15.7.2014 LAX – Espoo

Aamu valkeni meille kello viisi. Kaikilla oli vähän perhosia vatsassa, joten olimme alakerrassa odottamassa lentokenttäbussia jo puolen tunnin päästä heräämisestä. Saimme tutusta ja hyväksi todetusta La Quinta -lentokenttähotellista mukaan vielä aamiaismuffinssit ja omenat. Emma hauskuutti samassa bussissa olevia aikuisia kanadalaispartiolaistyttöjä muffinssien syöntitekniikallaan, mikä tarkoitti sitä, että koko naama oli suklaassa. Yksi tytöistä kaivoi paikallisen savetin ja ojensi nauraen sen Heinille. Näitä spontaaneja ystävällisiä eleitä, pientä hauskaa jutustelua ja hymyjä tulee kyllä kotona ikävä.

Lentokentällä saimme kuulla, ettemme saa chekattua tavaroitamme tai itseämme New Yorkia pidemmälle, vaikka olimme ostaneet lennot American Airlinesta ja vaikka jatkolento oli operated by Finnair. Nämä kaksi lentoyhtiötä kuuluvat samaan allianssiin, mutta koska Finskin Nykin kone on telakalla, niin reittiä hoitaa puolalainen LOT Airlines. LOT ei puolestaan kuulunut Oneworld-allianssiin ja muutenkin kyseessä oli joku tuplabuukkaus. Tämä sekoilu tarkoitti sitä, että hyvin suunniteltu tunnin vaihtoaika tuloportille 46 ja jatkolento lähtöportilta 47 ei tulisi koskaan tapahtumaan. Joutuisimme siis juoksien hakemaan matkatavarat, menemään tullijonoon, chekkaamaan tavarat uudelleen, käyttämään tavarat ja itsemme läpivalaisussa ja juoksemaan takaisin viereiselle portille, josta saavuimme. Tässä vaiheessa tilanteen kuultuamme olimme jo luovuttaneet ja päättäneet, että omalle lennollemme emme koskaan tulisi ehtimään ja mahdollinen lisäloma New Yorkissa voisi ehkä tulla kyseeseen.

No mutkia tuli lisää. Nykissä oli kova ukkosmyrsky ja jouduimme odottamaan kolme tuntia lentolupaa Los Angelesista. Pääsimme laskeutumaan New Yorkiin juuri sopvasti, kun kenttä taas avattiin uudelleen. Yhteensä se olikin meidän aikana kolme kertaa kiinni. Ajallaan lähtevät koneet olivat jääneet hoveroimaan Nykin ylle ja polttoaineen loppuessa ne oli ohjattu jo Bostoniin tai Philadelphiaan. Me pääsimme onneksi suoraan lentämään perille.

Nykissä teimme kaikki tarvittavat tulomuodollisuudet ja kuulimme, että jatkolentomme on itse asiassa kolme tuntia myöhässä. No tämäpä sattuikin hyvin. Ehdimme syömään Finskin antamilla vouchereille juuri ennen lentoa. No näinpä ei sitten käynytkään. Ukkosmyrsky paheni ja jouduimme odottamaan yhteensä 8 tuntia lentolupaa ja koneemme kävi tässä välissä vetämässä lyhyen keikan Bostonissa. Tässä vaiheessa olimme olleet matkalla jo 13h. Makoilimme portin viereisen ikkunan kokolattiamatolla. Heini nukkui, tytöt kiipeilivät ikkunalaudoilla ja piirtelivät, kun Timo katsoi leffaa padiltä. Pääsimme koneeseen puolilta öin eli 7 tuntia myöhässä.

Lentomatka kotiin sujui suht hyvin. Heini torkkui omalla paikallaan ja tytöt nukkuivat Timon molemmin puolin koko matkan. Timo katsoi Hobbit 2 –elokuvaa ja yritti pysyä kuosissa venäläisen kaksimetrisen tyypin potkiessa selkään ja tyttöjen unta ja asentoja valvoen. Tähän loppuivat siis kaikki ystävälliset eleet...

Olimme todella onnellisia, kun kone vihdoin laskeutui 28 tunnin matkanteon jälkeen Helsinki-Vantaalle ja Timon sisko Tellu oli meitä hakemassa. Matkan lopettajaisiksi Timo kipaisi vielä hakemassa Starbucksista Heinille latten ja itselleen tuplaesson. Pieni pala matkalta tuttua Amerikkaa myös täällä teki kotiin palaamisesta hieman helpompaa.

Matkamme oli todella onnistunut ja olimme erittäin tyytyväisiä, että panostimme vähän enemmän rahaa, vähän enemmän lomaa ja vähän enemmän uskallusta lähteä toteuttamaan pitkäaikaista haavettamme Kalifornian lomasta. Parasta matkasta oli ehdottomasti amerikkalaisten rento ja elämänmyönteinen asenne, joka teki lomasta vielä vähän onnistuneemman. Luettuanne koko blogin tiedätte jo mitä kaikkea koimme ja mistä asioista pidimme eniten. Hyvin todennäköisesti seuraavakin loma tulee suuntautumaan Amerikkaan tai ainakin pieni pyrähdys New Yorkiin, jotta Timo voisi päättää pitääkö Nykistä enemmän kuin Friskosta. Seuraavaa lomamatkaa odotellessa :)

14.7.2014 Farmer’s Market, Venice Beach

Heräsimme aamuyöllä kello kahdelta korvia särkevään palohälyttimen ulinaan. Aikuiset heräsivät ensin ja tarkistivat, että kuuluiko ääni vain meidän huoneesta vai käytävältä ja tuntuuko jossain savun hajua. Onneksi olimme ykköskerroksessa ja olisimme päässeet kätevästi myös parvekkeelta astumaan ulos tarvittaessa. Seurasimme tovin tilannetta ja annoimme tyttöjen nukkua vielä hetken. Muutaman minuutin skauttailun jälkeen lähdimme kuitenkin kaikki ulos. Heini riipi mukaan vielä passit, rahat ja hupparit kaikille käsilaukun lisäksi. Järkyttävä ujellus jatkui pitkään ja se oli niin kova, että osa ihmisistä piti korvistaan kiinni myös ulkona. Pian paikalle saapui paloauto sireenit ulvoen. Piha oli täynnä ihmisiä kaikista ympärillä olevista kerrostaloista eikä kukaan tiennyt mistään mitään. Vihdoin joku oli kuullut huhua, että lähitalossa oli ollut hälytys ja spekuloimme tupakan sytyttämästä palosta. Kolmen vartin odottelun jälkeen pääsimme jatkamaan unia. Tai no ainakin yrittämään, koska tytöt kävivät kierroksilla ja loppuyö menikin tyttöjen pyöriviä jalkoja ja käsiä väistellessä.

Check-out oli kello yhdeltätoista, joten heräsimme ajoissa käyttämään tyttöjä uimassa. Heini kävi palauttamassa avaimet juuri ajallaan toiselle niistä blondeista pimuista. Tämän jälkeen poimimme aamukahvit ja pari päivää sitten bongaamamme Samsoniten keskikokoisen trolleyn alennusmyynnistä ja ahdoimme sen vielä takakonttiin, joka näytti suoraan sanottuna räjähdykseltä.

Päivän ensimmäinen ja lopulta lähes ainoa pysähdyspaikka oli Farmer’s Market, joka olikin paljon enemmän kuin mielikuviemme kauppahalli. Pysäköimme maksulliselle parkkialueelle ja lähdimme tutustumaan alueeseen. Paikka oli kuin pieni kylä kauppoja, ravintoloita ja karkkikauppoja. Keskiosassa oli suihkulähde ja pieni lastenvaunujen valtaama nurmikenttä. Alueen ympäri kilkatti vanhanajan avoratikka.

Erityisesti mieleen jäi ”American girl” –nukkekauppa. Se oli valtavan kokoinen kaksikerroksinen, vaaleanpunainen tyttömaailma, jossa ylihinnoiteltuja nukkeja oli todellakin vaikka missä asuissa ja vaikka missä eri tilanteissa. Voit esimerkiksi ostaa American girl –nuken kampaajan pesutuolissa ja kaikki oikeat minikokoiset sähköllä toimivat föönit ja muut käkertimet siinä sivussa. Tämän vieressä oli myös oma ”Bring your own American girl hair dressing parlour”, jossa omalle nukelle sai ostaa kampaamopalveluita oikeilta kampaajilta. Ajatelkaa, haluisitko olla ammatiltasi nukkekampaaja? Tästä voitkin viedä nukkesi American Girl –kahvilaan, (siis kyllä oikeaan kahvilaan). Lisäksi oli tietysti oma osasto American Girl your little baby girl –vauvaosasto. Timo luovutti jo isossa aulassa ja meni suosiolla ulos viihtymään elektroniikan parissa. Petturi :). Heini jäi tähän ”parent trap –ansaan”, jossa voit menettää sekä rahasi että mielenterveytesi kaiken tyllivuoren keskellä.

No tytöt rakastivat paikkaa yli kaiken ja halusivat käydä kaikki kerrokset pieteetillä läpi. Ja ihan oikeastihan näitä juttuja tekee mielellään, kun lapset nauttivat niistä niin paljon. Sisällä Heini ilmoitti eräälle myyjälle, että ”No thank you, we are not interested in matching American girl, daughter, and mother outfits!” Erään toisen äidin kanssa vaihdoimme kohtalotoverit –ilmeitä ja toinen äiti muodosti huulilla lauseen: “just try to survive…”. Me emme ostaneet mitään, koska nuket eivät olisi mahtuneet mukaamme ja siksi toisekseen ne olivat aaaaaivan sikahintaisia. Ulos käveli valtava jonona tyttöjä, joilla oli useita isoja kasseja tätä nukketilpehööriä –varmasti tuhansien dollareiden arvosta.

Täällä vietimmekin sitten lähes koko päivän kierrellen hankkimassa vielä muutaman tuliaisen. Lapsille löytyi alennusmyynnistä tennarit ja huivit. Lounaan söimme mukiin menevässä kreikkalaisessa ravintolassa.

Puoli kolmen tienoilla lähdimme vielä katsastamaan Venice Beachin, koska aurinkokin tuntui pilkistelevän sieltä kepeän pilviverhon takaa. Lämpöä oli koko ajan yli kolmekymmentä astetta. Meidän mielestä sanonta: ”No one walks in LA!” on todellakin totta, koska täällä oli ruuhkaa koko ajan. Ehdimme tästä syystä katsella Venice Beachiä vain autosta käsin, mutta kauniilta sekin näytti.

Ihmettelimme hetken omia ennakko-odotuksia eri paikoista. Hollywood olikin todella rähjäinen alue, kuten suurin osa Los Angelesistakin. Santa Monica ja Venice Beach puolestaan olivat todella viihtyisiä ja siistejä rantabulevardeja ja kävelykatuja. Los Angeles ei kuitenkaan tehnyt meihin kaupunkina kovin suurta vaikutusta. Viehätys ja kauneus ovat tosiaankin rantakaupungeissa. San Francisco on ehdoton suosikki näistä kahdesta suurkaupungista.

Kiertoajelun jälkeen Timo heitti naisväen tavaroineen hotellille ja kävi palauttamassa auton kello viideksi. Ehdimme vielä hetkeksi kattoterassille uimaan ja nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä ennen hotelli-illallista ja pakkaamista. Huomenna herätys koittaa kello viisi ja matkustamista on odotettavissa virallisen vajaan 18 lentotunnin ja transitin lisäksi kolme tuntia aamulla ja varmaan se tunti kotona eli yhteensä 22h. Koti ja kotiväki! Täältä tullaan

13.7.2014 Santa Monica

Matkaa Santa Monicalle oli navin mukaan vain puolisen tuntia, mutta saimme sunnuntain biitsiruuhkassa ja navisekoilussa poltettua aikaa yli tunnin. Matkalla otimme kuvia Beverly Hills:n kyltistä ja hienoista taloista. Kuljettaja tietysti imitoi Eddie Murphyn naurua ja nännätteli Beverly Hills kyttä –leffan tunnusmusiikkia antaumuksella.

Löysimme vihdoin Santa Monica Place:n parkkihalliin. Tuttuun tyyliin meillä oli taas nälkä, joten suuntasimme heti ostoskeskuksen katolle eli Dining Deck –alueelle. Pikaisen esikatselun jälkeen valitsimme herkullisen näköisen pitsapaikan, jossa oli todella hyvä palvelu ja muitakin lapsiperheitä. Tarjoilija oli mukava, lapset saivat piirustustarvikkeet ajan kuluksi ja ruoat tulivat nopeasti ja olivat todella hyviä. Lapset söivät kaiken ja nopeasti, mikä antaa paikalle sen ansaitsemat viisi tähteä. Loistava fiilis!

Virkistäytyneenä katselimme ylhäältä alas avo-ostoskeskukseen, jossa oli jokaisella tasolla yhteensä tuhansia ihmisiä seuraamassa yhdessä MM-fudiksen loppuottelua valtavalta skriiniltä. Huuto ja vihellys olivat sen mukaiset. Tässä vaiheessa menetimme yhden jäsenen jalkapallolle. Emma kommentoi Heinille, että tästä (jalkapallosta) olisi kyllä Allu-setä tykännyt. Me muut jatkoimme Disney-kaupan uumeniin, josta löytyi muutamat pikkuyllätykset tytöille. Heini ja tytöt jatkoivat Disney-koittelemuksen jälkeen matkaa Santa Monica Pier –laiturille ja sitä kautta rannalle. Pidimme Santa Monicasta heti Hollywoodin sekopäisen rähjäisyyden jälkeen ja harmittelimme, ettemme olleet ottaneet viimeisiä hotelliöitä täältä.

Ranta oli valtavan pitkä ja suurta huvia näytti olevan rullaluistelu, lenkkeily ja pyöräily pitkin palmupuiden reunustamaa rantabulevardia. Heiniä harmitti, että juoksuvermeet jäivät aamuhässäkässä kämpille Nöksyn ilmestyessä paikalle. Nöksy on siis Lauran alter ego, joka nöksähtää kaikesta pienestä ja saa Lauran piiloutumaan aina jonnekin nurkkaan murjottamaan elämän epäoikeudenmukaisuutta. Nöksy ei onneksi ilmestynyt enää uudelleen koko päivänä. No rannalla makoilu oli ihan mukavaa myös. Ehtiihän sitä kotonakin juoksennella. Löhöloman kunniaksi Timo toi vielä ison maitokahvin mukanaan seuratessaan muita rannalle fudismatsin päätyttyä.

Rannan lämmössä ja vilvoittavassa tuulessa oli mukavaa. Mitenköhän koskaan osaamme enää tottua Välimeren pakahduttavaan kuumuuteen? Tytöt juoksentelivat aalloissa ja piirtelivät. Heini kirjoitteli kortteja ja Timo pelasi englanninkielistä sananselvityspeliä. Päivystimme vuorotellen uivia lapsia. Välillä rannalla kuului huutoja, kuten mangomangomangowatermelon tai frutafrutasfrutasfrutas, kun hispanoalkuperää olevat myyjät taapersivat painavien hedelmäkorien kanssa rannalla. Täälläpäin näkyi myös paljon kauniita ja hyvännäköisiä naisia, joita muilta biitseiltä ei ole löytynyt. Ranskan tai Italian kaunottariin täällä on kyllä matkaa.

Rantailun jälkeen kävelimme hitaasti Pacific Parkin eli Boardwalkin läpi. Sinällään ihan kiva, mutta ei vetänyt vertoja Santa Cruzin upealle ja vanhanaikaiselle huvipuistolle. Väkeä oli myös todella paljon ja niiden joukossa esiintyviä taitelijoita, kuten laulajia, jonglöörajia ja tanssijoita.

Poistuimme väkipaljoudesta vähin äänin rantakadun viereiselle Santa Monican ostoskadulle, joka oli todella viehättävä. Täältä etsimme loppuja tuliaisia ja teimme yhden omenaisen elektroniikkaostoksen, mikä täällä oli huomattavasti Suomea halvempi. Herra oli varsin tyytyväinen. Tytöt söivät jäätelöt ja poikkesimme muutamiin myymälöihin löytämättä kuitenkaan mitään ostamisen arvoista alennusmyynneistä huolimatta. Ostoskadun vilinää oli hauska seurata ja auringon lämpö tuntui mukavalta myös näin illalla.

Seitsemän aikaan lähdimme takaisin hotellille. Kuuntelimme tyttöjen biisilistaa, joka koostui Keekistä (Cheek), Brädistä ja Robinista. Takapenkillä hoilattiin kuorossa valtavalla tunteella ja etupenkillä yritimme olla repeilemättä. Aivan suloista! Naureskelimme myös vastaan ajaville LAPD (Los Angeles Police Department) poliiseille, joista tuli jälleen mieleen urvelopoliisit kaikissa Hollywood-elokuvissa.

Kämpillä tytöt leikkivät pitkään ammeessa, kun aikuiset laittoivat ruokaa. Hieman ehkä omatunto soimasi valtoimenaan lorisevasta kylpyvedestä, kun Kaliforniassa on kova kuivuus. Täällä on todellakin satanut viime kerran helmikuussa ja joka paikassa muistutetaan veden säästämisestä. Illallinen oli hauskan hysteerinen, koska kaikki olivat positiivisesti väsyneitä päivän uimisesta, ulkoilusta ja shoppailukävelystä.

12.7.2014 - Hollywood Boulevard - The Sign ja Griffith Park

Apartementos-hotellimme oli soveltuva neljän hengen yöpymiselle joskin hieman erikoisella tavalla. Makuuhuoneessa oli ihan ok sänky –tosin leveydeltään vain noin 120cm. Vaatekomerosta löysimme liikutettavan hetekasängyn ja olohuoneen kovahkon nahkasohvan sai puolentoista hengen kokoiseksi. Emme voineet laittaa lapsia olohuoneeseen nukkumaan, joten nukkuminen meni seuraavasti: Emma pyöriskelevänä sai nukkua hetekalla, joka ristittiin Emman pesäksi. Pesä sijoitettiin makuuhuoneen tuplasängyn päätyyn ja vuorattiin kaikella mahdollisella. Onneksi mahdollinen pudotus alas lattiamatolle oli matala. Laura ja Heini nukkuivat isossa sängyssä ja Timo nukkui urheasti sohvalla olkkarissa osittain jalat yli sohvan.

Heini näki yöllä sellaista painajaista, että Laura oli kadonnut jonnekin. Tästä syystä Heini juoksi paniikissa etsimään Lauraa olohuoneesta jalkoja tasaisesti stepaten ja olohuonetta ympäri juosten. Timo heräsi myös paniikissa, koska oli aivan varma, että joku oli poukannut ovesta sisään ja kaatanut meidän ulko-oven eteen pönkätyn keittiötuolin. Timo herätteli hyvän tovin Heiniä vakuutellen Lauran nukkuvan samassa sängyssä, josta Heini oli juossut.

Aamupalan jälkeen kävimme aamu-uinnilla ja suunnittelimme päivän ohjelmaa tarkemmin. Yleensä meillä on tarkat päiväohjelmat reissuillamme, mutta viime kevään työ- ja arkirumba oli sen verran rankka, ettemme olleet kovasti jaksaneet edes matkaa suunnitella. Viimeiset hotellitkin varattiin noin viikkoa ennen matkaa. Ex tempore –meno on sopinut lomalla hyvin ja rauhalliset aamut ja lepohetken rannoilla ja uima-altailla ovat tulleet todella tarpeeseen. Täällä Amerikassa nähtävyydet ovat toisaalta myös erilaisia ”koe-ja-näe-kokemuksia” kuin vaikkapa Ranskassa, jossa joka nurkassa on jotain supervanhaa/upeaa/pakkonähdä –juttuja. Nämä taas vaativat hyvän etukäteissuunnittelun tai jotain jää näkemättä.

Aamun rentoilun jälkeen lähdimme puolen päivän aikaan kävelylle kulman takana olevalle Hollywood Boulevardille ja Walk of Famelle. Eilisen tapaan kävely oli todellinen freak show. Tänään sielujamme oli pelastamassa eri tyypit ja jotenkin huvittavasti God saves you –huutajan takana liehui Hail Satan –hyypiö. Nauroimme tälle ironialle hyvän tovin. Myöhemminkin näimme saman parivaljakon, joten saatananpalvoja ilmiselvästi seurasi tätä ensimmäistä. Näimme myös Healthy Family Life –saarnaajia sekä muslimiveljeskunnan edustajia. Nämä sekoittuivat sopivasti tuhkimoiden, kaljamahaisten! hämähäkkimiesten, batmannien ja michaeljacksoneiden sekä Hollywood Celebrity Tour –helppoheikkien lomaan. Tähän päälle tietysti tulevat vielä kerjäläiset, jonkin tason ladyboyt, ne hengailevat hiphopparit, kitaransoittajat, japanilaislaumat sateenvarjo-oppaan kera sekä muut turistit.

Kuumuus (matkan ensimmäinen hikinoro selkää pitkin) ja ihmisten kakofonia olivat nopeasti meille liikaa ja siirryimme Sunset Boulevardille syömään jäätelöitä. Täältä bongasimme valtavan kenkä-outletin, josta Heini löysi punaiset Converset 1/4 –osaa Suomen hinnasta, Timo Ralph Laurenin tosi makeat purjehdustennarit ja lenkkarit –molemmat -80% alesta. Lasten kenkiä ei ollut ja jouduimme Lauran harmiksi sanomaan ei myös hänen rakastamalleen kultaiselle glitterilaukulle...

Tyytyväisenä ostoksiimme uskaltauduimme takaisin Walk of Famelle ja otimme muutaman kuvan tähdistä, jotka täplittivät tutusti katukivetystä. Kävimme myös pikaisesti Food & Easy –marketissa ostamassa lounasgrillauksen tarvikkeet ja huomisen ruoat. Chinese Theatren kohdalla yritimme käydä kokeilemassa muutaman ison staran kädenjälkiä, mutta ryysis oli niin valtava ettemme viitsineet änkeä sinne lasten sekä kenkä- ja ruokakassien kera.

Onneksi hotellimme oli lähellä, koska yhtään pidemmälle ei kukaan olisi jaksanut kävellä. Ilmastoidussa huoneessa tytöt vetivät äkkiä uikkarit päälle ja siirryimme uima-altaan valtavalle grillille valmistamaan lounasta. Tytöt saattoivat samaan aikaan uida, mikä oli todella win-win –tilanne. Grillatut kanapalat, kasvisvartaat, salaatti ja marjat oli sopivan raikas myöhäinen lounas. Lekottelimme pari tuntia varjojen alla tai altaassa, koska kuuman ilman takia ei juuri muuta jaksanut. Viiden jälkeen ilma alkoi raikastumaan ja tipahti 25 asteen tienoille. Olisi siis tullut aika lähteä kuvaamaan Hollywood-kylttiä. Kylttiä voi ihailla monesta eri kohdasta ja valitsimme sen meistä parhaan. Ajelimme pitkin tosi kiemuraa tietä asutusalueen läpi sekoilevan kännynavin johdolla. Tästä syystä päädyimme Los Angeles Water Reservoir –altaille. Tässä kohden oli verkkoaidat kiinni eli matkamme tyssäsi puoleen väliin rinnettä. No meitä se ei häirinnyt, koska täältäkin oli hienot maisemat ja lisäksi saimme ihastella kaunista luontoa.

Ottaessamme kuvia kaunis losilainen pariskunta ilmestyi myös kuvaamaan. Meidän lisäksemme paikalla ei ollut muita kuin pari satunnaista lenkkeilijää. Kundi tarjoutui ottamaan yhteiskuvan meistä ja kertoi harrastavansa valokuvausta. Hän pyysi myös lupaa ottaa meistä ja hänen erittäin kauniista tyttöystävästään yhteiskuvan sekä omalla järkkärillään että vanhanaikaisella filmikameralla, jota veivataan ja katsotaan kuvakulmaa laatikkokameran yläosasta. Mihin lienee kuvamme vielä päätyykään? Vaihdoimme muutaman ystävällisen sanan ja kundi ehdotti meille illallispaikaksi todella hyvää Rosco’s Chicken n Waffles –ruokapaikkaa. Saapa nähdä uskaltaudummeko sinne :)

Halusimme kylteistä vielä toisen kuvakulman, joten suositusten mukaisesti suuntasimme Griffith Park & Observatoryn kukkulalle. Huomasimme puolessa välissä, että satoja tai jopa tuhansia muita ihmisä oli menossa samassa paikassa sijaitsevan Greek Theatre –konserttiatriumiin kuuntelemaan show:ta, jossa esiintyi mm. Busta Rhymes ja Jurassic 5. Monet jonottivat myös ihan ylös Observatoriolle asti koska siellä oli ilmaiset parkkipaikat ja aurinko oli juuri laskemassa. Jälkimmäinen oli siis tietysti turisteja varten. Heini ja tytöt hilpaisivat ylös, kun Timo yritti jonottaa ja puhua itsensä myös samaan paikkaan. Puolen tunnin turhan edes-takaisinajon jälkeen tämäkin onnistui. Maisemat sekä Hollywood-kylttiin, Observatorioon sekä alhaalla avautuvaan Losiin olivat upeat ja kruunautuivat vielä kauniilla auringolaskulla, jota eivät pilvet häirinneet.

Takaisin hotellille ajellessamme kävimme tyttöjen kanssa keskustelua siitä mikä on krääsäkauppa ja miksi sieltä ei kannata ostaa mitään. Hollywood Boulevard on siis täynnä näitä kyseisiä kauppoja. Emma laski vieressä ”rääsäkauppoja” ja ”starbokseja” (=Starbucks). Huomenna suuntaamme vielä Santa Monicaan, Venice Beachille ja kenties Malibuun. To-do-listalla on vielä loppujen tuliaisten bongailu ja korttien kirjoittaminen.

11.7.2014 Pyramic Lake – Hollywood Walk of Fame

Hotellin tyyliin kuului se, että aamiainen koostui muoviin käärityistä rasvaisista lättypullista ja haaleasta vedestä, jossa olisi voinut liottaa kaurapuuroa. Mikään ei tietenkään keittynyt näin haaleassa vedessä, joten aamiaisemme lopputulos oli tyhjää täynnä. Mainostetusta continental breakfastista ei ollut tietokaan. Kaiken kukkuraksi jääkaappi oli käytännössä pakastin, jolloin puolet jääkaapin eväistämme päätyi yön pakastuksen jälkeen suoraan roskiin. Eli älkää koskaan erehtykö menemään Travellodge Paso Roblesiin. Kaikki saman ketjun hotellit menivät meillä myös saman tien pannaan.

Aamiaisen puuttuessa kurvasimme kauppaan ostamaan aamiaista ja haimme läheisestä Starbucksista kahvia. Herkut ja kahvit edessämme alkoi aamu nopeasti kirkastumaan. Ajelimme kohti Losia yllättävien maisemien läpi. Ensin edessä avautui suoraan länkkäreistä tutut aavikot –vain ne pyörivät piikkipensaat puuttuivat. Tämän jälkeen kuvaan astuivat valtavat kentät oliivipuu-, manteli-, ja pähkinäviljelmiä.Akveduktit veivät luikerrellen vesiosuuskuntien vettä viljelmille. Seuraavaksi näimme omituisen öljykentän, jonka sikin sokin heitettyjen eri väristen öljypumppujen nokat jauhoivat hitaasti ylös ja alas. Emme ymmärtäneet miksi vain neljäsosa pumpuista takoi öljyä ja miksi muut olivat aivan paikoillaan. Itse asiassa pumput näyttivät hieman jopa pelottavilta, koska kentällä ei liikkunut mikään muu.

Öljykenttien jälkeen ihmettelimme korkeita vuoria ja välillä vehreitä aavikkoisia maisemia. Pian vehreiden maisemien jälkeen ajoimme oranssien kallioiden välistä aavikolla, jossa sijaitsi vuonna 1955 vain 24-vuotiaana menehtyneen James Deanin kuolonkolarin memorial-paikka.

Puolivälissä matkaa näimme ihan Sveitsistä tutun maiseman, jossa kirkasvetistä järveä ympäröi korkeat kukkulat nimeltä Pyramid Lake. Päätimme, että tuonnehan meidän täytyy päästä. Parkki- ja uimamaksun jälkeen leiriydyimme rannalle pyyhkeiden ja eväiden kera. Uiminen tuntui hyvältä ilman ollessa 30 asteen tienoilla. Rannalla kuitenkin kävi leppoisa tuuli, joten siinä oli mukava kellotella ilman hikoilua. Tytöt tykkäsivät kovasti uida, koska järvellä kävi vain pieni aallokko, mikä oli aivan toista verrattuna mereen. Söimme välipalaeväitä ja katselimme hispanoperheiden lillumista ringissä vedessä.

Muutaman tunnin lepäilyn jälkeen ostimme mukaan kylmän kokiksen, joka paljastui automaatin sylkemänä kirsikkakokikseksi. Uuh...No tulipa tätäkin amerikkalaisten suosikkia kokeiltua :)

Loppumatka sujui välillä Losin ruuhkissa töksytellen ja välillä sujuvasti freewayta ylös ja alas lasketellen. Maasto oli kauniin kumpuilevaa myös LA:n päässä. Lähestyessämme kaupunkia alkoivat myös ruuhkat. Tarkoituksena oli käydä katsastamassa Hollywood kyltti Hollywood Hills:llä, mikä sijaitsi vain neljän mailin päässä meidän hotellilta. Ruuhka oli kuitenkin juuri tuohon suuntaan ja kun Laura vielä alkoi moottoritien ruuhkassa kyselemään vessaa niin päätimme jättää kylttien ihmettelyn huomiselle. Teimme päätöksen juuri oikeaan aikaan, koska kurvasimme minuutin päästä ilmestyvän exitin kautta juuri oikeaan liittymään. Olimme perillä käytännössä viidessä minuutissa Hollywoodin Walk of Fame –kadulla, jonka sivukadulla hotellimme sijaitsi. Katu oli aivan tupaten täynnä turisteja, botoxin ja implanttien buustaamia blondeja, hiphoppareita kultakäädyt kaulassa ja sokerina pohjalla eri uskontojen hulluja edustajia,yhdellä niistä oli kyltti ”Let God save you now” ja valtava ämyri, jonka kautta hän kuulutti ilosanomaa. Tien toisella puolella oli joku jehova kertomassa omaa ”ilosanomaansa”.

Käytimme Lauraa pikaisesti vessassa, jonka jälkeen Heini kävi apartementos-kerrostalon officessa kuulemassa pitkät ohjeet siitä miten ja mihin parkkeerataan, millä avaimella painetaan mistäkin nappulasta, jotta portit aukeavat ja millä hissillä pitää mennä minnekin. Sinällään helpot ohjeet kuulostivat office-pimujen suusta hankalammilta kuin mitä ne olivatkaan. Avoimissa minimekoissa piukistelevat, hiukset käkerrettyinä ja runsaasti meikkiä omaavat tytöt olivat kyllä kovasti ystävällisiä, joskaan eivät varmaan edustaneet sitä sukupuolemme terävintä kärkeä... Heinin kysymykseen lähimmästä ruokakaupasta se blondimpi vastasi: ”Oh, I just don’t know cause I live on the other side of the city.” Daa, sähän oot vaan töissä täällä :) Se älykkäämpi osasi sanoa yhden myymälän, josta sitten kovasti konsultoitiin takahuoneen bodaajan näköistä miestä. Hieman ehkä erikoista, etteikö kukaan olisi tätä kysymystä aiemmin esittänyt. No kaikki meni ihan hienosti ja Heini lähti tyytyväisenä opastamaan muuta porukkaa talolle.

Huoneistomme oli ihan mukiin menevä ja siellä oli kaikki tarvittava. Tytöt iloitsivat community poolista, joka oli valtavan kokoinen. Heini käytti siis tyttöjä pikauinnilla Timon valmistaessa illallista. Uima-altaalle ei paistanut enää aurinko, joten uinnista tuli tosiaankin nopea. Ilma oli onneksi varjoisuudesta huolimatta 25 asteen tienoilla. Timo kävi illalla vielä nappaamassa aikuisille Starbucks-kahvit ja aamukahvimaidon.

10.7.2014 Paso Robles – Thatcher Wine Tasting – Thomas Hill Organics

Aamulla oli mukava herätä, kun kaikki tavarat oli pakattu valmiiksi ja loppusiivous tehty. Pikaisen aamun jälkeen olimme jo kymmenen aikaan valmiita lähtöön. Hälsasimme San Franciscolle kiitokset mukavasta viikosta. Matka Paso Roblesiin meni sutjakkaasti kolmessa ja puolessa tunnissa moottoritietä pitkin yhden vessapysäkin taktiikalla. Tytöt katsoivat takapenkillä leffaa Timon pc:ltä ja napsuttelivat eväitä.

Paso Roblesissa olimme jo puoli kahdelta, joka oli aiemmin kuin kello kolmen normaali hotellien check-in. Olimme kuitenkin laskeneet, että voimme levähtää hetken uima-altaalla, mikäli emme saisi vielä huonetta. Kaikista muista kohtaamistamme hotelleista poiketen tämä intialainen respan yrmeä täti oli epäkohteliaisuudessaan ihan omaa luokkaansa. Mitään hymyä, tervehdystä tai muuta positiivista ei ollut luvassa vaan ainoastaan lause ”Your name?” Kun Heinin nimeä ei ihan heti löytynyt, hän vain jatkoi kysymistään ”Booking number?” ja ”Your name kolmeen kertaan?”. Tavaaminen tai aakkoset eivät nähtävästi sisältyneet hänen osaamistasoon. Pläräämisen jälkeen, hän ilmoitti tylysti tarvitsevansa luottokortin ja allekirjoituksen. Tämä jälkeen hän totesi tyynesti, että vieraiden ei kuulu saapua ennen kolmea. Tässä vaiheessa Heini oli jo aika kypsä huonoon palveluun ja ilmoitti olevansa erittäin todella oikein erityisen pahoillaan, että saavuimme hotelliinne ja kysyi, josko voisimme mitenkään vaivata rouvaa ja odottaa huoneiden saamista uima-altaalla. Huonotuulinen täti katsoi pitkään –aivan kuin olisimme maailman ensimmäiset poolin käytäjät ja vastasi lyhyesti yes. Lopuksi saimme ohjeen tulla takaisin puolentoista tunnin päästä, kun hotellihuone oli valmis ja kysymään lupaa sinne astumiseen. Heinin piti myös itse kysyä wifistä, entä mistä ja milloin aamiasta saa jne. tiedot, jotka normaalisti kerrotaan auliisti hotellihenkilökunnan puolesta. Travellodge Paso Roblesista lähtee kyllä erittäin negatiivinen palaute sosiaalisen media hotelliarvosteluun.

Timo parkkeerasi auton ja ystävällinen siivooja ilmoitti, että huone on siivottu ja jättääkö hän oven auki. Heini lähti siis saman tien elämäänsä kyllästyneen tädin luokse kysymään, että voimmeko astua huoneeseen, kun se kerran nyt on siivottu. Mehän olimme siis hotellin ainoat asukkaat, koska tässä drive-in motellissa ei ollut muita autoja parkissa. Saimme luvan mennä jo maksamaamme huoneeseen.

Tytöt hihkuivat innoisisaan pääsystä pitkästä aikaa uimaan. Ilmakin oli noussut 65 fahrenheitista jo yli 90 F:n eli 33c asteeseen. Uikkareihin solahtamisen jälkeen, huomasimme pian, että uima-altaalle menevä kanaverkkoaita oli riippulukossa. Heinin lievästi kiroillessa tädin puljua Timo lähti kokeilemaan onneaan ja kysymään avainta tädiltä. Tädille sopi saapua avaamaan portti hieman hitaanpuoleisesti. Avaamisen jälkeen Heini kiitti tätiä, joka vastasi kiitokseen sanomalla no! Siis ku-ka vastaa tällä tavalla – saattaa toki olla, että Heini kuuli väärinkin, mutta kaikki olivat hyvin onnellisia tädin häivyttyä. Uima-allasta ei oltu puhdistettu ehkä toviin ja hämähäkinseiteistä ja linnunshitistä päätellen ei myöskään tuoleja. Putsasimme tuolit itse ennen kuin uskaltauduimme istua niille.

No niin tässä vaiheessa unohdimme tylyn respan ja kaikki olivat iloisia pulahduksesta vilvoittavaan veteen. Tytöt söivät hedelmiä ja aikuiset surffasivat tasting-paikkoja ja sopivaa ravintolaa 11v hääpäivän kunniaksi. Normaalistihan olisimme kysyneet näitä asioita respasta...Päädyimme mukavan omistajapariskunnan tarinan ja soveltuvien rypälelajikkeiden puolesta Thatcher Windery –tilalle. Täällä samaisessa paikassa oli sekä itse viinitila että tasting. Matka tilalle kulki käsittämättömän upeiden viiniviljelmien, kumpuilevan maaston, oliivipuufarmien ja ajamiselle tehdyn loivasti mutkittelevan tien kautta. Ympärillä oli sekä Toscanasta tuttuja viinimaisemia, espanjalaisia oljenvaaleita peltoja ja ehkä Sveitsistä tuttuja tummanvihreitä kukkuloita. Otimme paljon kuvia ja pysähtelimme pariinkin otteeseen hämmästelemään kauniita maisemia, joidenlaisia emme koskaan aiemmin olleet nähneet.

Thatcherin tila oli jälleen yksi positiivinen yllätys matkallamme. Pihalla laidunsi omaa karjaa, vuohia ja kanoja sekä pihapiirissä puikkelehti ystävällisiä koiria ja kissoja. Tytöillä oli heti tekemistä eli juoksennella sekä eläimiä katsomassa että omistajapariskunnan lasten kanssa leikkiessä. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja superystävällinen tyttö tuli kertomaan tasting-menusta, joka käsitti 7 viiniä. Auton takia otimme vain yhden menun. Mikäs siinä oli istuskellessa viinitynnyreiden, laventeleiden ja aurinkovarjojen reunustamalla kivetyksellä ja maistella toinen toistaan herkullisempia makuelämyksiä. Jokaista viiniä sai juuri yhden tai kaksi suullista, joka oli juuri sopivasti. Kaikista viineistä muodostui näin ollen maksimissaan reilu viinilasillinen. Napostelimme samalla saksanpähkinöitä ja juttelimme niitä näitä viineistä tastingiä hoitavan tytön kanssa.

Viinitila oli kuulemma vain kuusi vuotta vanha ja sen oli perustanut viinien kautta rakastunut pariskunta. Herra oli aiemmin tehnyt 16 vuotta oluita ja viiniä sivubisneksenä, kunnes viinimaailma oli vienyt hänet kokonaan. Omistajaherra oli siis ehkä meidän ikäinen ja sonnustautunut buutseihin, farkkuihin, puna-mustaruudulliseen flanellipaitaan ja hattuun. Viinit puolestaan olivat maukkaita näin tuoreiksi ja kolme pulloa ostimme jopa mukaankin. Sen enempään emme halunneet panostaa, koska muita viinejä juoneena 30-40 dollarin yli menevät viinit alkavat jo olla aika hulppeita Alkossakin. No näissä viineissä tulee muistumaan tämä aurinkoinen Kalifornia. Erityisesti tykästyimme kolmea eri Zinfandel-rypälettä yhdistävään viiniin.

Tytöt ehtivät räpsiä runsaasti kuvia kissoista, vuohista ja lehmistä kameroillamme ja Timon puhelin oli niin kuuma, että sen piti jäähtyä hetki ennen kuin sitä saattoi käyttää...Omistajapariskunnan lapset olivat myös antaneet tytöille kanojen alta uunituoreita munia, joita saimme mukaan luumu-aprikoosihedelmien lisäksi. Näistä hedelmistä, joiden nimeä emme nyt muista, tuli tyttöjen uusia lemppareita. Lopuksi jäimme juttelemaan vielä pitkäksi toviksi omistajapariskunnan kanssa, kun rouvakin ilmaantui paikalle. Todella lämpimiä ja mukavia ihmisä. Heiltä saimme myös oivan suosituksen ravintolalle. Rouva kertoi, että kaavailemamme ravintola oli todella hyvä, mutta sen verran hieno, ettei ainakaan heidän lapset olleet viihtyneet tai saaneet oikein mitään nuoremmille suunnattua ruokaa. Olimme enemmän kuin kiitollisia vinkeistä, koska mikään ei ole kurjempaa kuin ravintolaillallinen, jolla lapset eivät viihdy.

Kurvailimme takaisin samaa upeaa reittiä, vaikka lyhyempikin olisi ollut tarjolla. Paso Roblesin keskustasta huomasi, että tämä on todellakin viinialuetta. Kaikkialla näkyi viinikauppoja tai tasting-ravintoloita. Itse asiassa yllätyimme näinkin pienen kaupungin kymmenistä fine dine –ravintoloista ja siitä, että näin torstainakin lähes kaikki ravintolat olivat lähes täynnä. Kaupunki oli todella soma ja kutsuva. Ihmiset olivat pukeutuneet huomattavasti fiinimmin kuin Friskossa ja keski-ikä oli ehkä 35:stä ylöspäin.

Thomas Hill Organics oli todella nappivalinta. Palvelu oli hyvää, sisäpiha viiniköynnöksineen kaunis ja ruoka erinomaista. Tytöille tuotiin heidän pitsa saman tien ja se hävisi parempiin suihin alta aikayksikön. Aikuisten ruoat olivat myös todella hyvät ja annokset niin runsaat, että Timo sai syödän puolet Heinin kana-annoksesta. Lopuksi tilasimme vielä macchiaton ja espresson, jotka menettelivät, mutta olivat varmaankin enemmän ranskalaista kahvia kuin espressokoneella valmistettuja.

Tässä vielä pieni ajovideo matkalta viinitilalta pois...

9.7.2014 Golden Gate Park – Japanese Tea Garden – Ocean Beach & tuulimyllyt

Kyllä on elämä suloista, kun ihminen saa nukkua! Otimme aamun leppoisasti ja köllöttelimme sängyssä pitkään kelloa siirtäen. Tytöt tekivät aamulla hienon yllätyspiirustuksen meille jättikokoisen pitsalaatikon takakanteen. Tässä piirustuksessa seikkailivat kirahvit, norsut, linnut, apinat, kalat ja krokotiilit. Harmi, ettei tuollaista voi viedä mukana kotiin!

Normaalista kaupunkipäivästä poiketen puimme urheiluvaatteet päälle, koska suuntana oli Golden Gate Park pyörien selästä. Pyöräily on täällä yllättävän suosittua mäkisestä ympäristöstä huolimatta. Mopoja tai skoottereita ei taas puolestaan näy missään. Urheilumuodoista pyöräilyn lisäksi juoksu ja jooga eri muodoissaan tuntuvat olevan amerikkalaisten ykkösvaihtoehtoja. Juoksua harrastavat jopa vanhat papparaiset, kuten LA:ssa eräs ainakin 80-vuotiais pappa, joka veti 30-asteen helteessä köpötellen kädet sellaisessa b-leffoista tuttujen zombien tapaan. Katsoimme papan menoa huolestuneina, mutta siellä se edelleen köpötti toiseen suuntaan palatessamme kaupasta. Toinen tyypillinen piirre täällä on jo aiemminkin mainitsemani luomu- ja lähiruoka tai oikeastaan kaikki mahdollisimman terveellinen ruoka, jos nyt jätetään ne amerikkalaisten rakastamat burgerit ja ranskalaiset omaan arvoonsa. Ainakin San Franciscossa lähes kaikki on luomua ja ihmiset järjestäen hoikkia ja elämäänsä tyytyväisen näköisiä.

Friskon oma piirre on myös se, että suurin osa ihmisistä on 20-40-vuotiaita. Vanhempia ihmisiä näkee hyvin harvoin tai jos näkee he ovat jollain tavalla samaa hipsterityyliä kuin kaikki muutkin. Harmittelimme pitkään, että miksi me ei muutettu tänne silloin kun olimme kymmenen vuotta nuorempia eikä meillä ollut lapsia?! Tämä on jollain tavalla suvaitsevien, trendikkäiden, elämästään nauttivien nuorten tai nuortenmielisten kaupunki. Luonnollisesti laskemme itsemme myös tähän kategoriaan :)

Monista muista suurkaupungeista poiketen täällä voi pukeutua todella vapaasti ihan miten sattuu. Jollain tavalla täällä tuntee olonsa kotoisammaksi hupparissa, tennareissa ja hatussa kuin mekossa ja meikaten kauniiksi laittaituneena, mikä taas puolestaan sopi Losin henkeen. Pidimme kovasti Castron alueen party-meiningistä, mutta sen maineesta vannoutuneena gay-mekkana valitsisimme varmasti jatkossa asuinpaikaksi jonkun lapsiperheille sopivamman paikan leikkipuistoineen. Se mistä pidämme myös valtavasti täällä on nämä värikkäät ja upeat talot, puutarhat ja pikkukaupunkimaisuus. Ulkona istuessa kuuluu ainoastaan tuulen tuiverrus ja puutarhamme tuulikellon vaimea kumina. Silloin tällöin kuuluu sireenin ääni tai ohiajavan auton kaasutus.

No niin takaisin meidän päiväämme. Timo oli etukäteen väijynyt meille netistä sijainniltaan ja hinnaltaan sopivan pyörävuokraamon, joten pyörien vuokraaminen oli helppoa. Tytöt naureskelivat näyteikkunan lämpimässä nurkassa nauttivaa chihuahua-koiraa, joka lötkötti jalat ja tassut oikosenaan. Kaihdin oli vedetty juuri koiran tasalle tehden näkymästä sellaisen huvittavan koiramakkaran. Hauva jaksoi juuri raottaa toista silmää puolitankoon, kun tytöt osoittelivat sitä sormilla.

Saimme kaikki omat pyörät ja kypärät. Erityisesti Emma oli hauskan näköinen ajaessaan leveällä etutangolla varustettua maastopyöräänsä. Kuin Harley Davidson –kuski konsanaan. Suuntasimme pyörätietä pitkin puiston siimekseen. Golden Gate –puisto on täällä merkitykseltään sama kuin Central Park New Yorkissa eli se The puisto. Puistossa on mm. 21 tenniskenttää, frisbee- ja jalkapallokenttiä, 12 kilometriä pyörätietä, kasvitieteellisiä puutarhoja ja lasten leikkikenttiä. Ja tietysti paljon metsää.

Meillä pyöräily sujui hyvin – myös Emmalta, joka alussa hieman jännitti erikoista pyörää. Lyhyen pyöräilyn jälkeen pääsimme pääkohteeseemme eli Japane Tea Garden –puutarhaan. Se oli pieni, mutta taidolla tehty. Puutarha oli myös suhteellisen vanha eli 40-50-luvulta. Kiersimme paikkaa hitaasti ja nautiskelimme puutarhan monista vihreän eri sävyistä ja muodoista. Bonsaipuut ja niiden sukulaiset olivat taidokkaasti leikattuja, siellä täällä solisi puroja ja lammikoita, joissa pulleat karpit lekottelivat. Puutarhassa oli myös muutama pagoda ja yksi korkea kaarisilta, jota pitkin sai myös kiivetä. Tytöt tietysti kapusivat sillan yli. Yksi hieno kohta oli myös asetelma, jossa pienistä kivistä oli rakennettu aaltoja ja kalliot muodostivat saaria niiden lomaan. Puutarhassa vallitsi rauhallinen zen-tunnelma ja Heini alkoi jo suunnittelemaan omaa japanilaista puutarhanurkkausta kotiin. Otimme paljon kuvia kauniista puista, joista osa kaartui käppyräisinä meidän yläpuolellamme.

Vatsassa alkoi pian jo tuntumaan siltä, että voisimme syödä jotain, vaikka tytöt söivätkin lounaan talolla ennen lähtöä. Suuntasimme siis puutarhan pieneen Tea House:n, joka oli suurimmaksi osaksi vain katoksen alla olevia pitkiä penkkejä ja pöytiä. Ihmisiä oli kaikki paikat ihan täynnä, mutta kaksi tarjoilijaa ja yksi kokki sai loihdittua viidessä minuutissa kaikille omat annokset ilman mitään kiireen tuntua. Tähän kiireettömyyteen on ollut mukava taas lomallakin tottua. Heini tilasi misokeittoa ja jasmiiniteetä, jotka molemmat olivat parasta koskaan. Timo otti mustekalalla täytettyjä pallosia, jotka eivät ihan olleet sen makuisia kuin tilaaja oli odottanut. Mustekala oli pallukoissa (TakoYaki) kokonaisina paloina eikä jauhettuna. Vihreä tee oli kuitenkin hyvää ja näin oikein tehtynä Timostakin tuli sen ystävä. Tytöille tilasimme pieniä leipäsiä ja onnenkeksejä poikineen. Tytöt eivät juuri pitäneet kummistakaan tilatuista annoksista, joten aikuiset söivät ne. Onnenkeksien sisällä olevat mietelauseet olivat huvittavia. Heinin onnenkeksissä luki esimerkiksi: ”Your partner will give you the needed information. Just listen.” Tytöille keksit olivat ensimmäiset ja herättivät suurta ihmetystä. Miten keksien sisällä voi olla paperia? Ja miksi siellä lukee jotain? Ja kuka ne paperit on sinne laittanut?

Onnistuneen välipala-lounaan jälkeen suuntasimme vielä tekemään hyviä tuliaisostoksia japanilaisen teepuutarhan myymälästä. Kaikki krääsä loisti poissaolollaan ja mietimme pitkään oikeanlaisten teekuppien ja teepannun ostamista, mutta emme uskaltaneet ottaa riskiä niiden rikki menemisestä pitkän lentomatkan aikana. Palvelu oli jälleen todella ystävällistä. Aivan toista maata kuin Chinatown:ssa...

Puutarha oli oikein onnistunut visiitti ja jatkoimme pyöräilyä iloisin mielin. Myös tätä paikkaa voimme suositella. Seuraava pysähdys oli lasten leikkipuisto, joka oli taas aivan uudennäköinen kiipeily- ja kiepuntapaikka. Lauraa innosti jälleen tangoilla pyöriminen, jonka lopetimme toki aika lyhyeen, koska pyöriminen näytti sen verran itsetuhoiselta puuhalta.

Kolmen tunnin pyörävuokra oli meille sopiva keikka ja palautimme pyörät jotakuinkin ajoissa vuokraamoon. Takaisin talolle ajoimme Ocean Beachin kautta, joka sijaitsi aivan Golden Gate –puiston toisessa päässä. Täällä tuuli kovasti, joten vieressä olevat ikivanhat tuulimyllyt olivat totta tosiaan oikeassa paikassa. Viileän sään vuoksi emme viitsineet nousta autosta.

Talolla olimme poikkeuksellisesti jo puoli viiden aikaan, joten oli mukava syödä päivällinen puutarhan auringossa. Aikuiset joivat ruoan päälle herkulliset Oolong-teemukilliset. Ruoan jälkeen meitä kesälomalaisia alkoi taas kovasti laiskottamaan, joten lapset leikkivät puutarhassa omia salaleikkejään, johon kuului pyyhkeiden ja muiden tarvikkeiden raijaaminen kivetykselle. Toivottavasti tässä ei leikitty kodittomia, koska tästäkin aiheesta olemme tytöille joutuneet kertomaan. Täällä on ollut yllättävän paljon näitä ostoskärryissä peittojaan kuskaavia ihmisiä.

Seitsemän aikaan heräsimme siihen, että ai niin pitäisi käydä kaupassa ja pesulassa ja pakata kaikki tavarat...No Laura oli koko päivän jahkannut sitä, että illalla lähdetään Äitin kanssa lenkille ja minä saan laittaa uudet lenkkivaatteet päälle. Timo ja Emma menivät siis pesulaan pesemään pyykkiä. Heini otti repun selkään ja niin me lähdimme Lauran kanssa lenkille. Juoksimme ehkä noin puolitoista kilometriä yhteensä ja koko matkan Laura kiihdytti koko ajan ja sanoi, että Äiti voidaanko me kuitenkin juosta vielä vähän kovempaa? Heini juoksi tässä vaiheessa jo ihan normaalia 10km/h vauhtia. Tämä tahti sisälsi myös ylämäkiä. Välillä Laura otti vaihtoaskelia ja juoksi takaperin. Aivan käsittämätön kunto 7-vuotiaaksi, koska kauppaan tultaessamme Laura ei ollut edes hengästynyt saatikka hikinen toisin kuin Heini...Kauppakäynti meni mukavasti ja saimme todella leveitä hymyjä kadulla, kun Laura juoksi niiiiin antaumuksella ja suurella ylpeydellä ensimmäistä juoksulenkkiään. Täytynee varmaan ottaa hieman pidempi lenkki ensi kerralla. Paluumatkalla otimme Emman mukaan pesulalta ja hänkin pääsi juoksemaan. Timo tuli pesulasta vasta myöhemmin, kun kuivauskin oli jo ohi.

Iltapala sujui mukavasti iltapuuron ja mansikoiden merkeissä, mikä oli Lauran toivomus. Aikuiset pakkasivat vielä tavarat ja fiilistelivät mukavia elämyksiä täällä San Franciscossa. Tänne tulemme varmasti vielä palaamaan. Tietysti siksikin, että mm. Alcatraz jäi välistä sekä muutama muu must-nähtävyys, mutta haluamme tulla tänne uudelleen erityisesti hyvien vibojen takia. Sellainen muutaman kuukauden kesäreissu voisi olla sopiva :)

8.7.2014 Autonvaihto – Muir Woods Giant Red Woods

Tänään panostimme todella, että pääsimme lähtemään jo puoli yhdeltätoista aamiainen syötynä ja lounaan kanasalaatti mukaan valmistettuna. Aurinko pilkisteli downtownin talojen katoilla, kun kipittelimme talomme portaat alas ja taas seuraavan mäen tiukan mäen ylös automme luokse. Hämmästys oli suuri, kun huomasimme automme rikkinäisen takaikkunan. Joku oli käynyt varastamassa lasten DVD-soittimen toisesta istuimesta ja mitä ilmeisimmin erityisen suunnitelmallisesti, koska mukana on ollut kuusikulma-avain. Tässä vaiheessa ymmärsimme jo, että alkuperäinen päiväsuunnitelma tulee menemään uusiksi.

Meillä meni tovi, kun otimme kuvia tapahtuneesta ja siivosimme turvalasin palasia autosta. Tilanne oli erityisen pärisyttävä Lauralle, joka oli huolissaan siitä, että mitä nyt tapahtuu ja hän elvisteli kung-fu –potkuin sitä, että: ”Jos se tyyppi nyt tulis tähän niin mä kyllä potkaisisin sitä kikuliin.” Rauhoittelimme myös tyttöjä, että tälläistäkin saattaa sattua ja kaikki on ihan kunnossa. Aikuiset huolehtivat näistä asioista.

Tässä vaiheessa friskolaisten ymmärtävyys ja auttavaisuus lämmitti mieltä. Ohikulkevan auton jampat hiljensivät ja huikkasivat ikkunasta: #Damn, that sucks!” Timon puolelta taas yksi viereinen naapuri toi harjan ja pahvilaatikon juuri, kun mietimme, että miten ihmeessä pääsemme tästä ehjin renkain eteenpäin. Vastakommenttina Timon ”Life sucks” –lausahdukselle oli, että ”Nope, life doesn’t suck – people do!”. Olimme kiitollisia avusta ja ymmärtämyksestä.

Onneksi autossamme oli kaikki mahdolliset vakuutukset, joten soitimme 24h car service –tiepalveluun ja kysyimme ohjeita. Ystävällinen asiakaspalvelija kertoi lähimmän Alamon yhteistyökumppanin sijaitsevan ihan kulmilla ja asian olevan kunnossa. Ei muuta kuin autoa vaihtamaan. No tämäpä sattui, että paikka oli ihan lähistöllä. Vaan ei sattunutkaan, kun yritys oli vaihtanut osoitetta. Ei muuta kuin uutta osoitetta naviin ja seuraavaan paikkaan, huomataksemme, että täällä oli jäljellä vain pieniä autoja. Koska olimme maksaneet full-size autosta, jatkoimme matkaa San Franciscon lentokentälle hakemaan sitä oikean kokoista autoa. Siellä kaikki sujui suhteellisen nopeasti, vaikka koko hommassa turhautui koko päivän paras ja aurinkoisin hetki.

Kolmen tunnin jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan Muir Beach –kaupunkiin piknikille, leikkipaikalle ja uimaan, jonka jälkeen Muir Woods –luonnonpuistoon katsomaan maailman pisinpiä puita.

Tänään oli sitten ilmiselvästi otettava kaikki vastoinkäymiset vastaan, koska jo Golden Gaten yli ajaessamme huomasimme koko tienoon olevan aivan sumussa. Hmm, Sausalitossa oli aurinkoista, mutta pienen navisekoilun jälkeen huomasimme myös Muir Beach:n olevan kylmä ja sumuinen. Tässä vaiheessa päätimme ottaa osan eväistä autoon nälkäisten naposteltaviksi ja hurauttaa suoraan Muir Woods:n, joka sijaitsi kukkuloiden toisella puolen.

Muir Woods –luonnonpuistossa paistoi aurinko, vaikka huppari ja pitkät housut olivat varjossa enemmän kuin tarpeen. Söimme eväät luonnonpuiston siihen tarkoitukseen tehdyillä penkeillä ja henkäisimme, että vihdoin kello neljältä olimme lounaalla ja fiilistelemässä kaikkien kurjien sattumusten jälkeen. Kana-pastasalaatti, leivät ja jälkkärihedelmät tekivät nopeasti kauppansa, kuten jälkkärin-jälkkärikeksitkin. Tankkauksen jälkeen olimme valmiita puiden ihailuun.

Muir Woods on yksi San Franciscon muutaman luonnonpuiston ja pohjois-Oregonin lisäksi, jossa näitä satoja vuosia vanhoja, punarunkoisia puujättiläisiä kasvaa. Alueen sumuinen ja viileä ilmasto on tehnyt niiden kasvuoloista erityisen ihanteelliset. Ilma metsässä on vuoden ympäri viileä eli 15-20 –astetta. Puut ovat iältään 500-800-vuoden ikäisiä –vanhimmat 1200-vuotiaita. Pisin puu Muir Woods:ssa on 79 metriä, kun korkeimmat lajitovereistaan ovat jopa 115-metrisiä. Puut ovat kasvaneet aivan minpienistä käpysistä eli sellaisista minitomaatin kokoisista. Kaarna tuntui kumman sileältä, vaikka se oli kovasti karhean näköinen. Puiden punainen väri oli upea ja puut kaartuivat toistensa lomaan ylhäällä korkeuksissa.

Maksoimme aikuisten nimellisen pääsymaksun ja lähdimme ihmettelemään hienoja puita. Puistonvartija kertoi, että vuosittain kyseisessä puistossa käy jopa miljoona ihmistä. Viime lauantaina oli ollut kovasti vilinää eli 6500 ihmistä. Tänään oli ollut sään ja arkipäivän takia hiljaisempaa, mikä oli meidän onni. Päätimme kokeilla 4 kilometrin kävelyreittiä, kun tytötkin vakuuttivat jaksavansa kävellä. Tässä vaiheessa nopeat jalkaan isketyt rantaläpyttimet eivät olleet parhaat mahdolliset, koska matka kulki tosi jyrkästi ja kapeasti yläviistoon ja joka puolella leijui punainen savipöly ja irtohiekka. No me sinnittelimme ja ihailimme aarniometsän fiilinkiä. Tytöt jaksoivat kävellä läpsyissään todella mallikkaasti, vaikka Heiniä hirvitti ilman kaiteita olevat suorat pudotukset kasvustoon. Tästä syystä lapset kävelivät sisäpuolella pitäen tiukasti aikuisten kädestä kiinni. Lähes tunnin käveltyämme Emma alkoi väsymään, joten Heini ja Emma lähtivät taivaltamaan alaspäin. Timo ja Laura kävivät huipulla ihailemassa maisemia.

Palattuamme perusreitille näimme metsässä myös peuroja, jotka kulkivat vapaana metsässä. Ihmiset saivat kävellä vain leveitä pitkospuita pitkin, joten eläimet viettivät hienosti ihan omaa elämäänsä meistä välittämättä. Hieno kokemus ja erityisen suositeltava kaikille täällä päin käyville.

Kotimatka kulki lähes suoraan talolle. Poimimme matkalta vain muutaman tarpeellisen ruokatarvikkeen mukaan. Kämpillä Timo valmisti herkullisia tortilloja, kun Heini ja tytöt hoitivat muut iltatoimet ja kattoivat pöydän. Hassuttelimme pitkään pöydän ääressä tytöt sylissä ja mietimme mitä hauskaa tekemistä keksisimme eritoten lapsille ja samalla myös aikuisille huomenna ja viimeisenä päivänä täällä ennen road trippiä alas Paso Roblesiin ja viinialueille.

7.7.2014 Chinatown – Ferry Market

Jostain syystä emme enää pääse sängystä ylös ennen kymmentä. Aamiaisen jälkeen Heini kysyi toiveikkaasti, että voidaanko mitenkään suoriutua ulos kello 12 mennessä eli tunnissa. Kaiken säädön jälkeen olimme juuri alaolevalla lähdössä ulos puoli yhdeltä, kun tytöt ilmoittivat olevansa taas nälkäisiä. Huoh! Ei muuta kuin portaat takaisin. Onneksi ruoka oli lämmittämistä vaille valmis ja tytöt onnellisia ja masut täynnä lähtiessämme. Pääsimme lähtemään siis yhden maissa...Ihan mallikasta toimintaa :)

Tällä kertaa päätimme kokeilla metroa, koska ratikkamatka tuntui liian pitkältä. Heini osti matkalta herkullisen kahvin mukaan ja pujahdimme Castron metrotunneliin. Metromatka kesti vain viisi minuuttia ja nousimme ylös Market-kadulta läheltä Union Squaria. Matkalla Chinatown-visiitille eksyimme kuitenkin Market -kadulla Old Navyn –kauppaan, josta löytyi tytöille kivat farkkukaprit ja Lauralle todella liikuttavat tyttöjen pinkit juoksushortsit ja trikoopaita. Hän on vakaasti päättänyt lähteä Heinin kanssa lenkille.

Seuraava pysähdys oli Banana Republic, jossa myöskin oli 40%:n alennusmyynnit. Täällä olevat vaatteet sopivat sekä Heinille että Timolle täydellisesti, joten oli jopa hieman hankalaa jättää osa vaatteista myymälään. No harvemmin niitä työvaatteita tulee Suomessa osteltua, joten Timolle löytyi pukupaita, suorat housut ja villaneule. Heini osti neuleen ja mustan,nahkaisen kirjekuorilaukun. Tässä vaiheessa päätimme lopettaa shoppailun ja onneksi Chinatown –portti jo nousikin lohikäärmepatsaineen edessämme.

Chinatown oli värikäs kokoelma krääsäkauppoja ja kovasti vilinää. Window-shopping oli hauskaa ajanvietettä. Tytöt ihmettelivät oudosti lemuavia ruokakauppoja, valtavia patsaita sekä kaikenlaisia värikkäitä kangaskenkiä ja purnukoita. Emme todellakaan ostaneet mitään. Chinatownia kiertäessämme pysähdyimme hetkeksi leikkimään leikkipuistoon ja syömään eväsrypäleitä.

Ruokapaikkaa etsiessämme tytöt saivat ”pakkojäätelöt”, kun läheisen ravintolan kiinalaisnainen halusi veloittaa lasten vessakäynnistä. Emme jaksaneet kuunnella tädin räpätystä emmekä väitellä siitä, että vain lapset kävivät vessassa, vaikka Heini oli mukana. Tästä syystä päätimme myös jättää ravintolan lounaan sikseen ja valita ne kuppilan halvimmat annokset eli jäätelöt. Onneksi lasten jäätelöt olivat hyvät ja hintaan nähden runsaat.

Chinatownin tepastelun jälkeen tytöt vaikuttivat sen verran väsähtäneiltä, että päätimme jättää kävelyn Coit Toweriin välistä ja ihailla sitä vain kaukaa. Jatkoimme sitten suorinta tietä Ferry Building:n, joka toimii lauttojen lähtöpaikkana, mutta toimii myös kauppahallina ja näin ollen kokoelmana ravintoloita ja pieniä herkkukauppoja. Löysimme todella hyvän kiinalaisen ravintolan, jonka kiinalaisiin viiiksiin sonnustautunut länsimaalainen tarjoilija oli todella mukava ja palvelualtis positiivisella tavalla. Oliko kohtalon ivaa, kun tulimme Chinatownista pois ja päädyimme kiinalaiseen ravintolaan? Härkä-porsas-nuudeliannokset sekä tofu-kasviscurry olivat todella maukkaita. Ruokajuomaksi joimme todella hyvää Oolong-teetä. Saimme myös opastuksen erityisten teemukien käytölle. Kiinalaisesta teepannusta kaadoimme itse lisää teetä jopa neljä pientä kuppia. Meistä 2. kaato oli maukkain. Tarjoilijalle jätimme hyvän tipin mukavasta kokemuksesta. Lopuksi teimme ravintolan hieman tyyriissä kaupassa myös hyviä ostoksia mukaan, joista riittänee iloa vielä kylminä talvi-iltoina.

Ruoan jälkeen käppäilimme pitkin kauppahallia ja Timo kävi mm. keittiökaupassa ihmettelemässä 70%:n alennuksessa olevia keittiövälineitä, veitsiä ja pannuja. Tytöt pälyilivät puolestaan erikoisen näköisiä sieniä, jotka kaikki olivat pienissä sievissä purkeissaan vieri vieressä. Kuljeskelun jälkeen pidimme lupauksemme lapsille ja poikkesimme tien toisella puolella olevaan hienoon Pier 1 –leikkipuistoon. Täällä tytöt nauttivat täysin siemauksia kiipeilemisestä ja kieppumisesta. Aikuiset taas sulattelivat herkullista ruokaa ja suunnittelivat laadukkaampia teehetkiä myös kotipuolessa. Aurinko paistoi todella kuumasti ja tänään kannoimme lähes turhaan kaikkia lisähuppareita, trikoita ja villatakkeja. Täällä ei todellakaan voi arvata minkälainen päivä on luvassa. Yhteen päivään mahtuu variaatiota +10 asteesta +30-asteeseen ja aurinkoa/pilveä/sumua/supertuulista/täysin tyyntä. No suomalaisille tässä ei toki ole mitään uutta. Meille on kyllä käynyt hyvä tuuri, että joka päivä on ollut aurinkoista ja suurimmaksi osaksi aika lämmintäkin.

Leikkihetken jälkeen hyppäsimme taas metroon ja matkustimme takaisin Castron metropysäkille. Päivän aikana tyttöjen raitamekkoja on kehuttu useasti, Lauran sinisiä silmiä ja yleisestikin tyttöjen vaaleaa ihoa. Tytöt ovat täällä todella skandinaavisen näköisiä ja erityisesti Laura vaaleissa hiuksissaan. Erottuminen on kuitenkin pelkästään kohteliaisuuksista nauttimista. Tänään meitä luultiin tanskalaisiksi.

Kävimme matkalla kaupassa ja baarikorttelin läpi kävelimme niin, että tiettyjen kauppojen kohdalla huudahdimme tytöille, että ”hahaa, kuka löytää kolme punaista autoa, entäpä kuka löytää 3 vihreää taloa toiselta puolelta tietä niin saa huutaa hep”. Jotenkin tyttöjen silmät kuitenkin liimautuivat kahteen kauppaan hyvistä yrityksistä huolimatta. Toisessa oli Euroviisujen Conchitan näköinen täysin vaaleanvihreä koko ikkunanpeittävä miesmerenneito viiksissään. Toisessa puolestaan tietynlaisten nahka-asujen kokoelma Tom of Finland –mallinukkeja. Tyttöjen ainoa kysymys oli, että miksi tuossa ei ole yläosaa ollenkaan? Meidän vastaus oli, että nuo ovat vain sellaisia nahka-alusvaatteita, joiden päälle voi laittaa sitten ihan tavalliset vaatteet. Tämä selitys meni hyvin läpi. Pientä tirskumista oli kuitenkin ilmassa ja loppumatkasta kuului pieniä kuiskailuja naurun välistä: ”näit’sä sillä merenneidolla oli viikset?!!! Aikku ei ikinä usko tätä.” Päätimme, että kävelemme ensi kerralla toisella puolen katua...

Talolle päästyämme huomasimme leivän unohtuneen, jota Timo kunniakkaasti lähti hakemaan. Tyttöjen iltapuuhien jälkeen söimme iltapalaksi kaurapuuroa mansikoilla, mikä maistui erityisen mukavalta. Iltatee oli tänään erityisen herkullista.

6.7.2014 Twin Peaks lääkärikeikka, Golden Gate Bridge, Sausalito

Aamulla oli Heinin vuoro tehdä aamiaista ja pienen säädön jälkeen Mr. Coffee porisutti ihan kelpo aamukahvit. Kahveista tuli mieleen, että amerikkalaiset ja erityisesti San Franciscon asukit rakastavat take away –kahvejaan yli kaiken. Joka paikassa on kahviloita ja järjestäen kaikki espressolaitteilla tehdyt kahvit ovat olleet todella herkullisia. Jotkut tosin turhan suuria, joten Heini tilaa nykyään pienen capuccinon, joka on Suomen mittakaavassa latte. Kahvi ei ole ihan Suomen hinnoissa, mutta Italian alle euron espressoon on toki matkaa.

Päivä oli lämmin ja Heini istuskeli pitkään uusissa V.S. bikineissä ulkona, kun Timo tutustui IF vakuutusyhtiön amerikkalaiseen lääkärikäyntiprosessiin ja yhteistyökumppaneihin. Tähän vierähtikin sitten pidempi hetki. Selvittelyn jälkeen Timo soitti ensin IF:n amerikkalaiseen Global Medical Management palvelupuhelimeen, joka oli onneksi 24h ja toimi näin sunnuntainakin. Ystävällisen ja pitkäpuheisen palvelun ja muutaman lisäselvityksen jälkeen oli aika soitella paikallisia friskolaisia klinikoita läpi. Tietysti ne lähellä sijaitsevat olivat kiinni tai muuten vain epäilyttäviä, joten Timo valitsi Golden Gate Urgent Care –klinikan soveltuvaksi paikaksi selvittämään jo viidettä päivää vaivaavan vatsakivun syyn.

Kaiken selvittelyn jälkeen aikaa oli kulunut jo sen verran paljon, että oli aika syödä lounasta. Ilma oli niin lämmin ja aurinkoinen, joten oli mukava nauttia se ulkona puutarhassa. Huomioimme jälleen, että läheinen tv-masto oli täysin sumuton, mikä indikoi myös lämmintä päivää talomme ulkopuolella.

Lounaan jälkeen lähdimme autolla liikkeelle, koska GG Urgent Care oli lähellä The siltaa, jota olimme lähdössä katsomaan. Matka tänne oli enemmän tai vähemmän yllätyksellinen. Ai miksi - no siksi, että tienoo oli lähes tyhjä autoista eikä opaskirjojen ”emme suosittele autoilua San Franciscossa” avautunut meille, kunnes tosiaan nousimme äkkijyrkästi kukkuloita ylös ja uudelleen alas. Timoa jännitti enemmän alaspäin meneminen – Heiniä ylöspäin. Heini näki jo sielunsa silmin, että auto ei jaksa vetää jyrkkiä mäkiä ylös ja alkaa valumaan kamalaa kyytiä taaksepäin. Lisäksi ihmettelimme stop-merkkejä ylöspäin mentäessä. Jotenkin ei tee mieli pysähtyä järkyttävän jyrkässä kulmassa stop-merkin kohdalle ja ottaa sellaista kepeää ylämäkilähtöä. Good luck vain täällä ajokorttiaan ajaville...No kuskille jälleen kiitos eli kaikki meni täysin mallikkaasti.

Klinikalla oli pari muutakin ja asiakaspalvelija suositteli puolentoista tunnin odotuksen sijaan käymään Twin Peaks:n (jep, luitte oikein) sisarklinikalla, jonne ajaisi vain vartissa ja odotuskin olisi vain vartin. Tässä vaiheessa Twin Peaks –tv-sarjan tunnusmusiikki alkoi soida korvissa (Redrum). No sinne siis ja uudelleen ne samat mäet ylös ja alas. Eli toinen klinikka oli hyvinkin lähellä meidän asuinaluettamme, joka tietysti hieman harmitti. No otimme tämän kaiken sight seeingin kannalta ja Heini räpsi paljon valokuvia kaupungin korkeimmilta tonteilta isoista linnamaisista taloista, jotka selvästikin olivat aina yhden perheen taloja. Upeita nämäkin ja todella hienot näkymät. Näimme jopa muutamia taloja, joissa oli nurmikkoa, mikä näissä kaupungeissa on hyvin harvinaista ja tarkoittaa aika lailla pätäkkää.

Twin Peaks oli nimensä mukaisesti myös kukkuloilla, mutta tämä alue oli jo selvästi suburbania, koska talot olivat periamerikkalaisia omakotitaloja rivissä postilaatikkoineen ja front yardeineen. Löysimme paikan nopeasti. Timo jäi jonottamaan, kun Heini kävi tyttöjen kanssa lelukaupassa viettämässä aikaa ja löysi muutaman hienon tuliaisen kotiin. Tytöt saivat ajanvietteeksi omat My little Ponyt. Kävimme myös hakemassa kahvia ja vähän toffeekarkkeja tytöille tietystä kahvilasta eilisen tapaan. Timo pääsi lääkärin puheille ja antamaan näytteitä sekä jopa röntgeniin, koska epäilyksenä oli ummetus. Huvittavinta tässä kahden tunnin odotuksessa oli se, että Timo joutui laittamaan sen elokuvista tutun sairaalamekon päälle, joka oli takaa kiinni muutamalla narulla. Timo sitten lepatti edes takaisin eri huoneita, kun Heini yritti pitää tytöt jollain tasolla aisoissa. Tytöt nauroivat katketakseen sille, että Isillä oli mekko päällä. Lopulta kaikki oli ok eikä mitään ihmeellistä löytynyt. Timo käveli ulos laksatiivi- ja särkylääkereseptin kera. Tähän kaikkeen touhuun nähden Suomen lääkärisysteemi on huimasti USA:ta edellä. Onneksi kaikki hoitui kätevästi vakuutuksen kautta eikä käynnistä tarvinnut maksaa. Hyvä etukäteistyö siis tuotti tulosta tässä suhteessa.

Piknikille tarkoitetut lasten eväät tuli syötyä autossa klinikkakeikan jälkeen. Vaikka kello oli jo yli viisi päätimme jatkaa alkuperäisellä suunnitelmalla ja mennä kurkkaamaan sitä kuuluisaa Golden Gate –siltaa.

Ajoimme tällä kertaa Presidion läpi Fort Point:lle, josta oli kaikkien opaskirjojen mukaan paras näkymä tälle art deco sillalle ja se samainen kulma, josta Hitscock kuvasi Vertigo –elokuvansa siltakohtauksen. Muutamien kiemuroiden jälkeen löysimme perille. Silta oli vielä upeampi kuin olimme odottaneet ja katselukulma tosiaan upea. Tuuli puhalsi rannassa kovaa, joten ei muuta kuin kledjut jälleen niskaan. San Francisco Bay:n virtaus on todella kova ja märät vaahtopäät vain paiskautuivat rantakiviin kävellessämme aivan sillan juureen ottamaan kuvia. Potrettien jälkeen pakkauduimme autoon ja pompimme vielä muutaman kerran kuvaamaan siltaa eri kuvakulmista huomaten pian, että ensimmäinen paikka oli ehdottomasti se paras.

Tapasimme myös Suomalaista syntyperää olevan motoristin joka tarttui heti kiinni kun ymmärsi jonkun sanan puheestamme. Herra Wertanen oli mukavan oloinen jamppa, mutta juttutuokio jäi harmiksemme lyhyeksi, kun shortseissa olevat tytöt ilmoittivat kohteliaasti, että olisi hyvä siirtyä auton suuntaan.

Kuvailu jatkui vielä sillan yli ajaessamme kohti sillan toisella puolella sijaitsevaa pientä Sausaliton kylää. Sausalitoon ajelu tarkoitti ylhäältä kukkuloilta ajoa alas pientä kiemuratietä, jota reunustivat pienet sievät talot. Näissä taloissa en haluaisi lasten kanssa asua, koska jokaisesta niistä oli äkkijyrkät pudotukset alaspäin, vaikka toki upeat näkymät Richardson Bay:n suuntaan. Täältä näkyi myös Bay Bridge eli San Franciscon toinen silta, joka on jäänyt täysin Golden Gaten varjoon.

Sausalitossa kävelimme hiljakseen kaunista satamaa pitkin ja ihastelimme laitureiden päälle rakennettuja pitkulaisia, söpöjä taloja. Emme löytäneet mieleistä ravintolaa auringon puolelta, joten tytöt napsivat jälleen hedelmiä pahimpaan nälkään. Ilma Sausalitossa oli todella nätti ja lämmin, joten olisimme mielellämme viihtyneet siellä pidempäänkin. Tytöillä oli puistossa hauskat uusien leluponien syöttöleikit. Jouduimme kuitenkin lähtemään pian talolle tekemään illallista ja ruokkimaan pieniä nälkäisiä linnunpoikiamme.

Heini ja Laura kävivät matkalla hakemassa ison tönikän vettä lähi-Walgreenistä, kun Timo ja Emma taas etsivät pidempään parkkipaikkaa. Castrossa oli taas täysi boogie-woogie päällä ja Laura oli varmasti tienoon ainoa lapsi, mutta kaikki kuitenkin käyttäytyivät hyvin ystävällisesti ja huomaavaisesti meitä kohtaan. Heini piti kuitenkin Lauraa tiukasti kädestä ja kulku oli suorinta tietä kohti taloa, vaikka ”se reveille” –kahvila kutsuikin kovasti luokseen sekä kahvilansa että nimensä puolesta.

Illalliseksi söimme kanarisottoa hyvällä ruokahalulla. Tyttöjä ei tarvinnut houkutella uneen kovin pitkään. Loppuilta sujui teetä siemaillen ja pöljiä videoita katsellen, joille naureskelimme silmät kyynelissä. Tsekkaa mm. how animals eat their food –video :)

La 5.7.2014 Pier 39, Fisherman’s Wharf, Nob Hill, Russian Hill ja Union Square shopping

Aikuiset olivat päässeet vasta puolenyön jälkeen nukkumaan, joten oli mukava jälleen nukkua myöhään ja fiilistellä rauhallisesta aamusta. Aamu omalla pihalla oli jälleen lämmin, mutta tuuli tuntui heti ulos astuttaessa todella paljon viileämmältä kuin eilen päivällä. Portaiden alla oli amerikkalaiseen tyyliin heitetty sanomalehti, joka oli sidottu kuminauhalla. Tytöt ihmettelivät, että miksei sitä ole viety postilaatikkoon.

Kävelimme jälleen Market Streetille, josta nappasimme F-ratikan. Ratikassa valitsimme perinteisesti takapenkin, joka parin pysäkin jälkeen osoittautui vääräksi valinnaksi, kun meidän viereen istahti hyvin sekava kaveri. Kaveri laahusti takapenkin toiseen reunaan. Ei aikakaan kun sekavia pölissyt kaveri kaivoi lasisen putkilon esiin ja takaosastolle alkoi levitä ikävän tuoksuinen savu. Tytöt valittelivat oudosta hajusta ja ihmettilivät miksi omituiseen setään päin ei saanut katsoa. Meidän onneksemme ratikka täyttyi kohtalaisen nopeasti ja Timon sekä piripään välille istahti toinen matkustaja. Loppumatka Pier 39 keskusteltiinkin tyttöjen kanssa erilaisista huumausaineista, miksi niitä käytetään jne jne...

Pier 39oli aivan tupaten täynnä turisteja, joten kiersimme sen nopeassa tahdissa. Laiturin päässä otimme valokuvia Alcatrazista ja ympäröivästä maisemasta. Tuuli oli sen verran viileä, että tytöt pukivat vielä jemmahousut jalkaan. Pier 39:ltä ostimme tytöille jättikokoiset jäätelöt, kun evääksi otetut minitomaatit ja rypäleet oli napsittu parempiin suihin.

Olimme varsin iloisia päästessämme ihmispaljoudesta ohi ja jatkamaan kohti Fisherman’s Wharf:ia. Harmiksemme myös tämä pääty oli täynnä krääsäkauppoja, perulaisia puhallinsoittajia ja eläviä patsaita. Sinänsä oli ihan hauskaa katsoa turistien hölmöilyä, mutta aitoa tunnelmaa on omilla kulmillamme moninkertaisesti enemmän.

Lounasta söimme hyvässä italialaisessa ravintolassa, jossa tytöt söivät jauhelihapastan puoliksi, Heini hyvän, mutta tulisen penne arrabiatan ja Timo kolmea kalaa vihanneksilla ja paistetuilla perunoilla. Lopulta kävi niin, että Timon annos oli kuningas, josta kaikki muut söivät leijonanosan. Tulinen pasta oli Heinille puolivälissä jo liikaa. Tytöt saivat omat omenamenupillimukit ja aikuiset joivat sangriamukilliset kesän kunniaksi. Tuulensuojassa oli ihanan lämmin istua ja kuoriuduimme kaikista villatakeistamme siksi aikaa.

Lounaan jälkeen olimme valmiita lähtemään cable car –ajelulle Hyde-Powell –asemalta, joka oli juuri kulman takana. Aivan kuin sadat muut turistit olisivat huomanneet saman maantieteellisen läheisyyden. Tästä syystä emme jaksaneet jäädä tunniksi jonottamaan omaa vuoroamme vaan lähdimme talsimaan Hyde-katua pystysuoraan ylös kieltäytyen kaikista taksimatkoista. Uskomattomat lapsemme käytännössä juoksivat koko matkan ylös, joka nostatti ihmetystä kanssalaahustajissa. Mäki on Friskon jyrkimpiä ja se tuntui todella pohkeissa. Puolivälissä otimme kuvia upeista maisemista ja ohi kilkuttavista junista.

Russian Hill:n kohdalla päätimme kävellä muutaman (?) blokin eli useamman mailin pystysuoraan ylös ja alas aina mutkitellen Nob Hillin kautta Union Square –aukiolta alkavalle shoppailualueelle. Matkaa kertyi valtavan pitkästi ja olimme uskomattoman ylpeitä tytöistä, jotka jaksoivat kävellä koko tämän matkan reippaasti meidän kanssamme. Loppumatkasta toki kannoimme heitä muutaman korttelin verran reppuselässä. Perillä palkitsimme itsemme kahville ja tytöt toffeekarkeilla sekä lepuutimme jalkojamme.

Ostoskadulle päästessämme nuoremmalle sukupolvelle tuli nälkä, joten ostimme tytöille matkalta kinkkuleivät ja vadelmia, joiden avulla saatiin hetkeksi lisää energiaa. Heini teki hyviä löytöjä Victoria’s Secret –alusvaatekaupasta. Tytöille löysimme myös hienot hupparit ja t-paidat, Heinille myös hupparin ja trikoot ja Timo löysi alennuksesta syystakin. Olimme kaikki varsin tyytyväisiä ostoksiin ja lähdimme kotimatkalle käytännössä kauppojen sulkemisaikaan. Ratikkamatka oli tällä kertaa lyhyempi ja tytöt jaksoivat vielä kävellä ratikkapysäkiltä vajaan kilometrin talolle. Tytöt saivat pikaillallisen, -suihkun, -ja kiidätyksen höyhensaarille superhalien kera. Aikuiset söivät illalliseksi italialaistyyppiset lämpivät lohileivät ja tällä kertaa lasilliset italialaista pinot noir –punaviiniä, joka lämmitti mukavasti.

Pe 4.7.2014 Eksymistä, laundromat, kauppakävely ja 4th of July

Aamulla nukuimme lähes puoli kymmeneen, mikä on näköjään Heinin maksimi tällä reissulla. Ei sitä oikein malta nukkua, kun on niin paljon nähtävää ympärillä.

Teimme hyvän aamiaisen ja nautiskelimme hitaasta aamusta. Tytöt katsoivat My little Ponya omassa makkarissaan, Timo fudista ja Heini istuskeli puutarhassa lukien matkaopaskirjaa. Ilma vaihtui puhaltavasta puolipilvisestä sumusta auringonpaisteeseen. Puolen päivän jälkeen olimme hieman elpyneet ja Heini oli ehtinyt purkaa tavarat ja pedata sängyt. Timon peukalon viiltohaava oli umpeutunut nätisti ja pelkkä laastari riitti loppupäiväksi.

Puoli yhden maissa Timo ja tytöt lähtivät läheiseen laundromat-itsepalvelupesulaan ja Heini juoksulenkille. Aurinko paistoi täpöllä ja lämpöä eli ehkä hieman alle kolmekymmentä. Heini juoksenteli pitkin jyrkkiä katuja alas ja ajatteli, ettei nyt parane eksyä. No niinhän siinä sitten kävi ja puolen tunnin juoksun jälkeen hän oli aivan eksyksissä. Intuitiivisesti hän vielä lähti juoksemaan väärään suuntaan ja löysi itsensä Alamo Square:ltä, joka on yksi Friskon kuuluisista historiallisista alueista. Heini otti kuvia kauniista vanhoista taloista sekä seitsemästä siskosta, jotka ovat yksi päänähtävyys. Siskot olivat ihan kauniita, mutta eivät Heinin mielestä vetäneet vertoja oman naapuruston kauniille taloille.

Parin avunpyynnön jälkeen Heini alkoi löytämään oikeille alueille. Kaikki auttoivat oikein mielellään ja tyypillinen vastaus Heinin kiitokseen oli, että thank You for asking ja Happy 4th eli hyvää itsenäisyyspäivää. Yllättäen taloja ei oltu koristeltu jenkkilipuin, kuten matkallamme tänne ja olimme varsin yllättyneitä vähäisestä juhlinnasta tässä vaiheessa. Suurinta huvia tuntui olevan kavereiden kutsuminen kotipihalle grillaamaan.

Puolentoista tunnin juoksun jälkeen Heini löysi pesulaan, jossa Timo ja tytöt odottelivat pyykkien valmistumista. Pesulan kliseisesti kiinalainen omistaja/asiakaspalvelija opasti Timoa kädestä pitäen miten homma toimii. Tytöt pelasivat kännyköillä ja Heini kävi hakemassa viereisestä talon omistajienkin suositteleman Phil’s coffee:sta täysin käsintehdyn ja uutetun kahvin. Boogie oli tosi hyvä ja omistajamiehet (pariskunta jälleen) olivat todella positiivisia vitsinheittäjiä. Heiniltä kysyttiin onko tämä ensimmäinen kerta :), johon tuli hauska selostus: okey, in that case we’ll walk you through ja tarkka kysely minkä tyyppisestä kahvista hän pitää. Lopputulos oli dark roasted, earthy, whole-milk –versio. Heini siemaili tovin kahvia ja olisi niin mielellään pitänyt siitä...But well, not my cup of coffee...

Pesun valmistuttua Heini ja tytöt lähtivät kämpille ja Timo kävi tilaamassa jättikokoisen Margarita-perhepitsan to-go. Pitsa oli käsittämättömän herkullista. Lounaan jälkeen Heini makoili bikineissä matkakirjan kera pihalla, tytöt leikkivät välillä sisällä ja välilä puutarhassa ja Timo selaili paikallisia shoppailumahdollisuuksia ja silmäili kaapeli-TV:n tarjontaa. Kaikki olivat jälleen oikein tyytyväisiä –lomafiilistä ja omaa tilaa parhaimmillaan.

Muutaman tunnin fiilistelyn jälkeen oli mukava lähteä raikastumaan kaupungille. Kävelimme pitkin naapurustoa suurempaan kauppaan eli Safeway:n, joka sijaitsi Heini juoksulenkin varrella. Kaupassa ostimme juuri oikean verran tavaraa, jotta tavarat mahtuivat selkäreppuihin ja yhteen kangaskassiin. Takaisin päin kävellessä lämpötila putosi ehkä kymmenen astetta ja alkoi tuulla todella kylmästi. Sumupilvet olivat nousseet. Talolle hipsimme nopsassa tahdissa ja viimeiset askelmat olivat jopa hieman hitaita, kun hiihdimme lähes pystysuoraan ylös. Onneksi pysäköidyt autot olivat suurimmaksi osaksi 90-asteen kulmassa katuun nähden eli ei tien suuntaisesti.

Talolla teimme tyttöjen lempiruokaa eli lohta ja perunamuusia sekä salaattia. Illallisen jälkeen puimme kaikki mahdolliset pitkähihaiset ja –lahkeiset vaatteet päälle tarkoituksenamme lähteä Pier 39:lle katsomaan itsenäisyyspäivän ilotulitusta. Pääsimme juuri viisi blokkia eteenpäin ratikkapysäkille, kun Timon yllätyksellinen vatsa pisti liinat kiinni eikä hän olisi kestänyt puolen tunnin matkaa. Palasimme siis takaisin talolle, mikä ei sekään ollut huono vaihtoehto. Tytöt saatiin nukkumaan jo kymmeneltä ja he ehtivät tunnin verran katsella ilotulituksia ikkunasta. Eihän se olisi voittanut tunnelmaa itse paikan päällä, mutta Emma oli jo aika kuitti palatessamme. Loppuillan seurasimme naapuruston bileiden etenemistä ja jatkoimme ilotuksen katselua ikkunoista.

To 3.7.2014 Santa Cruz Beach Boardwalk – San Francisco

Nukuimme kaikki puoli kymmeneen asti, mikä teki todella hyvää. Olemme päätyneet yhteistuumin siihen, että taloasuminen sopii hotelleja paremmin meille. Positiivista hotelleissa puolestaan on se, että koko ajan saa ajaa eteenpäin ja nähdä uusia juttuja.

Aamupala oli ihan ok, vaikka kaikki ruoat olivat enemmän tai vähemmän loppu siinä vaiheessa, kun pääsimme aamiaishuoneeseen. Esimerkiksi kun Heini pyysi lisää hedelmiä ja käänsi selkänsä muutama kiinalaisperhe kävi tyhjentämässä kulhon yhdessä hujauksessa. No saimme kuitenkin vatsamme täyteen ja uima-altaan äärellä oli raikas syödä. Positiivista oli myös se, että äänekkään ahne kiinalaisveljeskunta pysyi sisällä.

Yhdentoista maissa lähdimme kohti muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa Santa Cruzin kuuluisaa Beach Boardwalk –huvipuistoa. Kyseinen huvipuisto on yli sata vuotta vanha ja oli levittäytynyt nimensä mukaisesti rantaa pitkin. Kaikki laitteet ja herkkukojut olivat aitoa 20-luvun tyyliä ja tästä tulikin Heinin suosikkipuisto. Vuoristoradasta kuului se tuttu nakutus vaunujen kiivetessä ylöspäin ja vanhan puun narina, kun vaunut kääntyivä kulmissa. Bonuksena puistossa ei juuri ollut vielä ihmisiä, joten mihinkään laitteeseen ei tarvinnut jonottaa eikä puistoon ollut sisäänpääsymaksua. Ostimme 50 lipun setin, josta kustansimme juuri sopivat 5 kyytiä tytöille ja Heinille. Timo jätti kieputukset tänään väliin vieläkin vähän oireilevan vatsakivun takia. Onneksi hänen olonsa oli kohentunut jo huomattavasti edellisistä päivistä.

Kävimme mm. tukkijoessa, kummituslinnassa ja muutamassa hauskassa vanhan ajan karusellissa. Tukkijoki kulki korkealla vuoristoradan tyylisesti ja sieltä oli todella hienot näkymät rannalle, merelle ja vastapäisen kukkulan viktoriaanisiin taloihin. Boardwalkin yläpuolella heijaili iloisenvärisiä Mary Poppins –sateenvarjoja, joihin olisi myös päässyt kyytiin. Ympärillä tuoksui hattara ja taustamusiikkina oli 80-luvun pop-klassikkoja. Kunnon karnevaalitunnelmaa nostatti vielä lasten iloinen hihkunta ja naisten bikinipukeutuminen. Miehistä monet olivat ilman paitaa –onneksi ne hoikat ja hyvännäköiset.

Koska ranta oli todella kätevästi huvipuistosta kaksi askelmaa alaspäin, nappasimme vain lounaan mukaan ja upotimme varpaat santaan. Energialatauksen ja tyttöjen aalloissa pomppimisen jälkeen kävelimme hiljakseen Santa Cruz Pier –laituria pitkin ja nautimme päädyssä kahvit ja jäätelöt. Laiturin tukipylväissä mörähteli muutama mustanpuhuva merileijona.

Matalat biitsitalot reunustivat Santa Cruzin rantaa. Suurimmassa osassa taloja oli myös koko talon kiertävä 2. kerroksen terassi, joissa nuoriso makoili rantatuoleissa drinkit kädessään ja surffilaudat takanaan. Kaupungin viba oli hyvin laid-back ja voimme suositella lämpimästi siellä käymistä. Keskustaan emme tällä kertaa poikenneet ja olisi myös ollut hauskaa käydä pyöräilemässä rantaa pitkin niemen kärkeen, jossa pönötti upeita suuria viktoriaanisia huviloita torneineen ja ulokkeineen.

Viiden maissa lähdimme köröttelemään rantaa pitkin Friskon suuntaan. Yllätyksemme oli suuri, kun jokaisen mutkan takaa löytyi toinen toistaan upeampia merimaisemia. Juuri niitä mitä olimme Big Surin kansallispuistossa kaivanneet. Sää oli myös mitä parhain kuvien ottamiselle, josta syystä matka ei tuntunut edistyvän. San Franciscoon saapuminen kirvoitti jopa takapenkiltä oooh ja wau -ihailua. Talot olivat juuri niiiiin upeita ja värikkäitä townhouseja kuin Friskon matkailukuvissa ja tiet juuri niiiin jyrkkiä kuin kaikissa elokuvissa.

Päästyämme noin mailin lähelle talomme osoitetta huomasimme minor defectin kännykkänavigoinnissa: kaupungit! Friskon tiet ovat järkyttävän – toistan järkyttävän jyrkkiä, joten ei ole ihan mahtavinta huomata olevansa pystysuoran tien alapäässä, joka on dead end. Kaikki kunnia kuskille, koska kaikki tytöt peittivät silmänsä ja Heini toivoi sydämensä pohjasta jarrujen toimivan. Tätä tapahtui pari kertaa ja toisella kerralla Heinillä oli jo tunne ”huvipuisto gone wrong –tilanteesta”.

Muutaman kiemuran jälkeen löysimme oman mielettömän hienon talomme, joka oli valkoinen, todella hienosti entisöity viktoriaaninen talo – yksi niistä Friskon tuhansista :) Talossa oli kaksi asuntoa ja tokihan Heini kokeili juuri sitä väärää saaden alakerran naapurin hieman yllättyneen ovenavauksen. Anteeksipyynnön jälkeen kaikki oli ihan fine :)

Timo parkkeerasi auton hakien talosta ensin residence parking permitin. Auto parkkeerattiin Friscon tapaan 90 asteen kulmaan alamäkeen nähden ja ovea joutui avaamaan oikein kiukulla. Nousimme upeat portaat toiseen kerrokseen ja emme voineet muuta kuin haukkoa henkeä kuinka mie-let-tö-män upea talomme olikaan. Tummanruskeat seinät, valkoiset paneloinnit, korkeat takat, kattomansetit, valtavat nahkatuolit, lattiasta kattoon olevat ikkunat, näkymän Friscon yli ja oma piha ilta-aurinkoon olivat enemmän kuin uskalsimme ikinä toivoa. Sateenkaariavainperästä, jokaisen huoneen high class Bose-systeemeistä ja meikkien/kauneudenhoitotilan puuttumisesta päätellen taloamme asustaa miespariskunta. Timon mielestä sisustus oli muuten tosi hieno paitsi joka puolella viljellyt feikki-bling-bling-koristeet.

Tytöt juoksivaat huoneita läpi ja huusivat ooh ja wau, tää on makee, ei voi olla totta, täällä on parveke ja täällä on piha ja täälläkin on jonkun patsaan pää (buddha) ja täällä on portaat toiselle pihalle!

Timo ”the toipilas” ja tytöt jäivät iltapuuhiin, kun Heini lähti kauppaan ostamaan ilta- ja aamupalatarvikkeita. Omistajien hyvän kansion perusteella oli helppo löytää 7eleveniin. Täältä ei iltaruokia löytynyt, joten Heini jatkoi katua pitkin Walgreens-minimarkettiin. Matkalla markettiin Heini oli aivan ihastunut naapurustoon. Pieniä hippikahviloita, baareja, ravintoloita, kauppoja ja paljon New Yorkin sulatusuunin tyyppisiä kaikenvärisiä ja –näköisiä ihmisiä, joista kaikki olivat miljoona kertaa koleampia ja kauniimpia kuin missään aikaisemmassa paikassa.

Kauppakäynti oli toimiva, vaikka marketti ei kovin kummoinen ollutkaan. Paluumatkalla erään kahvilan kaunis tyttö huikkasi ”I love your outfit” ja toinen kääntyi katsomaan perään. Ja siis kyllä, omistajien tapaan alueemme on kymmenien pride-lippujen perusteella varmasti yksi niitä gay-ystävällisimpiä :)

Tuttu ja turvallinen tonnikalapasta kalifornialaisen pinot noirin kera oli ässäveto. Timo tosin päätti ottaa koko perheen harmit hoidettavakseen, koska hän sai vielä tonnikalapurkista syvän ja leveän viillon vasempaan peukaloon, jota Heini sitten paikkaili painesiteellä. Ensimmäistä kertaa näiden 20 vuoden matkustamisen aikana tuli sellaisellekin käyttöä. Onneksi olimme varautuneet tähänkin.

Illallisen ja tyttöjen nukkumaanmenon jälkeen joimme teetä ja ihmettelimme tätäkin uutta kokemusta. San Francisco nousi todella nopeasti #1 kaupungiksi, jonne aloitamme jo nyt uuden pidemmän matkan suunnittelun. Onneksi lomaa on vielä piiiiitkästi jäljellä. Täältä ei haluaisi koskaan lähteä!

2.7.2014 Point Pinos Lighthouse - Monterey Bay Aquarium – Santa Cruz

Timon flunssa meni parissa päivässä ohi, mutta kostautui todella ikävällä vatsakivulla. Tästä syystä Timo yritti nukkua ja lepäillä mahdollisimman pitkään ja Heini kävi hakemassa respasta aamiaisen huoneeseen. Tytöt olivat heränneet jo hieman aikaisemmin ja siirtyneet  vessan lattialle piirtelemään. Huoh, no ehkä tämä siedätyshoito pelastaa lapset vatsapöpöiltä.

Toinen seniileistä tädeistä oli ilmiselvästi vielä kauneusunilla, kun toinen jaksoi vitsailla ruokamäärästä, jota Heini lappoi tarjottimille. Heini yritti turhaan selittää, että otan yhden leivän, kananmunan, muffinssin, hedelmän ja appelsiinimehun kaikille neljälle, mutta ilman ymmärrystä. Täti vain jaksoi jatkaa siitä, että aionko syöttää armeijan tällä ruokamäärällä. Muffinssit taisivat olla tätien leipomia, joten heitimme ne kaikessa hiljaisuudessa yleiseen roskikseen. Patongin palaset olivat valmiiksi paahdettu ja voideltu. Aikuisten mielestä ne olivat ihan ok, mutta tytöille ne eivät maistuneet. Kahvi oli sellaista huoltoaseman useamman tunnin polteltua lientä. Onneksi olimme varanneet mansikoita, jotta lapset söivät edes jotain. Tämä oli ensimmäinen heikko esitys aamupalasta tällä reissulla. Hymyilimme kuitenkin leveästi tädeille lähtiessämme ja mietimme mielessämme, että El Dorado Inn ei ole meidän suosituslistalla kenellekään J

Heini oli lukenut illalla matkakirjasta, että Monterey oli working class –aluetta, mikä oli luonnollinen selitys eiliselle pukeutumistyylille. Saimme myös kuulla, että tämä aika on Montereyssa yleensä viileää ja sumuista. Meitä ilma ei haitannut, koska tämän päivän päänähtävyys tulisi olemaan Monterey Bay Aquarium. Sitä ennen kävimme kuitenkin räpsäisemässä kuvan vaatimattomasta, mutta varsin herttaisesta pikku majakasta, Point Pinos Lighthousesta, joka sijaistsi aivan Monterey Peninsulan kärjessä. Kyseinen majakka on länsirannakon kauiten yhtäjaksoisesti toiminut majakka ja oli peräisin vuodelta 1855.

Matkalla paikalliseen Sea Lifeen ihailimme 1800-1900 –luvun taitteen kauniita viktoriaanisia taloja. Otimme myös kuvia rantakadulta ja Lover’s Point niemekkeestä. Tyylisuuntia oli kaikkea mahdollista, mutta käytännössä kaikki talot olivat puutaloja.

Monterey Bay Aquarium oli tehty vanhaan sardiinitehtaaseen, mikä oli todella hieno ympäristö. Joka paikasta näkee, että sardiiniteollisuus on ollut koko kaupungin lifeline 1900-luvun alkupuolella. Aquarium oli jaettu neljään osaan, joista osa oli ulkoilmatankkeja. Lapsille oli aivan omat koulutukselliset leikkialueet joka siivessä, mikä ilahdutti tyttöjä kovasti. Hauskinta taisi olla loiskutella vettä, ihailla kaloja ryömintäkoloissa ja kieputella erilaisia veivejä, joista kuului valainten, delfiinien ja hylkeiden ääntelyä. Aikuisten mielestä kiinnostavinta oli nähdä mustekaloja ja erilaisia valtavankokoisia tai miniminipieniä meduusoja. Rauskut ja mureenat olivat myös erityisen hienoja.

Kolmannen siiven kohdalla tytöt alkoivat väsymään kovasti ja joka puolelta alkoi kuulumaan koko ajan kovenevia ”mulla on nälkä” –huhuiluja. Samalla tyttöjen jalat eivät enää oikein suostuneet liikkumaan mihinkään, mikä onkin todella kätevää, kun paikan ainoaan kahvilaan oli järkyttävä jono ja päätimme lähteä etsimään lounasta ulkopuolelta. Huijasimme tytöt pikakierrokselle viimeiseen  siipeen, jonka juoksimme pikakelauksella läpi. Ihan ok paikka, vaikkei kompensoinut koko perheen 130 dollarin sisäänpääsymaksua. Suosittelisimme tästä syystä San Fransicon Aquariumia.

Lounaan söimme Cannery Row:n turistirysäkadulla. Heini söi todella hyvän kana-ceasarsalaatin –muiden ruoka oli enemmän tai vähemmän fried. Hintaan nähden lounaalla oli kaikkinensa oikein hyvä hinta-laatusuhde. Lounaan jälkeen nappasimme kahvit Starbucksista. Cafe Mocha on täällä ilmeisesti varsin suosittu juoma, koska jokaisessa Starbucksissa tästä on ainakin viisi eri variaatiota. Terveisiä vain Ninalle ja Juhalle ;)

Matka Santa Cruziin kesti vain kolmisen varttia, mikä sujui takapenkillä näppärästi keskeneräistä leffaa jatkaen ja nameja natustellen. Etupenkillä iloittiin pilvettömästä taivaasta ja kymmenen lämpöasteen noususta. Aivan käsittämättömiä nämä mikroilmastojen muutokset.

Motellimme oli jälleen hieman epäilyttävän näköisellä alueella, mutta lähemmin tarkasteltuna siinä ei ollutkaan mitään vikaa. Vastapäätä kadulla oli Mariellen Ice Cream Bar ja Psyche ennustajan vihreä talo. Meidän puolellamme oli hammaslääkäri ja pesula. Hotellin intialaisen respan punainen otsamerkki herätti kovasti ihmetystä tytöissä, mutta siitä ei virinnyt yllättäen sen ihmeempiä keskusteluja herran kanssa. Meitä luultiin tällä kertaa sveitsiläisiksi.

Huoneemme oli siisti ja tyttöjen mieleen oli erityisesti pihalla oleva uima-allas. Timon olo oli edelleen kurja, joten hän jatkoi parin tunnin unilla eikä suostunut lähtemään lääkäriin Heinin vaatimuksesta huolimatta. Vatsakipu oli vaihtumassa kovaan päänsärkyyn, joka jatkui koko illan. Tytöt pulikoivat viileässä vedessä aivan onnessaan ja Heini nautti auringosta hatun ja aurinkolasien alta seuraten tyttöjen touhuja. Tuhosimme samalla myös useamman rasian mansikoita ja muutaman banaanin välipalaksi.

Tänään emme päässeet kruisailemaan Santa Cruzin katuja, joten  Heini kävi hakemassa paikallisesta Dinerista illallisen. Diner oli niin jenkkileffoista tuttu kuin vain olla voi. Punaiset nahkaistuimet loosseissa, pitkät baaritiskipöydät ketsuppeineen ja sinappeineen, tuhdit tarjoilijat esiliinoissaan ja kaikkea ruokaa maan ja taivaan väliltä. Pannukakut, burgerit, pihvit, vegaaniruoka ja kiinalainen keittiö olivat päässeet samalle listalle. Lyhyen odottelun jälkeen odotus palkittiin ja Heini palasi takaisin valtavien take-away –annosten kera. Mielenkiintoinen kokemus – kuin leffaan olisi kävellyt.