Paso Roblesissa olimme jo puoli kahdelta, joka oli aiemmin kuin kello kolmen normaali hotellien check-in. Olimme kuitenkin laskeneet, että voimme levähtää hetken uima-altaalla, mikäli emme saisi vielä huonetta. Kaikista muista kohtaamistamme hotelleista poiketen tämä intialainen respan yrmeä täti oli epäkohteliaisuudessaan ihan omaa luokkaansa. Mitään hymyä, tervehdystä tai muuta positiivista ei ollut luvassa vaan ainoastaan lause ”Your name?” Kun Heinin nimeä ei ihan heti löytynyt, hän vain jatkoi kysymistään ”Booking number?” ja ”Your name kolmeen kertaan?”. Tavaaminen tai aakkoset eivät nähtävästi sisältyneet hänen osaamistasoon. Pläräämisen jälkeen, hän ilmoitti tylysti tarvitsevansa luottokortin ja allekirjoituksen. Tämä jälkeen hän totesi tyynesti, että vieraiden ei kuulu saapua ennen kolmea. Tässä vaiheessa Heini oli jo aika kypsä huonoon palveluun ja ilmoitti olevansa erittäin todella oikein erityisen pahoillaan, että saavuimme hotelliinne ja kysyi, josko voisimme mitenkään vaivata rouvaa ja odottaa huoneiden saamista uima-altaalla. Huonotuulinen täti katsoi pitkään –aivan kuin olisimme maailman ensimmäiset poolin käytäjät ja vastasi lyhyesti yes. Lopuksi saimme ohjeen tulla takaisin puolentoista tunnin päästä, kun hotellihuone oli valmis ja kysymään lupaa sinne astumiseen. Heinin piti myös itse kysyä wifistä, entä mistä ja milloin aamiasta saa jne. tiedot, jotka normaalisti kerrotaan auliisti hotellihenkilökunnan puolesta. Travellodge Paso Roblesista lähtee kyllä erittäin negatiivinen palaute sosiaalisen media hotelliarvosteluun.
Timo parkkeerasi auton ja ystävällinen siivooja ilmoitti, että huone on siivottu ja jättääkö hän oven auki. Heini lähti siis saman tien elämäänsä kyllästyneen tädin luokse kysymään, että voimmeko astua huoneeseen, kun se kerran nyt on siivottu. Mehän olimme siis hotellin ainoat asukkaat, koska tässä drive-in motellissa ei ollut muita autoja parkissa. Saimme luvan mennä jo maksamaamme huoneeseen.
Tytöt hihkuivat innoisisaan pääsystä pitkästä aikaa uimaan. Ilmakin oli noussut 65 fahrenheitista jo yli 90 F:n eli 33c asteeseen. Uikkareihin solahtamisen jälkeen, huomasimme pian, että uima-altaalle menevä kanaverkkoaita oli riippulukossa. Heinin lievästi kiroillessa tädin puljua Timo lähti kokeilemaan onneaan ja kysymään avainta tädiltä. Tädille sopi saapua avaamaan portti hieman hitaanpuoleisesti. Avaamisen jälkeen Heini kiitti tätiä, joka vastasi kiitokseen sanomalla no! Siis ku-ka vastaa tällä tavalla – saattaa toki olla, että Heini kuuli väärinkin, mutta kaikki olivat hyvin onnellisia tädin häivyttyä. Uima-allasta ei oltu puhdistettu ehkä toviin ja hämähäkinseiteistä ja linnunshitistä päätellen ei myöskään tuoleja. Putsasimme tuolit itse ennen kuin uskaltauduimme istua niille.
No niin tässä vaiheessa unohdimme tylyn respan ja kaikki olivat iloisia pulahduksesta vilvoittavaan veteen. Tytöt söivät hedelmiä ja aikuiset surffasivat tasting-paikkoja ja sopivaa ravintolaa 11v hääpäivän kunniaksi. Normaalistihan olisimme kysyneet näitä asioita respasta...Päädyimme mukavan omistajapariskunnan tarinan ja soveltuvien rypälelajikkeiden puolesta Thatcher Windery –tilalle. Täällä samaisessa paikassa oli sekä itse viinitila että tasting. Matka tilalle kulki käsittämättömän upeiden viiniviljelmien, kumpuilevan maaston, oliivipuufarmien ja ajamiselle tehdyn loivasti mutkittelevan tien kautta. Ympärillä oli sekä Toscanasta tuttuja viinimaisemia, espanjalaisia oljenvaaleita peltoja ja ehkä Sveitsistä tuttuja tummanvihreitä kukkuloita. Otimme paljon kuvia ja pysähtelimme pariinkin otteeseen hämmästelemään kauniita maisemia, joidenlaisia emme koskaan aiemmin olleet nähneet.
Thatcherin tila oli jälleen yksi positiivinen yllätys matkallamme. Pihalla laidunsi omaa karjaa, vuohia ja kanoja sekä pihapiirissä puikkelehti ystävällisiä koiria ja kissoja. Tytöillä oli heti tekemistä eli juoksennella sekä eläimiä katsomassa että omistajapariskunnan lasten kanssa leikkiessä. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja superystävällinen tyttö tuli kertomaan tasting-menusta, joka käsitti 7 viiniä. Auton takia otimme vain yhden menun. Mikäs siinä oli istuskellessa viinitynnyreiden, laventeleiden ja aurinkovarjojen reunustamalla kivetyksellä ja maistella toinen toistaan herkullisempia makuelämyksiä. Jokaista viiniä sai juuri yhden tai kaksi suullista, joka oli juuri sopivasti. Kaikista viineistä muodostui näin ollen maksimissaan reilu viinilasillinen. Napostelimme samalla saksanpähkinöitä ja juttelimme niitä näitä viineistä tastingiä hoitavan tytön kanssa.
Viinitila oli kuulemma vain kuusi vuotta vanha ja sen oli perustanut viinien kautta rakastunut pariskunta. Herra oli aiemmin tehnyt 16 vuotta oluita ja viiniä sivubisneksenä, kunnes viinimaailma oli vienyt hänet kokonaan. Omistajaherra oli siis ehkä meidän ikäinen ja sonnustautunut buutseihin, farkkuihin, puna-mustaruudulliseen flanellipaitaan ja hattuun. Viinit puolestaan olivat maukkaita näin tuoreiksi ja kolme pulloa ostimme jopa mukaankin. Sen enempään emme halunneet panostaa, koska muita viinejä juoneena 30-40 dollarin yli menevät viinit alkavat jo olla aika hulppeita Alkossakin. No näissä viineissä tulee muistumaan tämä aurinkoinen Kalifornia. Erityisesti tykästyimme kolmea eri Zinfandel-rypälettä yhdistävään viiniin.
Tytöt ehtivät räpsiä runsaasti kuvia kissoista, vuohista ja lehmistä kameroillamme ja Timon puhelin oli niin kuuma, että sen piti jäähtyä hetki ennen kuin sitä saattoi käyttää...Omistajapariskunnan lapset olivat myös antaneet tytöille kanojen alta uunituoreita munia, joita saimme mukaan luumu-aprikoosihedelmien lisäksi. Näistä hedelmistä, joiden nimeä emme nyt muista, tuli tyttöjen uusia lemppareita. Lopuksi jäimme juttelemaan vielä pitkäksi toviksi omistajapariskunnan kanssa, kun rouvakin ilmaantui paikalle. Todella lämpimiä ja mukavia ihmisä. Heiltä saimme myös oivan suosituksen ravintolalle. Rouva kertoi, että kaavailemamme ravintola oli todella hyvä, mutta sen verran hieno, ettei ainakaan heidän lapset olleet viihtyneet tai saaneet oikein mitään nuoremmille suunnattua ruokaa. Olimme enemmän kuin kiitollisia vinkeistä, koska mikään ei ole kurjempaa kuin ravintolaillallinen, jolla lapset eivät viihdy.
Kurvailimme takaisin samaa upeaa reittiä, vaikka lyhyempikin olisi ollut tarjolla. Paso Roblesin keskustasta huomasi, että tämä on todellakin viinialuetta. Kaikkialla näkyi viinikauppoja tai tasting-ravintoloita. Itse asiassa yllätyimme näinkin pienen kaupungin kymmenistä fine dine –ravintoloista ja siitä, että näin torstainakin lähes kaikki ravintolat olivat lähes täynnä. Kaupunki oli todella soma ja kutsuva. Ihmiset olivat pukeutuneet huomattavasti fiinimmin kuin Friskossa ja keski-ikä oli ehkä 35:stä ylöspäin.
Thomas Hill Organics oli todella nappivalinta. Palvelu oli hyvää, sisäpiha viiniköynnöksineen kaunis ja ruoka erinomaista. Tytöille tuotiin heidän pitsa saman tien ja se hävisi parempiin suihin alta aikayksikön. Aikuisten ruoat olivat myös todella hyvät ja annokset niin runsaat, että Timo sai syödän puolet Heinin kana-annoksesta. Lopuksi tilasimme vielä macchiaton ja espresson, jotka menettelivät, mutta olivat varmaankin enemmän ranskalaista kahvia kuin espressokoneella valmistettuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.