Châteauneuf du Pape – Pont du Gard – Uzès – Narbonne

Olimme sopineet Laurenin kanssa aamiaisesta kello 9.30. Kaikki muut vieraat olivat käyneet jo aamiaisella ennen yhdeksää, joten terassipöydät olivat vapaasti meidän käytössämme. Muut vieraat koostuivat mitä ilmeisimmin ei-unisista pariskunnista, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Aamiainen oli loistava selectión kaikkea mahdollista herkkua. Maalaisleipää, patonkeja, ilmakuivattua kinkkua, juustoja, itse tehtyä vaniljakakkua ja hilloja, jugurtteja, hedelmiä, tuorepuristettuja mehuja ja myslejä. Kerrassaan makoisaa. Nautimme aamiaisen pihalla ihaillen kauniisti hoidettuja itstutuksia, puita puolikkaissa viinitynnyreissä ja viiniköynnöspeltoja. Lapsia kiinnosti päästä jo pian taas uimaan, joten Timo siirtyi pulikoimaan Heinin jatkaessa useammalla kahvikupillisella auringossa. Ilma oli varsin miellyttävä – hieman tuulinen, mutta lämmin ja aurinkoinen. Sen verran lämmin tuli pakatessa, että Heinikin pulahti uimaan ennen lähtöä.

Yhdentoista aikaan kurvasimme kohti kaupunkia nimeltä Uzès ja sen lähellä sijaistsevaa Pont du Gard aqveductia. Pont du Gard on korkein roomalaisten rakentama aqveductisilta (49 metriä). Se on 2 000 vuotta vanha ja kuljetti vettä Uzèsin lähteiltä aina 50 km Nîmesiin asti. Yksi siltakivi painoi 6 tonnia ja kivet hinattiin valtavan orjatyövoiman ja eri kampimekanismien avulla korkeuksiin. Suuri kalsiumäärä aqveductin vesikourussa todistaa sen olleen aktiivisessa käytössä 400-500 vuotta. Ihailimme arkkitehtuurista taideteosta sekä viereisiltä kallioilta, aqveductin ylimmästä kohdasta että alhaalta joen penkalta. Tytöt pääsivät jäätelöiden jälkeen jälleen uimaan pienten mukulakivien täyttämään jokeen, jossa oli vettä pitkälle vain polveen asti. Vesi oli turkoosinvihreää ja läpinäkyvää joka kohdasta. Vieressämme oli piknikillä ruotsalainen perhe paksun labbiksen kanssa. Myös paikallinen melojajoukkio oli jäänyt uimaan Pont du Gardin alle.

Tarpeeksi kauan ihailtuamme siltaa päätimme jatkaa matkaa läheiseen Haribon Musée de bon bon -karkkimaailmaan. Olimme hieman etuajassa ennen kuin museo jälleen aukesi lounasajan jälkeen. Pidimme siis varjossa pienen piknik-hetken, mikä olikin aivan paikallaan siihen namimäärään, mitä kierroksella piisasi. Kierroksella sai tutustua Haribon historiaan ja vanhoihin karkkilaatikoihin sekä tietysti karkkien tekoon eri lapsille suunnattujen laitteiden ja animaatioiden avulla. Kierros oli juuri sopivan pituinen eli noin puolisen tuntia omassa tahdissa ja huipentui myymälään, jossa valtavat karkkisäkit maksoivat vain muutamia euroja. Heini löysi mukaan myös postikorttej ja metallisen säilytyslaatikon Art Deco –tyylillä koristeltuna. Kierroksen jälkeen tytöt yrittivät kehittää valituskuoroa, mutta simahtivat pian autoon kaikesta sokerista huolimatta. Alunperin suunniteltu lounas/kahvihetki Montpellier:ssa matkan varrella jäi tästä syystä valiin ja vajaan parin tunnin ajomatka Narbonnen talolle taittui sutjakkaasti.

Talo oli jälleen hieno yllätys. 1800—luvulta oleva kivitalo oli hauska yhdistelmä vaaleanvioletteja, valkoisia ja vaaleansinisiä ikkunaluukkuja. Talo itsessään on valtava, josta me asutamme noin 100 neliön erillistä kattohuoneistoa. Alakerrassa on pingispöytä ja pelejä lapsille, joita lainailtiinkin ahkerasti. Pihalla on valtava nurmikkoalue, oma keittiöpuutarha, uima-allasalue ja monta pientä pöytäryhmää eri puolilla noin parintuhannen neliön käsittävää pihaa. Jokapuolella oli myös toinen toistaan upeampia kukkaistutuksia laventeleista ruusuihin, muotoiltuihin pensasaitoihin ja oliivi- sekä sypressipuihin.

Emäntämme on englantilainen rouva, jonka mies asuu Lontoossa kolme viikkoa kerrallaan ja viikon täällä. Toinen teinityttäristä opiskelee ranskalaisessa sisäoppilaitoksessa ja toinen tyttäristä on jo yliopistossa. Mitä ilmeisimmin tällä perheellä ei ole pikkurahasta puutetta. Tiedämme nyt kuitenkin minkälaisen ranskalaisen talon hankimme sitten unelmissamme tai kun eläköidymme...Heini kävi ottamassa puutarhan eri yksityiskohdista ja sisustusratkaisuista kuvia. Rouva myös ystävällisesti kertoi, että läheisessä pikku kylässä oli kauppa, joka myy oikeita viinitynnyreitä koosta riippuen 50-80 eurolla. Vihdoin. Näitä tynnereitä onkin etsitty jo vuosia. Tällä kertaa voimme siis hyvällä omalla tunnolla käydä ostamassa muitakin sisustustarvikkeita, koska ostoslistalla olevat tynnyrit täytyy kuitenkin rahdata kotiin. Suomessa vastaavat tynnyrit maksavat 300 euron verran kappale ja niitä on myös vaikea löytää.

Nautimme teekupposet emännän kanssa, jonka jälkeen Heini lähti vahtimaan tyttöjä uima-altaalle ja Timo ruokaostoksille. Illalliseksi teimme tomaattipastaa ja salaattia, mikä oli raikas vaihtoehto lämpimän päivän jälkeen. Sunnuntaina emme aio lähteä autolla minnekään vaan keskittyä makoilemaan uima-altaalla ja lukea kirjoja.