Keskiviikko 15.7. – Kotimatka

Eteläeurooppalaiseen tapaan hotellin ikkunoissa oli kuumuuden ulkona pitävät ikkunaluukut, mikä tekee huoneista myös miellyttävän pimeät. Liekö luukkujen ansiota vai yleistä väsymystä, mutta nukuimme koko perhe 8 tuntia putkeen heräämättä kertaakaan.

Perhehotelli Prestige’n henkilökunta oli erittäin miellyttävä. Äiti hoiti meille aamiaisen, poika kävi välillä esittelemässä 10 kuukauden ikäisiä kaksosiaan Virginiaa ja Lorenzoa ja kaikki ihailivat tietysti toistensa lapsia suureen ääneen. Meidän tytöt käyttäytyivät kuin pienet prinsessat ja me pystyimme juomaan parit herkulliset espressot ja capuccinot suhteellisen rauhassa. Milanoon oli kuulemma luvassa huomiseksi 40 asteen hellettä, joten olimme iloisia päästessämme lähtemään kotiin.

Lentokenttä oli vain vartin päässä ja saimme jätettyä Alfan helposti Europcarin vuokraamoon. Siitä sitten alkoikin hieman rankempi vaihe, koska prinsessojen käytöstavat unohtuivat saman tien eikä kumpikaan suostunut kävelemään samaan suuntaan saati tottelemaan. Lisäksi jätesäkkeihin pakattujen 2 turvaistuimen, 2 rattaiden, 32 kg painavan matkalaukun, hoitokassin, kamerakassin, matka-DVD’n, matkaeväiden ja pc-kassin roudaaminen otti jokseenkin voimille. Kerran Laura jo aiheutti sydämentykytystä karatessaan valokuvauskoppiin piiloon. Kentällä ei onneksi ollut ruuhkaa, koska tyttöjen ohjaaminen samaan suuntaan ilman rattaita oli jo tarpeeksi haastavaa. Kaiken kruunasi eväskassin repeäminen kesken turvatarkastuksen mansikoiden vieriessä kaikkiin eri ilmansuuntiin koko turvahenkilökunnan toitottaessa oo mamma mia, fragole, fragole.

Lentomatka meni suhteellisen hyvin, mutta kolmen tunnin lento ilman avustusjoukkoja alkaa olla meidän lapsien kanssa aika maksimiaika…Suomessa odotti aurinkoinen 25 astetta, joten kotiinpaluu varsin lempeä. Matkamme oli erittäin onnistunut ja saimme juuri niitä asioita, mitä lähdimme hakemaankin eli kulttuuria, aurinkoa ja ennen kaikkea uusia elämyksiä sekä lapsille että aikuisille!

Kerrottakoon vielä, että kotona pääsimme nopeasti rutiiniin Lauran pudottaessa leikkilusikan terassilaudoituksen alle ja vääntäen naamansa perus ”sad puppy” ilmeeseen. No kaikki tunnolliset isäthän tietävät mitä siitä seurasi…

Tässä vielä muutama numeraalinen fakta reissustamme:

Matka: 2985km (Fiat Scudo: 1297km ja Alfa Romeo 159: 1688km)
Korkeusero: Alhaisimmillaan -5m ja korkeimmillaan 500m merenpinnasta (GPS)
Vierailtuja maita: 3
Blogisivuja wordissä: 23
Valokuvia yhteensä: 1338 kpl

Tiistai 14.7 – Rantaelämää ja matka Malpensaan

Aamulla oli mahtavaa ihailla ikkunaluukkujen välistä kajastavia auringonsäteitä. Tänään on sitten se kunnon rantapäivä! Pakkailimme kaikessa rauhassa kaikki tavarat ja yhdeksän aikaan oli aika herättää uniset tytöt, jotta ehdimme aamupalalle. Tätä ei ole tainnut tapahtua koskaan aiemmin.

Hotellin luovutuksen jälkeen Timo kävi viemässä tavarat autoon ja suuntasimme kohti hyväksi havaittua paikkaa rannassa eli ilmaisen lastenleikkipaikan kohdalle. Ostimme parilla kympillä koko päiväksi leikkipaikan viereisestä bagnista kaksi lavitsaa aurinkovarjon kera ja parkkeerasimme seurueemme sinne viideksi tunniksi.

Lapset nauttivat täysin siemauksin uimisesta, liukumisesta ja hiekkaleikeistä. Me päätimme ottaa lastenhoitovuorot, koska tänään emme olleet ainoat lapsiperheet rannalla vaan mukuloita oli ihan tungokseksi asti ja välillä täytyi suojella omia ja välillä taas komentaa. Vuorottelu onnistui ne ensimmäiset vaihdot, jonka jälkeen olimme molemmat toiminnassa koko päivän. Lounaan tekoa, uimista, aurinkorasvan levitystä, Lauran kanssa pissalla juoksemista jne. Muutaman tunnin jälkeen olimme jo ihan poikki toivoen meidän omia äitejä ja isejä apuun!

Merivesi oli sekä väriltään että lämpötilaltaan aivan kuin kylpyammeessa. Emma juoksi koko ajan tyrskyihin eikä oppinut millään aaltojen ideaa päätyen aina nauraen naamalleen veteen. Laura osasi jo hieman hypätä aallon päälle. Kaikesta touhusta huolimatta meillä oli oikein rattoisaa ja Emman simahtaessa tunnin nokosille ehdimme nauttia jopa loistokahvit, koska bagnissa oli yllättäen espressokone. Siis 2x2 metriä käsittävässä minibaarissa oli kunnon kahvintekolaitteet! Italialaiset osaavat kyllä hoitaa tämän ruoka- ja juomapuolen bueníssimo! Tästä rohkaistuneina otimme vielä oluen ja valkkarin, joka paljastui maukkaaksi prosecco –kuohuviiniksi.

Italialaisten touhuja oli mukava seurata lastenhoidon tiimellyksessä. La Mamma kaitsi eri perheissä pieniä lapsia, mutta myös teini-ikäisiä kaveriporukoita kenenkään kyseenalaistamatta hänen auktoriteettiaan. Viereisellä lentopallokentällä pikkuruisiin uima-asuihin sonnustautuneet teinit esittelivät vartaloitaan enemmän tai vähemmän tietoisesti.

Kolmen jälkeen pakkasimme kimpsut ja kampsut ja palasimme mehujäiden kanssa autolle jättäen hyvästit mukavalle rannalle. Täällä olisi viihtynyt ehkä vielä päivän tai pari.
Maisemat olivat jälleen todella upeat koko rannikkotien. Toinen toistaan idyllisempiä kyliä ja koko ajan kimmeltävä meri taustalla. Ennen Genoaa ruuhkia lähdimme kohti Milanoa ja Malpensan lentokenttähotelliamme, joka näytti olevan keskellä ei mitään. Huoneisto oli oikein tilava; 2 suurta makuuhuonetta, parveke ja yhdistetty olohuone ja keittiö kaasuliesineen ja jääkaappeineen. Suihkun jälkeen söimme vielä maittavan pastaillallisen ja pakkasimme tavarat huomista lentoa varten. Ilta oli mukava päättää nauramalla, koska Laura käkätti yliväsyneenä ja silmät vedessä Italian hauskoille kotivideoille meinaten tipahtaa sohvalta.

Maanantaina 13.7. – The Beach

Tätä rantalomapaikkaa oli mainostettu lapsille jo pitkään toiveiden täyttymyksenä automatkojen jälkeen ja harmillisesti siitä tuli sitten reissun ainoa pilvinen ja sateinen päivä. Onneksi se ei loppujen lopuksi haitannut, koska päätimme ottaa paikasta kaiken irti lasten ehdoilla.

Aamupala oli kai aika hyvä eteläeurooppalaiseen standardiin verrattuna, mutta meille se tarkoitti enemmän hötöleipää ja Nescafe’n automaattitarjoilua. Onneksi lapset iloitsivat suklaamuroista ja Emmalle löytyi maitoa ja jugurttia. Söimme vatsat täyteen ja suuntasimme ulos tihkusateeseen.

Ensimmäinen etappi oli suuri leikkipuisto hotellin vieressä, joka synnytti mahtavia riemunkiljahduksia molemmissa lapsissa. Vietimme siellä pitkän tovin rupatellen sympaattisen italialais-englantilaisen granma’n kanssa kulttuurieroista lasten riehuessa paikasta toiseen.

Seuraavaksi oli aika siirtyä pitsalounaalle rantabulevardille. Sitä reunustavat talot ovat todella kauniita 1800-luvun romanttisia luomuksia, mutta jokainen oli väritetty omalla pastellisävyllä tehden niistä hieman karibialaishenkisiä. Lahden poukaman yläosa oli täynnä luksushuviloita ja ranta jaettu tietysti italialaiseen tyyliin maksullisiin bagni marine eli aurinkotuolisektoreihin omine baareineen. Sellaiseen mekin olimme ajatelleet parkkeerata aurinkoiseksi päiväksi, mutta ehkä sitten huomenna.

Lounaan jälkeen oli päivänokosten aika, jonne Äiti ja lapset simahtivat alta aikayksikön. Samaan aikaan vettä tuli sitten kaatamalla. Päiväunien jälkeen oli sade onneksi lakannut, joten päätimme hankkia rantaevästä ja tutustua samalla pikkuputiikkien tarjontaan. Kovin oli luksusliikettä ja sekatavarakauppaa vuorotellen ja välissä aina joko leipä- tai vihanneskauppa. Kaikki oli jotenkin kotoisesti ränsistynyttä; sekä talot että kaupat. Kauppakassit pullollaan rullasimme kohti ilmaista rantaa ja sieltä bongasimme myös lasten leikkipisteen liukumäkineen ja leikkimökkeineen. Tytöt leikkivät antaumuksella hiekkaleikkejä ja Emma oli ainakin niin hiekkainen, että jopa paikallisia nauratti. Onneksi pilvinen sää ei haitannut lapsia, koska oli todella lämmin.

Rannalla vierähti iltaseitsemään asti, joten kävimme pikasuihkussa ja vetäisemässä ykkösmekot päälle. Tästä suuntasimme italialaiseen tyyliin rantabulevardille näyttäytymään ja syömään. Ravintolavalinta osui nappiin, koska ruoka oli todella herkullista. Tytöt saivat myös loistohuomiota erikoismukeineen ja annoksineen. Lapsiperheet olivat ruokailemassa ”ensimmäisessä kattauksessa”, koska ilmeisesti kello 20 on muille vielä liian aikaista. Me olimme kuitenkin varsin tyytyväisiä naapuripöydän ranskalaiseen kokoonpanoon, koska siellä oli samanikäisiä lapsia isovanhempineen ja pystyimme juttelemaan samoista ”ongelmista”, kuten vaatteensa sotkevista ja karkuun juoksevista lapsista…Me söimme tällä kertaa jopa jälkiruoat ja kahvit sekä pullon erittäin hyvää Pinot Grigio’ta Timon loistavan pippuripihvin ja Heinin risotto al maren lisäksi. Tytöt pitivät peruna-gnoccheista ja jäätelöstä.

Hyvän tipin jälkeen suuntasimme vielä pikaisesti iltamarkkinoille katsomaan käsityöläisten aikaansaannoksia. Täältä Heini löysi kauniin ametistisormuksen ja Laura valitsi mehiläisvahakynttilät; Emmalle oravan ja itselleen possun. Kaiken kruunasi Lauran suuri ihastus eli läpinäkyvä, sininen lasidelfiini. Suurista yrityksistä huolimatta Emma ei suostunut nukahtamaan vaunuihin, joten palasimme 21.30 aikaan viemään lapset nukkumaan. Loistava päivä kaiken kaikkiaan!

Sunnuntai 12.7. – Bienvenuti a Celle Liguria

Yö meni hienosti Heinin osalta, joka otti taktisesti ikkunapaikan. Timo oli lähempänä lapsia ja kävi vuorotellen molempien tyttöjen luona. Laura taisi nukkua osan yötä meidän välissäkin ennen kuin hänet vietiin takaisin omaan sänkyyn heilumaan.

Aamun otimme taas rauhassa - olihan koko perhe taas voimissaan. Ihailimme vessan ja makuuhuoneen ranskalaisista parvekkeista avautuvaa näkymää ja syötimme lapset eilisillä ilta- ja aamupalaeväillä. Pikku hiljaa laitoimme tavarat kassiin ja jätimme tyytyväisenä ystävällisen ja hyvän hotellin. Hinta yöltä näin laadukkaassa hotellissa oli vain 130 € ja lastensängyt tulivat kaupan päälle. Tänä aamuna aikuiset jäivät ilman kahvia, mutta päätimme pysähtyä lasten jaloittelutauolle, kunhan Marseillen pölyt vain saataisiin pudisteltua ensin niskasta. Hieman ehkä jäi harmittamaan se, ettemme ehtineet tutustua Marseillen kaupunkiin sen enempää. Meillä oli kuitenkin pitkä matka edessä, joten olisi parempi lähteä näin kello 11 ajamaan.

Ranskan moottoritiet ovat loistavia. Kolme kaistaa, upeat maisemat eikä luotisuoraa tietä vaan hieman haastetta korkeuseroissa ja tien kaarteissa jopa kuskille. Ainoa hidastava tekijä on tullit, joissa on vaihtelevasti Madame tai automaatti. Matka Avignonista Milanoon eli koko Côte d’Azurin rantatie maksaa tullien puolesta sellaisen 50 € suunta. Ilomielin sitä kuitenkin eurot pulittaa, koska matka-ajaksi 400 km ajolle oli arvioitu nopeusrajoitusten mukaan 3,5h ilman pysähdyksiä. Meillä oli edessä siis onneksi vain moottoritietä koko matka.

Suuri suunnitelma oli saada tytöt nukkumaan pitkään ja samaan aikaa autossa, joten päätimme pysähtyä suhteellisen nopeasti lounaalle, koska Emman silmät alkoivat uhkaavasti painua kiinni moottoritienopeuksissa. Ensin harkitsimme ihan perinteistä bensistä, mutta sitten bongasimme St-Maxime-Ste-Baumen kyltit. Kaupunki on kukkuloiden ja viinitilojen ympäröimä ja sitä hallitsevat 1295 rakennettu Ste-Marie-Madeleinen basilika ja siihen liittyvä luostari, joka on kuulemma Provencen paras gotiikan saavutus. Ei hullumpi pysähdyspaikka siis!

Uskomatonta! Tässä kyläpahaisessa on ruuhkaa! Syy selvisi pian, koska joka puolella oli markkinakojuja ja 1700-luvun vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä. Hahaa, olimme tulleet keskelle tämän kaupungin suurinta festivaalia! Ohjelmassa oli kansantanssia, laulua ja vanhojen pyssyjen paukuttelua luostarin edessä. Tätä kaikkea selosti suuren ääneen paikallinen radioasema isojen ämyreiden avulla. Mammat istuivat kukkamekoissa tuoleilla talojensa pihoilla meininkiä kommentoiden. Täällä saimme postitettua vihdoin puolitoista viikkoa haudotut postikortitkin. Olihan se viimeinen tilaisuus ranskalaisilla postimerkeillä varustetuille korteille! Markkinahumun hälvettyä istuimme lounaalle, joka sattui olemaan varmaan yksi herkullisimmista tällä matkalla. Hyvän ja halvan lounaan kruunasi vielä ne kauan odotetut kahvit!

Tytöt nukkuivat lähes koko matkan ja saimme jopa loistokuvan kauniista Mentonin kaupungista matkan varrella. Tätä kuvaa oli jo petailtu kovasti Nizzassa oleskelun aikana. Matka-ajo meni tosi helposti, koska tyttöjen herätessä oli aika nauttia vielä välipalasta ja Pipsa Possun viihdyttävästä piirroselokuvasta. Mutta, mutta, mitä tapahtuikaan 40 km ennen määränpäätä! Yht’äkkiä liikennemerkeissä lukee Code – accidente - distanza Savona eli liikenne pysähtyi onnettomuuden takia tunniksi. Ensin tuli ambulanssi, sitten paloauto ja lopuksi hinausauto. Ruuhkan auettua huomasimme kolhiintuneen moottoripyörän tien sivussa. Juuri silloin lähetimme paljon turvallisia terveisiä hyville ystävillemme, jotka lähtevät näinä päivinä Eurooppaan moottoripyörällä.

Hotelli Riviera Celle Liguressa täällä Italian puolella löytyi helposti. Kaupunki vaikutti viihtyisältä hiekkarantoineen ja useine lasten leikkipaikkoineen. Tästä tulee varmasti mukavat ja toivottavasti myös vanhemmille rentouttavat biitsipäivät. Ambienssi Celle Liguressa oli myös jotenkin italialainen eli miehet vähän jännittivät hyvin treenattuja hauiksiaan ja naiset keikuttelivat lanteita mekoissaan. Kuuluukohan tämä näyttäminen/näyttäytyminen italialaiseen mentaliteettiin vai enemmän tällaiseen rantalomakohteeseen? Yhtä kaikki ihmiset olivat hyvin kauniita.

Jostain syystä hotelli Riviera ei kuitenkaan antanut meille kahden hengen huonetta (110€/yö), koska sinne ei (muka) mahtuisi kahta lasten vauvasänkyä. Yllättäen myös kolmen ja neljän hengen huoneet olivat varattuja, jotka siis toissapäivänä olivat vapaita ja ainoa vaihtoehto oli ottaa junior suite 180€/yö. Tämä oli lähes kaksinkertainen hinta hotellibudjettiimme, mikä otti aika lailla päähän. Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut ja päädyimme kooltaan mukavaan, mutta ulkonäöltään ja palveluiltaan onnettomaan huoneeseen. Tuolla hinnalla olisi jo odottanut luksusta, jääkaappia tai edes ulko-ovea, jota Laura ei saisi itse auki! Heinillä kesti hieman aikaa toipua tästä huijauksesta. Meillä oli siis käytännössä huone, jossa kaksi sänkyä tulisi olemaan käyttämättömät, koska hotellin politiikan mukaan 4:llä hengellä täytyy olla 4 sänkyä olivat he sitten lapsia tai aikuisia.

Kotiutumisen jälkeen lähdimme heti rannalle, vaikka aurinko oli jo painunut pilveen ja ihmiset vaelsivat sieltä hotelleille päin. Lapset olivat riemuissaan päästessään ensimmäistä kertaa meren tyrskyihin uimaan ja kaivamaan hiekkarantaa lapioilla. Emma kompuroi parhaansa mukaan mereen ja takaisin ja Laura juoksenteli päättömästi rannalla aivan innoissaan. Olisikohan pitänyt tulla tänne jo aiemmin?

Iltapalaksi haimme läheisestä rantamarketista ruoat ja viinipullon huoneeseen. Hieman oli ikävä niitä ihania kahdenkeskisiä illallishetkiä ennen lapsia. Hotellin ravintolan englantia puhumattomat (komeat) tarjoilijapojat olivat hieman ihmeissään toiveestani saada 2 pientä lusikkaa, murokulhot, viinilasit ja viinipullonavaaja huoneeseen…

Lauantai 11.7. – Marseille ja Château d’If

Selvisimme tästä päivästä sittenkin!

Aloitetaan silti alusta! Emma päätti jatkaa yöllisiä huutokonsertteja tänäkin yönä kello 02-06, joten tällä kertaa Heini ja Emma siirtyivät vuodesohvalle. Mesoaminen oli sen verran aktiivista, että Heini puki yöllä jopa päivävaatteet päälle, kun peiton alla ei ehtinyt paljon loikomaan.
Nukuimme tietysti ylipitkään, joten aamutoimiin ja kämpän loppusiivoukseen jäi vain hieman yli tunti virallista aikaa. Lopulta luovutimme talon tunnin myöhässä ja lähetimme Florencelle lämpimät terveiset hänen miehensä kautta. Florance oli juuri saanut kuulla sairastavansa syöpää – onneksi ei mitään niistä vaarallisimmista, mutta joka tapauksessa pysäyttävä tieto pienten lasten äidille.

Alkumatkasta ihailimme vanhojen puiden reunustamaa maantietä. Sitä jatkui useita kilometrejä ja nopeusrajoituskin oli alhaisempi puiden suojelun takia. Marseilleen olisi vain tunnin matka, mutta olimme silti laittaneet varalta tytöille hyväksi koetun matkalounaan eli nakkeja ja makaronia sekä hedelmiä pillimehuineen. Aikuiset saivat tyytyä lasten jämiin ja veteen. Ensimmäiset päivän vastoinkäymiset alkoivat elektronisen tiekyltin ilmoittaessa bouchon eli ruuhka. Ilmeisesti kaikki muutkin olivat liikkeellä rannikolle näin lauantai-aamuna. Ruuhkissa ja Marseillessa sompailussa meni sitten tunti ekstraa ja olimme varsin väsyneitä ja levon tarpeessa saapuessamme hotelliin. Emma ehti onneksi vetää puolikkaat päiväunet autossa.

Hotellin concierce näytti siltä, että hänellä olisi huonoja uutisia meille. Hotelli oli buukattu täyteen, vaikka herralla oli kädessä meidän varauksemme. Ei muuta kuin istumaan appelsiinimehuille ja sulattelemaan tätä tietoa. Meillä ei siis ole hotellia ja lapset huutavat väsymystä kurkut suorina. Hotellin monsieur soitteli varmaan kymmeniin eri hotelleihin setviessään sotkujaan, mutta kaikkialla oli näin lauantaina täyttä.

Ei auttanut voivotella tilannetta vaan kysyimme ohjeet Château d’If’n vankilasaarelle ja sovimme, että monsieur etsii meille sillä aikaa huoneen. Päätimme kyllä myös itse soittaa Booking.com’n ja valittaa tuplabuukkauksesta. Harmillisesti seuraavassa hotellissamme Italian puolellakaan ei ollut tilaa ja he olivat muutenkin sössineet meidän huoneemme, mutta ei siitä sen enempää tässä vaiheessa. Italiaan soittelun aikana päästimme lapset irti Palais de Justice’n puistossa ja yritimme estää heitä hyppäämästä veteen, koska matala useita kymmeniä metrejä oleva suihkulähdeallas oikein kutsui lapsia kahlailemaan.

Marseille, joka on Ranskan suurin satama- ja vanhin suurkaupunki, on yllättävän kauniilla paikalla. Keskipisteenä on pittoreski Vieux Port eli vanha satama, jonne kalastusalukset puksuttavat kahden linnakkeen, St-Jeanin ja St-Nicolas’n välistä. Paikalla on ollut asutusta 2600 vuotta. Satama oli onneksi aivan viiden minuutin kävelymatkan päässä, josta pääsimme ostamaan kätevästi liput saarelle. Laivan lähtöön oli vain puolisen tuntia aikaa, joten kävimme hakemassa kaikille lounasleivät, juomat ja kahvit viereisestä kahvilasta. Ihmettelimme kovasti järkyttävää ryysistä laivan odotuslaiturilla. Tämä tietysti kieli siitä, että me olimme ne ensimmäiset jotka eivät mahtuneet laivalle mukaan. Edessä oli siis 40 minuutin uusi odotus. Edellisestä kerrasta oppineena Timo jäi pitämään paikkaa ja Heini lähti tyttöjen kanssa etsimään jäätelöbaaria.

Pääsimme laivalle ensimmäisinä valitsemaan paikkoja, joten jäimme aluksen takaosaan hienon ilman ja näkymien vuoksi. Ei ehkä kaikkein älykkäin ratkaisu. Koko matkan saimme sitten enemmän tai vähemmän taistella molempien huutavien lasten kanssa ja yrittää heitä hyppäämästä mereen. Viereisen tädin paheksuva katse ei myöskään ollut omiaan nostattamaan mieltä. Heini olisi käynyt satavarmasti avautumassa rouvalle, mikäli hän olisi sanallakaan sanonut mitään lastemme käytöstavoista. Näkymät laivalta olivat kuitenkin aivan mahtavat satamaan, kukkulalla nousevaan Notre-Dame-de-la-Garden kirkkoon, Abbaye-St-Victorin luostarin linnoitettuihin muureihin sekä koko kaupunkiin, joka ei ollut ollenkaan niin likainen kuin mitä kaikkialta on kuullut.

Matka d’If’n saarelle oli onneksi lyhyehkö. Perillä katsoimme kauhulla ylöspäin kaartuvia portaita ja merta ilman mitään kaiteita. Jipiii, vaunuilla emme tekisi mitään eikä kumpikaan lapsista halunnut olla sylissä saati pitää käsistä kiinni. Päädyimme sitten siihen, että Timo kantoi vaunut ja roinat ja Heini rimpuilevat lapset. Ah tätä nähtävyyksistä nauttimista. Jonotettuamme pääsyliput, etsiydyimme heti kahvilaan sisälle syömään lisää jäätelöä ja cokista sekä soittelemaan ja miettimään hotellivarauksia. Heini valitti pitkään Miaulle eli Booking.com’n japanilaisvahvistukselle, joka ei suostunut minkäänlaisiin myönnytyksiin tai peruutuksiin hotellien suhteen. Hän lupasi silti yrittää etsiä meille seuraavaksi yöksi hotellia Italiasta, koska olimme enemmän kuin kyllästyneitä koko Marseilleen ja ajattelimme painaa suoraa tietää rannalle tyttöjen nukahtaessa yöunille autoon. Edessä olisi siis mahdollisesti 450 kilometriä ajoa.

Linnan piha oli onneksi aakee laakee, joten tytöt pääsivät juoksentelemaan ulkona ja purkamaan paineita. Tosin se oli myös mukulakivinen, joten me aikuiset juoksentelimme alle puolen metrin päässä heistä eri suuntiin. Se oli luultavasti varsin huvittavan näköistä. Silloin ei kyllä pahemmin naurattanut. Tunnelman kruunasi lokki, joka teki tiedätte-varmaan-mitä Heini niskaan.

Château d’If eli tämä Marseillenlahden saarilinnoitus valmistui 1529 ja toimi vankilana ensimmäiseen maailmansotaan asti. Kaltereiden takana ovat istuneet mm. Alexander Dumasin Monte Criston kreivi, legendaarinen Rautanaamio sekä lihaa ja verta ollut kreivi Mirabeau. Linnoitus oli loppujen lopuksi aika pieni, mutta sitäkin viehättävämpi muureineen, linnapihoineen ja torneineen. Joistakin tyrmistä näkyi merelle, toiset olivat umpinaisia ja kylmän kolkkoja jopa näin kuumana päivänä.

Laivamatka kiersi pienetkin satamat ja kesti takaisin kaksinkertaisen ajan. Lasten viihdytys laivan sisällä oli omaa luokkaansa Lauran yrittäessä koko ajan karkuun ja Emman kiekuessa parhaansa mukaan. Kovin olimme väsyneitä kaikki. Palatessamme satamaan oli päivän kuumuus kääntynyt miellyttäväksi lämmöksi ja päätimme käydä ostamassa iltapalat kaupasta ja läheisestä boulangeriésta sekä palata takaisin Hotel du Palais’lle kuulemaan onko Monsieur löytänyt meille huonetta. Booking.com’n Miaulle ilmoitimme jo, ettei hänen etsimänsä hotelli kelpaa sijaintinsa vuoksi.

Heini päätti käydä hotellilla yksin Timon jäädessä lasten kanssa ulos. Monsieur ilmoittikin suureksi yllätykseksi, että hän oli käännyttänyt eräät toiset hotellivieraat viereiseen hotelliin ja järjestänyt meille huoneen vierekkäisillä lastensängyillä. Heini oli niin helpottunut tiedosta, että alkoi itkemään siinä tiskillä. Monsieur olikin sitten vielä entistäkin ystävällisempi ja toimitti lapsille muroja, lusikoita ja muita iltapalavälineitä. Alta aikayksikön vaihtui kaikkien tuuli ja itse hotellihuone oli parempi kuin kuvittelimmekaan. Täydelliset sängyt lapsille, lepotuolit (toivottavasti ei kuitenkaan yöllisiä itkukohtauksia varten), parivuode, ranskalainen parveke, jääkaappi, iso flat-tv ja ennen kaikkea toimiva suihku ja ilmastointi. Peseytymisen ja ruoan jälkeen alkoi elämä jo hymyillä ja pian väsyneet tytöt olivat unten mailla. Mon Dieu, quel jour!

Perjantai 10.7. – L’Isle-sur-la-Sorguen vesimyllyt

Viime yönä ei sitten pahemmin nukuttu. Emma hillui puolet yöstä, joten Timo ja Laura siirtyivät jälleen olkkarin vuodesohvalle nukkumaan. Suomalainen lehtimyyjä ei ollut ihan suursuosikkimme herättäessä meidät kahdeksalta. Päivä käynnistyi hieman hitaasti, mutta onneksi tuju espressokahvi helpotti heräämisen tuskaa. Tytöt olivat kumma kyllä hyvällä tuulella, mikä tarttui meihinkin, kun suuntasimme Alfan kohti L’Isle-sur-la-Sorguen kaupunkia.

Sorgue-joen varressa oli aikoinaan 70 myllyä, joissa jauhettiin viljaa ja puristettiin öljyä. Yhdeksän kauniisti sammaloitunutta vesiratasta on säilynyt muistoksi. Kaupungissa tuulee miellyttävästi, joten Heini viritteli huivin mekon lepattamista estämään. Kaupungin läpi virtaa siis useita kanaaleja, joten sitä kutsutaankin Comtat-provinssin Venetsiaksi. Suurin osa ikääntyneistä kivitaloistakin näytti perustuslaattojen mukaan olevan 1200 - 1300-luvuilta. On jotenkin käsittämätöntä, että näissä talovanhuksissa eletään edelleenkin normaalia elämää ja patongit haetaan samasta alakerran leipäkaupasta vuosisadasta toiseen.

Pääsimme tänään sen verran myöhään liikkeelle, joten katsoimme parhaaksi etsiä ihan ensimmäiseksi lounaspaikan. Sellainen löytyikin ihan kanaalin kulmilta ja parkkeerasimme rattaamme terassin päätyyn iloisin mielin. Tarjoilija katsoi Heiniä hieman pitkään plat du jour’sta eli päivän annoksista kysyttäessä. Tilanne meni nimittäin näin: Heini tietäväisen oloisesti: ”Ah-haa, le basse, trés bon, c’est du poisson, n’est pas?” (aah, oikein hyvä, bassehan on kalaa eikö vain?), Madame katsoo pitkään ja vastaa hitaasti: ”Mais no, c’est du viande” (=ei laisinkaan, se on lihaa). Että se siitä suurenmoisesta kielitaidosta taas. Joka tapauksessa saimme oikein makoisat ruoat ja Heini jopa sitä kalaa…

Ruokailussa meni ravintolan hitaudesta johtuen parisen tuntia, joten päätimme juhlistaa 6-vuotishääpäivää kahvien lisäksi vielä mansikkasorbetilla ennen kuin jatkoimme kaupungin kiertelyä. Suurin osa kaupoista oli siestalla, joten tästä päivästä tuli oikein edullinen. Laura ja Heini kävivät vielä 1600-luvulla rakennetun Notre-Dame-des-Anges -kirkossa ihmettelemässä koristeellista ja kaunista sisäosaa. Laura kuiskaili ja käveli pelokkaan oloisesti käsi kädessä kysellen: ”Äiti, kuka tuo setä tuolla ylhäällä oikein on? Ahaa, Jeesus. Mitä se oikein siellä tekee?”

Napsimme kovasti valokuvia kauniista jokivarresta ja menetimme samalla eilen ostetun uuden hatun keskelle virtaa. No eihän se ollut vasta kun toinen hattu, joka katosi tällä reissulla…Päivän päätteeksi Timo sai ajaa kolme nukkuvaa tyttöä takaisin kesäkotiin.

Illalla söimme jälleen ulkona ja rentouduimme uima-altaalla vaihdellen kuulumisia Johnin ja Pamin kanssa. Hääpäivän kunniaksi saimme vielä siivota kämpän ja pakata kaikki tavarat, koska huomenna koittaa onnistuneen viikon jälkeen aikainen lähtö Marseilleen.

Torstai 9.7. – Roomalaisten Arles

Tytöt järjestivät yöllä uudenlaista aktiviteettia. Heini heräsi ensin siihen, että Emma oli kiipinyt sängystä viereen tuhisemaan. Kapeaan parisänkyyn ei kuitenkaan mahdu kolmea nukkumaan, erityisesti jos pienimmät nukkujat ovat putoilevaa sorttia. Timon nostaessa Emmaa sänkyyn oli yllätys suuri, kun sieltä löytyikin Laura aivan umpiunessa. Tytöt olivat ilmeisesti yöllisten seikkailujen takia niin väsyneitä, että nukkuivat molemmat autuaasti aina kahdeksaan asti.
Aamulla otimme rauhallisesti ja teimme vain lyhyen jääkaapin tankkauskeikan Inter-Marchéssa. Ruoaksi teimme pitkästä aikaa kalaa, koska se on täällä todella hinnoissaan tai jotenkin todella epäilyttävän näköistä. Kaupastakin löytyi mm. samannäköistä lohta kolmesta eri hintaluokasta, jonka halvimman version alkuperä jää aina hieman arveluttamaan.

Tyttöjen unien jälkeen suuntasimme kohti Arlesin kaupunkia. 30 kilometrin matkalla ohitimme todella laajoja auringonkukkakenttiä. Niiden keltaisuus oli häikäisevää ja pysähdyimme oikein ihailemaan ja ottamaan valokuvia niistä.

Arles sijaitsee Rhônen varrella, joskin jokea ei suoraan näy itse kaupunkia kiertävien muurien takia. Monissa Arlesin nähtävyyksissä on vahva roomalaisen menneisyyden leima. He rakensivat tänne mm. telakoita, kilparadan, kylpylöitä ja areenan. Les Arènes on kuin mini-Colosseum. Siihen mahtui aikoinaan 21 000 katsojaa ja eräiden tilojen lattiassa oli mosaiikki helpottamassa puhtaanapitoa verenvuodatuksen jälkeen. Areenalla järjestetään nykyään provencelaisia ja espanjalaisia härkätaisteluita.

Les Arènesin amfiteatterin vieressä sijaitsee myös roomalainen Théâtre Antique, joka on puolikaaren muotoinen teatteri, jossa järjestetään erityisesti kesäisin paljon konsertteja. Me hengailimme useaan otteeseen Place de la Republiquella, jonka keskellä oli kaunis joutsensuihkulähde, kaupungintalo ja kirkko.

Kiersimme opaskirjan mukaan suositellun kävelyreitin, johon mahtui kaikki tärkeimmät nähtävyydet, pikkukauppoja ja kauniita kujia. Kävelyreitti ohitti myös optikkoliikkeen, jonne marssimme hakemaan apua Timon keskeltä poikki menneille silmälaseille. Niitä ei olisi edes saanut jeesusteipillä kasaan, joten ennen paniikin syntymistä optikko ehdotti uusien kehysten ostoa, johon hän upottaisi vanhat linssit. Tämä sopi meille hyvin, vaikka haasteena oli valita vain kolmesta linssien muotoon sopivista kehyksistä se paras. Siniset ja violetit raakkasimme saman tien pois, joten loppusaldoksi jäi italialaistyyppiset tummanruskeat, leopardipilkkuiset ja paksusankaiset imagolasit…

Söimme päivälliseksi paninit suihkulähteen varjossa rillien valmistumista odotellessa ja Heini ehti ostaa Emmalle uuden hatun edellisen kadottua. Emma on nyt siinä kehitysvaiheessa, missä kaiken tiputtaminen on varsin rattoisaa. Tällä tavoin on hävinnyt jo kaksi juomapulloa, hattu ja suuri osa eväistä. Toisesta kaupasta löytyi myös jälleen ihania tuliaisia, jotka Laura sai kunnian valita.

Illalla vaihdoimme totuttuun tapaan päivän vierailujen hedelmiä mukavien jenkkinaapureiden kanssa. Nykistä kotoisin oleva Äiti-Nancy ja 9-vuotias poika Robin olivat jo lähdössä huomenissa kotiin, joten he halusivat sanoa tytöillemme hyvästit. Erikoisen kokoonpanon englantilainen uncle-John ja wife Pamela lähtevät sitten meidän kanssa samaan aikaan.

Ennen nukkumaanmenoa nauroimme vielä räpin tahtiin tanssiville pienille nakupelleille. Timo yritti samalla myös epätoivoisesti totutella uuteen ranskalaiseen look’nsa; French haircut ja uudet lasit, jotka kirjoittajan mielestä näyttävät jo varsin tyylikkäiltä...

Keskiviikko 8.7. – Markkinat ja maalaistalon eläimet

Markkinoilla on aina hyvä meininki. St-Rémy-de-Provencen maalaismarkkinat olivat isommat kuin ajattelimme ja olisi ollut todella harmi, jos olisimme ne missanneet. Koko keskusta oli suljettu autoilta ja pienet kojut olivat vallanneet teiden varret, kapeat kujat ja parkkipaikat. Torilla myytiin tuoreita hedelmiä, juustoja, hilloja ja herkullisia leipiä. Provencen erikoisuuksia eli yrttejä, laventelia, okranvärisiä astioita ja värikkäitä liinavaatteita löytyi myös runsaasti. Ihastelimme lähinnä koko touhua, mutta Heini sai onneksi ostettua jopa yhden mekon ja paidan. Onni se oli lähinnä siksi, että tällä talolla ei meillä ollutkaan pesukonetta käytössä ja kolmen vaatekerran käyttäminen päivästä toiseen alkoi jo hieman olla liikaa tässä kuumuudessa.

Aamupäivän kiertelyn jälkeen oli mukava palata talolle syömään jo valmista lounasta ja rentoutumaan auringossa. Ihmettelimme hieman viileämmältä tuntuvaa päivää, mutta auton mittari näytti silti 27 astetta. Keho taitaa alkaa tottua tähän ilmastoon.

Olemme viettäneet käytännössä katsoen kaikki päivät 95%:sti ulkona, joten tytöt vetelevät todella pitkiä päiväunia, jonka jälkeen heitä saa vielä herätellä pitkään. Tyttöjen nukkuessa rentouduimme ulkona auringossa kahvia siemaillen, kortteja kirjoitellen ja loppumatkan reittiä suunnitellen. Saimme varattua ensi lauantain ja sunnuntain välisen yön Marseillesta tarkoituksena käydä Monte Criston kreivin ja Rautanaamion romaaneista tutulla Château d’If’n vankilasaarella. Loppuajan taidamme viettää Italiassa rannalla, koska tytöt eivät ole sellaista vielä päässeet kokemaan.

Iltapäivällä suuntasimme vielä Parc Animalier L’arc en Ciel’n 10 kilometrin päähän talolta. Tytöt olivat aivan täpinöissään päästessään irti. Emma tamppasi maata jaloillaan ja hirnui Lauran juostessa edes takaisin tiellä. Tässä vaiheessa emme olleet vielä nähneet siis muuta kuin vahtikoiran…Tämä maatilaeläintarha oli todella laadukkaasti tehty. Tipueläimille oli mm. oma ”kartano”, jossa oli lammikko, pikkutaloja siltoineen ja kukkia roikkumassa katossa. Hieman jäi kyllä epäselväksi mikä mikäkin kanalaji oli, mutta varsin pöyhkeää porukkaa silti. Ulkona tepasteli riikinkukko, kanoja, ankkoja, hanhia ja väijyvää laatua oleva jättikalkkuna.

Kiertelimme pitkin eläintarhaa nähden valtavia sikoja, poneja, lehmiä, pupuja, lampaita ja kaloja. Lintuja keekoili joka puolella vapaina. Aina kun sitä käänsi selän, niin ainakin kymmenen paria silmiä tuijotti sinua alle metrin etäisyydeltä. Maatila on onneksi aika pieni, koska täällä suunnalla oli taas hyvin kuuma eikä tuullut yhtään. Tunnin kiertelyn jälkeen lapset leikkivät vielä varsin hauskassa leikkipuistossa aikuisten huiliessa ennen takaisinpäin lähtöä.

Autossa St-Rémyn kohdalla Laura totesi Timolle: ”Isi! Kato Passat!” sellaisen mennessä ohi. Katsoimme Timon kanssa toisiamme ihmetyksen sekaisin katsein, kunnes auton takaa ilmestyi patsas…

Tiistai 7.7. – Les Baux ja St-Rémy-de-Provencen kotikulmat

Lex Baux on Alpillesvuorten haarassa, josta näkee Camargueen asti. Kun Baux’n ruhtinaat rakennuttivat linnansa tänne 900-luvulla, he väittivät polveutuvansa itse kuningas Balthazarista. Hän oli siis yksi kolmesta idän viisaasta miehestä. Kaupunkiin ei pääse ajamaan autolla ja turistipaljouden vuoksi opaskirja suositteli ajoittamaan käynnin aamupäivään tai talveen. Les Baux on vain 7km päässä taloltamme, joten olimme siellä jo 9.30 rauhallisen aamun jälkeen kärkkymässä parkkipaikkaa. Paikkamme olikin viimeinen paraatipaikoista.

Lex Baux on idyllinen mukulakivinen linnakaupunki ja pienuutensa vuoksi katsastettu alle tunnissa. Hyvien aamiaispaninien, tuorepuristetun appelsiinimehun ja kahvien jälkeen oli mukava kävellä kaupungin vielä tyhjillä kaduilla ja katsella, kun pikkukaupat availivat oviaan. Ostimme jälleen tuliaisia ja tädit hymyilivät Lauran sanoessa bonjour! Pian poistuimme hyvin mielin ahdistuneiden turistiparvien etsiessä parkkipaikkaa ja kansoittaessa tienoon.

Palasimme kaupan kautta syömään välipalalounasta ja nukuttamaan lapsia. Uimisen ja myöhäisen lounaan jälkeen ehdimme vielä katsastamaan parin kilometrin päässä sijaitsevan St-Rémy-de-Provencen kaupungin. Kaupungissa ihmettelimme erityisesti tällaiseen kyläpahaiseen eksynyttä jättikokoista goottilaista katedraalia, joka oli melkein koossaan yhtä suuri kuin meidän tuomiokirkko.

Timo pääsi umpiranskalaisen le Coiffure au Masculinin käsittelyyn heti alkajaiseksi ja Heini lähti tyttöjen kanssa kiertelemään kauppoja kaupungin viehättäville kaduille. Herätimme paikallisissa naurua tyttöjen istuessa peräkkäin yksöisrattaissa juoden pillimehua ja syöden leipätikkuja. Pian Timokin oli saanut uuden, lyhyen kesätukan 14 eurolla ja lähdimme yhdessä kiertelemään hämärtyvää kaupunkia. Heini sai kerättyä mahtisaaliin tuliaisia ja kotiin viemisiä kekseliäästä kortteihin ja taideteoksiin erikoistuneesta kaupasta. Ai niin ja jokaisessa kaupungissa on ilmeisesti oma karuselli – niin täälläkin. Laura pääsi tällä kertaa ajelemaan joutsenella Timon yrittäessä pitää pahoinvointia loitolla.

Talolla nautimme vielä ilta-auringosta Timon ja tyttöjen fudismatsin merkeissä ja pian oli jo aika taistella väsyneet lapset höyhensaarille. Florence kävi vielä iltasella kyselemässä sähköongelmista, joita meillä ei tosin ole ollut ja saimme urkittua tietoja lähellä olevasta maatilaeläintarhasta. Samalla kuulimme St-Rémyssä huomenna järjestettävästä maalaismarkkinasta, joihin molempiin ajattelimme suunnata. Kätevää on, että kaikki on niin lähellä eikä autossa ole tarvinnut istua pariakymmentä minuuttia enempää. Florencen lähdettyä ihmettelimme hiljaisuutta. Kaskaat olivat ensimmäistä kertaa meidän aikanamme hipihiljaa. Vain pari heinäsirkkaa yritti pitää kulissia pystyssä.

Maanantai 6.7. – Avignonin paavit

Avignonin kaupunginmuurilla on mittaa 4,5 kilometriä ja kaupungin tärkein nähtävyys on ehdottomasti Palais des Papes eli paavien palatsi. Tämä linnoituksenomainen palatsi rakennettiin 1309 Rhônen varrelle ja valtavasta mittasuhteesta näkee millaisessa loistossa nämä seitsemän ranskalaista paavia aikoinaan elivät. He rakensivat tänne eräänlaisen pienos-Vatikaanin, jossa oli mm. oma rahapaja ja leipomo.

Meidän matkamme Avignoniin oli lyhyt, mutta sitäkin vaiherikkaampi. Vain alle puolen tunnin matkalla Laura sai pahoinvointikohtauksen kiemuraisten teiden takia ja oksensi autoon sekä tien sivuun. Oli kauheaa katsoa, kun toinen oli niin kipeänä. Luonnollisesti meillä oli mukana vain pari savettia ja jostain syystä vain yksi arkki talouspaperia. Onneksi vaatteidenvaihdon ja pienen vesitauon jälkeen Laura voi jo paremmin ja pääsimme jatkamaan lopun matkan rauhallisesti. Tosin Laura siirtyi istumaan etupenkille.

Päätimme olla rohkeita ja lähteä tutustumaan paavien palatsiin ihan audio guide –laitteiden kera. Rattaita ei tietystikään voinut ottaa mukaan, joten kahden lapsen ja kaiken lapsiroinan lisäksi kanniskelimme vielä vesipulloja, kameroita ja muuta rekvisiittaa. Turha on varmasti mainita, että aurinkoa ja lämpöä piisasi. Palatsi oli hieno myös sisältä, vaikka esineistöä ei juuri ollut jäljellä. Näimme mm. valtavan ruokasalin, jossa paavit alamaisineen mässäilivät. Erikoista oli, että vain paavi ja tarjoileva hovimies saivat käyttää veistä.

Kappeleita ja portaita riitti tietysti vaikka toisille jakaa ja tasaisin väliajoin pidimme banaani- ja pillimehutaukoja. Onneksi huoneissa ei ollut tosiaan paljon tuhottavaa, koska meidän terminaattorit juoksivat luonnollisesti aina eri suuntiin ja yrittivät hipelöidä tai nuolla kaikkea, mitä näkivät. Tai sitten nuohosivat valkoisilla vaatteillaan esimerkiksi tuhkassa tai työnsivät päitään mitä erikoisimpiin paikkoihin suuren huudon kera.

Palatsin katolta oli hienot näkymät yli Rhônen ja keskiaikaisen Avignonin kaupungin. Olimme aika tavalla poikki tämän nähtävyyden jälkeen, mutta onneksi sielu oli ravittu. Nyt tarvitsi myös ruumis lepoa ja ravintoa, jota saimme pienessä ravintolassa terassilla. Lapset söivät meidän ruokamme kerrankin nälkäisinä ja me tyydyimme viiniin ja leipään näin hengellisen teeman mukaisesti.

Kiertelimme kaupungilla ja Heini osti jälleen somasta lastenvaateliikkeestä omille ja kummilapsille kauniita vaatteita. Lauran suurin ihastuksen aihe oli viimeisen päälle hieno ja välkehtivä karuselli, jonne tietysti piti päästä ratsastamaan. Jännityksestä kankeana hän puristi aluksi karusellihevosen kaulaa, mutta rentoutui pian ratsun alkaessa nousemaan ja laskemaan musiikin tahdissa.

Emman nukkuessa ja Lauran katsellessa kiinnostuneena vanhankaupungin markkinameininkiä päätimme tehdä vielä opaskirjasen suositteleman kävelylenkin, joka päätyi kuuluisalle Pont St-Bénézet’n sillalle, jonka paimenpoika Bénézet aloitti 1177 hengellisen näyn nähtyään. Silta on ranskanopiskelijoille tuttu riimistä Sur le Pont d’Avignon.

Olimme ostaneet sillalle liput jo etukäteen ja sisäänpääsyn yhteydessä meille lykättiin vielä suurikokoinen avain. Ymmärsimme hetkeä myöhemmin, että tämä on avain hissiin, jonka avulla pääsisimme sillalle. Hissi oli varsin pelottava noin 5 metrin korkuiselle matkalle. Läpinäkyvä ja ilman kattoa oleva kuumuuskapseli, jonka ovet aukenivat täysin automaattisesti oman mielensä mukaan ja hissinappulaa piti painaa koko hiiiiitaan ajelun ajan. Itse silta oli ihan hieno, tosin jäljellä siitä on vain puolet. Keskiajalla siinä ei ollut nykyisiä kaiteita eikä ollut mitenkään erikoista, että ihmisiä tipuskeli alas sinne sun tänne. Puolessa välissä siltaa oli luonnollisesti myös kappeli. Myös sillalta oli hienot näkymät itse palatsiin, mutta myös jokea pitkin eri suuntiin. Kuuden tunnin samoilun jälkeen alkoi komppaniamme olla uima-altaan ja virvokkeiden tarpeessa, joten päätimme suunnata takaisin autolle.

Pulikoinnin ja päivällisen jälkeen olimme jo hyvinkin elpyneitä. Ilta meni nopeasti lasten vakoillessa naapureita puskien välistä ja meidän nauttiessa kahvia ilta-auringossa ja päivän kuvasaldoa ihaillessa.

Sunnuntai 5.7. –Gîte Anna, St-Rémy-de-Provence

Tänään on sunnuntai, joten päätimme pitää välipäivän ja levätä täällä talolla, jonka nimi on siis Gîte Anna. Yön saimme nukkua ensimmäistä kertaa loman aikana ilman kummankaan lapsen itkuja ja jopa puoli kahdeksaan, mikä teki meille kaikille todella hyvää. Täällä Ranskassa on taidettu mieltyä valtavan kokoisiin tyynyihin, joten Heini päätti nukkua yönsä ilman sellaista.

Aamuauringossa hyvän yön jälkeen alkoi paikka jo vaikuttaa paremmalta. Maatila käsittää isot tilukset ja muuten perinteinen, ranskalainen kivitalo sinisine ikkunaluukkuineen sisältää omistajapariskunnan oman asunnon lisäksi samassa rivissä meidän kaksion ja äänekkään jenkkiperheen kolmion. Molemmilla vuokratuilla asunnoilla on oma vehreä pensaiden ja kukkien reunustama piha ja terassi. Meidän asuntomme yllä kasvaa valtava vaahteraa muistuttava puu, joka luo miellyttävän varjon terassille. Auton saimme varjoisaan parkkiin ihan viereen.

Sisäpuolen saisi pienellä kalusteiden ja liinavaatteiden uusimisella todella viihtyisän, koska valkoiseksi kalkitut seinät ja kattoparrut ovat varsin kauniit. Yhdistetty olohuone ja erityisesti keittiö ovat suunnittelun kukkasia. Esimerkiksi keittiö on aivan ulko-oven vieressä ja ovet kääntyvät juuri päinvastoin toisiaan kohden tehden kummankin avaamisesta haastavaa. En edes uskalla ajatella mitä kaikkea vuodesohvassa kuhisee. Päätimmekin siirtää sohvan päälle ”varuiksi” vielä makuuhuoneen päiväpeiton.

Kylpyhuone on siisti, mutta hanoista tulee kiehuvaa vettä, jos on varomaton ja heppoiset hyllyt kaatuvat pienten käsien kiikutuksesta. Huone toimii meillä yleisenä säilytyspaikkana rattaille, likapyykeille ym. tavaroille sen muuhun asuntoon suhteettoman suuren koon johdosta.

Makuuhuoneessa on parisänky, jonka päässä pitkittäin molempien tyttöjen matkasängyt. Pieneen huoneeseen mahtuu myös vaatekaappi, jonka toisen puolen vie kokonaan huonetta kivasti (?) lämmittävä kuumavesiboileri.

Parasta antia talolla on kuitenkin laadukas ja iso uima-allas, jossa pystyy jopa harrastamaan uintia jopa urheilumielessä. Vesi on puhdasta ja viilentää ihanasti näin kuumalla ilmalla. Maisema on todella kaunista ja joka puolella kasvaa kukkapensaita, laventelia ja vehreitä pieniä puita. Olemmekin viettäneet lähes kaiken ajan ulkona, joten talon pienet puutteet eivät niin suuresti edes häiritse.

Päivän vietimme ulkona uima-altaalla, pihalla leikkien ja terassilla yhdessä syöden pitkän kaavan mukaan useaan otteeseen. Tytöt ihmettelivät joka puolella pomppivia pieniä heinäsirkkoja, joita yhdellä askeleella pomppasi ilmaan kymmenittäin. Heinäsirkkojen isommat ja äänekkäämmät kaskas-kaverit majailevat ilmeisesti puiden rungoilla. Joka puolella kuhisee myös kaikenlaisia ötököitä jättikokoisista hämähäkeistä, lentäviin koppakuoriaisiin ja tuhatjalkaisiin. Laurasta ja Emmasta ne ovat hienoja ja pienet päät ovat useimmiten maan tasolla ötököitä ihmetellen.

Tyttöjen nukkuessa päiväunia oli meillä hyvää aikaa pohtia loppuloman reittiä. Päädyimme eilisen Aix-en-Provencen tukahduttavan kuumuuden takia jättämään hyvästit Lyonille ja muille isoille kaupungeille. Tulemme luultavasti suuntamaan kulkumme takaisin meren äärelle Marseillen ja Cassis’n suuntaan, jota kautta takaisin rantaa Italian puolelle. Ainakin kaikki täysijärkiset ranskalaiset Pariisia myöden ovat suunnanneet kulkunsa tänne rannikolle, mitä nyt on liikenneruuhkia ja paikallisten puheita uskominen.

Tuttu ukkonen kävi iltapäivällä murisemassa puoli tuntia päämme yläpuolella pimentäen taivaan hetkeksi, jolloin meille tuli kiire lähteä uima-altaalta. Sadetta emme kuitenkaan saaneet ja hetken päästä taivas oli jälleen pilvetön. On uskomattoman ihanaa kipitellä koko päivä uikkareissa ja nauttia tästä lämmöstä ja valosta päivästä toiseen.

Päivän hauskin letkautus kuului seuraavasti: Laura: ”Äiti – mikä too on?” Äiti: se on lämminvesiboileri.” Laura: ”ou mai gaad!” (=Oh my god).

Lauantai 4.7. – Aix-en-Provence ja talonvaihto

Viime yönä ei tullut juurikaan nukuttua. Emmalla oli vatsa kipeä ja hän itki sitä noin viiden minuutin välein neljään asti yöllä. Timolla oli takanaan eilisen Milanon ajo ja edessä tulevan päivän 300 km Nizzasta Avignonin talollemme, mistä syystä Heini keikkui yön siirrellen Emmaa ja eri nukkumaratkaisuja paikasta toiseen. Emma taintui vihdoin Heinin kainaloon patjalle, lattialle hörpittyään pari desiä vettä ja särkylääkkeen. Loppuyö oli silti katkonainen ja nukuimme kaikki tietysti pommiin.

Madame Hiver tuli talollemme 9.30 tarkastamaan, että kaikki oli kunnossa ja palauttamaan takuurahat. Tämä tarkoitti sitä, että meillä oli kolme varttia aikaa syöttää lapset, vaihtaa kaikkien vaatteet, laittaa paikat kuntoon ja pakata loput tavarat autoon. Ihmeen kaupalla ehdimme ja puhelimme mukavia Madamen kanssa. Kymmeneltä pääsimme matkaan kohti Aix-en-Provencea, joka oli tarkoitus katsastaa matkan varrella. Alku sujui hyvin Lauran katsellessa DVD:tä ja Emman nukkuessa. Loppumatkan tytöt söivät makaroonia ja nakkeja pillimehun kera.

Aix-en-Provence oli oikein viehättävä kaupunki ja kuuluisa monista kauniista suihkulähteistään. Viellevilleen kävelimme pitkin pääkatu Mirabeauta ja pysähdyimme pian hikisinä syömään ja vilvoittelemaan SplenDid-nimiseen ravintolaan erikoisen terassisumun alle. Sumutin oli ilmeisesti samanlainen kuin meilläpäin uimahallien saunoissa. Tyttöjen mielestä se oli varsin hauska ja he muistivat hihkua vähän liiankin monta kertaa suihkausten ilmestyessä. Toinen suuri ohjelmanumero oli jääpaloilla leikkiminen, joka viihdyttikin pieniä terminaattoreita hyvän aikaa. Joka tapauksessa tytöille tilatut ranskalaiset ja erityisesti meidän salaattimme olivat ehdottomasti reissun parasta antia; suuret, raikkaat, kekseliäät ja tietysti herkulliset. Raamikas tarjoilijapoika taisi olla kiinnostunut jälleen enemmän miespuolisista asiakkaista…Timon ollessa kuskina, sai Heini luvan tuhota runsain mitoin rosé-karahvin anteja.

Aix-en-Provencen vanha kaupunki oli jälleen kerran viihtyisä pikkukujineen ja kauppoineen sekä yllättävän iso. Tytöt söivät jäätelöitä ja Heini osti yhdestä fiinistä lastenvaatekaupasta todella sievän rimpsupaidan Lauralle puoleen hintaan. Jokaisen kaupan ikkunassa luki tosiaan soldes-sale-rebajas ja kaupunki oli täynnä kiinnostavia kauppoja, joiden katsastamiseen meillä ei ollut tällä kertaa aikaa. Kävimme silti vielä ottamassa kuvia kauniista 1500-luvulta olevasta kellotornista, katedraalista ja sen edustalla pyöriskelevästä hääparista seurueineen.

Matkaa St-Rèmy-de-Provencen talolle oli enää vain 70 kilometriä ja se taittui mukavasti molempien tyttöjen nukahtaessa samoin tein. Talolle saapuessamme meitä odotti ennalta arvaamaton konsertti, nimittäin kaskaiden siritys oli korvia huumaavaa. Erinomaista englantia puhuva paikan omistajarouva Florence ohjasi meidät tietynlaiseen rivitaloomme ja esitteli paikat eli ne kaikki 30 neliötä…Täytyy sanoa, että uusin tukikohtamme oli aika tavalla toisenlainen verrattuna luksusvillaamme vuorilla. Tämä on toki toimiva perheellemme, mutta silti aika rupuinen. Tästä lisää sitten huomenna. Ilma enteili tullessamme ukkosta päivän auringon ja hiostavan kuumuuden jälkeen. Timo lähti tässä vaiheessa kauppaan ja Heini alkoi tehdä päivällistä lapsille. Ilta meni nopeasti tavaroiden purkamisessa ja lastensänkyjen virityksissä. Puoli yhdeltätoista nautimme vielä tavaksi tulleet iltaespressot ja croissantit.

Niin ja se uusi kesäautomme on Alfa Romeo 159, johon Heini on jo aivan rakastunut!

Ja eilen luvatut kuvat saavat edelleen odottaa, koska dataverkko täällä maalla ei ole kaikista parhaimpia :)

Perjantai 3.7. – Autonvaihto Milanossa

Kello herätti Hanskin, Irman ja Timon 4:30. Tämän päivä agenda olisi viedä Hanski ja Irma takaisin Milanon lentokentälle ja vaihtaa siellä pienempään vuokra-autoon loppureissua varten. Ajomatka sujui vielä kerran rantatien upeita maisemia ihaillessa ja muutaman hassun autoilijan seurassa.

Yksi aamun hienoimmista hetkistä oli pakko olla, kun kurvailimme uskollisella kilpurillamme vuoristomoottoritietä kun erään ”pikku” nyppylän takaa nousi aurinko isona pallona punaisen jokaiseen sävyyn kiedottuna. Pian maisema vaihtuikin kauniista vuoristomaisemista tasaiseen tylsyyteen, kun aloitimme nousun rannikolta kohti Malpensan lentokenttää. Tämän välin Timo kokeili miten nukkuminen onnistuu Italian moottoriteillä Fiat Ducatossa. Kokemus ei ollut mieltä ylentävä moottoritien epätasaisuuden ja/tai Fiatin jousien toimivuuden/toimimattumuuden ansiosta :)

Lentokentän liepeillä meni vielä hetkinen etsiessä bensa-asemaa, koska auto piti palauttaa tankki täynnä ja vuokraamon 1.75€ litrahinta dieselillä oli suhteellisen karmaiseva. Toinen pieni kiepsahdus tuli, kun Timo yritti väkisinkin jättää matkalaiset terminaali 2:n, josta Europcarin väki kehotti ajamaan autolla kuitenkin terminaali 1:n. Auton palautus sujui ongelmitta, vaikka vähän kyllä ihmetytti se, ettei autoa tarkastettu millään tavalla. Sedät vain kysyivät ”Was everything ok with the car?” ja sillä hyvä.

Ei muuta kuin seuraavaa pirssiä hakemaan. Timo olikin jo kauhulla pohtinut seuraavan auton merkkiä ja mallia. Tiskillä odotti sitten pieni yllätys, kun täti läppäsi perus-Astran avaimet pöytään ja totesi, että tässä se nyt olisi. Hetken aikaa Timo yritti pienessä mielessään pakata ison laukun ja kahdet rattaat Astraan, kunnes hylkäsi idean täytenä mahdottomuutena ja totesi vuokraamon tädille, että nyt oli tapahtunut virhe. Olimme siis varanneet Suomen Europcarilta kaksi autoa loman ajaksi. Toinen iso tila-auto ensimmäiselle osuudelle (joka siis oli nyt päättymässä) ja pikku-farmarin jälkimmäiselle osiolle. Jossain vaiheessa olivat sukset menneet ristiin ja vuokraamossa odotti väärä auto. Pienen neuvottelun jälkeen Timo sai Fiat Qubo -merkkisen auton samaan hintaan. Tässä vaiheessa kello alkoi olla jo sen verran, että piti saada Irman ja Hanskin laukut dropattua ja liput noudettua. Pienet seikkailut ja Europcarin kanssa soveltaminen olivat vieneet sen verran enemmän aikaa, joten jouduimme jättämään yhteisen aamukahvihetken turvatarkastuksen jonon pituuden takia väliin.

Hyvien matkan toivotusten jälkeen Timo siemaisi kunnon Italialaisen espresson ja sämpylän aamupalaksi ja suuntasi kohti Fiat Quboa. Auto oli perinteinen Skoda Roomster -kopio, mutta puolta pienemmällä kontilla. Pienen mittailun jälkeen palasin takaisin Europcarin tiskille. Pitkähkön keskustelun ja Suomen pään Europcarin tavoittelun jälkeen sovimme, että korotamme autoluokkaa ja sovimme asian erikseen Suomessa loman jälkeen. Auto, jonka Timo sai, olikin sitten aivan oma tarinansa. Tilaa siinä ei nyt varsinaisesti paljoa Quboa enemmän ollut, mutta ne olivat meidän matkatavaroille paremmin sopivat. Matka takaisin talolle sujui miettiessä miksi olin tätä automerkkiä karsastanut. Tästä myöhemmin lisää…

Tapahtui samaan aikaan toisaalla…Heini ja tytöt jäivät viettämään ihanaa kotipäivää talolle. Pieni hetki meni totutellessa siihen, että olin yksin lasten kanssa eikä niitä auttavia käsiä ilmaantunut enää tiskaamaan likaisia astioita, viihdyttämään lapsia tai pesemään pyllyjä. Myös lapset olivat tilanteesta ihmeissään, vaikka siitä oli puhuttu edellisenä päivänä moneen otteeseen. Pienten itkujen ja uhmakohtausten jälkeen (sekä Äiti että lapset) pääsimme kiinni päivään, joka piti sisällään keinumista, leikkimökissä peuhaamista, hiekkalaatikkohiekan kantamista paikasta A paikkaan B sekä askartelua. Päivä oli todella kaunis ja aurinkoinen ja taisimme kaikki nauttia täysin siemauksin leikkimisestä ja niistä perusrutiineista kaiken ”syödään-tytöt-taas-banaania-autossa ja nukutaan-päiväunia-viideltä-illalla” jälkeen.

Laura on hienosti oppinut käymään vessassa, joten vaippaa ei ole juurikaan pidetty talolla päivisin. Emma puolestaan höpöttää omiaan mu-mu (=muurahainen) ja pa-pa (=pallo). Tänään hän sanoi ensimmäisen kerran oman nimensä, Emma, ja oli varsin hölmistyneen näköinen, kun kehuin häntä lähes kyyneleet silmissä. Laura on myös alkanut toimittaa Emman asioita toimien puheneitinä.

Ihmisten vähyys tai heidän kaipaaminen näkyi myös siinä, että tytöt makoilivat päiväunien jälkeen kauan sylikkäin suukotellen ja paijaillen tosiaan. Leikkiminenkin sujui tänään ehkä ensimmäistä kertaa todella pitkään yhdessä eikä omia leikkejä vierekkäin puuhaillen.

Isin saapuessa kolmen aikaan 750 km ajon jälkeen, oli ilo ylimmillään; tietysti Isin näkemisen johdosta, mutta myös siitä syystä, että pääsimme kaikki uimaan. Yksin en uskaltanut lähteä näiden kahden päättömän kanssa siihen leikkiin. Erityisesti Emma kun juoksee suoraan laidalta hihkuen alas veteen aina, kun uima-allas on ilman suojapeitettä.

Ilta vierähti siivotessa, pakkaillessa ja seuraavan talon nähtävyyksiin tutustuessa Huomenna on edessä siis 300 km:n ajo ja ehkä pysähdys Aix-en-Provencessa.

Niin ja kuvia lisäämme huomenna, nyt nukuttaa :) Bon nuit!

Torstai 2.7. – Filmitähtien Cannes

Cannesin kaupungin ydin on rantabulevardi La Croisette, jota reunustavat miljoonia maksavat jahdit ja niitä kiillottavat pelkkiin shortseihin pukeutuneet kansipojat. 30€:n parkkipaikka sataman vieressä kirpaisi hieman, mutta onneksi lähes ilmaiset paikat koko muun loman aikana kompensoivat hieman. Filmitähtiä ei näkynyt, mutta kaikesta huomaa, että kaupunki on rikkaiden ja kuuluisien temmellyskenttä. Keskustan hieno elokuva-aiheinen seinämaalaus oli ainoa Cannesin filmijuhlista muistuttava asia.

Cannesin lahden toisella puolella levittyi kaunis hiekkaranta ja toinen toistaan kalliimpia kiosque’ja, joista myytiin panineja ja kylmiä juomia. Me päätimme kuitenkin keskittyä kaupungin vanhankaupungin eli Le Suquet’n kauniilla pikkukujilla kävelyyn. Täällä olisi voinut käyttää useammankin tunnin, koska mitä pidemmälle kävelimme sitä houkuttelevampia kauppoja löysimme. Heini osti mustat haaremihousun tyyppiset lökäpökät, kaulakorun ja lastenvaatteita. Lisäksi ostimme kaikki tuliaisia ja postikortteja läheteltiin erinäinen määrä Cannesin leimalla varustettuina. Lounas oli mitä erinomaisin ja kylmät juomat tekivät tehtävänsä.

Kaupoilla kiertely tässä kuumuudessa väsytti nopeasti, joten neljän tunnin kävelyn jälkeen päätimme suunnistaa takaisin Tourrette-Levens’n talollemme. Tällä kertaa ajoimme suoraan moottoritien kautta, joten Antibesin kaupungin ihailu jäi toiseen kertaan. Tyttöjen uinaillessa nautimme ilmastoidun auton tuomasta viileydestä ja mietimme rytiseekö ukkosherra tänäänkin.

Taivas oli lähes pilvetön, kun hyppäsimme viiden aikaan uima-altaaseen. Tunnin kuluttua kuului tuttu jyrinä. Ihmettelimme auringon läpi siivilöityvää sumusadetta, joka teki tietä kauniille illalle..

Illalla kilistelimme vielä shampanjaa Irman ja Hanskin viimeiselle illalle ja juttelimme vielä kaikin puolin onnistuneesta lomasta.

Keskiviikko 1.7. – Grassen parfyymit

Grassen kaupungista tuli hajuvesiteollisuuden keskus 1500-luvulla. Italialaiset siirtolaiset alkoivat alun perin hajustamaan pehmeitä nahkakäsineitä lähistön kukilla ja Ranskan kuningatar Katariina de Médicin myötä niistä tuli suurta muotia. Nykyisin alueella viljellään laventelia, ruusuja, nunnanarsisseja, jasmiineita ja tuoksuyrttejä. Suuria parfyymitaloja on kaupungissa enää kolme ja me päätimme valita niistä vanhimman eli vuodelta 1849.

Makeat kukkaistuoksut leijailivatkin ilmassa sekoittuen aurinkovoiteeseen, joka alkoi pikkuhiljaa muodostua pieniksi pisaroiksi iholle kivutessamme Molinardin parfyymitalon pihaan. Aurinko lämmitti selkää yli 30 asteella ja olimme tyytyväisiä päästessämme sisälle ilmastoituun taloon. Ainoa ongelma oli tietysti se, että jo parfyymitalon odotusaulassa dunkkasi kymmenen kertaa pahemmin kuin risteilylaivojen tax freessä. Timo kävikin haukkaamassa useampaan kertaan happea ennen kuin ilmainen kiertokäynti alkoi.

Esittely oli tietysti ranskaksi, mutta saimme oppaan englanninkielisen lunttilapun, joka alkoi I am very happy to escort you through this lovely perfumerie of Molidard. Lievästi kyllä nauratti, kun käänsimme tätä suomeksi rundin aikana. Tutustuminen parfyymien raaka-aineisiin, valmistusmetodeihin ja välineistöön oli erittäin mielenkiintoista. Meitä kaikkia silti pyörrytti 20 minuuttia kestäneen esittelyn lopuksi.

Molinardin hajuvesitalo valmistaa eau de toilettien ja muiden hajuvesituotteiden lisäksi myös tuoksutettuja ihovoiteita, kynttilöitä ja palasaippuoita. Suurin osa tuotteista tuoksui todella raikkaille, joten ostoskassikin paisui. Heini osti todella miellyttävän sitrustuoksun ja Timo merihenkisen after shaven. Lisäksi ostimme kassillisen tuliaisia perheille ja ystävillemme. Irman ja Hanskin tuliaiskassin runsaus oli samaa kaliiberia ja me naiset hipelöimme ostoksiamme innokkaasti lounaalla, jonka nautimme upealla näköalapaikalla ulkona. Täältä näkyi Cannes, meri ja niiden välissä kumpuileva vehreä vuoristomaisema kylineen. Keskinkertaisen ruoan päätti erinomainen café noisette sekä tarte tatin eli herkullinen ranskalaisten omenapaistos vaniljajäätelöllä. Tyttöjen tanssi vanhan tykin ja Grassen perustajaherran patsaan ympärillä herätti myös ihastusta paikallisissa mummoissa.

Paluumatkalle lähdimme puoli kolmen aikaan ja tytöt uinahtivat heti autoon, mikä tiesi meille kaikille helppoa paluumatkaa. Talolla hyväksi koetut rutiinit astuivat jälleen kuvioihin. Niihin kuuluivat mm. uima-altaalla polskuttelu ja lähes jokailtaisen ukkosateen päivittely. Varmaa on silti, että huomenna paistaa taas aurinko eikä niitä sinnikkäästi kannettuja pitkähihaisia tarvita onneksi silloinkaan. Iltaa piristi myös Emman kaappileikki, johon pian Laura-siskokin liittyi. Kaapin piiloista oli niin mukavaa hihkua kaapin ympärillä ihasteleville aikuisille.

Ps. Lisäsimme muutaman kuvan myös eiliselle…Kiitos pikku-kommentaattoreille!

Tiistai 30.6. – Ostoksilla Nizzassa

Lapset olivat eilen joutuneet taipumaan aikuisten nähtävyyksiin, joten päätimme viettää aamupäivän talolla uiden ja hiekkalaatikossa leikkien. Tänään taisi jopa olla reissun kuumin päivä, koska aurinko porotti +31c:n voimalla. Otimme siis rennosti uima-altaassa pulikoiden ja kirjoja lukien.

Timo loihti lounaaksi maittavan tonnikalapastan, jonka nautimme terassin varjossa. Tytöillä oli kova nälkä, koska erityisesti Emma veteli onnellisena ruokaa lautaselta kaksin käsin niin, että koko pää oli täysin tomaatissa hiuksia myöden. Emma on myös oppinut sanomaan selvästi auto, mikä ilmeisesti johtuu siitä, että kyseistä sanaa toistellaan päivittäin aika monta kertaa. Emman spesiaali on leikki, jossa hän kutittelee muita pulleat sormet ojossa sanomalla kot kot (=kut kut) kuulostaen aivan minikanalta.

Lasten päiväunien ja välipalan jälkeen suuntasimme jälleen kohti Nizzaa, koska edellinen kerta oli jäänyt hieman harmittamaan sään ja parkkipaikkaepisodin takia. Tällä kertaa parkkipaikkaonni kääntyi tosiaan parempaan ja nappasimme paraatipaikan Promenade des Anglais’lta aivan Vielle Villen kupeesta. Ihmettelimme hetken rantakivillä makoilevia, kauniita ihmisiä ja riippuliitäjiä ennen kuin astelimme vanhaan kaupunkiin. Alueen erikoisuus on rivi matalia valkoisia rakennuksia nimeltä les Ponchettes. Ne olivat aikoinaan kalastajien käytössä, mutta nykyisin niissä on gallerioita ja etnisiä ravintoloita. Näiden vieressä näkyi myös juuri kiinni menevä Cours Saleya eli kasvi- ja kukkatori.

Vanhan kaupungin kävelyllä näimme Palais de Justicen eli suuren oikeuspalatsin, joka vihittiin käyttöön jo 1892. Hieman edempänä olevassa Cathédrale Ste-Réparate eli katedraalissa on 1650 barokkityyliin rakennettu kaunis kupoli. Kujat olivat täynnä pieniä kahviloita, sisustuskauppoja, ravintoloita ja vaatekauppoja. Heini osti neljä kaunista café-au-lait –kuppia ja jutteli niitä näitä ranskaksi myyjä-madamen kanssa. Eräästä boulangeríe’stä tarttui myös mukaan herkullisia suklaa-croissantteja.

Kiertelyn jälkeen siirryimme päivälliselle ja juuri oikeaan aikaan, koska yht’äkkiä alkoi jälleen salamoida ja sataa. Tätä oli päivän hiostava ilma selkeästi enteillytkin. Lyhyt sade ei meitä häirinnyt, koska sää pysyi lämpimänä ja taivas kummallisen kirkkaana. Ruoan jälkeen sade oli enää sumua, mutta se oli tehokkaasti karkottanut rantakadun kävelijät. Autoon pakkautuessamme Emma hauskuutti vielä ohi käveleviä ihmisiä puluja jahdaten iloisesti kiljahdellen ja hokien pu pu pu.

Talolla Laura sai Irman yllätyksen eli keltaiset uimakellukkeet käsivarsiin. Riemulla ei ollut rajoja, kun hän keltainen uimapuku kellukkeet vilahtaen loikkasi Isin sylissä suoraan altaaseen. Siellä piti polskuttaa niin kauan, että hampaat jo kalisivat yhteen.

Lasten mentyä nukkumaan nautimme vielä iltakahvit ja ne suklaiset croissantit.

Maanantai 29.6. – Monacon valtiaat

Aamulla suuntasimme valkoisen kilpurimme kohti Monacon ruhtinaskuntaa maailman kauneimmaksi rantatieksi kutsuttua Moyenne Cornichea pitkin. Reittivalintaa ei ollut turhaan kehuttu, vaan tie oli maisemiltaan todella kaunis. Erityisen hienoa oli pujotella vuoren rinteitä ylös ja alas Välimeren kimmeltäessä turkoosin väreissä ja ihastella kauniita taloja. Monacoa lähestyttäessä ihmettelimme lähes päällekkäin rakennettuja taloja ja erästä kallionkielekkeellä leijuvaa uima-allasta. Matkaa oli Nizzasta vain 7 km, mutta rantatietä kiemurrellen siihen sai kulutettua minuutin jos toisenkin. Matkan iskulauseeksi muodostuikin ”Tämä on varmaan jo Monaco”, kun ajelimme pikkukylästä toiseen.

Timo oli etukäteen tutkinut parkkipaikkavalikoimaa matkailuautoille/muille kookkaille autoille ja yhdestä niistä saimme helposti paikan Monte Carlon liepeiltä. Tämä tarkoitti tosin sitä, että kävelimme päivän aikana useampia kilometrejä. Paikallisesta Centre Commerciel -kauppakeskuksesta ostimme postikortteja ja kuvailimme perhepotretteja sivusatama taustanamme. Lounaan jälkeen seikkailimme kohti Monte Carlon Casinoa. Ylihinnoitellut vaatteet jäivät tällä kertaa ostamatta.

Satamassa arvuuttelimme, että mikähän ökyjahdeista kuului Kimi Räikköselle. Vastaan tuli Pradaa ja Hermèsiä kantavia rouvia kultaiset rannekorut ja korvarenkaat kilisten. Miehet olivat pukeutuneet jahtityyliin sinisiin tai valkoisiin pikkutakkeihin, vaaleanpunaisiin kauluspaitoihin, suoriin housuihin ja kaiken kruunasivat kultaiset kalvosinnapit ja muut killuttimet. Bongasimme myös Lambourghinin, Ferrarin ja monen monta muuta upeaa autoa.

Hanski tiesi kertoa mistä formulat lähtevät ja mitä kautta ajoreitti kulkee. Vaatteet liimautuivat selkään ja aurinkolasit liukuivat kasvoilta alas. Kuinka täällä voi olla näin kosteaa? Tekevätkö taustalla olevat vuoret ja niiden puolessa välissä roikkuvat pilvet tästä niin erilaisen mikroilmaston vai onko tänään vain sattumoisin näin hiostavaa?

Pariisin Opéran arkkitehtinä tunnetun Charles Garnier’n vuonna 1878 oleva Monte Carlon kasino oli näkemisen arvoinen. Casino on rakennettu Belle Epoque –tyyliin ja olisi ollut hienoa purjehtia upeassa iltapuvussa useampi satatuhatta euroa käs’veskassa venttipöytään pelaamaan. Tällä kertaa tyydyimme kuitenkin nukuttelemaan väsynyttä Emmaa ja lahjomaan Lauraa pikkuherkuilla, jotta pääsimme pareittain ihailemaan Casinoa myös pikaisesti sisältä.

Muuan Charles Deville Wells paisutti vuonna 1891 kolmessa päivässä 400 dollaria 40 000 dollariksi. Tästä syntyi kappale The Man who Broke the bank at Monte-Carlo. Casinoa reunustavat suihkulähdepuisto, Hotel Paris ja Art Deco –tyylinen Le Café de Paris, jossa naistenmiehenä tunnettu Edvard VII kävi usein. Yhden hänen rakastajatterensa mukaan nimettiinkin ohukaisherkku Crêpe Suzette. Täällä saimme postitettua myös osan postikorteista.

Viimeinen etappi oli käydä tsekkaamassa ns. Casinon mutka eli yksi sarjan hitaimmista mutkista, jota pitkin formulat ajavat. Monacon katuradassa yllätti sen mäkien jyrkkyys ja teiden kapeus, ei enää tarvitse ihmetellä miksi ohittaminen on täällä niin vaikeaa.

Nopean kauppakäynnin jälkeen hurautimme takaisin talolle dippaamaan äkkiä uima-altaaseen. Aika oli kulunut niin nopeasti, että lapset laitettiin pian nukkumaan ja päivästä väsyneet aikuiset kömpivät pian perässä.

Sunnuntai 28.6. – Villa paljastaa salaisuuden

Viime päivät ovat olleet aikamoista pyöritystä, joten päätimme suosiolla pitää välipäivän ja lekotella talolla nauttien auringosta ja herkkuja syöden.

Taloa kiertävät vuoret näyttävät päivän mittaan hyvinkin erilaiselta. Aurinko nousee talon takaa ja on hienoa katsoa kuinka se valaisee siivu siivulta edessä olevan vuoren tummanvihreät puut. Yhdeksän aikaan yön nihkeä viileys pakenee pihalaatoilta ja avaamme kaikki viisi lasista pariovea aurinkoon. Tässä vaiheessa on aika kammeta iso aurinkovarjo auki ja kuoria uima-altaan ”yöpeitto”.

Taloon kuuluu ilmiselvästi laajat tilukset. Koko alarinne on pengerretty kivipaasein, jolloin jokainen pitkulainen kaistale on täysin tasainen. Puoliksi vihreä ja puoliksi kellankuiva ruohikko pistelee ohuiden läpsyttimien alla aivan kuin lapsena heinäpellolla. Siitä huomaa, ettei vettä sada aivan samaan tahtiin kuin kotona. Laventelia kasvaa sinisenään lähes joka nurkassa ja taloa kiertää puksipuut, sypressit ja pieni puutarha symmetrisine istutuksineen.

Kaikesta näkee, että talossa on asunut lapsia. Sisältä löytyvät matkasängyt itkuhälyttimineen, nimikoidut hiekkalelut ja isot röykkiöt leluja sisällä ja ulkona. Suurin ilonaihe oli kuitenkin suuren suuri salaisuus, joka löytyi taloa kiertävän tiheän sypressiaidan takaa! Se on nimittäin aitoon ranskalaiseen tyyliin tehty leikkimökki! Joku on todella nähnyt vaivaa tämän minitalon nikkaroimisessa. Se on kaksikerroksinen ja omaa katetun terassin, romanttiset ovenkahvat sekä pienet sydämenmuotoon kaiverretut ikkunaluukut. Huvittavin ero suomalaisessa ja ranskalaisessa leikkimökissä on kuitenkin itse talon nimi; täällä nimittäin talossa lukee pienin koukeroin recepcion, restaurant y bar.

Talossa sisällä on joka puolella kauniit laattalattiat, paitsi makuuhuoneissa parkettia. Olohuonetta hallitsee jättikokoinen takka ja rustiikkia tunnelmaa luo tummaksi petsatut kattoparrut, antiikkihuonekalut ja seinään upotetut kirjahyllyt. Eteisessä puolestaan on valtavan kokoinen antiikkilipasto ja puinen veistos, jotka alkuihmetyksen jälkeen näyttävät jo sopivat tilaan varsin luontevasti.

Rentouduimme koko päivän uima-altaalla pulikoiden ja kirjoja lukien. Terassin varjossa oli mukava nauttia lounaasta pitkän kaavan mukaan, kun tytöt nukkuivat uimaleikeistä väsyneinä parin tunnin päiväunet. Emma on muuten alkanut toistella sanoja, kuten yppää (hyppää) ja pulu. Illalla latasimme herkut sohvapöydälle ja katsoimme USA-Brasilia fudismatsia.

Lauantai 27.6. – ”Pikataival” Vencen linnoituskaupunkiin

Aamu valkeni aurinkoisena hieman valvotun yön jälkeen. Heini hoiti aamuyövuoron, veti tulpat korviin ja Timo hoiti loppuyön tyttöjen heräillessä vuorotellen. Aamulla Laura oli ilmoittanut Timolle kuiskaten: ”Isi - nuku sinä vain” ja hiippaillut Irman ja Hannun huoneeseen. Jes, tämähän alkaa toimia :)

Hoidimme aamutoimet nopsasti ja hyppäsimme autoon kohti vuorenkielekkeellä sijaitsevaa Vencen linnoituskaupunkia. Navigaattori ehdotti nopeinta reittiä vuorten läpi eikä Nizzan kautta, minkä ajattelimme olevan hyvää vaihtelua. Noooh, ihan ei mennyt putkeen, koska aikaa kului tuplasti luvatun mukaisesti. Nopeusrajoitus näytti monessa kohtaa 70:ntä, mikä tuntui ihan millä vain autolla aivan tuhoon tuomitulta ajatukselta. Me taisimme mennä 20-30:ntä suurimman osan matkaa. Välillä navigaattori myös ehdotti päättyvän tien läpi ajamista, joten ihan aukoton ei tuokaan masiina ole.

Maisemat olivat kyllä todella hienot; vehreitä vuorenrinteitä, pieniä kyliä jyrkänteillä kauniine kirkkoineen ja tietysti ne sadan metrin pudotukset rotkoon aivan kapean tien vierestä. Selvisimme silti Frööbelin Palikoiden taustamusiikilla Lauran ja Irman käsimerkkien säestäminä. Loppumatka alkoi silti olla jo aikamoista lasten viihdytystä ja olimme helpottuneita, kun Vencen vanhan kaupungin ulkopuolelta löytyi parkkipaikka aivan heittämällä.

Yhteistuumin päätimme suunnata suoraan lounaalle, koska hienosti pakattu eväskassikin oli jäänyt nätisti keittiön lattialle…Aurinko paisteli pilvenhattaroiden leijuessa taivaalla ja päädyimme lounaalle torille aurinkovarjojen alle. Sirun ja Allun neuvojen mukaan tilasimme vain aikuisille ruokaa, mikä säästikin pitkän pennin. Tytöt söivät nätisti vuorotellen pitsaa ja pastaa aikuisten lautasilta suiden ympärykset punaisina. Laura osasi laittaa hienosti ohuen servietin valkoisen mekkonsa suojaksi ja ilmoitti, että hän syö kuten hienot tytöt – aivan kuin Jenna ja Kiia! Heini tilasi tietysti ranskaksi, jolloin ystävällinen naistarjoilija muisti aina mainita, miten sana oikeasti lausutaan ja korjasi tietysti, että café creme onkin näin iltapäivisin ja täälläpäin ranskaa café noisette. Silti oli mukavaa huomata, ettei monet ranskan parissa päntätyt päivät olleet valuneet aivan hukkaan. Palvelu oli aina parempaa, kun edes yritti ranskaksi.

Lounaan jälkeen kävelimme rauhallisesti vanhan kaupungin läpi. Erityisesti vanha katedraali ja 1700-luvun muurit pienine taideateljeineen olivat pittoreskeja. Harmillisesti olimme kuitenkin liikkeellä juuri siesta-aikaan, jolloin kaupat olivat kiinni ja monet sievät lastenvaatekaupat jäivät ilman meidän rahojamme. Matkalla autolle Laura ihmetteli vielä jättikokoista kyyhkystä, joka kunnioitti vuonna 1942-1943. Vencesta keskitysleirille vietyjen juutalaisten muistoa. Sodan merkit pysäyttävät aina.

Kotimatka sujui nopeasti sen Moottoritien kautta. Kämpillä Irma, Timo ja tytöt pulahtivat uima-altaaseen, vaikka taivas oli jo mennyt pilveen ja enteili sadetta. Tytöt nauttivat ja olivat pian valmiit maittavalle ”paistetut-perunat-kalapuikko-päivälliselle”. Lauran kanssa muistelimme Allu-kummin tekemiä kalapuikkoja :) Aikuiset söivät edellispäivän jämistä tehtyjä patonkeja, jotka maistuivat ranskalaisen siiderin kanssa oikein makoisilta.
Tyttöjen mentyä nukkumaan nautiskelimme ranskalaista roséeta ja ihmettelimme mystistä kuunsirppiä mustalla taivaalla vuorten silhuetin yläpuolella ja rinteellä pörrääviä tulikärpäsiä. Alempana vuorella olevasta talosta hoidettiin taustamusiikki ranskalaisen räpin ja 90-luvun diskohittien jytäävien soundein voimin. Irman ja Hanskin painuessa pehkuihin kirjoittelimme vielä blogia, valitsimme valokuvia ja iloitsimme Juhan ja Ninan kirjoittamista kommenteista!

Perjantai 26.6 – Päiväajelulla Nizzassa…

Kuinka ihanaa on lykätä kello seitsemältä heränneet lapset isovanhempien hoivaan ja kääntää kylkeä nukkuen kymmeneen asti. Aurinko oli jo noussut täyteen loistoon vuorten takaa, kun kömmimme pihalle aamiaiselle. Kaapista löytynyt espressokahvikin maistui täydelliseltä jättikokoisesta mukista yhdessä hyvän kirjan ja patongin kanssa. Tytöt leikkivät hiekkalaatikolla ja kävimme vuorotellen pulahtamassa uima-altaaseen. Erityisesti Emma polskutteli suu virneessä vastavirtaan kellukkeen kanssa. Laura hieman arasteli ennen uintia uima-altaan lapsihälyttimestä kuuluvaa ääntä, joka oli tällä kertaa onneksi kytketty pois päältä. Hienoa oli se, ettei tytöille tarvinnut pukea moninkertaisia vaatteita, kuten juhannuksena. Huvittavaa olikin nähdä heidät syömässä lounasta pelkät ruokalaput ja kengät jalassa :)

Lapset ja Hanski nukkuivat pitkät päiväunet meidän muiden ottaessa uima-altaalla aurinkoa, nauttien Perriér kivennäisvettä ja kirjoja lukien. Todellinen lomafiilis siis. Ilma oli todella miellyttävä, 25c ja aurinkoa eikä missään vaiheessa liian tukahduttavaa. Ehkä näin vuorilla on raikkaampi ilma kuin alhaalla Nizzan kaupungissa.

Lasten välipalan jälkeen lähdimme kiemurtelemaan serpentiinitietä alas vuorilta kohti centre villeä eli Nizzan keskustaa. Taisimme olla liikenteessä juuri ruuhka-aikaan, koska kadut olivat täynnä autoja, pyöräilijöitä ja skoottereita.

Parkkipaikan etsiminen tuntui tänäänkin olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa, mikä tarkoitti sitä, että miehet tekivät kolmen vartin turistiajelun ympäri kaupunkia huomaten aina, että auto on liian korkea mihinkään parkkihalliin tai edes avopaikoille. Jostain kummallisesta syystä joku oli siis päättänyt rakentaa maksimikorkeuspuomin myös ulkopaikoille… Harmittelimme sitä, ettemme olleet skoottereilla liikenteessä. Ironman triathlon-kilpailu käynnistyi myös samaan aikaan pyöräilyllä, mikä saattoi olla ruuhkaan syynä Tällä kertaa Nizza tuli myös nähtyä hyvinkin harmaissa merkeissä, koska saimme niskaamme sateen ukkosen kera. Tästä huolimatta rantakatu Promenade de Anglais oli kaunis ja meressä näkyi useat eri turkoosin värit.. Vanhaan kaupunkiin asti emme koskaan päässeet, mutta päätimme tulla myöhemmin uudelleen ja todellakin ilman autoa.

Laura ilmoitti paluumatkalla autossa, että kohta Jenna ja Kiia tulevat tänne kylään. Terveisiä siis tytöille! Nopsan kauppakäynnin jälkeen palasimme talolle syömään illallista ja laittamaan lapsia nukkumaan. Illan aikana uimahälytin pärisi vielä pariin otteeseen ilmeisesti uimalelujen takia…

Torstai 25.6 – Ajomatka Nizzan talolle

Aamu alkoi Timon ja Emman osalta kello 6 paikallista aikaa eli Emma eli vielä Suomen aikaa. Heini ja Laura nauttivat pidemmät unet edellisyön itkuista johtuen ja heräsivät vasta vähän jälkeen kahdeksan. Herkulliset aamukahvit ja croissantit haimme alakerran caffetériasta posliinimukeissa tarjottimella omaan huoneeseen. Aamiaisen jälkeen pakkasimme auton Lauran vetäessä normaalit en-tahdo-tahdonpas-raivarit, mikä tarkoitti sitä, että Lauran kuume oli siis laskenut.

Suunnitelmissa oli tarkoitus tehdä pikaisku Milanon keskustaan ja aloittaa sitten matka kohti Nizzaa. Fiatin valkoinen laatikko pujotteli aika lailla ketterästi Milanon pikkukujilla kohti Duomoa ja Galeríe Vittoria II:sta. Olimme varsin tyytyväisiä itseemme, kun saimme vapaan parkkipaikan, jossa luki administrattione comunale tai consigliare comunale. Hieman ynnäiltyämme asiaa päätimme silti konsultoida kielitieteilijä Millaa asiasta, joka kertoikin, että ei ehkä kannata parkkeerata kunnan hallinnon tai kiinteistöviranomaisten paikoille. Tässä vaiheessa miehet lähtivät etsimään uutta paikkaa ja me naiset otimme omat rallirattaamme ja lähdimme aurinkolasein varustettujen tyttöjen kanssa kohti Galleriaa.

Galeríe Vittoria II:ssa ihastelimme upeaa lasikattoa ja Louis Vuittonin ja Pradan laukkuja. Ihmiset olivat kauniita ja viimeisen päälle pukeutuneita tietäen sen toki itsekin. Silti oli mukava nauttia kansainvälisestä tunnelmasta ja olla Matkalla. Ennen Duomolle lähtöä kävimme vielä astelemassa muutamat kerrat Torinon vaakunassa killuvien onnea tuottavien häränkivesten päällä. Hinkkasimme varmuuden vuoksi vielä tyttöjen vaunutkin pariin otteeseen vaakunan päältä…

Duomo on kuulemma maailman suurin goottilainen katedraali ja Euroopan kolmanneksi suurin kirkko. Ehdimme katsastaa sen tosin vain ulkopuolelta, koska miehet saapuivat Fiatilla Duomon eteen löytämättä parkkipaikkaa. Lauran kuumekin oli taas nousussa, joten päätimme ottaa lounaan mukaan ja lähteä suoraan ajamaan kohti Nizzaa. Lounaan kipaisimme hakemassa yhdessä Timon kanssa, joten hänkin näki nähtävyydet samalla.

Ajomatka puoleen väliin asti meni oikein mallikkaasti, koska tytöt nukahtivat lähes heti ja me saimme nauttia upeista ja vehreistä vuoristomaisemista. Genoan lähellä sijaitsevassa Varezzen kaupungissa kävimme nauttimassa lounastauon ja kävelimme pitkin upeaa hiekkarantaa reunustavaa rantakatua. Loppumatkakin sujui suhteellisen hyvin Lauran katsellessa Pingua ja Emman lupsuttaessa peukaloa. Maisemat paranivat entisestään, kun pääsimme Ligurian rantatielle, jolloin vuoristomaisemien lisäksi tuli hienot näkymät välimerelle. Erityisesti Mentonin kaupungin silhuetti vuorilta katsottuna oli käsittämättömän hieno yhdistelmä pitkää hiekkarantaa ja vanhaa linnoituskaupunkia.

Kello oli jo ehtinyt yli kuuden, kun muutaman vikakäännöksen jälkeen löysimme vihdoin talollemme, joka sijaitsee 20 minuuttia Nizzasta vuorille päin. Talo olikin villa ja se vastasi varustelutasoltaan ennemminkin 2 000 euron viikkovuokraa kuin puolta siitä. Puutarhasta ja uima-altaalta oli henkeäsalpaavat näkymät vuorille. Ranskankielinen kodinhoitajarouva Cathy Hiver opasti perusteellisesti en france Heinille talon mukavuudet varashälyttimistä pesukoneiden toimintaan. Täytynee tuotakin kieltä hieman muistella lisää, koska selvityksestä noin 30% tuli kuitattua nyökyttelyllä ajatellen, että hmm tässä kohden on varmasti hyvä sanoa oui, d’accord…Tärkeimmät tuli silti selvitettyä, eikä tällä kertaa tullut pahempia väärinkäsityksiä.

Ilta meni lastenhoidossa, supermarketissa ja iltapalalla. Irma kävi myös kokeilemassa iltauintia, jolloin tietysti lapsihälytin pärähti päälle. Deaktivointi onneksi onnistui ja toisella kerralla Irmakin pääsi veteen asti.

Keskiviikko 24.6. Kohti Milanoa

Aamu alkoi, kun kello soi klo 5:30. Treffit oli sovittu Timon vanhempien; Irman ja Hannun kanssa klo 6:20. Yön viime hetket sujuivat huonosti, kun Laura raahautui vanhempien sänkyyn kuumeisena jo ennen viittä…Viiden tunnin yöunet tuntuivat hieman vajailta, vaikkakaan eivät mitenkään poikkeuksellisilta näin lapsiperheessä.

Tilataksilla suhautimme kaikki yhdessä kätevästi kentälle ja saimme tulostettua check-in automaatista pienen sähläyksen jälkeen oikeat matkalaukkutarrat. Aamiaiskahvit ja croissantit maistuivat hyviltä yhdistettyinä Irman ja Hanskin valmistamiin matkaeväisiin. Hanski ehti vielä ostaa tytöille omat pehmo-Myyt ja –Nuuskamuikkuset DVD:n kera, jotka otettiin ihastuneina vastaan. Sitten olimmekin jo valmiit koneeseen.

Lentomatka sujui suhteellisen hyvin aina jonkun juostessa pitkin koneen käytäviä Emman perässä lentoemoja väistellen tai Lauran kanssa piirtäessä. Heini ja Emma nukkuivat jopa pienen pätkän Lauran katsoessa Aku Ankkaa omalta matka-DVD:ltä.

Lentokentälle tultaessa Laura oli jo aika heikossa kunnossa, joten Hanski kantoi hänet sylissä matkalaukkuterminaaliin. Siellä Laura nukahtikin Heinin syliin, kun miehet metsästivät eri luukuista turvaistuimia, rattaita ja laukkuja. Emma hurmasi omalla teputuksellaan siivoojia ja muita matkustajia Irman nyökytellessä bella bella –puheille.

Europcarilta vuokrattu 9-hengen minibussi loisti valkoisena ja kannoimme uupuneet tytöt sisälle auringon paahtaessa selkää. 50 km Malpensan kentältä Milanon keskustaan rullasi sujuvasti Timon käännellessä rattia tottuneesti ja lukien Navigaattorista ohjeita. Tytöt nukahtivat auton hurahtaessa käyntiin ja heräsivät sopivasti perillä.

Hotelli Residence Aramis oli loistovalinta. Huoneistohotelli oli enemmän kuin hintansa väärti (3-hengen huone 100€). Huoneet olivat puhtaat ja uudet sekä tilaa lähes yhtä paljon kuin kotona. Erillinen makuuhuone, iso kylpyhuone ja yhteinen olohuone ja keittiö toimivat mitä parhaiten. Sängyt hinasimme makkarissa yhteen, joten leveyttä riitti koko pedille helposti 3 metriä. Keittomahdollisuus ja jääkaappi olivat tervetulleita pienten kanssa matkustaessa.

Laura oli edelleen hyvin kuumeinen ja itkuinen, joten saimme hotellin erittäin palvelualttiin ja ystävällisen (ja miehiin menevän) Luigin kautta varattua lastenlääkärille ajan illaksi. Tästä syystä päätimme suosiolla jättää nähtävyydet seuraavaan päivään. Olihan kello jo kolme ja kaikki väsyneitä matkustamisesta.

Pienen hengähdyksen ja tyttöjen välipalan jälkeen päädyimmekin talsimaan rauhallisesti kohti supermarkettia. Matkalla muistelimme italianoppeja ja tilasimme fragola ja chocolata gelataa ja nautimme jäätelömme kauniissa auringonpaisteessa. Supermarket-ostostosten jälkeen ehdimme vielä kippistää oluet, valkkarit ja pillimehut terassilla ja fiilistellä lomatunnelmissa. Tytöt napostelivat vaunuistaan mansikoita suut punaisina.

Yksityinen pediatrirouva oli loistotapaus, joka paneutui Lauran tilaan perusteellisesti. Hän teki kuulemma sairaalassa töitä aamupäivisin ja omalla klinikallaan iltapäivisin. Saimme diagnoosiksi peruskuumeen vatsaflunssalla höystettynä sekä tarkat ohjeet ruokavaliosta ja lääkityksestä. Antibiootit haimme lääkärin ohjeen mukaan varmuudeksi, koska matkustamme huomenna jo Ranskaan. Olisi sitten varalääkkeet, mikäli Lauran tila huonontuisi. Lääkäri vannotti vielä soittamaan lapsen voinnista seuraavana päivänä ja antoi Nizzan sairaalan yhteystiedot.

Kämpillä hoidimme lasten kylvetykset, iltapuurot sekä aikuisten tuorepastan kokkailut sujuvasti lomittain ja väsyneet tyttömme nukahtivat kädet toistensa käsissä viidessä minuutissa. Ilmastoinnin ansiosta myös sisällä on varmasti mieluista nukkua. Muutaman viinilasillisen ja oluen jälkeen aikuisetkin vetäytyivät omiin huoneisiinsa. Suihku teki pitkän päivän jälkeen terää ja muutama vilkaisu Berlusconin tv-kanavan vähäpukeisiin tietovisailutypyköihin riitti sammuttamaan myös telkkarin. Vain kunnon italialaista kahvia jäi tänään suu kaipaamaan.

Huomenna on herkkukahvien lisäksi suunnitelmissa käydä katsastamassa Duomo, Galleria Vittorio Emmanuel II ja La Scala ooppera. Ja pian tietysti suunnata nokka kohti Nizzaa.

Uusi matka häämöttää

No niin. Uusi blogi on vihdoin hengissä. Olen käyttänyt viimeisen puoli vuotta yrittäen tavoittaa Googlen tukea jotta saisin vanhan blogini tunnukset auki, mutta ilman tulosta. Tästä turhautuneena päätin aloittaa uuden blogin ja linkata vanhaan.

Noh, eipä jäädä märehtimään tuota vaan keskittykäämme tulevaan. Keskiviikkona 24 kesäkuuta hyppäämme pitkän tauon jälkeen taas reissun päälle. Reittimme tulee kulkemaan jotakuinkin seuraavanlaisesti Lento Milanoon jos auto alle ja ajaen Nizzasta vuokratulle talolle. Noin puolentoista viikon jälkeen siirrymme Avignonin kupeeseen vuokratulle talolle ja sieltä viikon päästä Lyonin ohi tai kautta Piemonteen ja Torinoon. Tästä eteenpäin en viitsi edes mainita, koska haluan keskittyä täysin siemauksin tulevaan lomaan ja aikaan ennen sitä ikävää kotiin paluuta :)

Oikein mukavaa kesää kaikille ja toivottavasti jaksatta lukea tätä blogia ja mahdollisesti saatte apua tai kipinän lähteä omalle seikkailulle.