Aamulla nukuimme lähes puoli kymmeneen, mikä on näköjään Heinin maksimi tällä reissulla. Ei sitä oikein malta nukkua, kun on niin paljon nähtävää ympärillä.
Teimme hyvän aamiaisen ja nautiskelimme hitaasta aamusta. Tytöt katsoivat My little Ponya omassa makkarissaan, Timo fudista ja Heini istuskeli puutarhassa lukien matkaopaskirjaa. Ilma vaihtui puhaltavasta puolipilvisestä sumusta auringonpaisteeseen. Puolen päivän jälkeen olimme hieman elpyneet ja Heini oli ehtinyt purkaa tavarat ja pedata sängyt. Timon peukalon viiltohaava oli umpeutunut nätisti ja pelkkä laastari riitti loppupäiväksi.
Puoli yhden maissa Timo ja tytöt lähtivät läheiseen laundromat-itsepalvelupesulaan ja Heini juoksulenkille. Aurinko paistoi täpöllä ja lämpöä eli ehkä hieman alle kolmekymmentä. Heini juoksenteli pitkin jyrkkiä katuja alas ja ajatteli, ettei nyt parane eksyä. No niinhän siinä sitten kävi ja puolen tunnin juoksun jälkeen hän oli aivan eksyksissä. Intuitiivisesti hän vielä lähti juoksemaan väärään suuntaan ja löysi itsensä Alamo Square:ltä, joka on yksi Friskon kuuluisista historiallisista alueista. Heini otti kuvia kauniista vanhoista taloista sekä seitsemästä siskosta, jotka ovat yksi päänähtävyys. Siskot olivat ihan kauniita, mutta eivät Heinin mielestä vetäneet vertoja oman naapuruston kauniille taloille.
Parin avunpyynnön jälkeen Heini alkoi löytämään oikeille alueille. Kaikki auttoivat oikein mielellään ja tyypillinen vastaus Heinin kiitokseen oli, että thank You for asking ja Happy 4th eli hyvää itsenäisyyspäivää. Yllättäen taloja ei oltu koristeltu jenkkilipuin, kuten matkallamme tänne ja olimme varsin yllättyneitä vähäisestä juhlinnasta tässä vaiheessa. Suurinta huvia tuntui olevan kavereiden kutsuminen kotipihalle grillaamaan.
Puolentoista tunnin juoksun jälkeen Heini löysi pesulaan, jossa Timo ja tytöt odottelivat pyykkien valmistumista. Pesulan kliseisesti kiinalainen omistaja/asiakaspalvelija opasti Timoa kädestä pitäen miten homma toimii. Tytöt pelasivat kännyköillä ja Heini kävi hakemassa viereisestä talon omistajienkin suositteleman Phil’s coffee:sta täysin käsintehdyn ja uutetun kahvin. Boogie oli tosi hyvä ja omistajamiehet (pariskunta jälleen) olivat todella positiivisia vitsinheittäjiä. Heiniltä kysyttiin onko tämä ensimmäinen kerta :), johon tuli hauska selostus: okey, in that case we’ll walk you through ja tarkka kysely minkä tyyppisestä kahvista hän pitää. Lopputulos oli dark roasted, earthy, whole-milk –versio. Heini siemaili tovin kahvia ja olisi niin mielellään pitänyt siitä...But well, not my cup of coffee...
Pesun valmistuttua Heini ja tytöt lähtivät kämpille ja Timo kävi tilaamassa jättikokoisen Margarita-perhepitsan to-go. Pitsa oli käsittämättömän herkullista. Lounaan jälkeen Heini makoili bikineissä matkakirjan kera pihalla, tytöt leikkivät välillä sisällä ja välilä puutarhassa ja Timo selaili paikallisia shoppailumahdollisuuksia ja silmäili kaapeli-TV:n tarjontaa. Kaikki olivat jälleen oikein tyytyväisiä –lomafiilistä ja omaa tilaa parhaimmillaan.
Muutaman tunnin fiilistelyn jälkeen oli mukava lähteä raikastumaan kaupungille. Kävelimme pitkin naapurustoa suurempaan kauppaan eli Safeway:n, joka sijaitsi Heini juoksulenkin varrella. Kaupassa ostimme juuri oikean verran tavaraa, jotta tavarat mahtuivat selkäreppuihin ja yhteen kangaskassiin. Takaisin päin kävellessä lämpötila putosi ehkä kymmenen astetta ja alkoi tuulla todella kylmästi. Sumupilvet olivat nousseet. Talolle hipsimme nopsassa tahdissa ja viimeiset askelmat olivat jopa hieman hitaita, kun hiihdimme lähes pystysuoraan ylös. Onneksi pysäköidyt autot olivat suurimmaksi osaksi 90-asteen kulmassa katuun nähden eli ei tien suuntaisesti.
Talolla teimme tyttöjen lempiruokaa eli lohta ja perunamuusia sekä salaattia. Illallisen jälkeen puimme kaikki mahdolliset pitkähihaiset ja –lahkeiset vaatteet päälle tarkoituksenamme lähteä Pier 39:lle katsomaan itsenäisyyspäivän ilotulitusta. Pääsimme juuri viisi blokkia eteenpäin ratikkapysäkille, kun Timon yllätyksellinen vatsa pisti liinat kiinni eikä hän olisi kestänyt puolen tunnin matkaa. Palasimme siis takaisin talolle, mikä ei sekään ollut huono vaihtoehto. Tytöt saatiin nukkumaan jo kymmeneltä ja he ehtivät tunnin verran katsella ilotulituksia ikkunasta. Eihän se olisi voittanut tunnelmaa itse paikan päällä, mutta Emma oli jo aika kuitti palatessamme. Loppuillan seurasimme naapuruston bileiden etenemistä ja jatkoimme ilotuksen katselua ikkunoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.