Entä keitä nuo sedät ovat? (apostoleita). ”A-haa, siis Jeesuksen kavereita. ”
Timolle Laura kertoi seuraavaa: ”Äiti kertoi, että Jeesus-vauva kasvaa vain jouluisin (=syntyy)” Niin, ja vauvoista ei tule aikuisia, koska vauvat kuolee ja sitten niistä tulee aikuisia (Jeesus meni taivaaseen). ”Niin ne tarinat vain muuttuvat matkan varrella.

Luostarissa kiertelyn jälkeen Heini osti hopeisen rannekorun ja kävimme nauttimassa terassilla kahvit ja jäätelöt. Vanhasta kaupungista palasimme pyhiinvaeltajia bongaillen (Camino de Santiago de Compostela –reitti kulkee myös täältä). Tämänkin kaupungin läpi solisee kaunis joki. Ennen autoon istumista tytöt pääsivät vielä leikkimään yhteen uuteen leikkipuistoon. Niitä täällä onneksi riittää joka kulmassa ja vieläpä oikein laadukkaita sellaisia.

Talolla söimme lohisalaattia ja nautimme taas lomasta täysin siemauksin eli auringonoton ja uima-altaan sekä kirjojen kera. Illalla Jorge kävi vielä tuomassa meille modeemin nettiyhteyttä varten ja juttelemassa huomisen bodega-vierailusta. Jorge kertoi La Riojan alueen poliisien käyttäytyvän varsin miliisimäisestä myös paikallisia kohtaaan. Dokumentit kulkevat visusti mukana jatkossa :)

ma 12.7. Logroño

Kuten mainittua oli kaikki ruoat jo syöty, mutta niin vain loihdimme aamiaiseksi eilisestä ravintolasta ostamamme patongin päälle vielä 3 paistettua kananmunaa aamukahvin kera. Timo veteli vielä parit siivut chorizoa päälle.
Pienen aamupulikoinnin jälkeen oli kuitenkin pakko lähteä kauppaan. Päätimme kiertää samalla Logroñon nähtävyydet. Auton mittari näytti +35c löytäessämme viimeisen ilmaisen parkkipaikan pienen puiston vierestä ja aivan Río Ebron vierestä. Täällä talomme raikas joki oli vain muuttunut jo punaisen ruskeaksi savimaan takia. Tytöille otimme mukaan vielä vaaleanpunaiset Paavo Pesusieni –sateenvarjot polttavan auringon vuoksi. Logroño on La Riojan pääkaupunki ja auringon paahtaessa katsastimme molemmat pääkirkot eli Iglesia de Santiago el Real’n sekä upean goottilaisen katedraalin, joka tosin oli kiinni.

Jäätelöiden ja pienen ostoskadulla kävelyn (kaupat olivat jälleen kiinni näin kello 14 aikaan) jälkeen lähdimme etsimään Berceon kauppakeskusta. Kauppakeskus olikin valtava. Toinen osa oli jättikokoista hypermarkettia ja toinen puoli käsitti ravintoloita ja kauppoja. Tytöt olivat yllättäen aika vauhdikkaalla tuulella ja meillä oli täysi työ pitää heidät a) lähettyvillä b) pomppimasta/kiipeästä penkeille tai kaiken maailman kolikoilla toimiviin kieputtimiin, joita oli siroteltu joka puolelle. Aika pian ymmärsimme, että shoppailu ei tule kyseeseen eikä myöskään ravintolassa syöminen, joten nappasimme mukaan vain parit erittäin herkulliset jamón & queso sämpylät ja painelimme suoraa tietä kauppaan.

Kauppareissun jälkeen nautiskelimme perunaa, pihvejä ja kanaa salaatin kera talolla. Tytöt pulikoivat jälleen loppupäivän meidän keskittyessä kirjoihin ja löhöilyyn puutarhassa.

su 11.7. El Jardín ja campiones del mundo

Kuinka ihanaa oli herätä täyteen auringonpaisteeseen puoli kymmeneltä ja kipitellä puutarhaan tyttöjen kanssa. Ensimmäinen kysymys oli tietysti: ”Äiti, mennäänkö nyt heti uimaan?” Ja tietysti mentiin. Lauantaina emme tosiaan ehtineet kauppaan, joten Timo lähti aamiaisen jälkeen etsimään avonaista kauppaa, josta saisimme hieman ruokaa. Jääkaapissa oli tosiaan vain edellisen illan tonnikalapastan jämät, pari appelsiinia, tomaattia, vettä ja eilisen tädin sapuskat. Tunnin päästä Timo kuitenkin saapui tyhjin käsin, koska kaikki paikat olivat kiinni ja viimeinen auki olevakin bensiskin oli ostettu tyhjäksi.

Päivä kului mukavasti kirjoja lukien, tyttöjen kanssa pulikoiden ja leikkien. Illalla kävimme vielä syömässä läheisessä ravintolassa päivällisen, koska kaikki omat ja isäntäperheen nuudelitkin oli syöty loppuun. Ravintola oli oikein viihtyisä ja tarjoilijat mitä mukavimpia. Tulivat jopa syöttämään lapsille kyljyksiä. Illalla katsoimme vielä jalkapallon maailman cupin loppuottelun, jonka España voitti. Tämän kunniaksi soivat täälläkin autojen torvet ja ilotulitteet paukkuivat. Odotamme mielenkiinnolla mitä huominen tuo tullessaan.

Kerrottakoon myös, että kuvia emme pysty laittamaan toistaiseksi. Parempi yhteys etsinnässä :-)

la 10.7. Nava – Laredo – Bilbao – Logroñon talo

Piip piip. Tekstiviestiääni nakutti kello 6.55 Hyville ystävillemme on syntynyt toinen poika. Ihanaa! Unenpöpperöiset onnittelut lähtivät samantien matkaan. Söimme nopean aamiaisen, pakkasimme auton ja siivosimme talon seuraavia varten. Pitkien hyvästien jälkeen annoimme espanjalaisten poskisuudelmat Maríalle ja Javierille sekä veimme lahjan Devalle. Sadan kilometrin ajon jälkeen pilvet jäivät taakse, emmekä yhtään pahastuneet siirtymisestä uusiin maisemiin. Ensimmäinen pysähdys oli parin sadan kilometrin jälkeen Laredon rantakaupungissa, jonka Javier meille vinkkasi.

Laredo oli aika perinteisen oloinen rantalomakaupunki, jonka ranta oli hienoa hiekkaa ja vesi lämmintä. Sopivampi kohde lapsiperheelle siis. Tytöt kirmasivat jälleen veteen pää kolmantena jalkana ja pienet aallot naurattivat kovasti. Piknik-lounas maistui kaikille ja puolentoista tunnin tauon jälkeen, jatkoimme hyvillä mielin ja aurinkoa tankanneina matkaa.

Bilbaon Guggenheim –museo ei oikein näyttänyt miltään alhaalta katsottuna, mutta pitkän ajomatkan odottaessa emme viitsineet lähteä etsimään parkkipaikkaa tai raijaamaan tyttöjä ulos. Aikamoinen häkkyrä peltiä museo kuitenkin oli. Nopean kiemuran jälkeen pissatimme tyttöjä taas useampaan otteeseen vähän väliä ja jatkuvaan vinkumiseen oli todellakin jo mennä hermo...Onneksi takapenkkiläisille voi aina laittaa Pingua, kun ei nukkumatti korjannut kumpaakaan talteen kaikista yrityksistä huolimatta. Tytöt ovat kuitenkin jaksaneet hienosti istua autossa koko reissun ajan, joten ei oikeastaan kannattaisi kovin valittaa...

Lähtiessämme Bilbaosta sisämaata kohden muuttuivat maisemat ja ilmasto täysin. Lämpötila kipusi +34 asteeseen ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Edetessämme tulivat maisemat alavemmiksi ja takana siintävät vuoret kallioisimmiksi. Tien molemmilla puolilla kasvoi vehreitä viiniköynnöksiä ja välissä lainehti keltaisia viljapeltoja. Maisemat olivat eri tavalla kauniita kuin rannikolla. Logroñoon saapuessamme alkoi Heinille kohota kylmä hiki otsalle, koska seuraavaksi odotti espanjankielinen ohjeiden soitto uuden talon omistajille. Heini jutteli pelkästään siis espanjaksi Marían ja Horchen kanssa ja saimme ohjeet tyyliin ajakaa Sorias-kaupungin suuntaan 20km, kunnes ajatte tunneliin ja soittakaa sitten uudelleen. Tunnelin jälkeen olimme jo lähellä Vigueran kaupunkia, josta Jorge meidät tuli ohjaamaan talolle.

Talo oli upea! Punaiset vuoret nousivat molemmilla puolilla taloa. Vuoret ja kanjonit toivat mieleen Tex Willerit. Talo eli El Jardín eli todellakin puutarha. Talon porttien auetessa olimme todella positiivisesti yllättyneitä. Suuri ruohikkoinen piha oli täynnä omenapuita, tuijia, yrttejä, ruusuja ja yhdeksän eri istuinryhmää eri puolilla puutarhaa auringon kierron mukaan. Lisäksi joka puolelle oli ripoteltu pieniä asetelmia viinitynnereineen, aurinkovarjoineen, lepotuoleineen ja ruukkukukkineen. Todella kaunista! Itse talo oli kaksikerroksinen kivitalo, jonka etuosa toi mieleen valkoisine terassipylväikköineen perinteisen espanjalaisen fasadin. Puutarhan puoleisen terassin katos oli tehty viinirypäleen köynnöksistä ja aurinko siivilöytyi lehvien ja rypäleterttujen välistä kauniisti. Lisäksi terassin vieressä oli valtavan kokoinen, tiilestä valettu avogrilli. Vieressä kohisi vuorilta tuleva joki. Kaikki oli tip-top kunnossa. Talo on kuulemma perheen kesäkoti, joten se oli myös hyvin varusteltu sisältä.

Pihalla oli myös pieni uima-allas, jonne meidän tytöt ja isäntäperheen 3-vuotias Julia-tytär hyppäsivät saman tien. Aikuiset saivat tervetuliaisjuomaksi punaviinin ja kokiksen sekoituksen, joka on täällä päin Sangrían vaihtoehto. Isäntäpari oli meidän ikäinen ja todella mukava. Puhuimme kaikki keskenämme vain espanjaa, jota Timokin ymmärsi. Lasten leikkiessä aikuiset kävivät läpi talon toiminnot ja Horche näytti Timolle kuinka puutarhaa kastellaan. Huvittavinta oli Jorge selitys siitä, että hän laittaa aina puutarhaa kastellessaan korvalappustereot päälle, niin ei vaimon turha pulina kuulu hänen korviinsa...Samaan aikaan María kertoi Heinille kuinka romanttista ulkona on istuskella kahdestaan ja katsella vuorille.

Kävimme vielä iltakävelyllä joen toisella puolella olevan vanhan tätin luona kurkkaamassa kanoja, pupuja, (canechos) ja kissoja, joista yhden nimi oli toisen suomalaisperheen mukaan ”el kissa”. Tämänkin perheen isän nimi oli ollut Timo, josta tietysti riitti juttua, että onko Suomessa muunkin nimisiä miehiä...Tytöt olivat innoissaan elämistä, mutta matkasta väsyneinä oli jo aika siirtyä tekemään iltaruokaa talolle. Saimme tuliasiksi vielä tädiltä tuoreita kananmunia ja pötkön omatekoista chorizoa. Olihan kellokin jo puoli kymmenen eikä lapset olleet syönee sitten kello kahden. Ilta alkoi jo pimenemään ja päivällisen ja tyttöjen mentyä nukkumaan nautimme terassilla vielä lasilliset viiniä ja katsomme kaunista puutarhaa iltavalaistuksessa.

pe 9.7. Cudilleron jylhä rannikko ja Luarcan värikkäät alukset

Aamu valkeni tällä kertaa poutapilvien takaa ja pakkasimmekin aamiaisen jälkeen hiekkalelut, pallot ja pyyhkeet autoon ja suuntasimme kohti Cudilleron pikku-kaupunkia ja sen läheisiä rantoja. Pääsimme matkaan jopa yhdeltätoista. Cudillero sijaitsee noin 90km päässä ja tällä kertaa auton nokka näytti kohti läntistä rannikkoa. Tällä suunnalla ei näkynyt ollenkaan tunneleita, mutta sitäkin enemmän järkyttävän korkealle nousevia viaductoja eli siltoja, jotka jatkuivat useita satoja metrejä. Sen verran korkealla mentiin, että Heini tuskin pystyi katsomaan alaspäin, erityisesti kun ajettiin taas 120km/h.

Pienen kiertelyn jälkeen löysimme Cudilleron kaupungin, jonka lopulta vain ajoimme läpi. Vasta laskeuduttuamme satamaan, paljastui opaskirjoissa hehkutettu kaupungin kauneus; pastellinvärisiä taloja vieri vieressä jyrkännettä pitkin ja alapuolella kimmeltävä meri. Kaupungin ahtauden ja päiväruuhkan takia päätimme jatkaa matkaa siis suoraan näköalareittiä pitkin rannalle. Näköalat olivatkin henkeä salpaavia; jylhät vuoret ja kallioiset poukamat, joita kohden korkeat aallot iskivät tyrskähtäen. Muutaman tyttöjen pissatus- ja kuvien räpsimistauokojen jälkeen pääsimme vihdoin parkkeeraamaan Playa Concha del Ariendon luonnonpuistomaiselle parkkipaikalle. Ranta oli lähes yhtä hieno alhaalta kuin ylhäältä katsottuna. Yllätykseksemme huomasimme kuitenkin pian, että hiekkaa ei ollut nimeksikään, mutta nyrkinkokoisia tai hieman pienempiä stemuja sitäkin enemmän. Kiviranta ei tyttöjä pidätellyt ja pian he rakentelivat kivilinnoja yhdessä Timon kanssa. Nousuvesi oli aika nopea ja jouduimme pariinkin otteeseen siirtymään kivimäkeä ylöspäin meriveden hipoessa varpaita. Tytöistä tämä kaikki oli uutta ja hauskaa. Laura bongasi myös pienen, mustan ravun käpöttelemässä kivien lomassa. Viereisen perheen mamma tuli kuitenkin pian nakkaamaan sen takaisin mereen.

Tunnin lekottelun jälkeen pilvet peittivät jälleen taivaan ja oli aika siirtyä lounaalle rantaravintolaan. Ilma oli onneksi lämmin. Lounaan jälkeen päätimme käydä vielä läheisessä Luarcan kylässä, jonne kiemurtelimme näköalareittiä. Emma ehti jo nukahtaa 20min matkalla ja Luarcassa siirsimme hänet suoraan vaunuihin jatkamaan unia.

Luarcan kaunein osa oli ehdottomasti pieni satama, jossa kiikkui värikkäitä pikku kalastajapaatteja. Satamaa reunusti pienet sidreríat ja ravintolat. Illalla tämä osa kaupunkia olisi varmasti vielä erityisen tunnelmallinen. Kiertelimme kaupunkia muutamissa kaupoissa käyden, mutta tällä kertaa mukaan tarttui ainoastaan valkoinen röyhelöhame naapurin Devalle kiitokseksi lelujen lainasta. Tytöt bongasivat vielä lähtiäisiksi pienen leikkipuiston, jossa näimme myös matkan ensimmäiset ruotsalaiset ja oikein mukavat sellaiset.

Kotimatkalla ehdimme vielä käydä ostamassa Navan El Arbol Supermercadosta illan ruokatarvikkeet sekä huomisen matkaeväät. Illallisen jälkeen nautimme vielä ylimakeita suklaacroissantteja kahvin kera sekä karkkia. Emma nukahti ensimmäistä kertaa ilman peukaloa.

Kuluneen viikon mieleenpainuvimmat nähtävyydet ovat olleet vehreät vuoristomaisemat sisältäen Picos de Europas, Costa Verde eli jylhät rantakalliot hienoine rantoneen ja Leónin upea katedraali. Myös Gijón ja Oviedo olivat kauniita ja vierailemisen arvoisia kaupunkeja.

Automatkat ovat olleet todella antoisat, koska maisemat vaihtelevat koko ajan. Talo on todella toimiva, jos ei oteta huomioon alakerran pirullisen kylmiä lattioita ja viileää huoneilmaa. Talon maisemat ovat ehdottomasti myös upeimmat kaikista aiemmin vuokraamistamme taloista.

Harmillisin takaisku oli talolla vallitseva pilvirintama, joka tietysti harmistutti ja pakotti meidät etsimään aurinkoisempia paikkoja kauempaa kuin olimme suunnitelleet. Viikon aikana tuli ajettua matka-ajoa 400km ja sen päälle päiväreissuja 900km:n verran. Jokaiselle päivälle on kuitenkin aurinkoa riittänyt tarkan netin säävakoilun ansiosta. Sään takia olemme kuitenkin nähneet enemmän uusia paikkoja. Toivottavasti seuraavalla talolla olisi kuitenkin aikaa myös vain makoilla ja lukea niitä paksuja kirjoja, joita olemme tänne kantaneet...

to 8.7. Gijón ja merirosvolaivat

Tuttuun tapaan Heini heräsi Emman vierestä ja Timo Laura kainalossaan. Kuvittelimme kellon olevan 7 pintaan, mutta todellisuudessa se olikin jo puoli yksitoista. Tämä perhe nukkui ensimmäistä kertaa elämässä tähän asti, mikä oli varsin mukavaa. Yksi syy saattoi tosin olla Emman yölliset raivarit, jotka tietysti herätti kaikki.

Eilen oli niin hieno ilta ja tänään aamu alkoi taas todellisella pilvisinfonialla. Mitä ihmettä! Tämä paikka taitaa olla todellakin kirottu. Omistajaherran mukaan tämä kevät ja kesä on ollut poikkeuksellisen viileä ja sateinen. Hän kertoi sen johtuvan El Niñosta. Niinpä tietysti. Ilma tietysti lannisti tunnelmia hieman, koska tämä päivä oli varattu samanlaiselle ihanalle rantsuilulle kuin eilinen. El metéo näytti pilviverhoa koko Asturiasin rannikolle. Koko muu Espanja puolestaan kylpi auringossa. Ei sitten yhtään harmittanut, eipä. Pidimme aamiaisen jälkeen suunnittelukokouksen ja päädyimme kuitenkin lähtemään puolen tunnin päähän Gijónin kaupunkiin, joka oli kyllä rannalla. Jos ei aurinko paista, niin ainakin pääsemme kävelylle sivistyksen pariin ja parhaimmassa tapauksessa sinne rannalle. Sisämaan nähtävyydet olivat parin tunnin ajomatkan päässä eikä meitä huvittanut lähteä niin pitkälle päivämatkalle enää näin yhden aikaan päivällä. Päätimme siis tyytyä pilviseen ilmaan lähialueella.

Pienen taistelun jälkeen lapsetkin saatiin taas turvavöihin ja matka saattoi alkaa. Samantien kun pääsimme alas vuoristosta alkoi aurinko pilkistämään pilvien takaa. No niiiiiin :-) Heinin tunnelmat paranivat heti ja Timo laittoi hymy huulilla pitkän reissun matkanneet aurinkolasit päähän. Nehän tosiaan saapuivat vihdoin eilen illalla DHL:llä.

Gijón oli jälleen tunnelmallinen kaupunki, mutta selkeästi siinä oli ison kaupungin tuntu. Aurinko paistoi jo täydeltä taivaalta, joten varasuunnitelmaa eli aqvarium-visiittiä ei tarvinnut toteuttaa. Parkkeerasimme rantabulevardille ja päätimme ottaa alkuun pienet croissantit ja pillimehutankkaukset tytöille. Jo syödessä tytöt bongasivat leikkipuiston keinuineen ja pienen merirosvolaivan, jossa luonnollisesti viihdyttiin pitkän aikaa.

Leikkihetken jälkeen kävelimme kohti Gijónin vanhaa kaupunginmuuria ja keskustaa lounaspaikkaa etsien. Se löytyi juuri sopivasti pienen 5 minuuttia kestäneen kesäsateen alkaessa. Ruoka oli oikein hyvää ja tarjoilijat oikein ystävällisiä. Laura taisi jopa hieman ihastua yhteen.

Ruoan jälkeen kävelimme pieniä kujia pitkin kohti päärantaa, joka olikin oikein upea. Hetken sitä ihailtuamme nousimme pienen niemen kärkeen korkealle ihmettelemään koko Gijónin kaupungin maisemaa. Ylhäältä tytöt myös löysivät todella ison ja hienon merirosvolaivan ja kaikenlaisia kieputtimia karuselleineen. Lapset leikkivät ja aikuiset nauttivat auringosta. Rannalle ei tässä vaiheessa enää kannattaisi lähteäkään.

Iltamatka oli nopea ja talolle päästyämme oli ilma muutunut todella kuumaksi ja aurinkoiseksi, mikä oli mielyttävä yllätys. Timo ja tytöt hyppäsivät samantien pulikoimaan ja Heini laittoi pesukoneen pyörimään (ilman pesuaineitta tosin, kun ei tajuttu sitä ostaa...) ja valmisti iltaruoan. Söimme jälleen pitkään ja hartaasti kahvit ja jälkiruoat nauttien yhdessä lasten kanssa. Ruoan jälkeen sylittelimme tyttöjen kanssa ja kuuntelimme Lauran hauskaa puheenpapatusta Emman matkiessa vieressä.

Ruoan aikana tämä kummallinen vuoristoilma oli jälleen kerännyt pilvet taivaalle ja aloitti todellisen trooppisen ukkosmyrskyn. Auringonlaskun aikaan jatkunut rankkasade oli todella kummallinen; aivan kuin joku olisi yht’äkkiä laittanut valot päälle ja asettanut vuorten taakse valkoisen höyrypilven. Ihmettelimme tovin tätä ilmiötä, kunnes Timo lähti viemään tyttöjä höyhensaarille.

Ke 7.7. Vamos a la playa de Ribadesella

Lapset nukkuivat jälleen kymmeneen asti ja harvinaista kyllä aikuiset heräsivät virkeinä ennen lapsia. Istuimme hetken terassilla aurinkoista ilmaa ihaillen ennen kuin tytöt nousivat. Timo luki hetken kirjaa unenpöpperöisille pörröpäille ennen aamiaista. Aamiaisen jälkeen Timo ja tytöt ottivat kevyen verryttelyn ennen ajomatkaa. Yritämme aina lähteä hyvissä ajoin, mutta tälläkin kertaa kello näytti jo puolta päivää ennen kuin saimme laitettua kimpsut ja kampsut kasaan ja startattua kohti Ribadesellan rantaa. Taivaalla ei näkynyt pilveäkään ja vasta nyt huomasimme kuinka korkeita sumun peitossa olleet lähivuoret olivat. Maisemat olivat todella kauniita ja auringon kuumottaessa Timo kaipasi todella paljon aurinkolasejaan. Niiden piti saapua DHL:n kautta jo eilen ja sitten tänään kello 11, mutta ilmeisesti espanjalaisilla on ihan omat aikataulut.

Ribadesellaan oli matkaa noin 90km moottoritietä, joten matka-aika oli vain vajaa tunti. Kaupunki oli pieni ja viehättävä. Pieni rantabulevardi oli täynnä toinen toistaan upeampia kartanoita torneineen ja leijonapatsaineen. Rannalla ei ollut vuokrattavia lavitsoja, joten joka puolella näkyi mitä erikoisempia aurinkovarjovirityksiä ja ihmisten omia rantatuoleja. Pääosin kieli oli espanja, mutta kuulimme myös saksaa ja näimme hyvin englantilaisen näköisiä pyöreitä teinejä.

Ilma oli aurinkoinen ja rannalla kävi sopiva tuulenvire, joka teki olon miellyttäväksi. Lämpöä oli ehkä +26c, mutta missään vaiheessa ei tullut hiki. Atlanttin voimakas merenkäynti sai aikaan suuret aallot, joten tytöt tyytyvät leikkimään rantahietikossa Timon ostamien uusien hiekkalelujen kera. Riemu oli suuri, kun he juoksivat aaltoja karkuun ja pyörivät hiekassa. Oli erittäin rentouttavaa istua uuden sini-valkoraidallisen aurinkovarjon alla ja lukea kirjaa. Lounaaksi söimme viereisen kuppilan pitsaa, bocadilloja ja perunamunakasta. Viiden aikaan taivaalle alkoi kertymään vaaleita poutapilviä ja päätimme lähteä takaisin kämpille. Palatessamme huomasimme Navan kylässä heppuja, jotka ripustivat joka puolelle ”Festival de la sídra” –kylttejä. Löytyisiköhän festivaaleilta paremman makuista siideriä kuin Oviedosta? Tällä kertaa löysimme Navasta pienen kiertelyn jälkeen pari uutta ruokakauppaakin, josta Timo kävi nopsasti nappaamassa paremman makuista espressoa sekä lihaa.

Tässä vaiheessa lienee vihdoin aika kertoa talostamme, joka sijaitsee Pruneda-nimessä pikku kylässä lähellä Navan kaupunkia. Talon omistaa eläkkeellä oleva pariskunta, joiden tytär asuu meidän taloamme vastapäätä. Meidän talomme pitää sisällään 3 eri huoneistoa, mutta meillä on niistä mitä ilmeisimmin parhain, koska terassi avautuu kohti vuoria ja huoneistoon kuuluu aidan ympäröimä pieni, ruohikkoinen piha. Itse ”El Ferre” –niminen huoneistomme on vaaleansininen kivitalo, joka on osittain kiveä ja osin puuleikkauksin koristeltu. Alakerta on kivilattiainen ja seinät ovat aurinkoisen keltaiset. Keittiön, ruokapöydän, sohvan ja takan lisäksi siellä sijaitsee vessa ja suihku. Kaikki on kuitenkin hyvällä maulla sisustettu ja keittiöstä löytyy kaikki tarvittava. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta ja huonekorkeus on ainakin 4 metriä. Katossa on kauniit tummat parrut. Yläkerran lattia on onneksi parkettia, joten se on myös selkeästi alakertaa lämpimämpi. Jokaisessa ikkunassa on luonnollisesti ikkunaluukut, joten pimennys hoituu kätevästi sitä kautta.

Pihapiiriin kuuluu myös erillisen aitauksen takana oleva uima-allas ja orrío. Parkkipaikka on aivan naapurin navetan kupeessa talon rinnettä hieman ylöspäin. Myös pesukone on sijoitettu erikoisesti parkkipaikan viereiseen varastoon –mitä ilmeisimmin kaikkien residenssien asukkaiden yhteiseen käyttöön. Kaikki on todella hyvässä kunnossa kukkaistutuksia ja ruohikkoa myöden. Toinen mielenkiintoinen huomio paikallisista on talojen väritys. Lähes kaikki talot ovat kirkkaita ja syvänvärisiä sinisiä, punaisia, keltaisia tai viimeiseksi näimme todella machon miehen maalaavan taloaan todella tyttömäisen violetiksi.

Talolla oli ensimmistä kertaa vielä tähän aikaan aurinkoista ja tyttöjen kanssa siirryimme suoraan uima-altaalle, jonne Deva seurasi meitä pian. Kaikki kolme pikku-tyttöä kirmasivat uima-allasta ympäri ja hyvin näytti kommunikointi toimivat niin, että Laura puhui suomea ja 5-vuotias Deva espanjaa. Emma tyytyi nauramaan ja matkimaan kaiken, mitä isommat edellä. Heini tulkkasi välillä vaikeimpia kohtia. Kirmailun ja gatito-kissan raivoisan silittelyn jälkeen pulahdimme altaaseen. Devan isä toi meidän tytöille uimarenkaat ja käsikellukkeet, Devan sukellellessa ja uidessa todella hienosti ja nopeasti meidän ympärillämme. Hauskinta oli kuitenkin liukua pientä muovista vesiliukumäkeä alas veteen pyllähtäen. Deva tietysti osasi mennä itse ja Heini otti meidän tytöistä kopin. Ilonkiljahdukset ja loiskahdukset kuuluivat Timolle asti, joka valmisti iltaruokaa samalla.

Iltaruoka tuli harvinaisesti syötyä jo klo 19.30 aikoihin ja tytöt söivät hyvällä ruokahalulla lähes kaiken lihan, mitä Timo kävi kaupasta ostamassa. Hyvän ja pitkän aterian kruunasi kahvit ja tytöille suklaajäätelöt. Timo jäi katsomaan San Miguel –olut kädessä Espanjan ja Saksan välistä fudismatsia Heinin ja tyttöjen kömpiessä yhdeksän aikoihin nukkumaan. Laura on ollut tänään harvinaisen hyvällä tuulella johtuen ehkä eilisen ja tämän päivän täysin lapsille omistautuneesta ohjelmasta. Mukavaa on ollut myös se, että tytöt viihtyvät nyt Isin kainalossa yhä useammin ja vain Isi saa letittää heidän hiukset. Täällä meillä on myös ollut enemmän aikaa halia tyttöjä ja lukea kirjoja heille kuin kotona työpäivän jälkeen. Tämä on tuntunut meistä aikuisista erityisen mukavalle. Läheisyyttä tytöt ovat tarvinneetkin enemmän juuri vieraassa paikassa ja uusien asioiden kokemisen takia.

Tyttöjen nukahdettua nauroimme espanjalaisten fudisinnostukselle. Espanja voitti Saksan maalein 1-0. Maalin onnistuessa kaikui ko-ko tienoo gooooool ja hirveä älämölö täytti ilman näin kymmenen aikaan illalla. Suurempi innostus oli vielä Espanjan voittaessa. Siinä vaiheessa vuorien suunnalta innokkaimmat ampuivat ilotulitusraketteja! Uskomatonta, mutta totta! Kotipöllömme näkyi vielä puolen yön aikaan pönöttävän läheisen sähköpylvään nokassa. Tänään oli hieno päivä!

Ti 6.7. Pilkahdus aurinkoa ja sumuvuoret

Olimme jo edellisenä iltana päättäneet jäädä talolla rauhoittumaan ja antamaan lapsille omaa aikaa, koska reissun alku on ollut varsin vauhdikasta singahtelua paikasta toiseen. Jo aamulla aloimme epäilemään päätöstämme, kun meitä tervehti tuttu ja turvallinen koko taivaan peittävä pilviverho. Timo ja tytöt lähtivät aamiaisen jälkeen tutustumaan naapurustoon ja löysivät kävelylenkin aikana mukavan leikkipuiston ja paikansivat lehmät, lampaat ja kanat. Kävelylenkin jälkeen aurinko alkoi pilkistämään pilvien takaa niin lämpimästi, että vaatteet vaihtuivat pian uikkareiksi. Heini ja tytöt pääsivät samalla leikkimään Devan pihalle, jossa tytöt temmelsivät hiekkalaatikolla, liukuivat puuliukumäkeä alas ja pomppivat jättikokoisella trapoliinilla. Kaikkein hauskinta taisi kuitenkin olla riippukeinuun piiloutuminen yhdessä Devan ja naapurin Mattéo-pojan kanssa. Lehmän kokoinen koira ja ärtsyhkö kissa pyörivät lasten ympärillä tasaisesti. Nurmikolla syödyn piknik-lounaan jälkeen pulahdimme kaikki ensimmäistä kertaa uima-altaaseen ja tytöillä oli varsin hauskaa, vaikka vesi olikin aika kylmää. Todella kuumalla ilmalla se varmasti olisi ollut miellyttävää, mutta nyt lyhyet pulahdukset riittivät meille. Uimailun jälkeen pilvet peittivät jälleen taivaan. Tässä vaiheessa omistajaherra kävi kysymässä, josko me ja naapurin espanjalaiset kaksi pariskuntaa vauvoineen haluaisivat lähteä viereiseen Infieston kylään kävelylle. Mehän luonnollisesti olimme mukana kuvitellen tämän olevan tunnin pituinen iltakävely. Noooh, retki oli oikeasti tosi kiva, mutta neljän jälkeen lähtiessämme oli paluu vasta yhdeksän pintaan...

Señor tuli meidän kyytiimme ja lähdimme pujottelemaan vuorien ja pikkukylien läpi. Infieston kylän kohdalla herra ilmoitti, että pysähdymme tänne sitten paluumatkalla. A-haa, siis jatkamme tästä vielä jonnekin? No vartin matkan jälkeen päädyimme upeaan luonnonpuistoon vuorille. Joka puolella kasvoi sademetsänomaisia puita ja pieni vuorilta peräisin joki kohisi vanhan sillan alla. Tytöt nukkuivat autossa, joten emme viitsineet herätellä heitä. Espanjalaiset naapurimme kaivoivat rinkat vauvoille ja lähtivät tarpomaan vaellusreittiä ylöspäin. Onneksi meidänkin tytöt heräsivät pian ja pääsimme astelemaan heidän perässään. Molemmilla puolilla nousi korkeat osittain vehreän kasvillisuuden peittämät vuoret 1500metrin korkeuteen. Pieniä vesiputouksia solisi joka puolella. Tyttöjen mielestä oli hauska taiteilla tulvien rikkomalla kivisellä vaelluspolulla, mutta päivän kohokohta heille oli löytää aivan mustia jättikokoisia etanoita, jotka näyttivät niin no...juuri siltä.

Pienen evästankkauksen (onneksi otin varuiksi banaanit, viinirypäleet ja leipätikut tytöille mukaan) kello näytti jo seitsämää, joten mietimme, että kohta pitäisi lähteä jo ruokakauppaan, koska jääkaappi on jälleen kerran tyhjä. No setä sanoi, että paluumatkalla olisi yksi idyllinen pikkukylä 3km päässä –vain viisi minuuttia...Sedän oikeat ja vasemmat menivät koko ajan väärin englanniksi, joten ajattelimme, että hänellä oli myös hieman vanhuudenhöperyyttä myös ajan kanssa. Kylä oli tosiaan vieressä, mutta se kolme kilometriä oli pystysuoraan ylöspäin yhdelle näistä upeista vuorista. Tie kipusi mutkitellen ja muuttui koko ajan pienemmäksi. Luonnollisestikaan mitään aitoja ei ollut ja autonlevyisen tien alapuolella oli äkkijyrkkä pudotus. Setä kertoi, että jotkut onnettomat hollantilaiset olivat vuokranneet kylästä kesäkodin ja ylös päästyään olivat ilmoittaneet, että ”This place is not for us” ja häipyneet.
Timoa nauratti, kun setä pyysi katsomaan hienoja maisemia ja Heini vain kommentoi takapenkiltä, että kuski kyllä katsoo ainoastaan tietä...Maisemat olivat kyllä käsittämättömän upeat –aivan kuin roikkuisimme täysin ilmassa ja joka puolella kohosi tummanvihreitä sumuisia vuoria. Pieni kylä käsitti viisi perhettä ja me olimme luonnollisesti suuri nähtävyys. Vanhoja ukkojen espanjasta ei tosin saanut yh-tään mitään tolkkua, joten päädyimme vain nyökyttelemään ja hymyilemään yksinkertaisen näköisinä...Kylässä tihuutti vettä ja lämpötilan näytti 16 astetta, joten pari hevosta ja vanhaa taloa ihailtuamme lähdimme takaisinpäin. Jostain syystä paluumatka ei tuntunut yhtään niin pahalta.

Infieston kylä, josta herra oli kotoisin, oli kaunis pueblicito. Tämän paikan erikoisuus on orrías eli nelönmuotoiset puiset neljällä jalalla ilmassa seisovat aitat. Näissä säilytettiin ennen vanhaan ruokatarvikkeita. Samanlainen orría on myös meidän talomme pihassa. Laura halusi luonnollisesti kiivetä kivisiä vanhoja portaita pitkin jokaiseen orríaan mitä matkalla näkyi. Naapureita nauratti, kun juoksentelimme vähän väliä tyttöjen perässä kieltäen heitä kiipeämästä mihinkään. Hymy alkoi hyytymään pian, kun heidän 2-vuotias rupesi matkimaan...Kylällä vartin verran tallusteltuamme ja Lauran iskettyä jalkansa nilkkaa myöden saveen alkoi meidän lasten kestokyky loppumaan ja me päätimme kiittää kauniisti muiden lähtiessä nauttimaan cervezat paikalliseen baariin.

Pikaisen ruokakaupassa käynnin jälkeen, valmistimme iltaruoaksi lohta ja riisiä. Emma nukahti samantien kymmeneltä ja Laura pienen pyörimisen jälkeen yhdeltätoista. Tässä tätä seikkailua taas olikin. Siivouksen jälkeen istuimme vielä hetken juhlien Heinin Hankenille pääsyä nauttimalla lasilliset punaviiniä.

Ma 5.7.2010 Leónin leijonat

Onkohan meille muuttanut pian jo teini-ikäinen? Lauraa nukutti jälleen kymmeneen asti, kunnes pörröinen pää ilmestyi portaiden rakoon meidän muiden syödessä myöhäistä aamiaista. Olemme solahtaneet suoraan etelä-eurooppalaiseen rytmiin, jossa illat sekä aamut ovat myöhäisiä. Lämpimän yön jälkeen avasimme ikkunaluukut toiveikkaina, mutta sää jatkui edelleen sateisena. Ei ollut vaikea päätös lähteä 100km sisämaahan, Leónin kaupunkiin, jonne Metéo lupasi täyttä auringonpaistetta.

Matka sujui reippaasti ja maisemat yllättivät jälleen kerran monimuotoisuudellaan ja vehreydellään. Sumuiset vuoret kylpivät pian kuin taikaiskusta auringossa noustessamme 250metristä 1200metriin merenpinnasta. Näköalapaikalla kuorimme tytöiltä sukkahousut ja pitkähihaiset ja kuorrutimme heidät aurinkorasvalla sekä lisäsimme hellehatut ja aurinkolasit. Jes, ensimmäinen aurinkoinen hetki lomalla ja lämpötila näytti 30 astetta. Matka jatkui vuorten keskellä ja moottoritie kiemurteli niin hurjasti, että Heini ei oikein tiennyt laittaako silmät kiinni vai yrittääkö katsoa horisonttiin. Kiemurat eivät helpottaneet yhtään moottoritienopeuksilla, vaikka Timo suostui naureskellen laskemaan 120km maksiminopeudesta 100km/h. Espanjalaiset vain suhahtelivat ohi. Matkalla näimme myös tummanvihreitä vuoristojärviä sekä täysin vapaina lauduntavia lehmiä ja hevosia, jotka uhkarohkeasti hengailivat täysin jyrkänteiden partailla. Montakohan elukkaa on tipahtanut kielekkeiltä? Lapset vain bongailivat lehmiä mitä omituisimmista paikoista.

Asturias’n maakunnasta Castilla y Leóniin siirtyessämme vaihtuivat myös maisemat. Vehreästi kumpuilevat vuoret ja maatilat vaihtuivat aavaan tasankoon, jonka maa oli oranssin väristä ja jauhoisen savista. Tämän päällä kasvoi miehenkorkuisia pensaspuita –aivan kuin sen pidemmäksi kuiva maa ei jaksaisi metsää kasvattaa. Ero oli huikea ja myös lämpötila kapusi samaa tahtia ylöspäin. Timo kiroili tässä vaiheessa kotiin jääneitä aurinkolasejaan, jotka tosin olivat DHL:n jäljitysnumeron mukaan pian lennolla kohti Espanjaa. Sen verran kova auringonvalo oli, että tytötkin aivan vapaaehtoisesti kysyivät aurinkolaseja.

Maakunnan keskiajalla toiminut pääkaupunki León (=leijona) oli kaunis ainakin vanhan kaupungin ja kävelykatujen osalta. Roomalaisten 7. legioona perusti kaupungin omaksi leirikseen. Parkkeerasimme auton marketin yläkerran parkkihalliin, joka oli sopivasti roomalaisten rakentamien kaupunginmuurien ja kuuluisan Colegiata de san Isidoro –kirkon vieressä. Olimme saapuneet passelisti jälleen lounasaikaan eli kello 14 kaupunkiin, joten päädyimme kirkon kulmassa olevaan ulkoilmakahvilaan syömään. Timo valitsi äivän 10€:n lounaaksi ensalada mixtan ja chorizo pitsan. Heini puolestaan valitsi samaisen salaatin lisäksi gnocchit con 4 quesos. Tytöt saivat Margarita pitsat ja kaikki olivat erityisen tyytyväisiä. Menu del dían kuului aikuisille vielä herkullinen melooniannos ja kahvit sekä tytöille jäätelöä. Tilaaminen alkaa jo luonnistua ihan hyvin espanjaksi, englantiahan ei täällä päin juuri harrasteta. Heinin espanjan kertaaminen ei tosin työkiireiden takia onnistunut, joten perusverbitkin ovat hieman hakusessa. Ihmiset ovat kuitenkin järjestään erittäin mukavia ja ystävällisiä, joten hyvin olemme pärjänneet vajavaisella kielitaidollakin.

Emma ja Laura eivät ole tottuneet tälläiseen kuumuuteen, joten Emma muuttui kuumuudesta punaiseksi ja Lauran hiukset liimautuivat kasvoille. Juomat, jäätelöt ja smoothiet maistuivat kaupunkikierroksella. Emma kommentoi Colegiata de san Isidoro –kirkon sisällä tyttöjä hiljentäessäme, että ollaanko nyt hiljaa kun ne vauvat nukkuvat?

Seuraava pysähdys oli puisto, jossa tytöt pääsivät juoksemaan. Sen verran railakkaasti tytöt kirmasivat edes takaisin, että pois lähtiessämme hieman seniilihkö täti kysyi, että onko teillä varmasti kaikki lapset mukana? Eikö niitä ollut neljä? Vastauksemme ei tyydyttänyt, joten seuraavaksi hän kokeili, että olemmeko nyt ihan varmoja, että niitä ei ollut kolme sittenkin? Tytöt vilkuttivat ihmeissään tädille. Seuraava pysähdys oli karkkikaupan leikkitaksi, jonne tytöt pääsivät ajelemaan ennen päänähtävyyttä eli Leónin kuuluisaa katedraalia, joka oli tosiaan kolme kertaa edellisen kirkon korkuinen. Tässä kirkossa keskustelimme ensimmäistä kertaa Jeesus-vauvasta, Joosefista, Mariasta ja kummisedistä (apostoleista). Tytöt katsoivat päät pyörällä tätä 1200-1300luvuilla rakennettua synkähköä, hieman sisältä Pariisin Notre Damea muistuttavaa keskilaivaa ja sen hienoa ruusuikkunaa ja lasimaalauksia. Paluumatkalla autolle kävimme vielä ostamassa tytöille Sponge Bob –aurinko/sateenvarjot, jotka auki levitettyinä herättivät suurta hilpeyttä vastaantulijoissa. Tytöt näyttivät pieniltä geishoilta mekkoineen ja röyhelövarjoineen.

Matkaeväät hoituivat kätevästi matkalla autolle. Paluumatkalla pysähdyimme lyhyesti ihastelemaan yhtä vuoristojärvistä ja ihmettelemään vuoriston tunneleita. Pisin oli 4km:n pituinen. Pisimmän tunnelin jälkeen sääkin muuttui pilvettömästä auringonpaisteesta tuttuun pilvipeitteeseen ja lämpötila palasi parinkymmenen tienoille. Talolla nautimme vielä yhdessä iltapalat ja peittelimme lapset kymmenen aikaan. Me aikuiset istuimme vielä hetken ulkona kynttilän valossa iltateetä juoden ja ihmettelimme ensimmäistä kertaa pilvien välistä pilkottavaa sinistä taivasta ja auringonlaskua.

Loistava yhteytemme päätti jälleen aloittaa joka iltaisen hikkansa, joten jätämme suosiolla kuvien lataamisen huomiselle :)

Su 4.7 Oviedon ohjus

Kerromme talostamme lisää huomenna, kun aurinko toivottavasti paistaa ja kuvatkin onnistuvat paremmin. Tässä vaiheessa täytyy kuitenkin sanoa, että sängyt ovat erinomaiset ja osaksi tämän ansiosta me aikuiset nukuimme erityisen hyvin. Siksi toisekseen ensimmäinen pikku-jalkojen tepsutus kuului vastaa 8 aikaan aamulla, josta Emma ja Heini siirtyivät puutarhaan ihailemaan maisemia ja kuuntelemaan kukkojen, kanojen, koirien ja lehmien ääniä Timon ja Lauran nukkuessa jopa 10.30 asti. Tänäänkin ilma oli harmillisesti pilvinen ja sateinen, joten alakerran kivilattiat ja vanha 1800-luvulta oleva talo oli ehkäpä 18 asteinen ja me kaikki todellakin palelimme peittojen alta kuoriutuessamme. Heinin asustukseen kuului mm. Ikean fleece-huopa, monta paitaa, kapriverkkarit, säärystimet ja korkokengät lattioiden takia...

Pitkän aamiaisen jälkeen luimme lapsille kirjoja, purimme tavaroita ja kokosimme Deban lainaamia palapelejä. Kello kahden aikaan olimme jo valmiita katsastamaan naapurustoa, mutta tihkusateen takia päätimmekin lähteä Asturiasin pääkaupunkiin, Oviedoon lounaalle ja ostoksille. 35km matka meni nopeasti moottoritietä ja parkkihalli löytyi muutaman kierroksen jälkeen. Tytöt istuivat rallikärryihin ja pääsimme kävelemään Oviedon vanhaan kaupunkiin, Casco Antiguoon. Asturias on kuuluisa siidereistään ja cidrerías baareja löytyy joka kulmasta. Ranskalaiseen ja englantilaiseen kuivaan siideriin tykästyneinä olimmekin varmoja kymppivalinnasta ottaessamme ravintolassa asturialaisen menu del dían jälleen kerran. Mielenkiintoinen tarjoilijamiekkonen kertoi espanjaksi eri ruoista ja ymmärsimme lähes kaiken oikein.

Todellisuus ei kuitenkaan vastannut täysin odotuksia. Timo sai alkuruoaksi Fabada Asturianaa eli makkaroita, lihakönttejä ja valkoisia papuja rasvassa lilluen Heinin nauttiessa vuohenjuustosalaatista. Pääruokana Heini söi bacad en pisto –kalaa ja perunoita kasvisten kera Timon jälleen kerran ihmetellessä kuinka carne asada con patatas voi ollakaan niin rasvaista lihaa ja ranskalaisia. Tytöt nauttivat ranskalaisia, kinkkua ja paistettuaja kananmunia mehun kera ja hyvin maistui. Siideri itsessään tarjoiltiin suuren pulloon istutettavan tönikän kautta, josta painettiin kuin tölkkiviinejä ikään huvittavan moottorin surinalla säestettynä. Jälkiruoaksi Emma ja Heini söivät arroz con leche eli riisipuuroa kanelin kera, joka oli sokerisempi ja juoksevampi versio meidän puurosta. Kahvit kruunasivat erikoisen, mutta edullisen ja täyttävän aterian.

Ruoan jälkeen katsastimme Cathedral de San Salvadorin ja kävimme ostoksilla El Corte Inglés –tavaratalossa ja ostoskadulla. Timo löysi hupparin edellisen tilalle, joka jäi koneeseen ja tytöt saivat uudet sortsit ja t-paidat Sferasta. Ostoskeikan jälkeen tytöt alkoivat olla jo aika finaalissa, joten jäätelöiden jälkeen hurautimme takaisin El Ferre (haukka) nimiselle kesäkodillemme. Emma luonnollisesti simahti 25min matkalle. Iltapuuhien jälkeen Laura nukahti nopeasti Emman tietysti sinnitellessä hereillä 22 asti. Lasten mentyä nukkumaan vietimme ensimmäisen kahdenkeskisen hetken kanasalaattia ja kuohuviiniä maistellen puutarhassa. Ilta pimeni nopeasti ja bongasimme syödessämme sekä pöllön että lepakon.

Muistathan käydä katsomassa edellispäivien kuvat :)

la 3.7. Biarritz-Santillana del Mar-Navan kesäkoti

Olipa nopeasti nukuttu yö. Vanha kunnon tuolileikki vaihtui meillä vaihdetaan sänkyjä –teemaksi lasten pyöriessä, itkiessä koti-ikävää tai muuten vain känistessä unissaan. Välillä kuuntelimme paperisten seinien välistä huutoja: ”Äitiiiiii, byäääh”. Emme olleet siis ainoat suomalaiset tässä hotellissa.

Tytöt olivat tikkana klo 8 hereillä, joten ei ollut pelkoa siitä, että myöhästyisimme aamiaiselta. Aamiainen oli erittäin positiivinen yllätys jugurtteineen, croissantteineen, leipineen ja hedelmineen. Kaikki saivat vatsansa täyteen. Viereinen 12 hengen pöytä oli täynnä lentokoneesta tuttuja, suomalaisia vauvaperheitä, jotka suuntasivat matkansa kohti Bordeux’ta. Vaihdoimme muutaman sanan ja ”olemme samassa veneessä katseen” useaan otteeseen lasten kiipeillessä baaritiskille jne. Hotellin hauska erityispiirre oli myös puutarhan kultakalalampi sekä kanit ja kissat, joita ihasteltiin moneen kertaan. Hyvästelimme erittäin ystävällisen ja mukavan henkilökunnan ilman kääntyessä pieneksi tihkusateeksi.

Biarritz on erittäin kaunis 1800-luvun tyyliin rakennettu kaupunki pienine ulkoilmaravintoloineen ja toinen toistaan kauniimpine taloineen ja kukkaistutuksineen. Yritimme etsiä yhtä rumaa taloa, mutta emme löytäneet...Tänne on mukava palata loman päätteeksi.

Nyt edessä oli 400 kilometriä ja navigaattorin mukaan 4,5h. Emme edes virittäneet DVD-soittimia vaan tarjoilimme lapsille ainoastaan Nalle Puheja ja tarrakirjoja. Laura nukahti kin jo vartin sisään. Parin tunnin ajon ja parin pissatauon jälkeen kurvasimme Santillana del Mar –nimiseen kaupunkiin. Nimestä ja kartan sijainnista huolimatta emme löytäneet merta, mikä oli hieman pettymys. Kaupunki vaikutti kuitenkin kauniilta, joten päätimme pitää lounas- ja kulttuuritauon. Parkkipaikalla meitä puhuteltiin kauniisti ranskaksi automme maakoodin mukaan. Emme viitsineet oikaista kohteliaita espanjalaisia vaan vastailimme kauniisti merci, merci heidän tehdessä tietä.

Lounaspaikkamme, el Porche Bar y Restaurante ei nimestään huolimatta viitannut autoihin vaan oli miellyttävä ja lapsiystävällinen ravintola puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona vanhassa 1500-luvun talossa. Päädyimme ottamaan 12€ menu del dían, joka oli todella hyvä valinta. Heinille tarjoiltiin kotoisasti sopa de pescadoa suoraan kattilasta ja Timo sai raikkaan tonnikalasalaatin alkupalaksi. Tytöille maistui naamaa myöden spagetti ja jauhelihakastike. Ruoat saimme eteemme alle viidessä minuutissa ja pääruoat; entre côte ja ”joku valkoinen kala” sujahtivat pöytään heti edelliset syötyämme. Sama kävi lasten jäätelöille ja aikuisten kahveille. Ihmeellistä ja mahtavaa, koska saimme lapset pidettyä pöydässä kutakuinkin pienellä vaivalla. Nyt pääsimme myös vihdoin kipsauttamaan viralliset lomaróseet.

Ruoan jälkeen kaikki olivat iloisia ja ihastelimme rauhassa 1500 - 1700 –lukujen kauniita puisia taloja ja sitä yllätysyllätys Plaza Mayoria. Parin talon etuseinämässä floristilla oli täysin lähtenyt mopo käsistä sen verran kukkia kaikki parvekkeet olivat täynnä. La Colegiata kirkkoa emme löytäneet ensi yrittämällä, joten päätimme lähteä jatkamaan matkaa pienen kävelykierroksen jälkeen. Opaskirjan mukaista ”one of the prettiest towns in Spain –fiilistä” emme aivan löytäneet, mutta ihan mukava pysähdys kaupunki silti oli.

Loppumatka sujui rauhallisissa merkeissä meidän ollessa yksi harvoista autoista tiellä. Emma nukahti tuntia ennen perille saapumista (GPS:n mukaan...). Tässä vaiheessa on ehkä hyvä kertoa, että Biarritzista lähtiessämme, navigaattori ei löytänyt vuokra-asuntome osoitetta millään kirjoitusasulla. Vuokraaja oli kuitenkin tarjonnut tarkat GPS koordinaatit, joilla talon pitäisi löytyä. Navassa päätimme pysähtyä kauppaan, koska emme olleet varmoja kuinka myöhään miten kaupat ovat auki viikonloppuisin.

Sovimme, että Timo lähtee Lauran kanssa kauppaan kun Heini jää autoon Emman kanssa, joka siis nukkui. Puolessa välissä kauppakierrosta Laura aloitti pissanpidätys-twistin. Ei muuta kuin kärryt sivuun ja Laura juosten autolle Heinin luokse ja Timo takaisin kauppaan. Kauppa perustui vanhaan kunnon palvelukulttuuriin eli leivät, vihannekset ja lihat piti pyytää rouvalta erikseen, espanjaksi... Koska Timolla oli espanjan harjoittaminen jäänyt varsin vähäiseksi nosti tämä tuleva tapahtuma kylmän hien otsalle. Leivän ja kasvisten pyytäminen sujui niin mallikkaasti, että siitä saadulla itseluottamukselle Timo siirtyi lihatiskille ja katsoi kanojen rintapalojen kohdalla olevan kyltin ilmoittavan ”Filette Pollo”. Tästä nopeasti päässä muodostettu ”tres filetes de pollo, por favor”:in kajahdettua ilmoille aloitti lihatiskin täti armottoman yksinpuhelun, jonka aikana täti osoitteli kanan paloja hoki sanaa tres, filette ja jotain kolmasta, josta Timo ei oikein saanut kiinni. Hämmentyneen asiakkaan nyökkäys ja epävarma ”Si” sai tätin aloittamaan saman yksinpuhelun uudestaan. Jo epätoivon partaalla oleva Timo nyökkäsi tätille ja totesi vähän rohkeammin ”Si, tres filetes” samalla mielessään ajatellen ”tämän piti mennä niin, että minä pyydän kolme rintapalaa, täti ojentaa ne minulle hymyillen, minä kiitän ja poistun paikalta”... Tällä välin täti oli aloittanut rintapalojen fileoinnin. Parin ”Más” pyynnön jälkeen Timo sai vihdoin päätetty tapahtuman ja paettua paikalta. Mukana oli siis kolme hienosti fileoitua kanan rintapalaa. Kaupasta Timo poistui kahdeksan muovipussin kera, koska siis paikalliset muovipussithan hajoavat jos niihin laittaa enemmän kuin esim. kaksi vesipulloa. Ei muuta kuin kauppakassit autoon ja matkaa jatkamaan.

Parin kilometrin jälkeen pyysi navigaattori kääntymään erittäin kapealle ylöspäin johtavalle pikkutiellä samalla ilmoittaen, että matkaa oli vielä jäljellä kolme kilometriä. Koska kolmen kilometrin matka tuntui epätoivoiselta noin pientä tietä pitkin ja muisto viime vuoden Ranskan talolta, jossa navigaattori vei meidän takaovelle päätimme ajaa hieman eteenpäin ja katsoa jos vaikka navigaattori poimisi toisen reitin, näin ei tapahtunut. Lyhyen neuvottelutuokion jälkeen päätimme lähteä katsomaan mihin tie vie. n. kilometrin matkan jälkeen ja yhä pienentyvän tien jälkeen totesi uskollinen ”Possumme” että ”nada más” ja rupesi sutimaan. Mäestä sen verran, että oikeasti olisin miettynyt traktorillakin pari kertaa sen ylös yrittämistä. Tässä vaiheessa Timolta kiehahti nesteet ja hetken perheelle tuntemuksiaan esittäen poistui Timo autosta tutkimaan tilannetta.

Tällä välin Heini päätti soittaa talon rouvalle kysyäkseen ajo-ohjeita. Onneksi tilanne ei ollut pahin mahdollinen ja auton valuttaminen alas pystysuoraa, mutaista mäkeä onnistuisi samoille kikoilla kuin lumista mäkeä koti-Suomessa. Timon valuttaessa autoa mäkeä alas ja kääntäen sen kahden kaksimetrisen ojan välissä Heini sai sovittua talon pitäjän (yllättäen María niminen) kanssa treffit Navan (lähin kaupunki jossa kävimme kaupassa) ainoalla bensa-asemalla. Pikkutieltä pois päästyämme Timo kyseli Heiniltä, että mistäs se bensa-asema löytyisi, tästä ei tullut puhetta. Pienen kiertelyn jälkeen ja paikallisten opastuksen jälkeen löysimme bensa-aseman ja oppaamme. Oppaamme lähtikin aivan päinvastaiseen suuntaan josta olimme tulleet ja lyhyen ajomatkan jälkeen saavuimme talollemme.

Tavaroiden kantamisen ja Marían talokierroksen jälkeen Heini piti matkasta väsyneitä tyttöjä sylissä katsoen Espanja-Paraguay jalkapallo-ottelua ja Timo valmisti tomaattipastaa. Ruoan jälkeen tytöt leikkivät lattialla Marían tyttärentyttären Deban lainaamilla leegoilla ja ajan kulun hävitessä laitoimme lapset nukkumaan vasta 22.30 itsekkin simahtaen samaan aikaan.

pe 2.7.2010 Helsinki - Biarritz

Blue 1:n lento lähtisi vasta 16.30, joten meillä pitäisi olla hyvää aikaa hoitaa pakkaamiset loppuun rauhassa tai niin ainakin luulimme...Aamu alkaa sillä, että Heiniltä ei lähde ääntä ollenkaan ja pääkipu on kova. Näitä komppaavat vatsaongelmat ja heikotus. Onneksi Irma pääsee viemään lapset ulos sillä aikaa, kun Heini käy lääkärissä saamassa perinteisen flunssan ja vatsaflunssan diagnoosit. Timo siirtyy kotikonttoriin pakkaamaan ja hoitamaan työasioita. Päivän mittaan Heinin olo hieman paranee ja Hanski käy viemässä meidät lentokentälle.

Lento oli loppujen lopuksi 2h myöhässä, joista suurimman osan jouduimme istumaan lentokoneessa odottamassa uutta lentoaikaa Rooman koneen myöhästymisen takia. Laura veti onneksi pahimmat itku-potkuraivarit jo lentokentän vessassa, joten lentomatka sujui aika mukavasti DVD:n, Nalle Puhien ja omien piknik-eväiden turvin. Lentokone oli täynnä vauvaperheitä, joten olo oli kotoinen. Tosin me olimme ainoat, jotka herättivät pahennusta kiljumalla, keikkumalla tuoleissa ja siskokset kunnostautuivat puremis- ja lyöntiteknikaalla toisiaan vastaan. Laura ihastui myös koneen komeisiin lentokapteeneihin, jotka ystävällisesti esittelivät mittareita ja laitteita. Lauran kommentit olivat ihastuneita ja lopuksi hän henkäisi: ”Mun oma Allu-kummi osaa myös lentää konetta ja se ottaa mut ens kerralla mukaan...”

Biarritzin kentällä kasvoille löi ensimmäiseksi se tuttu kuumankostea eteläinen ilma. Kello oli jo lähellä 23, kun noukimme omat matkatavarat ja kävelimme hakemaan kesäautoamme. Sixt autovuokrausyhtiö oli positiivinen yllätys viime kesän Europcarin fiaskon jälkeen. Tiski löytyi heti matkatavarahihnan vierestä, josta saimme avaimet viereiselle parkkipaikalle. Automme oli täysin pränikkä Renault Megane, joka jopa tuoksui uudelta autolta. Ei huono! Auto oli jopa isompi kuin omamme ja tavarat mahtuivat heittämällä sisään. Emma nukahti autoon, kun kurvasimme 4km matkan kentältä hotellille.

Hotel Amaia oli mukava, pikku-hotelli, joka toimi yhden yön majapaikkana hyvin 89€:n hinnallaan. Neljän hengen huonetta tuohon hintaan on aika mahdoton löytää näiltä kulmilta. Laura sai vielä hauskat yöleikit kylpyammeessa Timon etsiessä parkkipaikkaa uudelle ”Possuksi” ristimällemme kesäkaarallemme. Auton papereissa auton väriksi ilmoitettiin ranskalaisittain ”gris”, joka luonnolisesti kääntyi meille siaksi.
Parkkipaikan etsiminen pienten katujen sokkeloista keskellä yötä osoittautui varsin haasteelliseksi. Respa oli ohjeistus oli vain ”park anywhere - it’s free”. Parin kymmenen minuutin etsimisen jälkeen Timo päätti ottaa mallia paikallisista ja parkkeerasi auton paikallisten tavoin niin paljon jalkakäytävän puolelle että tietä tai jalkakäytävää pitkin pääsi ohi. Kello näytti tasan 00.00 Suomen aikaa valojen sammuessa.

Eurooppa 2010 (Hki - Biarritz - Nava - Logroño - Biarritz - Hki)

Tätä matkaa on odotettu eniten kaikista reissuistamme ja vihdoin ”The Matka” oli käsillä. Blogia kirjoitamme vuorotellen päiväkirjan omaisesti. Matkamme alkaa viime vuoden tavoin lentäen ja siitä eteenpääin vuokra-autolla.

Lennämme Biarritziin jossa vietämme yhden yön. Sieltä suuntaamme Nava kaupunkiin jossa ensimmäinen vuokratalomme sijaitsee. Viikon jälkeen suuntaamme Logroñon kylään seuraavaan vuokrataloomme. Logroñosta matka jatkuu taas Biarritziin josta muutaman yön jälkeen lennämme kotiin, mutta ei mietitä sitä vielä :)