Ti 19.7. Kotiinpaluu

Aamu aukesi jälleen, yllätys yllätys, sateisena J Lapsia hetken (lue puoli tuntia) heräteltyämme siirryimme puoli yhdeksältä hotellin aamiaiselle, jonka ruokatilan olivat täyttäneet lukemattomat aasialaiset. Heini varasi pari pöytää meille, koska kaikki neljän hengen pöydät olivat varatut. Timon päästessä paikalle Heini palasi juuri hakemasta lapsille aamiastarpeita, kun eräs intialainen herrasmies istui meidän varaamaan pöytään. Nähdessään Heini hölmistyneen ilmeen, setä kysyi ”ai oliko tämä varattu?”, johon Heini vastasi ”kyllä oli, meillä on kaksi pöytää, koska meitä on neljä emmekä mahdu yhteen”. Tähän setä tokaisi tyynesti: ”ai, olen pahoillani, mutta vaimoni on tulossa” ja istuutui takaisin. Seeelvä. Katselimme molemmat setää odottavaisina, mutta setä ei tehnyt elettäkään lähteäkseen pöydästä. This was a huge breakdown in international communications. Emme jaksaneet alkaa riitelemään, koska sedän vaimo taisi olla quite something… Saimme kuitenkin kerättyä ympäröivistä pöydistä ystävällisten ihmisten avustuksella riittävästi tuoleja ja ängettyä ne pienen pöydän ympärille. Aamiainen oli ranskalaistyyppinen jugurtteineen, croissantteineen sekä hedelmäsalaatteineen ja tästä syystä mielestämme erittäin hyvä, mikä toi jälleen yhden plussan hotellille. Myös kahvi oli suhteellisen kelvollista patruuna-Nespressoa.

Hetkeä myöhemmin samainen setä änkesi hamuamaan leikkeleitä kesken pitkän jonon, jolloin Timo ilmoitti tyynesti hänelle: “Excuse me sir but this is your time to be polite and queue like the rest of us” ja näytti jonon häntää. Ärtyisä setä lähti kälppimään mutisten jotain käsittämätöntä jorinaa.

Saimme palautettua auton ja checkattua itsemme sisään helposti ja nopeasti, jonka jälkeen pompimme pitkin joustavia kumirullamattoja kohti Star Alliancen terminaalia. Viime syksyn Pariisin reissulta muistimme, että SAS:n terminaali on täysin tyhjä kaikista tax free –myymälöistä, joten Heini nappasi mukaansa Starbucksin herkullisen latten ennen sitä. Turvatarkastuksessa Laura otti pienet lämmöt siitä, että Emman aikaan turvakaari piippasi ja täti tutki hänet. Lauran kiekumisesta huolimatta täti ei ymmärtänyt, että Laura olisi halunnut, että hänetkin tutkitaan. Siirryimme vähin äänin pois turvatarkastuksesta.

Lento meni mukavasti ja luottokuskimme Hanski oli meitä vastassa tuttuun tapaan ison ruokakassin kera. Lämmin aurinkoinen ilma toivotti meidät tervetulleiksi kotiin.

Matkamme oli oikein onnistunut ja siinä oli sopivassa suhteessa näkemistä sekä lapsille ja aikuisille. Lapsille Disneyland oli todellinen kohokohta ja aikuisille puolestaan Mont St Michel sekä Chambord jäivät mieliin. Vain viileä sää ja hiekkarantameiningin uupuminen jäivät reissultamme hieman harmittamaan. Mutta eikö se niin ole, että lomamatka ei ole matka eikä mikään ellei, seuraavan matkan suunnittelua ei olisi aloitettu. Ensi kesän lomaa on siis suunniteltu Välimeren suuntaan akselille Barcelona – Perpignan – Carcassonne – Montpellier - Marseille…Perhe Hirvonen kuittaa ja kiittää lukijoitaan!

Ja lopuksi pienet statistiikat reissusta:

Kilometrejä (auto): 1600,4km
Lämpötila korkein (auto): +26 C
Lämpötila matalin (auto): +8 C
Maat: 1
Valokuvia: 741kpl
Blogisivuja: 14

Ma 18.7. Château du Breuil – Les Andelys – Giverny – Roissy Paris

Yö sujui jälleen vaihtelevissa merkeissä. Emmalle tuli mm. yöllä kovasti nälkä, joten kolmen aikaan yöllä rapisteltiin siis jugurttipurkkeja ja banaania. Kaikesta vaeltelusta johtuen Heini nukkui yön aikana kolmessa eri sängyssä ja heräsi lopulta lasten kerrossängyn alapediltä Laura kainalossa…

Pikaisen aamiaisen ja siivouksen jälkeen kiitimme hotellin vanhaa omistajapariskuntaa ja istuimme autoon suuntana Château du Breuil’n calvadoskellarit. Matka kesti onneksi vain vartin verran ja pian ihastelimme kauniita linnan tiluksia kiertämällä linnapuiston, calvados-tislaamon ja oman patoaltaan sekä itse linnakartanon. Tytöistä oli hauskaa juosta murattien peittämillä minikukkuloilla. Itse kartano oli suljettu restaurointitöiden takia, mutta saimme kuitenkin ihailla sitä ulkoapäin. Tämän kartanon erikoisuus oli vastapäätä toisiaan sijaitsevat päärakennukset, joista toinen oli perinteinen kivilinna ja toinen ”half-timbered” –house. Linnan alapuolella siinsi järvi ja metsää. Ei hullumpi paikka keitellä calvadosta J

Itse calvadosta pääsimme maistelemaan myymälän puolella, joka oli sisustettu todella hyvällä maulla sekä sisältä että ulkoa. Ulkopuolen kaunis yksityiskohta oli mm. perinteiset pariisilaiset katulyhdyt, jotka roikkuvat rakennukset seinustalla, mutta niiden ympärille oli kasvanut murattia peittäen ne vehreään mattoon. Ulkona oli myös vanhoja omenoiden ja päärynöiden puristamiseen tarkoitettuja työkaluja ja vetokärryjä.

Calvados, jota maistoimme, oli 15 vuotta vanhaa ja maistui yllättäen todella pehmeältä ja tasapainoiselta. Myös omenapohjainen 16 % aperitiivi oli maukasta. Tätä sai harmillisesti kuitenkin vain suurissa pulloissa. Ostoskassiin kertyi tilalla valmistettuja makeisia, muutamia pieniä tuliaispulloja, balsamicoa ja oliiviöljyä.

Matkalla Monet’n lumpeita katsomaan pysähdyimme pitsalounaalla Les Andelys –nimisessä pikkukylässä. Tämäkin paikka olisi ollut varmasti todella viehättävä kauniilla säällä, koska se sijaitsi joen varrella. Kaupungista löytyi maittavan lounaan lisäksi myös houkutteleva sisustuspuoti, josta Heini osti mm. neljä paksua sisustustyynyä Timon kauhuksi. Emme ole aivan varmoja kuinka nämä saadaan kuljetettua koneessa. Toisaalta käsin kirjailluista tyynyistä sisuksineen saisi Suomessa maksaa ainakin viisinkertaisen hinnan, joten tämähän käytännössä säästi meiltä rahaa…

Les Andelys’stä siirryimme Givernyyn ihailemaan Claude Monet’n kaunista puutarhaa ja kävimme taiteilijan kotitalossaan, joka nykyään toimii museona. Aasialaistaustaisten turistien määrä yllätti meidät ja vielä omituisempaa oli se, että kamerat räpsivät kuvia meidän lapsista eikä puutarhasta kawai kawai –huutojen säestämänä…Jenkkituristit tunnisti puolestaan kaukaa lenkkareistaan.

Monet’n talo oli varsin kodikas ja erikoisuutena oli suuri kokoelma japanilaista taidetta. Toki seinillä oli myös muutamia taitelijan omia tauluja ja luonnoksia. Impressionismi taiteenlajina on utuisen kaunista ja mielellämme katsoimme näyttelyn läpi. Mieleen jäi myös alakerran auringonkeltaisena hohtava ruokailusali ja sitä seuraava vaaleansinisillä kaakeleilla reunustettu valtava kyökki, jonka suuruus sekä keittiövälineiden –ja mööpeleiden sijoittelu hurmaannutti Timon.

Aurinkokin pilkahti tumman pilviverhon takaa juuri puutarhavierailun ajaksi ja nautimme sen lämmöstä samalla kun ihailimme satojen kukkalajien loistoa puutarhassa. Oma ohjelmanumero oli vielä bambumetsä ja itse lumpeenkukkalampi japanilaistyylisine siltoineen.

Giverny’stä oli onneksi vain tunnin ajomatka lentokenttähotelliimme Sejours Affaires’n Roissy Villagessa. Tytöt nimittäin olivat täysin hysteerisen kikatuksen partaalla. Hotelli oli todella positiivinen yllätys – erityisesti 65€:n hintaansa nähden. Meidän huoneemme oli käytännössä oman kotimme kokoinen, kahden huoneen käsittävä huoneistohotelli. Sisustus oli jopa tyylikäs ja kaikki uuden oloista.

Lapset hyppäsivät oitis kylpyammeeseen polskimaan hiekkalelujen kanssa. Samalla selvisi myös autossa leijaillut omituinen haju; hiekkalelujen seassa olevat simpukankuoret eivät olleetkaan tyhjiä vaan osassa oli vielä sisuskalut mukana.

Illalla pakkasimme tavarat ja lueskelimme ystäväpariskunnan juurialkanutta reissublogia innolla. Reissun kruunasi vielä Timon bongaama take away –sushi höystettynä Asahi-oluella ja Perrier kivennäisvedellä. Huomenna aamiaisen jälkeen onkin kätevä siirtyä naapurissa sijaitsevalle lentokentälle ja kotia kohti.

Edellisten päivien kuvat vihdoin saatavilla. Käykääpä kurkkaamassa :)

Su 17.7. Trouvillen kartanot ja Aquarium

Kymmenen aikaan raottelimme silmiä ja yritimme miettiä missä kukakin nukkui missäkin vaiheessa yötä. Emma taisi nukkua koko yön omassa sängyssään parilla itkulla, Laura nukkui patjalla lattialla meidän vieressä, mutta oli aamuyöstä siirtynyt Heinin kainaloon 60cm leveälle sängylle. Suhteellisen hyvä yö siis uudessa paikassa.

Haimme hotellin respasta todella maukkaat baguettes traditionelles eilisen tilauksemme mukaan ja nautimme herkullisesta aamiaisesta huoneessa katsellen ulkona pauhaavaa merta. Tällaista maisemaa tulee todella ikävä, kun Kilossa tuijottelemme bussin kääntöpaikkaa ja marjapuuron väristä kerrostaloa…

Rankkasateet jatkuivat, joten lähdimme Trouvillen keskustaan autolla. Näin oli päättänyt ilmeisesti tehdä myös pari sataa muuta ihmistä, joten parkkipaikka löytyi vasta reilun parinkymmenen minuutin pyörimisen jälkeen ja reilujen tööttäilyjen ja sadattelujen jälkeen.

Yhdellä sateenvarjolla ei tässä säässä pitkälle pötkinyt, joten ostimme tytöille rantatorilta Hello Kitty ja Salama –varjot. Tytöistä oli hauska pomppia torikojujen katosten alta aina seuraavalle. Hienon Fish Marketin katsastettuamme kävimme Monoprix-tavaratalossa (paikallinen mini-Prisma) pitämässä sadetta, ostamassa tytöille converset kastuneiden kenkien tilalle ja ostamassa illan ruoat. Tämän jälkeen luikimme takaisin autolle lisäämään parkkimittariin rahaa ja siirryimme viereiseen La Sicilia –nimiseen ravintolaan lounaalle. Ruoka oli hyvää, mutta palvelussa oli runsaasti toivomisen varaa. Tilauksemme meni aivan väärin –lapset saivat mm. kaksi aikuisten jättikokoista annosta lohta à 400gr ja omat suuret ranskalaiskipot meidän tilatessamme vain yhden annoksen puoliksi molemmille. Ilmoittaessamme tästä, tarjoilija ilmoitti tyynesti, että hän oli ymmärtänyt näin ja meidän oli siihen tyytyminen. Lisäksi palvelu oli erittäin hidasta. Tästä kaikesta saimme maksaa 80€, mikä oli selkeästi tuplat normaalilounaaseen verrattuna. Tytöt myös jaksoivat käyttäytyä erittäin huonosti, mikä ei ollut omiaan nostamaan fiilispisteitä.

Noh, lounaasta selvittyämme oli aika siirtyä muutaman tuliaiskaupan jälkeen Trouvillen Aquariumiin ihailemaan kaloja, käärmeitä ja liskoja. Ylihinnoitellusta ja lievästi kämäisestä paikasta huolimatta akvaariokäynti oli oikea veto. Tytöt olivat aivan innoissaan haista, oransseista minisammakoista ja kaikista kummallisista kaloista.

Akvaariokäynnin jälkeen ulkona paistoi vihdoin aurinko, mikä nostatti lapsissa huudot: ”Uimaan, uimaan!” Vaikka rannalla olimmekin, oli tuulen nopeus säätiedotuksen mukaan 55km/h ja lämpöasteita ehkä 18, joten uiminen ei todellakaan tullut kyseeseen. Sen sijaan rannalla oli paljon mukavia leikkipuistoja, joissa lapset jaksoivat kieppua pitkään. Rantabulevardi oli pian täynnä ihmisiä ja mekin nappasimme mukaan jäätelöt ja chichit, espanjalaisittain churrot eli tötterölliset sokeroituja munkkitaikinasta tehtyjä tankoja. Osa lapsista oli puettu toppatakkeihin…

Tytöt keräsivät rannalta simpukoita ja ihmettelimme kaikki yhdessä toinen toistaan hienompia kartanoita rantabulevardilla. Päätimme ostaa niistä prinsessatornillisen (talon myyntihinta ehkä noin 10miljoona euroa) ja majoittaa vieraat vieressä sijaitsevaan ”sivurakennukseen”.

Seitsemän aikaan illalla kapusimme jyrkät portaat takaisin hotellillemme, mikä tapahtui viime hetkellä ennen kuin koko taivas jälleen repesi. Nyt todellakin ymmärrämme Normandian postikorteissa komeilevat animaatiosadepilvet, jossa lukee: Metéo a Normandy: très variable…

Illalla söimme vielä kalatorilta ostamaamme todella tuoretta lohta salaatin kera ja pakkasimme tavarat. Sää ehti vielä kerran vaihtua kauniiseen auringonpaisteeseen ennen auringonlaskua. Yritämme saada palan tätä henkeäsalpaavaa merimaisemaa mukaamme myös kotiin.

Hotellin "ilmainen" langaton pätkii sen verran pahasti, että kuvien lataaminen on varsin mahdotonta. Timo on hakenut molempina iltoina "ilmaiset" tunnarit jotka toimii jos toimii, kun odottaa tekstiviestiin tulevaa salasanaa ensin sen 5 tuntia. Eli kuvia myöhemmässä vaiheessa :)

La 16.7 Au revoir la mansion - bienvenue Trouville

Aamu valkeni harmiksemme sateisissa merkeissä. Ihmettä ei siis ollut tapahtunut ja Metéo oli harmillisesti oikeassa. Olimme ajatelleet viettävämme aamupäivän talolla lököillen ennen ajomatkaa, mutta kelin ollessa heikohko päätimme pakata kimpsumme, siivota talon ja lähteä matkaan. Autoa pakatessa juttelimme skottien kanssa automatkustamisen hauskuudesta lapsien kanssa sekä sanoimme ”hei heit”. Heini oli aamulla hyvästellyt myös Alisonin ja Harrietin heidän lähtiessä ranskalaisiin häihin.

Matka taittui jälleen rattoisasti eväitä syöden. Rankkasade jatkui Trouvilleen asti, joten päätimme suosiolla skipata Caenin nähtävyydet. Maisemat olivat todella kauniit sateisellakin ilmalla. Pellot aaltoilevat kaikissa vihreän ja keltaisen eri sävyissä ja siellä täällä näkyy kartanoita, suuria tammia ja laiduntavia kotieläimiä. Tytöt eivät enää jaksa innostua meidän: ”Kuka laskee eniten lehmiä/lampaita – leikeistä?” Talojen ulkoasu vaihtui Bretagnen kivitiilitaloista Normandian selvästi suurempiin, neliskulmaisiin kartanotyyppisiin rakennuksiin. Erikoisuutena oli talojen eteläsivujen oudot, kumiselta näyttävät salmiakkiruudut. Ne näyttivät aivan siltä kuin tämä osa talosta olisi ollut autonrenkaiden materiaalista tehtyjä kattopaloja. Meille ei täysin selvinnyt näiden tarkoitus; arvelimme sen ehkä eristävän tuulisella ilmalla tai sitten syy on puhtaasti tyypillinen ulkonäköseikka tälle alueelle.

Päidemme yläpuolelle alkoi ilmestymään tekstattuja ”Risk de bouchon-kylttejä” 30 km ennen Trouvillea ja olimme jo heittää toivon sutjakkaasta pääsystä perille. Puoli tuntia ruuhkassa seisoskeltuamme päätimme siirtyä moottoritieltä pikkutielle. Kylän nimi, josta sivutie alkoi, oli hauskasti nimeltään Vaudeville. Loppumatka kulki perille Trouvillen hienomman naapurikylän Deauvillen kautta. Rantaraitti” muistutti Cannesia huvipursineen ja pariisilaisine katukahviloineen. Suurin osa koristeellisista merenrantaa reunustavista kartanoista on 1800-luvulta.

Meidän huoneistohotelli Mauve sijaitsee kukkulan rinteellä, josta on todella upeat maisemat kauniin Musée Villa Montebellon yläpuolelta Atlanttille. Huone on noin 30 neliön yksiö parvekkeella ja mikä parhainta näkymät ovat merelle päin. Tytöille oli ainoastaan kerrossänky, mikä ei tietystikään käynyt laatuunsa. Viimekin yönä Laura tipahti normaalisängystä lattialle pyöriessään. Ratkaisu nukkumiselle tapahtui siis niin, että tytöt nukkuvat samassa alasängyssä jalat toisiaan vasten ja yläsängyn patja raahattiin meidän parisängyn päätyyn tulevaa yöllistä vierailua silmällä pitäen. Hotellin monsieur toi vielä alasänkyyn erillisen reunan.

Illallisen syötyämme tytöt nauttivat pitkästä kylvystä ja aiheuttivat samalla pienen vedenpaisumuksen kylpyhuoneessa. Ihmettelimme kovasti tyttöjen mentyä nukkumaan alati vaihtuvaa maisemaa, jota auringon lasku ja vauhdikkaasti liikkuvat eri tummansävyiset pilvet muokkasivat. Nukahdimme Atlantin valtavaan pauhuun.

Pe 15.7. Auringonottoa talolla ja ostoksilla Gorron-kylässä

Pihapiiri oli tyhjä, kun availimme yhdentoista maissa ikkunaluukkuja. Eilinen pörräily pitkin Bretagnea ja Normandiaa oli vaatinut veronsa, joten päätimme suosiolla loikoilla talolla tämän päivän. Aamiaisen nautimme jälleen ulkona ihanassa auringonpaisteessa. Omituisella tavalla espressokahvi alkaa maistua jo lähes hyvältä tavallisella kahvinkeittimellä laitettuna. Tämä päivä taisikin olla reissumme lämpimin ja oli mukava tepastella ulkona pelkissä biksuissa. Tytöt jopa uskalsivat kokeilla uima-allasta.

Pihalla makoillessamme Heini kilpailutti säätiedotuksia useampaankin otteeseen, mutta Trouvillen rantakaupunki pysyi sinnikkäästi vesisateiden ja ”risk d’orage’n eli mahdollisten ukkosten alueella. Näin myöhäisessä vaiheessa huoneen peruuttaminen ei antaisi ollenkaan rahoja takaisin, joten päätimme epävakaisesta säätiedotuksesta huolimatta jatkaa alkuperäisten suunnitelmien mukaan rantakohteeseemme huomenna. Ehkäpä tsekkaamme Normandian maihinnousun rannat samalla.

Laura ja Emma ovat oppineet liudan englanninkielisiä sanoja Harriettin kanssa leikkiessä, joista tärkeimmät lienee; dog, horse, no, thank you, hello, swimming time ja come on. Jostain syystä lapsia ei edes kovin paljon häiritse yhteisen kielen puuttuminen, koska nukkeleikit, vesisota, trampoliinilla pomppinen ja eläinten kanssa peuhaaminen toimivat hyvin ilman jutustelujakin. Huvittavinta on kuitenkin katsoa, kun toinen puhuu englantia ja toinen suomea niin, että molemmat ymmärtävät toisiaan täydellisesti ja puhetta riittää.

Illalla kävimme läheisessä Gorron kaupungissa samaisessa englantilaisten suosimassa Super U –hyperissä ruokaostoksilla huomista ajomatkaa varten ja poimimme paikallisesta pienestä boulangeriésta lasten pituisen, herkullisen baguetten. Kieltämättä näitä pieniä leipomoita ja laajaa valikoimaa tuoreita leipiä tulee todella ikävä Suomeen palatessamme. Erityisesti, kun jokainen jättipatonki maksaa 50-80 senttiä. Mekin olemme napanneet joka päivä tuoretta leipää ja jostain kummasta syystä ne myös häviävät samana päivänä parempiin suihin J

Viikko täällä Bretagnessa on kulunut nopeasti. Nähtävää olisi riittänyt vielä toisellekin viikolle. Talon sijainti lähellä nähtävyyksiä on ollut erinomainen, mikä on helpottanut reissaamista lasten kanssa verrattuna viime vuoden Espanjan reissuun. Viikon päätteeksi harmittaa hieman, että jatkamme tästä jälleen hotelleihin emmekä uudelle alueella ja uudelle talolle, kuten aina aiempina lomina. Tässä mielessä hotelliin siirtyminen, vaikkakin vielä kolmeksi yöksi, tarkoittaa meille melkein jo kotiin lähtöä.

Tässä vaiheessa tytöt jo nukkuvat ja me nautiskelemme ullakkohuoneistossa lähes jopa erinomaista (1,99€) punaviiniä ja iloitsemme siitä, että on LOMA! Ai niin ja kortit on jo ostettu ja kirjoitettu jo Disneylandissa –vielä, kun saisi aikaiseksi postittaa ne…

To 14.7 Atlantin rannat ja Le Mont Saint Michel

Olimme jo eilen päättäneet, että tälle päivälle olisi ohjelmassa pidempi päiväretki ja otsikon saari oli kiehtonut meitä jo pitkään. Olimme illalla yrittäneet bongata hyvää rantsupaikkaa luostarisaaren lähistöltä siinä täysin onnistumatta, joten onneksi Alison vinkkasi tähän tarkoitukseen pienet kylät Carolles ja Granville, jotka sijaitsivat vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä St Michelin saarelta.

Lämmin ja aurinkoinen päivä osoittautui täydellisen sopivaksi rannalla loikoiluun (Heini) ja tyttöjen kanssa uimiseen ja simpukoiden keräilyyn (Timo). Atlantille tyypillinen tuulikin oli vaimentunut. Carollesin ranta oli todella kaunis eikä liian turistoitunut. Rantaviiva oli paennut vuoroveden mukana pitkälle, joten Timo ja tytöt saivat juosta useita satoja metrejä ennen veteen pääsyä. Eväiden lisäksi täydensimme myöhäistä lounasta kahveilla ja jäätelöllä. Rannalla oli sen verran mukavaa viileiden päivien jälkeen, joten raaskimme lähteä luostarisaaren suuntaan vasta viiden tienoilla.

Tie Carolless’sta mutkitteli välillä rantaa pitkin ja välillä kylien läpi. Matka meni mukavasti ranskalaisia ja panineja mussuttaen. Le Mont St Michel pilkotti keskellä merta jo pitkän matkan päässä. Alisonin neuvoa noudattaen saavuimme perille vasta, kun suuret turistimassat olivat jo poistumassa saarelta. Opaskirjan mukaan turisteja käy täällä vuosittain yli miljoona, eikä todellakaan syyttä.

Saarelle pääsee tätä nykyä siltaa pitkin, mutta nousu- ja laskuvesi tekee saaresta edelleenkin erittäin maagisen ja melkein saavuttamattoman tuntuisen. Vesi nousee 10 km tuntivauhtia ja huipulta katsottuna keskeltä merta näkee myös pyörteen, josta vesimassat lähtevät nousemaan takaisin ympäröiden saaren ja jälleen aamulla paljastaen saaren niin, että sinne voi kävellä. Luostarin perusta on jo vuodelta 708, mutta se nousi nykyiseen korkeuteensa 1300-luvulla. Saari on rakennettu pyramidin muotoon niin, että luostari nousee alhaalta ylöspäin kohti huippua niin, että seinämät toimivat samalla linnan muureina vihollisia vastaan. Luostarin pyhimys, arkkienkeli Mikael, kohoaa luostarin katolla kädessään miekka ja toisessa kädessä vaaka. Opaskirjan mukaan: ”To Medieval man living in expectation and dread of the hereafter, Saint Michael was the one who led away the dead and put their souls in the balance on the day of the last judgement.”

Ehdimme juuri viimeisinä luostarin sisälle maksettuamme happamalle rouvalle pääsyliput kello minuuttia vaille kuusi. Myöhäinen kierros teki vierailusta oikein mukavan, koska luostarissa oli meidän lisäksi vain kymmenisen ihmistä ja saimme hienoja valokuvia, kunhan odotimme ensin kaikkien poistuvan eri huoneista. Tytöille luostari oli myös ihmetyksen aihe, koska se toimii edelleenkin alkuperäisessä tarkoituksessaan. Yritimme myös selvittää tytöille nunnien, munkkien sekä paikan tarkoitusta siinä todellakaan onnistumatta. Lopputuloksena yksinkertaistetulle viestille oli Lauran kommentti: ”Äiti, mutta mitä ne munkit ja nunnat ihan Oikeasti on ja mä en kyllä edelleenkään oikein tajua miks niillä on noi valkoiset mekot päällä!”

Luostari on alun perin rakennettu kahta tarkoitusta varten; rukoilua ja työn tekemistä hiljaisuudessa. Huoneita linnamaisessa rakennuksessa on useita ja lähes kaikista näkee ulos merelle. Erityisen kaunis oli ”the cloister” eli pylväikköjen reunustama puutarha. Espanjan Alhambrassa oli myös aika lailla samanlainen –tosin luonnollisesti monta kertaa suurempi. Luostarisaari toimi Sadan vuoden sodan aikana sotilaslinnoituksena ja 1800-luvulla vankilana.

Linna oli sen verran vaikuttava, että lapsetkin jaksoivat kiertää sen reippaasti näinkin pitkän päivän jälkeen. Erityisesti merimaisema jaksoi ihmetyttää tyttöjä. Takaisin talolle ajoimme jälleen Navin ohjaamana lähes kärrypolkuja. Onneksi matka kesti kuitenkin vain vajaan tunnin.

Ke 13.7 A La Maison

Aamulla oli hienoa herätä auringonpaisteeseen, vaikka lämpötila pysytteli edelleen vain kahdenkymmenen tienoilla. Skotit ja me raahasimme kuitenkin sinnikkäästi aurinkotuolit nurmikolle. Auringon paistaessa oli bikinikeli, mutta pilvien peittäessä taivaan oli parempi vetää hupparit niskaan. Lapset nauttivat ulkona leikkimisestä ja aikuiset lueskelivat kirjoja. Oli mukavaa välillä vain rentoutua talolla. Päivän naurut tarjosi Emman kommentti, kun kaupunkilaislapset huomasivat uima-altaan takana yhtäkkiä kahdeksan sonnia; “Hei, katsokaa tuolla on parvi poika-lehmiä!”

Alisonin ja Harriettin piha-alueeseen kuuluu siis tallin ja päätalon lisäksi entiseen heinälatoon tehdyt kaksi vuokrataloa sekä laaja nurmikenttä sekä englantilaistyylinen puutarha. Naapurustossa asustelee myös kanoja, kukkoja ja lehmiä. Alison on itse kunnostanut kaikki talot ja ainoastaan heidän oma talonsa on vielä kylmillään olohuoneen toimiessa pyörävarastona. Valmistuessaan paikasta tulee todella upea. Edelleen kuitenkin ihmettelemme eristyksen puuttumista taloista. Sisällä on näin kesäisin ehkä 15 astetta ja kylmät kivilattiat sekä – seinät hohkavat viileyttä entisestään. Talven sähkölaskut lienevät aikamoiset. Jotain idyllistä näissä vanhoissa kivitaloissa kuitenkin on: erityisesti vanha kivirappaus, lukuisat kukkaistutukset ja kattoikkunat luukkuineen tuovat miljöölle aivan omaa charmia. Tälläinen olisi kiva kesätalo, mutta ehkä kuitenkin jostain hieman välimerellisemmästä paikasta J

Pitkän miettimisen jälkeen päätimme jäädä talolle rentoutumaan, jotta Laura ja Emma olisivat voimissaan huomista Le Mont Saint Michelin vierailua varten, joka on aikuisille reissun kohokohta.

Iltapäivällä Sir Knight Timo lähti tekemään pakollisen kauppareissun tyttöjen jäädessä ottamaan aurinkoa. Matkan ensimmäisen viiden mutkan jälkeen Timo oli jo kokenut ranskalaisen maalaisajokulttuurin helmet. Ensin kaveri tulee pimeän mutkan puoliksi väärällä kaistalla ja Timon jarruttaessa ja väistäessä tätä joku tollo yrittää lyhentää auton takapäätä. Noh onneksi tästä selvittiin.

Seuraava hauskuus tapahtui, kun navigaattori kieltäytyi löytämästä Super U kauppaa Ernéen kaupungista. Ei muuta kuin lyhyen epäonnisen etsimisen jälkeen navigaattoriin uusi osoite ja lyhyen pikataipaleen jälkeen toisen lähikaupungin Super U häämötti edessä. Gorron kaupungissa oli se hassu puoli, että täällä puhuttiin enemmän englantia kuin ranskaa. Sama näkyi kaupassa ostoskärryjen sisällössä J. Loppumatka sujui onneksi rauhallisesti ja Timo sai paahtaa pitkin maalaisteitä ilman muiden häirintää.

Illallinen nautittiin jälleen pihalla auringon lipuessa pikku hiljaa päätalon taakse. Timon nukuttaessa tyttöjä Heini kävi vielä kuvailemassa maalaismaisemaa.

Ti 12.7 Sadepäivä Rennesissä

Heräsimme aamulla uskomattomaan vesisateen rummutukseen kattoa vasten. Olimme jo tietoisia siitä, että täksi päiväksi oli luvattu epävakaista säätä, mutta ei sen pitänyt olla seuraava vedenpaisumus. Erityisesti huomio kirpaisi sen takia, että Alison oli eilen kertonut täällä sataneen viimeksi helmikuussa.

Olimme suunnitelleet suuntaavamme tänään kohti rannikkoa ja Le Mont Saint Michelin luostarisaarta ajatuksena, että tunnin ajomatkan päässä olisi varmaankin aurinkoista. Nopea katselmus Meteon sivuille kertoi julman totuuden. Koko läntinen Ranska Bordeuxiin asti oli tummien sadepilvien ja ukkossalamoiden peitossa.

Emme antaneet sadesään kuitenkaan lannistaa meitä, koska ilmeisesti ikkunaluukkujen tuoma pimeys makuuhuoneissa ja matalapaine olivat huijanneet myös lapsemme nukkumaan kello puoli yhteentoista asti, jolloin Heini herätti koko porukan. Taisi olla sitten tätä laatua ennätys. Timo taikoi meille herkullisen aamiaisen pikku-tyttöjen valmistautuessa Heinin avustuksella uusiin, eilen ostettuihin ranskalaishepeneisiin. Aamua piristi myös Mr Ed'n eli the horsen kurkkailut ikkunasta, joka tiristi aika hyvät kikatukset tytöistä.

Naapurit olivat luovuttaneet vesisateen lannistamina ja suunnanneet kohti Laval’ssa sijaitsevaa sisäleikkipuistoa. Me päätimme yrittää tunnin ajomatkan päässä olevaan Rennes’n kaupunkiin, joka toimii myös Bretagnen pääkaupunkina. Matka meni nopeasti tyttöjen katsoessa Puuha Peteä ja Timon mutkitellessa pikkuteillä. Maisemat olivat kauniit sateesta huolimatta; vanhoja kivitaloja kukkaistutuksineen, maissipeltoja, vehreitä metsiä ja pikkukyliä. Erikoisuutena alueelle taitaa olla se, että lähes jokaisen ”domainen” kotiristeyksen reunassa oli korkea risti tai suojeluspyhimys. Ensin ajattelimme ihmisten kuolleen kyseisissä risteyksissä, mutta ristien lisääntyessä päädyimme tähän suojelusasiaan. Joku kuvanveistäjä taitaa kääriä täällä rahoiksi.

Rennes oli harmillisesti sateinen, joten ensitöiksemme pääsimme etsimään Galeries de Lafayette’sta sateenvarjoa. Sen löydettyämme sade luonnollisesti lakkasi. Paikallisesta turistitoimistosta nappasimme kaupungin kartan ja lähdimme etsimään lounaspaikkaa. Lapset alkoivat olla nälkäisiä, joten aloitimme kuumeisen lounaspaikan etsimisen –tietenkin ostosalueelta. Onneksi löysimme aika nopeasti kodikkaan kreikkalaisravintolan, jonka isäntä osasi ainoastaan joko kreikkaa tai auttavaa ranskaa. Ravintola osoittautui pienistä epäilyksistä huolimatta oikein hyväksi ja ruoan jälkeen kaikkien stressitasot olivat laskeneet normaalitasolle.

Jokaisesta kaupungista tuntuu löytyvän karuselli ja niin täältäkin. Tytöt pääsivät ratsastamaan hevosilla ja jälkkäriksi veimme lapset vielä jäätelölle. Rennesin kaupunki oli jälleen viehättävä, joskin vuoden 1720 tapahtuneen 6-päivää kestäneen, raivoisan tulipalon jäljiltä arkkitehtuuriltaan sekava. Kaupunki oli siis osittain pariisilainen kivitaloineen, osittain moderni ja osittain saksalainen with half timbered wooden houses. Joka puolelta löytyi kuitenkin pieniä kahviloita ja useita kunnon ostoskatuja, joilta Timo ja tytöt löysivät muutamia alennusmyyntihelmiä. Matkalla kävimme myös viehättävässä katedraalissa, jossa Emma kysyi: "Äiti, mitä nuo enkelit (patsaat) sitten tekevät tuolla kaapissa?" Kyseessä oli siis se kaappi, jossa käydään ripittäytymässä. Ulkopuolella tytöt vielä luulivat ulkopuolella kerjäävää romaanimummelia noidaksi ja lähtivät peloissaan juoksemaan kirkolta pois päin. Olikohan siinä sitten tarpeeksi kristillistä kasvatusta...

Kaupunki sijaitsee Villaine ja Ille –jokien risteyskohdassa, joten kauniilla ilmalla olisi ollut mukava myös kävellä kanaaleilla. Tällä kertaa se täytyi kuitenkin jättää väliin. Rennes tuntui heräävän eloon vasta seitsemän aikaan, kun lähdimme pois, koska ihmismäärä kolminkertaistui kaduilla. Täällä olisi ollut mukava viettää myös iltaa.

Ma 11.7. Fougèresin linnoitus ja pieni järvi metsän keskellä

Nukuimme aamulla jopa puoli kymmeneen, eikä edes paikallinen kukon retale saanut meitä laulullaan hereille. Ranskalaishenkisen aamupalan jälkeen matkanjohtajamme oli päättänyt, että tänään suunnataan Fougèresin linnoituskaupunkiin. Suunnitellessamme lähtöä saimme vielä vinkit emännältämme pienestä järvestä metsän keskellä aivan Fougèresin vieressä. Suunnitelma kuulosti hyvältä; kevyt käppäily linnoituksessa ja kaupungilla, lounas ja sitten rantsulle rentoutumaan.

Matka linnoitukselle sujui ongelmitta, joskin navigaattorimme suosii selvästi pieniä mutkittelevia teitä. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta Fordin C-max nuhapumppu ei oikein vastaa tien kutsuun, vaikka kuinka yrittäisi J Pujottelimme tovin pitkin Fougèresin katuja etsiessämme linnoitusta. Timo ei ole jaksanut viritellä autoon omaa navigaattoria, koska vuokra-autossamme semmoinen tosiaan löytyi. Paikallinen navi ei esimerkiksi tunne käsitettä kaupungin keskusta, mikä vaikeuttaa matkantekoa erityisesti kun ollaan vain suunnistamassa johonkin kaupunkiin, eikä tiettyyn kohteeseen.

Fougèresin linnoitus itsessään oli hieno ja ajankulku näkyi sen rakenteissa. Linnoituksen tarina alkaa jo 1000-luvulta puisena versiona. Puinen linnoitus tuli tiensä päähän 1160, jolloin se poltettiin ja varsinaisen linnoituksen rakentaminen alkoi. Rakennelma on yksi suurimmista jäljellä olevista keskiaikaisista linnoituksista tänä päivänä. Linnoitus oli suurimmaksi osaksi ulkoilmakierrosta, mikä sopi hyvin aurinkoiseen ja lämpimään päivään. Lapsille jokaisen audioguide-pysähdyksen kohdalta löytyi kiikaroitavaa sekä kolme avainta, josta oikea avasi linnoitukseen liittyvän arvoituksen ja kertomuksia linnan historiasta.

Linnakierroksen jälkeen suuntasimme lähiravintolaan lounaalle. Timo otti jälleen päivän menun, Heini tonnikalasalaatin ja lapsille hyväksi todettu jauhelihapihvi ranskalaisilla. Ruoka oli maittavaa ja sopivanhintaista kahveineen ja jälkiruokineen. Matkalla järvelle poimimme mukaan vielä paikallisesta tehtaanmyymälästä alennusmyynnissä olevia kauniita lastenvaatteita.

Uimarannan etsiminen oli jälleen hieman haasteellinen tehtävä, koska kumpikaan ei ollut kirjoittanut Alisonin kertomia ohjeita ylös ja olimme myös epävarmoja paikan nimestä. Ei ehkä kovin lupaava alku paikallisen mini-Nuuksion tapaisen metsän keskellä sijaitsevan järven löytämiselle. Navi myös pyöri sekaisin löytämättä oikeita teitä. Muutaman ”kokeillaanpa tätä tietä seuraavaksi” ja ”seurataan tuota autoa – yritysten” ja traktorilla ajelevien setien opastuksella löysimme perille pienelle hiekkarannalle muiden lapsiperheiden sekaan. Tytöt kirmasivat innoissaan veteen ja vietimme muutaman tunnin auringosta ja eväistä nauttien ennen pikataivalta takaisin talolle.

Illallisen nautimme tuttuun tapaan ulkona hevosen ja koiran kera. Paikallinen omenasiideri maistui hyvältä kasvispastan ja salaatin kera. Illallisen päätteeksi Timo joutui vauvanhoitohommiin. Tytöt pulisivat vielä pitkään ennen nukkumaanmenoa linnoituksista, sotilaista ja lohikäärmeistä.

Entiseen talliin kunnostettu talomme oli lämmennyt jo yläkerrasta, mutta alakerran kivilattia olisi vaatinut villasukat tai Reinot mukaan. Ulkona ilma viileni illaksi jälleen tuttuun tapaan 15 asteeseen, joten tällä kertaa päätimme tulla juomaan iltateet sisälle, vaikka maalaismaisema peltojen, kivitalojen ja kukkaisniittyjen suuntaan onkin kaunis.

Su 10.7. Montaudin-kylän markkinat ja rentoutumista talolla

Eilisen varsin viileän illan jälkeen oli ihana herätä vällyjen alta auringonpaisteeseen ja sananmukaisesti naapurin kukkojen lauluun sekä kirkon kellojen kuminaan. Laura oli aamuyöstä hiipinyt Timon ja Heinin kapeahkoon parisänkyyn pakottaen Timon etsimään parempaa nukkumispaikkaa Emman vierestä. Tytöt heräsivät puoli yhdeksän maissa Timon nukkuessa univelkaa pois puoli yhteentoista asti.

Aamupalan jälkeen ilma oli viilentynyt, joten päätimme siirtyä Alisonin suositteleman lähikylän, Montaudinin, markkinoille. Perille päästyämme huomasimme markkinoiden olevan kirpputorin ja juoksukilpailun yhdistelmä. Juoksijat siirtyivät kilpailun loputtua luonnollisesti ranskalaiseen tapaan baariin oluelle. Heini bongasi markkinoilta lapsille suunnatun ranskan kielen kuvasanakirjan, joten tästä se (lasten) ranskan opiskelu sitten taitaa alkaa. Markkinoille oli kerääntynyt myös paljon kauniita 50-luvun autovanhuksia sekä karuselli, jossa Laura ja Emma viihtyivät innoissaan hihkuen kahden ajelun verran.

Lounaan pääsimme tänään valmistamaan itse ja nautimme sitä taas vierekkäin ulkona naapuruston skottiperheen sekä emäntien kanssa. Ilma alkoi lämpenemään nopeasti ja pian oli aivan bikinikeli. Aivan mahtavaa! Uskomatonta, että ilma voi yhtäkkiä vaihtua pilvisestä ja tuulisesta 17:sta asteesta aurinkoiseen ja tyyneen 27:n asteeseen. Kaikki raahasivat auringonottolavitsat ruohokentälle ja lapset juoksivat uima-altaan, leikkimökin, trampoliinin ja keinujen väliä. Hevonen ja koira minglailivat lasten välissä.

Heini kävi illasta vielä viiden kilometrin juoksulenkillä Carellesin kylän ja laidunmaiden välillä. Kylässä asuu taloista päätellen ehkä 15 perhettä, mutta siellä oli silti kaunis ja iso kirkko, jonka kellot ilmeisesti aamulla soivat. Lapset simahtivat nopeasti illallisen jälkeen ja me jäimme vielä kilistelemään 8-vuotis hääpäivän kunniaksi.

La 9.7 Chambord – Blois – Amboise – Carellesin kesätalo

Viime yö oli ensimmäinen tosi hyvin nukuttu yö tällä reissulla. Olikohan sänky vain niin loistava vai edellisen päivän kuuden ja puolen tunnin ajourakka tehnyt tehtävänsä, mutta aamulla olo oli äärimmäisen hyvin levännyt. Nopeiden aamutoimien jälkeen siirryimme hotellin alakertaan aamupalalle, mikä oli tuttavallisen ranskalainen. Jugurtit, hedelmät ja aito hedelmäsalaatti yhdistettynä croissantteihin, hilloihin ja sämpylöihin sekä hyvään kahviin oli erittäin tervetullutta Disneyland-aamiaisten jälkeen.

Aamiaisen jälkeen pakkasimme auton ja ostimme liput Chambordin linnan (1519-1685) kierrokselle, jonne olisi alle 25-vuotiaana päässyt ilmaiseksi... Chambordin linna suunniteltiin aikoinaan Francis I toimesta metsästysmajaksi. Francis I ehti viettää linnassa vain 72 päivää 32 hallitsemisvuotensa aikana, eikä päässyt näkemään projektinsa valmistumista. Hänen poikansa Henry II ja Louis XIV ovat pääsääntöisesti vastuussa Chambordin tämän päivän ulkoasusta. Kerrottakoon vielä, että Chambordin linnassa määräävä tekijä on keskusrakennus kreikkalaisen ristin keskellä oleva 9 metriä leveä keskusportaikko. Portaikosta alkavat käytävät ovat myös 9 metriä leveät ja 18 metriä pitkät. Portaikko on rakennettu siis spiraalin muotoon niin, että ylöspäin tulija ei kohtaa alaspäin menijää. Vahvat huhut väittävät Leonardo Da Vincin olleen mukana inspiroimassa ja suunnittelemassa linnaa.

Linna oli todellakin upea sekä sisältä että ulkoa. Linnaa ympäröi valtava kanaali, jonka Francis I päätti rakennuttaa tuomiten samalla tuhannet työmiehet mm. malariakuolemaan, sekä laajat metsät peuroineen ja villisikoineen. Luonnollisesti myös neliskulmaisesti leikatut puut sekä ovaalinmuotoinen courty yard olivat hienot. Linnassa esillä olevat kuninkaallisten vaunujen esittely oli Ranskan laajin ja kieltämättä vaunut hopeisine lyhtyineen ja Hérmesin valmistamine kankaineen olivat hienot. Chambord on todella käymisen arvoinen eikä vähintään upean hotellimme ansiosta, josta saimme ostettua liput halvempaan hintaan ja se mahdollisti myös aikaisen linnaan pääsyn ennen turistilaumoja, jotka tulivat vastaamme lähtiessämme.

Prinsessa-aiheisten tuliaisostosten jälkeen siirryimme autoon ja suuntasimme Bloisen, Chaumontin ja Amboisen linnojen kautta kohti kesätaloamme ja Carellesin kylää. Itse linnojen sisällä emme kuitenkaan ehtineet käydä,eikä tytöt sitä olisi varmaan jaksaneetkaan. Molemmat kaupungit sijaitsivat Loiren varrella ja kauneimmat kuvat saikin juuri joen vastarannalta. Harmillisesti päivä oli jälleen puolipilvinen, mutta lämmin. Nautimme kuitenkin erinomaisen lounaan Amboisen kaupungissa, joka oli ravintoloineen ja kauppoineen varsin viehättävä. On erittäin mukavaa olla jälleen maassa, jossa kolmen ruokalajin lounas maksaa 9,90€ ja palvelu on huomaavaista J.

Ajomatkamme sujui muuten kivuttomasti, mutta olimme jälleen unohtaneet käydä kaupassa hyvissä ajoin ja pieni ahdistus alkoi hiipiä niskaan, kun kauppoja ei näkynyt mailla eikä halmeilla iltapäivän kääntyessä illan puolelle. Tilannetta ei helpottanut se, että menovesi autossa läheni loppuaan ja kaikki matkanvarrella olevat bensa-asemat olivat fermé. Vihdoin navigaattori löysi reittimme varrelta Super U:n bensa-aseman ja itse tankkaus suoritettiin loppujen lopuksi siten, että auton toimintasädettä oli 2km jäljellä. Loistokkaasti bensa-aseman vieressä oli myös hyper marché, josta saimme tehtyä ruokaostokset.

Viimeiset kilometrit sujuivat ongelmitta ja perillä meitä odotti emäntämme Alisonin järjestämä BBQ uusille vieraille. BBQ:n lisäksi Alison oli leiponut meille quichen ja suklaakakun sekä tuonut punaviinipullon. Meidän lisäksemme samassa yhteisössä asustelee emännän ja hänen tyttärensä Harrietin lisäksi kaksi viikkoa vieraisilla oleva skotlantilainen ydinperhe isä, äiti, tytär, poika ja ”setä”.

Hauskinta talossamme on perheen hevonen, joka tepasteli takapihalla välittämättä ympärillä juoksentelevista lapsista. Tuntui, että lapsilla ja hevosella oli yhteinen ymmärrys: ”Jos te ette häiritse minua, minä en välitä teistä!” J Lapset tulivat myös hyvin toimeen, vaikka yhteistä kieltä ei löytynytkään. Tytöille pihalta löytyy siis trampoliini, uima-allas, leikkimökki ja keinut pallojen ja pelien lisäksi. Naapurissa asustelee lehmiä ja kanoja oman kotihevosemme, koiran ja kissojen lisäksi. Lisää ympäristöstä ja talostamme huomenna.

Pe 8.7. Disney Studiot-Chambordin upea renesanssilinna

Aamu sujui mallikkaasti, kun tytöt malttoivat nukkua lähes yhdeksään asti univelkoja pois. Aamiaiskierroksen jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja parkkeerasimme lähelle huvipuistoja. Sirun ja Allun pesueineen piti tulla mukana Disney Studioille, mutta junat lentokentälle kulkivat harmillisesti juuri väärään aikaan, joten he joutuivat lähtemään aiemmalla vuorolla ehtiäkseen lennolle. Tytöillä oli kova suru, kun ystävät lähtivät.

Disney Studiot oli myös valtavan hieno teemapuisto. Täällä kaikki oli tehty elokuva- ja Hollywood –maailmoja mukaillen. Aloitimme kierroksen puolen tunnin nukketeatterikimaralla, jossa kaikki lasten kokoiset Disneyn hahmot Mainiosta Manusta Ankkalinnan Iineksiin ja Akuihin esiintyivät ja lauloivat –tietysti ranskaksi J Tämä oli kaikesta huolimatta tosi hauska ja kivasti rakennettu kokonaisuus. Lapset osallistutettiin tanssimaan, laulamaan ja pyydystämään katosta leijailevia saippuakuplia, hopealehtiä ja serpentiiniä. Ulos päästessämme olikin sopivasti aika ihmetellä uutta paraatia, jossa hahmot seikkailivat ja tanssivat 50-luvun amerikanraudoilla musiikin soidessa.

Täälläkin kaikkiin huvipuistolaitteisiin oli 30-60min jonotusaika, joten päädyimme syömään pikaisen ja jälleen ylihinnoitellun lentokoneateriaa muistuttavan lounaan, jota siivitti parvi ampiaisia. ”Lounaan” ja tuliaisostosten hankkimisen jälkeen siirryimme takaisin autoon ja kohti Chambordin oikeaa prinsessalinnaa. Navigaattori lupasi 2h matka-aikaa...

Bouchon alkoi saman tien moottoritiellä. 4h madeltuamme olimme siirtyneet eteenpäin 60km. Tämä on todellakin meidän ruuhkaennätyksemme. Ruuhkan syy ei selvinnyt meille täysin missään vaiheessa, mutta ilmeisesti perjantai-iltana kaikki olivat matkalla rannalle tai muualle viikonlopun viettoon sekä poliisien ja ambulanssien määrästä päätellen jotain ikävääkin oli ilmeisesti sattunut. Epäonnisen ajomatkan kruunasi vielä Lauran ripulointi autoon niin, että meillä oli vain pari arkkia ohuita serviettejä mukana eikä huoltoasemaa mailla halmeilla. Siinä kohden ei paljon naurattanut!

Parin kiertotien ja 6,5h ajon jälkeen pääsimme vihdoin perille pitkin kaunista, molemmin puolin tietä vanhojen tammien reunustamaa kunniakujaa. Kieltämättä meidän molempien suut loksahtivat auki, kun näimme Chambordin linnan. Laurakin heräsi tässä vaiheessa ja ihasteli vallihautaa ja sitä halkovia roomalaisen näköisiä vanhoja kivisiltoja. Tästä taisi matkamme Oikeasti alkaa ja saavuimme vihdoin Ranskaan!

Hotelli St Michel sijaitsi siis aivan Chambordin linnan kupeessa –lieneekö entinen palvelijoiden talo. Pihalla oli ranskalaistyylisesti laaja terassi katoksineen ja kauniisti pukeutuneita ihmisiä juomassa viiniä sekä syömässä fiinin näköisiä illallisannoksia. Tässä vaiheessa muistimme, ettemme olleet syöneet käytännössä koko päivänä mitään. Onneksi hotellin avulias tyttö oli valmistanut etukäteen meille huoneeseen maalaissalaattia erilaisine juustoineen ja kinkkuineen, viiniä, tuoretta leipää ja hedelmiä. Miten huomaavaista palvelua! Itse hotellihuone oli myös herttainen. Saimme siis ylemmän kerroksen pikkusviitin, joka oli romanttisesti sisustettu; seiniä kiersi kukkatapetit, katossa oli tummat parrut ja huonekalut olivat talonpoikaistyyliä. Tälle paikalle kelpaa kippistellä!

6.7. Matka alkaa ... Disneylandistä

Aamu valkeni aurinkoisena nopeasti nukutun yön jälkeen. Miksiköhän emme koskaan saa pakattua ennen puolta yötä? Mutta viis siitä, nyt on loma ja olemme jälleen pitkästä aikaa Matkalla!

Helsinki-Vantaalla meillä olikin yllättäen vain vajaa tunti aikaa ennen check-in:iä ja tämän lisäksi parit kosmetiikkaostokset ja rahan nostaminen vaativat oman aikansa. Heini törmäsi vielä muutamaan käytännön ongelmaan rahannostossa, kuten päivittäiseen nostojen turvarajaan ja siihen, että Nordean konttoria ei enää ollutkaan kentällä - siellä toisessa päässä terminaalia. Onneksi raha-asiat sai järjestettyä puhelinpalvelun avulla. Tosin terminaalien välinen pikajuoksu päätyi kuulutukseen: “Hirvonen Emma, Laura, Timo ja Heini siirtykää välittömästi lähtöportille 19…”No tämäpä oli sitten ensimmäinen kerta laatuaan, kun meitä kuulutettiin. Olen aina jotenkin ajatellut, että myöhästyjät ovat jotain kaljalla luuhaajia…

Lento meni mukavasti eväitä syöden ja kanssamatkustajien kanssa jutellen. Tytöt katsoivat DVD:tä ja piirtelivät. Erikoinen tapaus sattui, kun Heinin vieressä istuva rouvashenkilö ehdotti kahvinhimoissaan, että voisi juoda Heinin kahvinjämät, jotka siis olivat muuten jääneet juomatta. Tämä tapahtui erityisesti sen jälkeen, kun olimme keskustelleet pitkään lentokonekahvin kamaluudesta. Who does that? No ilmeisesti tämä koiranäyttelyyn matkalla oleva daami.

Lentokentältä saimme allemme Fordin tila-auton, joka ei ollut niin socker mom tyylinen kuin alun perin pelkäsimme. Mukava yllätys oli myös navigaattori. Disneyyn hurautimme reilussa puolessa tunnissa ja parin säädön jälkeen saimme myös hotellihuoneen ylihinnoitellusta Disneyn Santa Fé –hotellista. Parin tähden hotelli oli nähnyt parhaat päivänsä ehkä parikymmentä vuotta sitten ja hotellin käyttöaste hiponee 90%, joten ihan tuliterästä hotellihuoneesta ei ollut kyse. Huone oli onneksi iso kaksine tuplasänkyineen ja ropelituulettimineen. Hotellilla rentouduimme hieman ennen ystäväpariskuntamme Sirun ja Allun sekä tyttöjen Aavan, Islan ja Lunan saapumista hotellille.

Pikaisen hodarivälipalan jälkeen kävelimme kevyessä on-off vesisateessa, auringon tosin paistaessa, kohti huvipuistoa. Disneyland on aikamoinen maailma –ei voi muuta sanoa! Pääsimme ihmettelemään Prinsessa Ruususen linnaa, pääkatua sekä lukuisia Disney-kauppoja ja ravintoloita ennen Disney-hahmojen paraatia kello viisi. Tytöt olivat todella innoissaan ja olkapäiltä katsoessa Laura mm. tärisi kauttaaltaan ja ilmoitti: ”Äiti! Mua ihan itkettää, kun täällä on niin ihanaa!”

Loppuilta kului huvipuistossa kävellen sekä karusellissa ja lasten vuoristoradalla hihkuessa. Suuri ihmetyksen aihe oli se, että huvipuiston sisällä ainoat ruokavaihtoehdot olivat über-rasvaisia hodareita, ranskalaisia ja hampurilaisia. Loppuillan kohokohta oli palata takaisin huvipuiston portille höyryjunalla.

Puoli yhdeksän (Suomen aikaa puoli kymmenen) aikaan tytöt alkoivat olla jo aika väsyneitä ja vaunussa istuvia alkoi tipahtelemaan höyhensaarille. Heini ja tytöt lähtivät jo etukäteen hotellille ja poimivat samalla Starbucks:sta tuorepuristettua appelsiinimehua, jugurttia ja pannareita iltapalaksi. Nukkumattia ei todella tarvinnut houkutella, kun vihdoin iltakävelyn jälkeen pääsimme takaisin hotellille! Timo ja Oksa-Ahot söivät vielä salaatti-illallisen ennen hotellille paluuta.

To 7.7. Disneylandin ihmeitä

Matkoilla reissatessamme on aina mukava yllätys, kun hotellissa on buffet-aamiainen. Se tietää yleensä hyvää ja ravitsevaa aamiaista. Disneyn hotellissa meksikoisteemaan kuului se, että sombreropäinen Horche opasti turistilaumat kahta karsinaa pitkin aamiaistilaan. Ihmismääriin nähden aamiaisen keruu oli nopeaa, mutta kääntöpuolena oli se, että samaa tavaraa löytyi useasta eri pisteestä. Aamiainen koostui siis croissanteista, vaaleasta leivästä, sokerimuroista ja purkkihedelmäsalaatista juomien kera…No, aina ei voi voittaa! Onneksi lapset kuitenkin pupelsivat hieman leipää ja mehua.

Aamiaisen jälkeen kävelimme rauhallisesti isolla porukalla ”Rio Grandea” pitkin kohti Disney Villagea ja Disneyn teemapuistoja. Lasten huvipuistokuume nousi vauhdilla ja oli jopa hieman haastavaa pitää hysteerisesti poukkoilevat tytöt lähellä kaikessa ihmispaljoudessa. Puistoon pääsyyn vaadittiin lippujen lisäksi myös turvatarkastus kumpaankin suuntaan, joita siis myös jonotettiin. Ilma oli puoliaurinkoinen ja lämmin, mikä sopi meille oikein hyvin. Aloitimme päivän hauskalla, vanhanaikaisella avobussiajelulla, jota kuljetti komentelevainen, pullea daami 20-luvun univormussa huudellen vähän väliä topakasti ”Atención” ja tööttäilemällä ohikulkijoille.

Discovery land oli tehty villin lännen teemalla ja talot olivat viimeisen päälle yksityiskohtia ja kukkaistutuksia myöden cowboy-meiningillä. Tämän osan teemapuistoa näimme kätevästi valtavankokoisen siipirataslaivan kannelta. Tämän lisäksi näimme laiva-ajelulla myös valtavankokoisen aavetalon hautausmaan ympäröimänä sekä dinosauruksia ja kullanhuuhdontahahmoja.

Kevyen lounaan söimme Pocahontas-teemaisessa kiipeilu- ja leikkipuistossa. Täällä alkoi myös Lauran ripuli, joka yltyi sen verran rajuksi, että Heini ja Laura lähtivät hotellille lepäilemään ja tankkailemaan Osmosalia. Muut jatkoivat sillä aikaa kierrosta Liisa Ihmemaassa –puistossa, jossa oli mm. Versailles-tyyppinen puutarhalabyrintti ja Kiireisen Kanin talo. Lauran vointi parani jo ilmeisesti mentaaliharjoituksilla ja lääkkeillä sen verran, että pääsimme takaisin huvipuistoon katsomaan upeaa paraatia, jossa mm. esiintyi mm. Toy Storyn hahmot, Nalle Puhit, Viidakkokirjan eläimet sekä kaikki prinsessat, prinssit ja niiden ”pahattaret”. Huvittavaa oli vieressä huuteleva espanjalainen isä poika harteillaan, jotka huusivat kurkku suorana kaikkia paraatin hahmoja nimeltä tyyliin: ”Pinoccho, hola, hola, iiiiih, somos aqui!” Hauskaa tässä oli vielä se, että isä oli viiskymppinen ja poika teini-ikäinen. Innostusta oli huvittavaa seurata.

Pojat hurjastelivat myös aikuisten vuoristoradassa Space Mountain:ssa ennen pastaillallista, johon ei meitä naisia olisi millään saatu. Illalla ehdimme vielä käydä ihmettelemässä Pinokkion maailmaa sekä Tuhkimon taikametsää, joka tosin oli pienemmille tytöille aika pelottava.Tyttöjen mielestä kaikkein parasta huvipuistossa oli kuitenkin prinsessakulkue ja itse prinsessalinna. Myös tänään tytöt simahtivat saman tien hotellille päästessämme. Timo ja Allu kävivät vielä muutamalla yömyssyllä parantamassa maailmaa.

Eurooppa 2011 - Helsinki - Paris (Disneyland) - Chambrond - Carelles - Trouville - Paris - Helsinki

Pienestä oli kiinni, että tämän vuoden reissu olisi jäänyt väliin. Alkuvuoden haasteet (opiskelija & työtön) sotkivat suunnitelmia sen verran. Päätimme kuitenkin elämäntilanteen muuttuessa, että olimme ansainneet loman Ranskassa!

Lennämme siis Pariisiin, mutta tällä kertaa itse Pariisin kaupunki saa jäädä väliin ja suuntaamme lasten paratiisiin eli Disneyland Pariisiin pariksi yöksi ystäväperheen kanssa. Tämän jälkeen pyörähdämme Loiren laaksossa ihailemassa Chambrondin linnaa, joka on ollut haaveena jo useita vuosia. Loman toiselle puolikkaalle jatkamme vuokravillalle, joka sijaitsee Carellesin pikkukylän lähimaastossa. Sieltä sitten Trouvillen rantakaupunkiin rentoutumaan, josta takaisin Pariisiin, josta sitten... noh ei mietitä sitä vielä :)