Cannes – Nice – Espoo

Kello herätti meidät jo seitsemän aikaan, mikä tuntui aivan liian aikaiselta siihen nähden, että kävimme nukkumaan vasta puolen yön jälkeen. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila näytti olevan +31 astetta. Emme millään olisi raaskineet a) nousta sängystä tai b) lähteä kotimatkalle. Tuntui kuin loma olisi todellakin jäänyt kesken, koska emme siirtyneet aiemmista vuosista totutusti uudelle talolle jatkamaan sen alueen nähtävyyksien haravoimista. No ensi kesän reissu on jo suunnitteltu ja kovasti tekisi mieli pyrähtää aurinkoon myös syksyn pimeimpänä aikana.

Aamu sujui mallikkaasti, koska olimme pakanneet ja tiskanneet jo edellisenä iltana. Huoneilma oli juuri sopiva, koska olimme jättäneet vain toisen huoneen ilmastoinnin päälle. Söimme aamupalaksi patonkia, parmesaania, tomaattia, kananmunia, mansikkajugurttia ja mansikoita appelsiinimehun ja kahvin kera. Ei huono aamupala siihen nähden, että olimme minimoineet jääkaapin sisällön reissun loppumista ajatellen. Tyttöjä kesti herätellä suhteellisen pitkään ja oma projektinsa oli saada kaikki pehmolelut, rannalta kerätyt kivet ja simpukat sekä piirustusvälineet tyttöjen hyväksymiin matkalaukkuihin. Yön pimeydessä olivat myös ”kämppärin” eli McDonalds’n muovihärpäkkeet kadonneet roskisten syövereihin eikä niitä onneksi kaipailtu aamulla.

Heini yritti käydä maksamassa parkin ja city taxin alakerran respassa, mutta viereisestä siivouskomerosta kurkistanut herra kertoi respan aukeavan vasta kello 9 eli puolen tunnin päästä. Emme jääneet tätä odottelemaan vaan jätimme avaimet respaan. Muistanevat meitä sitten 10 euron loppulaskulla tai eivät – huone (2, 3)oli kuitenkin maksettu jo etukäteen.

Heinin saapuessa respan 0-kerroksesta parkkikerrokseen etàge 2 (logiikka?), Timo ja lapset odottelivat jo parkkihallissa valmiina seuraavaan koitokseen eli parkkihallin syövereistä ulos pääsemiseen. Tämä ei ollutkaan niin helposti tehty, vaikka emme toki sitä olleet uumoilleetkaan. Ohjeiden mukaan hallin ovi aukesi painamalla ”on the black knob”. Näin teimmekin huomataksemme heti rampin puolivälissä automme köhähtelevän ja sitten sammuvan. Samalla hallin ovi alkoi jälleen laskeutumaan. Ei muuta kuin milli kerrallaan peruutusta alas. Mikäli olisimme katolilaisia, tässä kohden olisi raikunut avemariat ja ristin merkkejä olisi tehty suureleisesti. Kuskin mielialaa ei suoranaisesti nostaneet takapenkin avuliaat kommentit: ”Isi, älä vaan aja seinään!” Ei muuta kuin uudelleen rohkeasti nappia painamaan ja hieman suuremmalla kaasulla ylöspäin. Liekö syy autossa, rampin itsemurhamaisessa kaltevuudessa vai lattian omituisissa rannuissa, jäimme samaan kohtaan jumiin. Paska pökötti vain pysähtyä nöksähti keskelle ramppia. Tällä kertaa Timo ei valuttanut autoa alas vaan liutti kytkintä ja kässärin avustuksella ulvautti koslan täydellä kaasulla kohti taivaita. Tässä kohden hallin ovi alkoi tietysti laskeutumaan todella nopealla tahdilla alaspäin meidän ollessa juuri pian sen alla. Olo oli aivan kuin Linnanmäen Vekkulassa suoraan sanottuna v-mäisellä twistillä. Rampin yläpäässä pyykkejään lajitteleva paikallisrouva oli huomannut ahdinkomme, huusi käsiä heiluttaen oo-la-laa ja syöksähti ylänapin päälle juuri kreivin aikaan. Emme jääneet kuin jääneetkään ramppioven alle. Kiitimme rouvaa vuolaasti. Kytkimen polttamisen jälkeen autossa haisi todella karmealle – ja pitkään. Takapenkkiläiset pitivät neitimäisesti nenistään kiinni ja tuulettivat vapaalla kädellä ees sun taas. Etupenkillä vallitsi kuitenkin varsin helpottunut tunnelma. Auto toimi kytkimen "kevyestä" polttamisesta huolimatta ja pääsimme matkaan. Heini toivoo, että hotelli ei todellakaan lähetä parkkimaksua jälkikäteen. Tuntuu kuin tästä koettelemuksesta olisi pitänyt saada vähintäänkin hinnanalennusta ja ilmaiset konjakit.

Seuraavaksi pyörimme navigaattorikarusellissa ja sitä myöden Cannesin aamuruuhkassa ennen pääsemistä motarille. Teimme myös pari tankkausyritystä kylmäasemilla ennen kuin meidän kortit/rahat kelpasivat. Ajomatkalla mieleen jäi motarin reunalla vahtiva poliisipartio, jonka miespuoliset poliisit eivät suinkaan katsoneet tielle vaan rivissä päinvastaisessa suunnassa tankkaavaa beibeä. Timo lohkaisi että ”apparently nice canns”. Samalla myös ohitimme tienviitat Nice – Cannes..Toinen huvittava tilanne oli kaupungin viiden puutarhatyöntekijöiden ruohonleikkuuoperaatio tien varrella. Yksi ajoi pick-up:ia, toinen leikkasi ruohoa, kolmas puhalsi kuivuneet ruohonpätkät yhteen kasaan, josta neljäs lakaisi ne lavalle. Ja entä se viides? No hän oli tietysti tupakalla.

Lentokentällä auton palautus meni sujuvasti, vaikkakin jo päätimme, että autovuokraamo Citer jää ilman meidän eurojamme vastaisuudessa. Auton laatu (valmiiksi kolaroitu versio), omavastuun suuruus (muilla vuokraamoilla huomattavasti pienempi samalla hinnalla) ja hidas palvelu niittasivat päätöksemme.

Lentokentällä Heini vielä kirjoitti postikortit jumittavalla kynällä ja kävi ostamassa postimerkit ennen muutaman kortin sujauttamista postilaatikkoon. Tällä kertaa kortteja lähti vain 4 normaalin 10:n sijaan juurikin tästä kynän asettumisesta poikkiteloin ja ehkä osittain myös yleisestä saamattomuudesta...

Kentällä matkalaukkutagejä sylkevä automaattikone ei toiminut, joten jouduimme jonottamaan check-in –tiskille huomataksemme, että matkalaukkumme 3kg:n ylipaino ei ollut suvaittavaa. Siirsimme siis 3 kg vaatteita tyhjään ruumaan menevään olkakassiin, jotta saimme virkailijan tyytyväiseksi. Emme ymmärtäneet tämän proseduurin älykkyyttä.

Lentokentällä joimme ylihinnoitellut automaattikahvit tyttöjen leikkiessä leikkialueella. Lento kului sujuvasti eri teknisten laitteiden avulla. Timo pelasi kuulokkeet päässä iPadilla, tytöt kännyköilä ja Heini täydensi matkablogin pc:llä. Kiitos lukijoille ja loppuun hieman statistiikkaa:

Ajetut kilometrit: 1 995
Aurinkoisia päiviä: 12/13
Uintipäiviä: 11/13
Keskilämpötila: +28c
Blogisivuja: 16

Valokuvia: 1029

c'est fini

Cannes

Ensimmäisen kerran heräsimme tasan kello kahdeksan, kun alla olevan rakennustyömaan herrat aloittivat poraamaan rätätätätätätä. Ei kiva. Timo linnoitautui tyynyn alle ja Heini etsi korvatulpat, jonka jälkeen uni maistui jälleen makoisasti. Tytöt eivät onneksi heränneet taukoamattomaan tulitukseen. Täksi päiväksi oli luvattu ukkoskuuroja kello yhdeksi, joten suorituduimme jopa jo kello 11 ulos auringonpaisteeseen rantakassit pakattuina ja naamat aurinkorasvasta kiiltävinä. Matkalta kävimme vielä nappaamassa matkaevääksi vettä ja mansikoita viereisestä Super-U:sta. Kyseisessä marketissa eräs hienostuneessa puvussa oleva harmaantunut monsieur kävi kahdesti kertomassa erittäin kohteliain sanakääntein kuinka kaunis Heinin hattu oli ja kuinka harvinaista nykypäivänä on, että vastaavia hattuja näkee edes Cannesissa. Toisella kerralla hän halusi vielä kertoa kuinka hattu täydentää Teidän armoisaa kauneuttanne. Luonnollisesti kaikki ranskaksi. Aivan mahtavaa saada tälläisiä kohteliaisuuksia, jotka tulevat täydestä sydämestä ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia.

Cannesin ranta on pitkä ja päädyimme valitsemaan yleisen rannan kaikkien yksityisrantojen välistä, mikä osoittautui erittäin hyväksi vaihtoehdoksi, koska pääsimme aivan veden tuntumaan. Tästä olisi helppo seurata lasten vesitouhuja. Ennen rannalle siirtymistä Heini kävi nappaamassa läheisestä rantakahvilasta kahvit ja croissantit. Paikan omisti erittäin tiukka grand old lady, joka sormia napsauttamalla ojenteli nuorta tarjoilijatyttöä. Seurasimme samalla myös vanhojen herrojen petanque-peliä puiden siimeksessä. Rannalla aikuiset natustelivat herkkuja samalla, kun lapset kirmasivat jo pitkältä vaatteita vähentäen mereen. Merivesi oli lähellä 30 astetta ja oli huvittavaa katsoa, kun meressä oli melkein enemmän porukkaa kuin rannalla.

Uimisen välissä naureskelimme mitä ihmeellisimmille pariskunnille ja uima-asuvalinnoille. Ehkä kaikkein kornein oli suurimahainen venäläismies leopardikuvioiduissa tangoissa ja hänen kymmeniä vuosia nuorempi, vaikkakaan ei kovin hehkeä, tyttöystävä string-mallisissa pinkeissä lappubikineissä. Oma lukunsa oli myös naiset, joiden olisi todella soinut pitävän bikinien yläosan päällä. Kaksi tälläistä oli linnoitautunut meidän vasemmalle puolelle. Oikealla puolella taas oli erittäin kaunis italialainen tyttöviisikko, joten ei liene kovin vaikeaa arvata mihin suuntaan meidän pyyhkeet oli aseteltu. Tytöt (meidän) ja Timo kävivät myös läheisellä luodolla, jonne oli hauska kivistä tehty polku.

Muutaman tunnin uimisen jälkeen kävimme hotellimme suositteleman kävelykadun lounasravintolassa syömässä. Paikan ruoka oli todella hyvää ja Cannes-lisä oli minimaalinen. Timo valitsi päivän annoksen eli ranskalaiset ja club sandwitchin, kun taas tytöille tuli jauhelihaspagettia ja Heinille pasta napolitaine. Jäätelöiden ja kahvien jälkeen olimme valmiit palaamaan pieneksi hetkeksi vielä rannan toiseen päähän pulikoimaan. Tällä kertaa kävelimme sataman läpi ja ihastelimme toinen toistaan valtavampia jahteja. Viiden maissa lähdimme takaisin kämpille kaupan kautta illallistarvikkeet kainalossa. Luvattua ukkoskuuroa ei koskaan tullut, mutta taivas verhoutui pian kepeään usvapilveen. Hotellilla kävimme vain pikasuihkussa ja annoimme tytöille välipalan, koska huomasimme kellon olevan jo yli kuusi. Täällä kaupat menevät yleisesti ottaen seiskan aikaan kiinni, joten suunniteltu ostossessio typistyi aiottua lyhyemmäksi. Tunnissa ehdimme kuitenkin mm. täydentämään kahvikuppikokoelmaamme. Ostimme myös viimeiset tuliaiset, tytöille askarteluvihot ja Timolle aimo kasan vaatekaapin täydennystä. Tyytyväisinä palasimme hotellille kahdeksan maissa illallisen tekoon ranskalaisen musiikin saattelemana. Loppuilta kului vielä pakaten ja hyvästä reissusta jutustellen.

Montpellier – Cannes

Täksi aamuksi laitoimme poikkeuksellisesti kellon soimaan, jonka ääneen säikähdimme yhdeksältä. Jostain syystä aikuiset alkoivat saman tien pakkailemaan ja siivoilemaan asuntoa. Viikkailimme myös käytetyt petivaatteet, pesimme vessan ja tietysti myös keittiön jääkaappia myöden. Heini lakaisi vielä lopuksi pahimmat muruset lattialta. Tämän jälkeen siirryimme syömään aamiaista ja aamu-uinnille. Päivä oli jälleen lämmin ja uinti kesti tästä syystä pidempään. Vaikka toki tähän oli toinenkin syy: nimittäin Laura oppi uimaan!!! Loman valtavan harjoitusmäärän jälkeen saldona on sekä uinti- että sukellustaito. Tästä uudesta ihmeestä piti päästä heti raportoimaan isovanhemmille. Kukaan ei ollut kovin innostunut pakkautumisesta säälittävään peltikotteroon seuraavaksi 400 kilometriksi, joten jatkoimme uimista vielä vajaan tunnin verran.

Yhdentoista aikaan huomasimme, että Ingrid ja Grandma olivat lähdössä viemään tytär Oliviaa takaisin tyttökouluun ja, että he palaisivat vasta kello yhden aikaan. Tällöin olisimme jo ehtineet lähteä. Veimme siis Ingridille kiitokseksi minisetin Occitanen vartalotuotteita ja tyttöjen valitsemat puusydämet pienestä sisustuspuodista. Emäntämme oli ehdottomasti sydämellisin koskaan tapaamamme hostess matkoillamme. Hän leikki myös useamman kerran pitkään tyttöjen kanssa viikon aikana ja tarjoili heille peltipurkista herkkuja. Huomasi selvästi, että Ingrid todella kaipasi aikaa, jolloin hänen omat tyttönsä olivat samassa iässä. Tästä on muutamaan kertaan puhuikin aina, kun löysi omien lastensa pelejä ja uimaleluja tyttöjen iloksi. Mikäli siis suunnittelet käymistä Carcassonessa, voimme lämpimästi suositella tätä paikkaa nimeltään Le Ramonètage emäntänä Ingrid Hacking. 8 päivän hinta oli kohtuullisesti vain 900€ ja hän vuokraa off-seasonilla myös vuorokausittain.

Puolen päivän jälkeen olimme vihdoin valmiita lähtemään. Montpellierissä eli tunnin ajomatkan päässä ajattelimme pitää pikaisen lounastauon, mutta sepä oli helpommin sanottu kuin tehty. Parkkipaikan etsiminen kesti todella kauan yhdensuuntaisten ja muutenkin keskiaikaisen erityisen sokkeloisen kaupunkisuunnittelun takia, vaikka kaupunki oli sunnuntain takia hyvin hiljainen eikä liikennettä ollut nimeksikään. Löysimme parkin pienen puiston vierestä. Ilma oli todella kuuma ja Place de la Comédie –aukiolle oli täältä kilometrin matka. Tytöt olivat jo kuumuudesta väsyneitä, joten päätimme jäädä läheiseen ulkoilmaravintolaan lounaalle. Puiden varjossakin hiki virtasi selkää pitkin ja Heinikin joutui myöntämään, että 35 astetta ja täysin seisova ilma on aika tukahduttava. Onneksi meille sattui todella hauska surffijätkä tarjoilijaksi ja hän toi englanniksi vitsaillen meille nopeasti jääkylmät juomat. Myös ruoat tulivat nopeasti. Heini valitsi korianterilla ja limellä maustetun karibialaishenkisen kana-riisiannoksen ja Timo liha-annoksen miniperunoilla. Tytöt söivät meidän annoksista. Jälkiruoan kahvit ja jäätelöt tuntuivat taivaallisilta tässä kuumuudessa.

Lounaan jälkeen tytöt tanssivat pitkin viehättävää keskiaikaista vanhaa kaupunkia kohti Place de la Comédie -aukiota, jossa oli kaunis oopperatalo, beigejä rakennuksia 1600-1700-luvuilta ja suihkulähteitä. Paikka oli mitä ilmeisimmin muutenkin kaupungin aktiivinen keskusta, koska lähes kaikki montpellieriläiset tuntuivat olevan juuri täällä. Tytöt kävivät karuselliajelulla, jonka jälkeen kävelimme hieman harhaantuneina takaisin kohti autoa katsastaen Pyhän Pietarin kirkon 1400-luvulta sekä autolta käsin Peyreun Arch de Triomphen ja sitä ympäröivät todella upeat 1600-luvun rakennukset. Matkakertomus näiden osalta jäi hieman laihaksi, koska matkakirjamme jäi kälyiseen Hotelli Novotel Toulouseen (respa ei antanutkaan sitä Timolle check-outissa eikä Heini viitsinyt aamuviideltä laittaa viestiä, että kirja oli unohtunut hänen kassiinsa ja odottaisi respassa).

Sightseeingin jälkeen pakkauduimme autoon, jossa tytöt päättivät istua pelkissä pikkuhousuissa kuumuuden takia. Matka kaupungista ulos oli yhtä haastava kuin sinnekin päin ja kiertelimme armaan navigaattorin ansiosta useita kertoja samoja reittejä ennen ulospääsyä. Timon luottamus navigaattoria kohtaan oli jo pakkasen puolella...Kello oli jo lähes viisi päästessämme takaisin tien päälle. Tytöt katsoivat leffoja takapenkillä ja Heini katseli maisemia eikä nukahtanut kertaakaan. Marseillen kohdalla jumitimme bouchoniin, mikä ei ollut omiaan nostamaan kuskimme masokistista mielialaa. Heini puolestaan väänsi ikkunan auki ja otti aurinkoa viiden kilometrin pituisen kävelyvauhdilla taitetun matkan. Tästä jopa eräs ranskalainen kuski kommentoikin iloisesti viereisestä autosta, että onneksi joku osaa nauttia ruuhkasta ja käyttää sen hyväkseen ottamalla aurinkoa. Lisäksi useamman lauseen jotain käsittämätöntä, johon Heini vastasi hymyillen d’accord :) Onneksi ruuhka loppui pian. Matkalla näimme vielä metsäpalon ja vastaantulevien kaistalla palomiehet sammuttelemassa kolarissa palamaan alkanutta autoa.

Cannesia lähestyttäessä ilma pilvistyi, mikä ei todellakaan ollut tarkoituksenmukaista. Toisaalta kello oli jo lähempänä ilta-kahdeksaa päästessämme perille, joten tytöille luvattu iltauinti tulisi jäämään joka tapauksessa väliin. Illan päätteeksi oli vielä vuorossa Amazing Race. Todella selkeät (?) ohjeet löytää hotelliimme (ilman respaa) kuuluivat seuraavasti:

When you drive to the center, on the boulevard X, you will see on your RIGHT, THE X RESTAURANT , turn at the X RESTAURANT , X STREET; Then TAKE THE SECOND LEFT, drive straight and then RIGHT AND LEFT. We are located, few meters on your left, IF your car IS A TALL ONE you have to park on our outdoor parking, right in front of the Residence. I you park inside, you have to drive VERY SLOWLY, following the left side, to not damage your car with the floor. Please have a look before to drive down. The code access is XXXX and you are on the +X floor of the RESIDENCE. To exit of the garage you should use the top black knob on the wall just before the corridor. On the ground floor, on the right wall facing the door of the reception you will find 4 black boxes: Choose number X, Open the small black window and dial XXXX and open the box with the black knob. Then you will find your room key with room number and floor. Please could you contact the front desk for check in the next morning?

Ihme ja kumma löysimme hotelliimme ja saimme auton ehjänä mitä uskomattomimpaan parkkihalliin, missä koskaan olemme olleet. Halliin ajettiin ramppia, joka oli a) mutkainen ja b) lähes pystysuoraan alas. Eipä olisi tullut mieleenkään ajaa sitä yhtään kovempaa kuin millimetri kerrallan. Oma proseduurinsa oli myös löytää avaimet ja itse hotellihuone. Onneksi apartementos-residence oli varsin tyylikäs ja varmaankin 60 neliön kokoinen. Illallisen jälkeen tytöt järjestelivät simpukkakokoelmiaan ja pomppivat kahdella parisängyllä vuorotellen. Ilmastointi oli varsin mieluinen yllätys. Timo yritti vielä katsoa formuloita Katsomosta, mutta ilman tulosta.

Collioure – Narbonne

Aamu valkeni aurinkoisena ja ilma väreili jo yhdeksän aikaan kuumuudesta. Aamiaisen kannoimme tarjoittimella tuttuun tapaan uima-allasterassille. Aamu-uinnin (Heini) ja vesipelleilyjen (Timo ja tytöt) jälkeen pakkauduimme autoon kohti Collioure-nimistä kaupunkia. Se sijaitsi Perpignanistakin eteenpäin aivan Espanjan rajalla. Tie kaupunkiin kulki moottoritien jälkeen kukkuloilla, joita viinipellot halkoivat silmänkantamattomiin. Muutaman kukkulan jälkeen alkoi turkoosin ja sinisen eri sävyjä oleva meri pilkahtelemaan. Ei ihme, että Matisse, Derain, Picasso ja Braque ovat asuneet täällä ja ammentaneet insipiraatiota tauluihinsa näistä väreistä ja maisemista.

Pieni 3 000 asukkaan kaupunki vilisi sekä paikallisia että turisteja, josta syystä meillä kesti huomattavasti aikaa ennen kuin löysimme kaupungin yläosasta vapaan parkkipaikan. Pikaisten pusikossa pyrähtämisten jälkeen kuvailimme vanhaa sotilaslinnoitusta ja ihmettelimme kuinka paikka edelleenkin oli militairen rullaamien piikkilanka-aitojen takana. Kukkulalta oli aika matka kantaa uimakamppeita alas, joten lähdimme kokeilemaan uudelleen parkkionnea. Tällä kertaa yritys vei toiselle puolelle kaupungin kukkulaa, josta kuitenkin avautui todella kaunis näkymä kaupunkiin. Valokuvaamisen jälkeen päätimme tehdä niin, että Heini ja tytöt jäivät romppeiden kanssa kaupungin keskustassa olevaan leikkipuistoon odottamaan, kun Timo vei auton hieman kauemmaksi. Valokuvaus- ja leikkisession jälkeen kävimme syömässä läheisessä rantaravintolassa lounaan. Timo otti simpukoita ranskalaisilla ja Heini valitsi kana-cesarsalaatin. Ruokajuomaksi otimme Espanjan läheisyyden kunniaksi lasilliset sangriaa, joka olikin sangen maukasta. Tytöt söivät pihvit ja ranskalaiset (kotona alkaa taas terveellinen ruokavalio). Jälkkäriksi tuttuun tapaan otimme kahvit ja tytöille jäätelöt. Annostkoot olivat huomattavasti pienemmät ja hinta kalliimpi kuin aiemmin tällä reissulla, mutta hyvän palvelun ja herkullisten annosten ansiosta oli lounas hintansa väärti.

Ruokailun jälkeen ihastelimme linnoitusta ja keskiaikaista Notre Dame des Anges -kirkkoa sekä valitsimme suojaisan lekottelupaikan juuri kaupunginkellotapulin alta rannalta. Olimme ilmeisesti löytäneet paikan, jossa bikinien yläosat olivat unohtuneet osalta naisista kotiin. Timon onneksi joukossa oli myös kauniita naisia. Osa parikymppisistä mademoiselleista kävelikin vapautuneesti pitkin rantaa noin nenäliinan verran bikiniä päällä...

Merivesi oli täysin kirkasta ja varmaankin yli 25 asteista, koska Heinikin kävi uimassa moneen kertaan ja makoili rantavedessä mielellään. Osa ihmisistä tosiaan istui rantavedessä ja luki kirjoja. Näppärää. Useamman tunnin uimissession jälkeen, ostimme jälleen jäätelöt ja lähdimme kiertämään värikästä kaupunkia. Värikylläisyydestä ja pienistä kauppakylteistä tuli mieleen Kuuban ja Kreikan sekoitus espanjalaisella ja ranskalaisella mausteella. Pikkuputiikeista tarttui tuliaisia mukaan.

Parkkiaika meni kuuden maissa umpeen, joten lähdimme kiertelyn jälkeen kohti autoa, jonka mittari näytti 39 astetta lämmintä. Ei tullut ikävä prätkällä ajavia, kun väänsimme ilmastoinnin puhaltamaan täysillä.

Tunnin ajomatkan jälkeen päätimme käydä vielä pikavisiitillä Narbonnen kaupungissa sekä kaupassa. Narbonne oli niin ikään kaunis ja muistutti puolestaan Pariisia. Katettu kauppahalli ja katedraali olivat jo kiinni, mutta ihailimme niitä ulkoapäin ja napsimme muutamat valokuvat. Tässä vaiheessa lapsilla alkoi olemaan hieman väsy, jonka paikkasimme kas kummaa – jäätelöllä. Huomasimme samalla myös, että kaupat menevät vartin päästä kiinni. Ei siis muuta kuin juoksujalkaa autolle ja etsimään lähintä kauppaa navigaattorista, joka löytyi järkyttävän säätämisen jälkeen. Kauppakäynti oli niin ikään juoksua, mutta saimme kaikki ostokset hoidettua kunnialla päätyäksemme jumittamaan kassalla herran jälkeen, jonka mikään viidestä kortista ei toiminut. Hän löysi sentään rahat autostaan ja myös me pääsimme kotimatkalle. Tästä lähtien emme aio mennä vanhojen rouvien jälkeen kassajonoon, koska he valittavat aina kuitista ja tarjoustuotteista, mutta eipä näköjään vanhat herratkaan ole hyvä vaihtoehto. Täytynee siirtyä lapsiperheiden jälkeen jonoon, koska heillä jos kellä on kiire ulos kaupasta...

Talolla kävimme pikaisella viilennysuinnilla ja söimme illallisen. Tytöt näyttivät illallisen jälkeen parhaita tanssimuuvejaan ja kunnostautuivat käkättämään omille jutuilleen. Tänään oli kaikin puolin onnistunut päivä ja Heinikin pääsi jälleen lomatunnelmiin duunireissun jälkeen.

Löhöilyä ja Homps

Timo oli käyttänyt edellisin illan penkoen englantilaisen emäntämme Ingridin mappia lähialuedein nähtävyyksistä löytämättä mitään sopivaa lyhyen ajomatkan päästä. Kaikki kohteet tuntuivat olevan joko tunnin motari- tai tunnin pikkutiematkan päässä. Mitään suurempaa reissua ei viitsinyt suunnitella, koska vielä oli auki hakisimmeko Heinin Toulousesta vaiko lähijuna-asemalta. Otimme aamun rauhallisesti altaalla uiden ja pyykkiä pesten tai noh emäntämme vaati pestä pyykkimme, kun Timo pyysi häneltä pesuainetta. Emännän kanssa keskustellessa saimme hyvän vinkin lähteä lähikaupunkiin järven rannalle. Matka olisi sopiva ja jopa oikeaan suuntaan hakisimme Heinin sitten läheltä tai kauempaa.

Lähtö Hompsin lähijärvelle kesti odotettua kauemmin kun tytöt livistivät Ingridin teini-ikäisen tyttären kanssa katsomaan leffaa ja Timo jämähti juttelemaan matkustamisesta Ingridin ja hänen äitinsä kanssa. Timo päätti käyttää hetken hyväkseen kun tytöt istuivat liimattuina telkkarin ääreen ja kysi voisiko hän jättää tytöt hetkeksi ja käydä tynnyriostoksilla. Tämä sopi kaikille, joten Timo hurautti Leziganiin kuulemaan minkälainen hinta rahdille oli muodostunut.

Käynti tynnyrikaupassa jäi lyhyeksi, kun rahdin osuus oli melkein kolminkertainen itse tynnyrin ja ruukkujen hintaan nähden. Timo kiitti tynnyritehtailijaa ja sopi palaavansa puhelimitse tai sähköpostilla, josko mieli vielä muuttuisi. Rahdin kovasta hinnasta harmistuneina Timo ja Heini rupesivatkin jo miettimään reissua Reimsin eli Champagnen alueelle omalla autolla, koska eiköhän niitä tynnyreitä sieltäkin saisi :)

Kaiken sähläämisen jälkeen Timo ja tytöt pääsivät vihdoin matkaan kohti Homps:in kaupunkia. Matka kulki pitkin pieniä viiniköynnöspeltoja halkovia teitä. Homps itsessään oli erittäin pieni muutaman sadan ihmisen kaupunki. Kaupungin keskellä virtasi pieni joki, joka oli täynnä kauppa- ja asuntolaivoja. Kyseinen joki alkoi kiinnostaa Timoa sen verran, että hän päätti lueskella aiheesta lisää. Pieni joki paljastui Canal du Midiksi, joka rakennettiin 1600-luvun loppupuolella ja on yksi UNESCOn World Heritage kohde ja aikansa insinööritaidonnäyte. Canal du Midi yhdistää Toulousen Garonne-joen välimereen ja yhdessä Canal de Garonnen kanssa Atlantin ja Välimeren. Kerrottakoon, että Kuningas Francis ensimmäinen toi itse Leonardo Da Vincin 1500-luvulla suunnittelemaan reitin kanaalille Toulousesta Carcassonneen. Silloin ongelmaksi muodostui veden saaminen jokaiselle osiolle. Ongelman ratkaisi 1600–luvun lopulla rikas farmari joka tunsi alueen läpikotaisin.

Järvi (Lac de Jouarres) oli mukavan oloinen koko perheen oleskelupaikka isoine vihreine nurmikenttineen ja lapsiystävällisine rantoineen.

Heini jäi Lezignanin lähikaupungissa pois junasta, josta hän soitti Timolla, että ollaanko samalla asemalla koska Timoa ja tyttöjä ei näkynyt missään. Tämä johtui siitä, että lähtö Rannalta oli kestänyt odotettua kauemmin ja pikataival oli vasta puolessa välissä. Timo yritti vielä epätoivoista oikaisua Lezignanin Centre Villen läpi, joka päätyi kirkon edustalle ympyräajoon, koska kaikki muut tiet olivat merkattu ajokieltomerkillä paitsi se mistä oli juuri tultu. No ei muuta kuin takaisin isolle tiellä ja pienen mutkan kautta Lezignanin juna-asemalle, josta löytyi kuin löytyikin kaunis somelainen muijja :)

Matka talolle Raissac-D’Aude –kyläämme kävi jälleen kaupan kautta ja illallisen tekoon.

Toulouse – Narbonne Plage – Talo

Heräsimme hyvin nukkuneina joskus yhdeksän ja kymmenen välillä. Tämä tarkoitti sitä, että Heini oli siirtynyt kentälle jo 5 tuntia sitten. Otimme hotellista lähdön rauhassa, koska taivas oli eilisen tavoin pilviä täynnä ja alakerran aamiainen odotti poimijaansa. Siirryimme aamiaiselle kymmenen jälkeen.. tai niin ainakin luulimme. Aamiastilaan saavuttuamme alakerran rouva ilmoitta nätisti, että vain heidän City Breakfast oli tarjolla klo 11 asti ja normaali aamiainen oli juuri päättynyt. City Breakfast tarkoitti croisanttia hillolla ja kupillista kahvia ”don’t get me wrong” kirjoittajalla ei ollut mitään Ranskalaista aamiaista vastaan, mutta ihanat seuralaiset olivat toista mieltä.

Plan B, suuntana keskusta ja etsiä sieltä mukava aamiaispaikka. No tämän loistavan suunnitelman pilasi paikallisten autolijoiden kerääntyminen ruuhkamaiseksi muodostumaksi meidän ja keskustan väliin sekä muutama pisara tuulilasissa. Siirtyminen suunnitelmaan ... eli siis suunta kohti Narbonnen aurinkoisia rantoja tuntui harvinaisen hyvältä idealta. Aamiaisen nautimme ensimmäisellä pysähdyspaikalla Toulousesta ulospäästyämme.

Pysähdyksestä teki mukavan äärimmäisen hyvä aamupalabaari kahvineen sekä lasten leikkipaikka ;)
Matka Narbonneen sujui sen kummemmitta kommelluksitta, tytöt katsoivat takapenkillä Horton hears Who leffaa ja Timo pärjäsi etupenkillä yllättävän hyvin vaikka tylsäähän se oli matkustaa ilman vieressä tuhisevaa Heiniä.

Narbonneen saavuttua, suuntasimme kohti Narbonne Plage:a joka Timon ranskan taitojen mukaan tarkoitti Narbonnen biitsiä. Tuntui voittajalta kehua tytöille, että ollaan Narbonnessa ja ranta on aivan nurkan takana... Tätä lausahdusta seurasii 19km pientä mutkaista ”vuoristotietä” ennen saapumista Narbonne Plage:n rantakaupunkiin.

N. Plage oli perinteinen pikkukaupunki merenrannassa kauniilla rantabulevardilla ja biitsiä silmänkantamattomiin. Sopiva paikka löytyi nopeasti kun Laura bongasi lasten leikkipaikan. Matala ranta oli täydellinen lasten uimahetkeen, siinä pystyi kahlaamaan pitkälle eikä aallokkokaan päässyt kasvamaan isoksi. Ainoaksi miinuspuoleksi muodostui voimakas tuuli tai lähinnä tuulen mukana liikkuvat miljoona pientä hiekanjyvästä. Lapset kuitenin viihtyivät ravaten leikkipaikan ja uimisen välillä sekä keräillen simpukoita. Parin tunnin peuhaamisen jälkeen päätimme, että tavarat alkoivat olemaan sen verran hyvin hiekan peitossa, että olisi hyvä hetki siirtyä myöhäiselle lounaalle. Rantakadun pikkuravintolat eivät houkutelleet, joten Timo ehdotti että suuntaisimme kaupan kautta talolle uimaan ja syömään vaikka grilliruokaa.

Tämä suunnitelma pitikin niin pitkään kunnes ajoimme paikallisen hampurilaispaikan ohi ja takapenkiltä alkoi kuulua tasainen möykkä ”me halutaan kämppärille”... Kesti hetken aikaa, että Timo ymmärsi, että kyseessä oli McDonalds. Koko päivä ja kauppakäynti sujuivat olivat sujuneet niin mallikkaasti, että oli helppo suostua tyttöjen pyyntöön. Kaupalta lähtiessä, Timo osoitti navigaattorin lähimpään mäkkäriin ja ampui matkaan. Katujen pienetessä alkoi pikkuhiljaa hiipiä takaraivoon ajatus siitä, että navigaattori oli jälleen jalankulku tilassa. Epäilys vahvistui siinä vaiheessa kun navigaattori ohjasi kääntymään pieniä ravintoloita täynnä olevalle kävelykadulle. Timo oli lukenut ennen reissulle lähtöä tutkimuksesta jossa kerrottiin navigaattoreita käyttävien kuskien olevan vähemmän stressaantuneita ajon aikana ja virkeämpiä ajon jälkeen. Timolle tämä toteutuu ehkä siinä vaiheessa kun hän sinkoa navigaattorin mereen loman viimeisenä päivänä. Noh, ei muuta kuin pakkia päälle ja peruutellen takaisin erittäin kapeita kujia. Sanottakoon, että takapenkiltä tuli muutama ”isi, ei saa käyttää tuota rumaa sanaa” komenttia peruuteltaessa. Pelastusreitti sokkelosta löytyi viimein pitkin kävelybulevardia, voitte kuvitella paikallisten ilmeet kun pistimme menemään keskellä kävelykatua.

Mäkkäri löytyi kuin löytyikin manuaalinavigoinnilla, eli seuratan tienvarsikylttejä. Laura keräsi kiitosta mäkkärin leikkipaikan vieressä istuvilta äideiltä kun hän käytti suurimman osan omasta leikkiajastaan autellen pienimpiä lapsia suuressa kiipeily-liukumäki-leikkikompleksissa.

Talolla kävimme viekä iltapulahduksella ja naureskelimme pihasuihkun maisemoinnille.

Toulouse

Yhdeksältä heräsimme jälleen kerran kaikki yhdessä kasassa; Emma Heinin ja Laura Timon kainalosta. Aamiaista söimme terassilla ja tytöt pulahtivat välillä uimaan ja sitten taas leikkivät nukketalolla. Timo siirsi jalalla laventelipensaita kävellessään terassille ja sai varpaaseensa ampiaisenpiston. Onneksi oli antihistamiinia mukana.

Päivän kohteeseen eli Toulouseen oli luvattu sadetta, joten päätimme jatkaa aurinkoisesta ilmasta nauttimista talolla. Vuorossa oli siis lekottelua, auringonottoa, lukemista, hassuttelua ja uimista sekä etsimme pihasuihkua. Söimme lounaan ja joimme kahvit talolla sekä yritimme tätä tehdessämme pitää tavaroista kiinni, koska tuuli oli todella voimakas. Tyttöjen hatut pyörivät päässä ja lähes lasitkin kaatuivat tuulen voimasta. Ei ihme, että eiliset tummat pilvet olivat kadonneet taivaalta niin nopeasti. Neljän tienoilla pakkasimme yhden yön matkatavarat ja lähdimme kohti Toulousea. Heini myös chekkasi Amsterdamin lennolle.

Matkalla pysähdyimme Lézignan-nimisessä kaupungissa, jonne talon emäntä meidät vinkkasi ostoksille Heinin pyynnöstä. Kauppa oli paikassa, joka oli todellinen tuppukylä ja tynnyrikauppa oli kotoisasti autotalli. Kadulla jutustelevat putkimiehen näköiset herrat olivat tynnyrimestari sekä hänen kaverinsa. Heidän yhteenlaskettu englanninkielen taito rajoittui sanoihin afternoon, very little English ja Friday. Näillä ja Heinin ranskankielentaidolla pääsimme kuitenkin hyvin juttuun. Miehet olivat oikein mukavia ja tynnyrintekijän hampaat loistivat kultahampaista. Jättikokoiset tynnyrit olivat upeita, mutta meidän tarpeisiin harmi kyllä liian suuria. Päädyimme siis valitsemaan perusviinitynnyrin (200 litraa vetävä) sekä viinitynnyreistä tehdyt kukkaruukut. Kaikki nämä maksaisivat vain hieman yli sata euroa eli käytännöllisesti katsoen täysin ilmaiset. Painoa näille tulisi lähes 80kg, joten tynnyrimies lupasi selvittää vielä rahtihinnan Suomeen ja onnistuisiko sellainen ylipäänsä. Sovimme tulevamme muutaman päivän päästä juttelemaan uudelleen. Viinitynnyri tulee sopimaan täydellisesti viinikellariimme tasting-pöydäksi – jos nyt saamme sen jollain ilveellä Suomeen. Hauskana kuriositeettina oli se, että kultahammas-tynnyrintekijä kysyi vielä, että ahaa Finlande, c’est en Europe? Yritin selittää, että lähellä Saksaa meren toisella puolella, koska Saksan sijainnin herra tuntui tietävän...Kauppa oli täynnä mitä upeampia tynnyreitä, pieniä maistelutynnyreitä ja niistä tynnyreistä tehtyjä kukkaruukkuja. Heini olisi halunnut ostaa kaupan tyhjiin, koska niillä rahoilla tuskin olisi saanut Suomessa edes materiaaleja hankittua.

Toulouseen oli matkaa reilu tunti, joka taittui Heinin torkahdellessa ja lasten katsoessa englanninkielisiä piirrettyjä. Toulouse oli selkeästi yliopistokaupunki, koska 80% kaikista asukkaista oli alle kolmekymppisiä. Tästä syystä myös hinnat pysyvät kahviloissa edullisina. Kaupunki ei ainakaan tähän mennessä ihastuttanut arkkitehtuurisesti muutoin kuin upealla Pont Neuf (yllättävä nimivalinta) kaarisillalla, joka halkoi Garonne-jokea. Hotelli Novotel sijaitsi hieman sivussa keskustasta, joten lähdimme tavarat purettuamme metrolla illalliselle. Ehdimme nähdä Capitolin ja pyöriä hetken nuorison kansoittamalla aukiolla, josta löytyi tytöille aina niin iloinen yllätys eli karuselli. Erittäin ystävällinen rouva myi parin euron tiketit ja sirkustirehtöörin näköinen herra hoiti karusellin laitteistoa. Tytöt kiipesivät toiseen kerroksen keinuun ja kikattelivat innoissaan koko rahan edestä. Karuselli itsessään oli kaunis, vaikkei vetänyt vertoja kokonsa puolesta nelikerroksiselle karusellille Avignonissa neljä kesää sitten. Karuselliajelun jälkeen siirryimme viereiseen pitseriaan illalliselle, jossa oli erittäin hyvä hinta-laatusuhde. Palvelu oli ripeää ja iloisen vitsailevaa. Tytöt söivät tuttuun tapaan jäätelöt ja aikuiset ottivat kahvit pitsojen jälkeen. Takaisin taitoimme jälleen metrolla. Heini kävi vielä poimimassa boarding passin respan herran sen printattua sekä tilasi taksin kello 4.30.

Le Parc Africaine de Siegès – Perpignan

Molemmat tytöt kipittelivät yöllä nukkumaan meidän väliin, josta syystä Heini päätti lähteä jatkamaan unia lastensänkyyn. Laura siirtyi mukana ja niin sitä nukuttiin puolet yöstä 60cm sängyssä kahdestaan. Kahdeksan aikaan Heini siirtyi takaisin omaan sänkyyn ja sai nukkua pitkään Timon ja lasten herättyä jo yhdeksän tienoilla.

Tänään oli alunperin suunnitelmissa katsastaa Narbonne ja Narbonne Plage sekä käydä viinitynnyriostoksilla. Pilvinen, vaikkakin lämmin, päivä muutti suunnitelmat kuitenkin. Muutaman kymmenen kilometrin päässä oli erittäin kuuluisa luonnonpuisto Le Parc Africaine de Siegès, jossa norsut, leijonat, kirahvit ja muut Afrikan eläimet elelevät luonnonpuistossailman häkkejä. Päätimme siis lähteä sinne. Päivä oli soveltuva myös siitä syystä, että eläimet ovat virkeämpinä pilvisellä ilmalla. Ensimmäinen vastoikäyminen tosin koettiin luonnonpuiston vessoilla, koska katossa roikkui useampia hämähäkkejä ja tytöt ottivat aivan järkyttävät itku-huutosävärit tästä syystä. Muutaman ranskalaisperheen äidit loivat ”been there, done that –silmäyksiä” meihin. Sitten oli aika siirtyä luonnonpuiston ensimmäiseen osaan eli omalla autolla tapahtuvaan kiertoajeluun. Opaskyltit kertoivat minkälaisia eläimiä oli luvassa ja ohjevihkosta (ranskaksi) olisi pystynyt seuraamaan kaikkien eläimien nimiä varjokuvista, jos ranskankielinen eläinsanasto olisi ollut hanskassa. Kädettöminä siis arvailimme eri kauriseläinten oikeita nimiä...Sisäpiirin vitsinä äänsimme myös kaikki eläimet ranskaksi jenkkiaksentilla ja väliin heitimme booonjuuuur teksasilaisittain. Aikuisilla oli etupenkillä sen verran hauskaa, että tyttöjä alkoi jo nolottamaan takapenkillä.

Karhut olivat varsin no show-reporankoina, joten ehdimme jo miettimään josko ne olivatkin täytettyjä ja joku garҫon-kesätyöntekijä kävisi aina välillä vetämässä narusta, jotta käpälä nousisi. Jostain ihmeen syystä monet eläimet tepastelivat pareittain, kuten sarvikuonot, impalat ja aasit. Leijonien kohdalla saimme koko rahalla näytöksen, kun isileijona kävi hieman rapsuttelemassa äitileijonaa, kuten lapsille jumppahetken selvitimme. Tästä hetkestä saimme tosin kuulla useampaan kertaan kysymyksiä: ”Äiti, mitääää ne oikein teki siinä? Miksi sitä äitileijonaa rapsututti niin paljon? Isileijona oli kyllä tosi kiltti, kun se auttoi eiks niin?” Juuri kun olimme päässeet tästä eteenpäin, sama toistui seeprojen kohdalla. Onneksi takapenkin silmät tapittivat sillä hetkellä toiseen suuntaan...He kuitenkin ehtivät kommentoimaan rapsutusvälinettä suureen ääneen, että: ”Isiii, toi seepra kakkaa.” Korjasimme lapsille, että mikä väline oli kyseessä, jonka jälkeen takapenkiltä kuului tasaisesti tirskumista kädet suun edessä ja kuiskuttelua, jonka jälkeen taas valtavaa tirskuntaa.

Autokierroksen jälkeen söimme pique-nique eväät lounaaksi ja siirryimme eläintarhan puolelle, jossa näimme alligaattoreita, apinoita, gepardeja, kirahveja, dromedaareja, pelikaaneja, haikaroita, preeriakoiria, käärmeitä, norsuja, liskoja, harvinaisia vaalenpunaisia flamingoja (kyllä niitä samoja kuin Miami Vicessa), mutta myös tutumpia kotieläimiä, kuten vuohia, porsaita ja riikinkukkoja. Välissä kävimme myös kahvilla ja jäätelöllä.

Kello oli kierroksen jälkeen noin neljä, joten päätimme lähteä käymään vielä ex tempore Perpignanissa, jonne oli vain reilun puolen tunnin matka pèage-tullimotaria. Oli huvittavaa katsoa Barcelonan tienviittoja. Rajalle on vain jotain kymmeniä kilometrejä ja Barcelonaan Pyreiden ja Andorran läpi sata.

Perpignan oli kaunis kaupunki, joskin aurinkoinen ilma olisi saanut sen oikeuksiinsa. Kaupunki on selvästi saanut espanjalaisvaikutteita ja se on historiansa aikana ollut vuorotellen Ranskan ja vuorotellen Espanjan vallan alla. Monet asukkaista kokevat kuuluvansa ennemmin maan rajat ylittävään katalaanien veljeskuntaan kuin Ranskaan. Saapuessamme keskustaan oli mitä ilmeisimmin suurin osa kaupungin asukkaista päättänyt hypätä autoihinsa ja kiertämään kapeita kujia. Me olimme yksi muurahainen tässä kuhisevassa keossa ja kun takapenkiltä alkoi kuulumaan nälkää-jäätelöö-pissahätää-milloin ollaan perillä –laulu, päätimme etsiä vain ensimmäisen parkkihallin jonne sujahtaa lepuuttelemaan hermoja. Parkkihallin ulkona huomasimme, että alkaa pian satamaan. Argh – emme siis ottaneet sateenvarjoa mukaan, josta kävimme aamulla keskustelua. No muutama vesipisarahan ei meitä estäisi. Kävelimme läpi kauniiden kujien ja Michelin-matkaoppaan ehdottamaan reittiä, jonka varrella näimme Hôtel de Villen vuodelta 1315 ja sen kauniin kaarevan sisäpihan. Viereinen Loge de Mer (1397) on osittain goottilaistyyliin rakennettu ja osittain renesanssivaikutteita saanut rakennus. Tällä hetkellä siinä on meriaiheinen museo ja osittain alakerrassa kahviloita. Aukiolta jatkoimme kohti Castilletia ja Cathédral de St-Jean:a. Sisällä kirkossa lapset ihmettelivät kultaisia alttaritauluja ja suitskukkeen tuoksua. Tällä kertaa kummastusta herätti hauta-arkut, joiden päällä oli näköispatsaat. Lauran ja Emman mielestä oli outoa, että siinä oli sekä patsas että arkku ja kesti hetken, että he ymmärsivät, ettei patsaan sisällä ole ketään.

Ulos päästyämme alkoi sataa oikein kunnolla ja päätimme jäädä pitämään sadetta yhteen kaupungin monista kahviloista. Perpignan oli täynnä pieniä kujia ja ulkoilmakahviloita sekä putiikkeja. kerrassaan viehättävä kaupunki. Lähtiessämme ostimme mukaan patonkia pienestä boulangeriesta. Matka takaisin talolle taittui reilussa puolessa tunnissa. Vain se jäi harmittamaan, että kaupungin linna eli Palais des Rois de Majorque oli jo mennyt kiinni ja kaupunginmuurien takia emme päässeet edes ottamaan siitä kuvaa.

Talolla söimme illallista pitkään ja tytöt jatkoivat vielä hetken nukketalolla leikkimistä ja englantilaisemäntämme kanssa jutustelua. Oli mukavaa huomata kuinka helppoa tyttöjen kommunikointi vieraiden kanssa nyt on, kun on yhteinen kieli.

Carcassonne

Tälle päivälle oli vuorossa reissun päänähtävyys eli linnoituskaupunki Carcassonne. Paikka on yksi Ranskan hienoimmista nähtävyyksistä, joten päädyimme tähtäämään paikan päälle aukeamisaikaan. Se olikin hyvä suunnitelma, koska olimme yllättäen lähes ainoita turisteja suunnatessamme sisään. Toista oli pois lähtiessä, kun turisteja vyöryi sisään bussilasteittain. Aamusta oli jo +32c varjossa, joten päivästä oli tulossa kuuma. Poikkesimme ensin turisti-infoon aivan sisäänkäynnin äärellä ihasteltuamme ensin pääsisäänkäynnin vallihaudan ylittävää siltaa. On tainnut Nykin Brooklyn Bridgen suunnitellut saksalainen arkkitehti Roebling käydä täällä vierailulla. Turisti-infon ystävällinen tyttö piirsi meille soveltuvimman kävelyreitin sekä suosituksen St Jean –aukiolla sijaitsevasta lounasravintolasta, joka on hieman syrjässä muusta turistihälystä. Kävelimme suoraan siis linnaosaan Château Comtaliin. Tällä kertaa jätimme audioguidet kaihoisasti käyttämättä, koska kuuma ilma ja varsin riehakkaalla päällä olevat tytöt olisivat tehneet tästä historiapläjäyksestä täysin mahdottoman yhtälön. Luimme kuitenkin hyvin informatiivisia huonekylttejä, kuten tämän, josta selvisi Carcassonen kaupungin nimen alkuperä. Tykinkuulat olivat tytöistä varsin ihmeellisiä ja Emma kommentoikin yhtä tykeistä, että: ”tuosta se tykittää niitä kuulia – ohhoh.” Pääsimme myös kävelemään linnamuuria pitkin useasta kohti, mikä antoi hyvän kuvan linnoituksen eri osista. Sieltä oli myös hienot maisemat alas Carcassonen kaupunkiin sekä linnoituksen sisäosiin.

Carcassonen tornit ja linnamuurit ovat kuin sadusta ja parhaimman näkymän linnoitukseen, La Cité:n sai Aude-joen toiselta puolen. Carcassonen sijainti oli strategisesti perustettu Atlanttin ja Välimeren sekä Iberian niemimaan ja muun Euroopan väliin. Roomalaiset perustivat linnoituksen 100-luvulla BC, mutta sen kulta-aikaa oli pimeä keskiaika. Trencavels:n suku perusti Carcassonen linnaosan Château Comtal sekä Basilique St-Nazaire –kirkon 1100-luvulla. Uskonnolliset vainot olivat erityisen julmia kathaareille, josta koko Langedoc Roussillonin alue on hyvin kuuluisa eikä vähiten upeista linnoista, joista kathaarit hakivat suojaa katolista kirkkoa ja paaveja vastaan. Kathaarit (kreikan sanasta katharos) tarkoittaa puhdasta ja viittaa 1200-luvun kristittyihin, jotka perustivat oman lahkon vastalauseena korruptoituneelle katoliselle kirkolle. Kathaarit uskoivat hyvän ja pahan kahtiajakoon ja pitivät kaiken maallista materiaalia pahana. Kathaarit olivat syvästi uskonnollisia, kasvissyöjiä, ja elivät selibaatissa. Ristiretket kathaareja vastaan olivat erityisen julmia, josta syystä surullisen kuuluisa aikaa myös Carcassonen historiassa oli katolaisen kirkon inkvisitio eri muodoissaan kathaareja vastaan. Tästä ajasta Carcassonesta löytyy myös invisitiotorni, the tower of ”justice” museoineen. Nuoremmista Hirvosista johtuen tämä osa museota jäi toki käymättä. Museomyymälästä täydensimme osan tuliaisista sekä kotiin ”hyvin käyttäytyvät prinsessat – lasten astiastoa.” Nina: olet tervetullut jälleen kääntämään osan näistä kuuden lautasen käytösohjeista :)

Linnakierroksen jälkeen lämpötila alkoi olla jo vähän liikaa eikä veden lipittäminen tai viilentävät tornit tuulenvireineen auttaneet tyttöjen valitusvirteen ”mul’on hiki, mul’on hiki, en jaksa kävellä, koska saadaan sitä jää-te-löä?” Oli siis aika siirtyä lounaalle. Päätimme valita päivän menut kaikille. Timo otti alkuun meloonia ja kinkkua, pääruoaksi kermaperunoita ja lihaa ja Heini sen toisen puolen menuta eli alkuun kreikkalaisen salaatin ja pääruoaksi lohta ja riisiä. Tytöt saivat ranskalaisia ja jauhelihapihviä salaatteineen. Jälkiruoaksi kuului vielä sitruunasorbetti sekä tytöille mansikka- ja suklaajäätelöt. Nautimme myös espresson ja noisetten loppuun. Miellyttävä kokonaisuus – vaikkei se mieleenpainuvin kulinaarikokemus ollutkaan.

Lounaan jälkeen kävelimme katsomaan Basilique St-Nazaire –kirkkoa, jossa oli kauniin värikkäät ikkunamosaiikit. Tytöillä oli jälleen kovasti kysyttävää kirkossa, kuten mikä on pyhä vesi tai miksi täällä on noin paljon kynttilöitä. Lisäksi he bongailivat bingon oloisesti Neitsyt ja lapsi –patsaita ja maalauksia. Yritimme parhaamme mukaan hillitä ”mää löysin yhden, mää löysin yhden” –lauluja. Tästä syystä myös kirkkokierros oli nopeahko. Jotenkin tuli mieleen viime vuoden Milon Duomo –episodi...

Kirkon jälkeen alkoi suurin osa linnoitusta olla nähty, joten naisväki alkoi keskittyä itse asiaan eli ostosten tekemiseen. Viehättävät kujat olivat täynnä turistiroinaa myyviä kauppoja, mutta välistä pystyi löytämään muutaman todella helmen. Heini löysikin suurimman osan tuliaisista täältä. Lisäksi kotiin tarttui neljä tyynyliinaa sekä ovikylttejä. Tytöt ostivat Mummilta ja Vaarilta saamillaan rahoilla sormukset. Emma löysi myös perhoskaulakorun ja Laura kellon. Jäätelötankkauksen jälkeen jatkoimme vielä tuliaisostoksilla ja kolmen aikaan lähdimme vilvoittelemaan ilmastoituun autoon.

Takaisin talolle ajoimme kaupan kautta. Talolla emäntä oli kaivanut lisää uimaleluja ja nukketalon tyttöjä varten. Jälkimmäisen huomasimme tosin vasta pois lähtiessä. Ilalliseksi söimme nizzan salaattia ja tytöt tyylikkäästi nakkeja ja makaroonia. Kaikki olivat tyytyväisiä. Jälkiruoaksi vielä mansikoita, suklaacroissantteja ja kahvia. Loppupäivä kuluikin uima-altaalla peuhaten. Laura on tähän mennessä oppinut sukeltamaan nelisen metriä ja uimaan pari metriä vauhdin kera. Seurataan miten tämän taidon karttuminen jatkuu. Innostuksesta päätellen pian. Emma uskaltaa myös uida jo uimakellukkeilla useamman metrin. Ilta-aurinko oli kaunis ja ihailimme sitä vielä ranskalaiselta parvekkeeltamme ennen iltateetä.

Talolla

Kivitalossa sisällä oli miellyttävän viileää, mikä tarkoitti sitä, että oli mukava vetää peittoa päälle. Viileä ilma tekee myös yöunesta levollista. Emma yritti herätä jo seitsämältä kirkonkellojen kumahdellessa, mutta saimme hänet nukutettua sentään kahdeksaan asti. Laura heräsi yhtä aikaa Heinin kanssa yhdeksältä. Oli mukavaa venytellä hitaasti sängyssä tytöt kainalossa ilman, että tarvitsi miettiä aamiaiselle ehtimistä. Timo nukkui vielä tunnin muiden jälkeen. Tytöt söivät aamiaista sisällä ja toisen kerran meidän kanssamme terassilla. Pitkästä aikaa tuli luettua Hesaria (kiitos digiversion) tuntikaupalla ja juotua samalla useampi kuppi café au lait:ta. Ah, loma!

Emännän löytökoirat George ja Arthur pyörivät hänen perässä kepeästi haukahdellen. Taisivat olla jotain terrierintapaisia hauskoja vekkuleita. Tosin löytökoiria, joten emäntä ei antanut tyttöjen leikkiä niiden kanssa hyvätapaisia vaikka olivatkin (siis sekä tytöt että koirat...).

Lounaaksi teimme kanasalaattia ja tytöille kanapastaa maalaisleivän kera. Aurinko paistoi täysin kirkkaalta taivaalta ja lämpötila nousi nopeasti kolmeenkymmeneen. Siksi oli mukava pulahtaa välillä vilvoittelemaan ja varjoon sohvalle makoilemaan. Tytöt laskivat aina kirkonkellon tasalyöntejä ja ilmoittivat aina paljonko kello oli. Myös puolituntiset ilmoitettiin yhdellä ontolla kumauksella. Emäntä kertoi, että aiemmin kellot kumahtelivat läpi yön, mutta kyläläiset olivat päättääneet yhdessä tuumin, että klo 07 – 22 riittää hyvin (yl-lä-tys). Heini teki myös itselleen merkinnän laittaa ostoslistalle aurinkokello, koska kirkonkellot olisivat hieman hankalampi järjestää. Tällä hetkellä ostoslistalla on jo lisää laventeleita, sellaisia laventelinsukuisia pensaita mitä lie, oliivipuu (jos sellainen meillä elää), pari viinitynnyriä (tyhjää), mosaiikkinen/takorautainen pöytäryhmä, ajatus kunnollisesta keittiöpuutarhasta salaatteineen ja porkkanoineen, takorautainen sohva pihalle, kunnon teemukeja (ehkä sellainen keltainen ja oranssi) ja se aurinkokello. Ai niin ja ne ihanat kukalliset päiväpeitot, joita en koskaan ole saanut Ranskasta aiemmin mahtumaan mukaan...Päivä meni nopeasti uiden, ruokaa laittaen ja tyttöjen kanssa leikkien. Reissussa parasta on se, että pääosassa ovat lapset ja rentoilu eikä kotitöitä tai muita pakollisia juttuja tarvitse tehdä. Ah tätä onnea!

Châteauneuf du Pape – Pont du Gard – Uzès – Narbonne

Olimme sopineet Laurenin kanssa aamiaisesta kello 9.30. Kaikki muut vieraat olivat käyneet jo aamiaisella ennen yhdeksää, joten terassipöydät olivat vapaasti meidän käytössämme. Muut vieraat koostuivat mitä ilmeisimmin ei-unisista pariskunnista, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Aamiainen oli loistava selectión kaikkea mahdollista herkkua. Maalaisleipää, patonkeja, ilmakuivattua kinkkua, juustoja, itse tehtyä vaniljakakkua ja hilloja, jugurtteja, hedelmiä, tuorepuristettuja mehuja ja myslejä. Kerrassaan makoisaa. Nautimme aamiaisen pihalla ihaillen kauniisti hoidettuja itstutuksia, puita puolikkaissa viinitynnyreissä ja viiniköynnöspeltoja. Lapsia kiinnosti päästä jo pian taas uimaan, joten Timo siirtyi pulikoimaan Heinin jatkaessa useammalla kahvikupillisella auringossa. Ilma oli varsin miellyttävä – hieman tuulinen, mutta lämmin ja aurinkoinen. Sen verran lämmin tuli pakatessa, että Heinikin pulahti uimaan ennen lähtöä.

Yhdentoista aikaan kurvasimme kohti kaupunkia nimeltä Uzès ja sen lähellä sijaistsevaa Pont du Gard aqveductia. Pont du Gard on korkein roomalaisten rakentama aqveductisilta (49 metriä). Se on 2 000 vuotta vanha ja kuljetti vettä Uzèsin lähteiltä aina 50 km Nîmesiin asti. Yksi siltakivi painoi 6 tonnia ja kivet hinattiin valtavan orjatyövoiman ja eri kampimekanismien avulla korkeuksiin. Suuri kalsiumäärä aqveductin vesikourussa todistaa sen olleen aktiivisessa käytössä 400-500 vuotta. Ihailimme arkkitehtuurista taideteosta sekä viereisiltä kallioilta, aqveductin ylimmästä kohdasta että alhaalta joen penkalta. Tytöt pääsivät jäätelöiden jälkeen jälleen uimaan pienten mukulakivien täyttämään jokeen, jossa oli vettä pitkälle vain polveen asti. Vesi oli turkoosinvihreää ja läpinäkyvää joka kohdasta. Vieressämme oli piknikillä ruotsalainen perhe paksun labbiksen kanssa. Myös paikallinen melojajoukkio oli jäänyt uimaan Pont du Gardin alle.

Tarpeeksi kauan ihailtuamme siltaa päätimme jatkaa matkaa läheiseen Haribon Musée de bon bon -karkkimaailmaan. Olimme hieman etuajassa ennen kuin museo jälleen aukesi lounasajan jälkeen. Pidimme siis varjossa pienen piknik-hetken, mikä olikin aivan paikallaan siihen namimäärään, mitä kierroksella piisasi. Kierroksella sai tutustua Haribon historiaan ja vanhoihin karkkilaatikoihin sekä tietysti karkkien tekoon eri lapsille suunnattujen laitteiden ja animaatioiden avulla. Kierros oli juuri sopivan pituinen eli noin puolisen tuntia omassa tahdissa ja huipentui myymälään, jossa valtavat karkkisäkit maksoivat vain muutamia euroja. Heini löysi mukaan myös postikorttej ja metallisen säilytyslaatikon Art Deco –tyylillä koristeltuna. Kierroksen jälkeen tytöt yrittivät kehittää valituskuoroa, mutta simahtivat pian autoon kaikesta sokerista huolimatta. Alunperin suunniteltu lounas/kahvihetki Montpellier:ssa matkan varrella jäi tästä syystä valiin ja vajaan parin tunnin ajomatka Narbonnen talolle taittui sutjakkaasti.

Talo oli jälleen hieno yllätys. 1800—luvulta oleva kivitalo oli hauska yhdistelmä vaaleanvioletteja, valkoisia ja vaaleansinisiä ikkunaluukkuja. Talo itsessään on valtava, josta me asutamme noin 100 neliön erillistä kattohuoneistoa. Alakerrassa on pingispöytä ja pelejä lapsille, joita lainailtiinkin ahkerasti. Pihalla on valtava nurmikkoalue, oma keittiöpuutarha, uima-allasalue ja monta pientä pöytäryhmää eri puolilla noin parintuhannen neliön käsittävää pihaa. Jokapuolella oli myös toinen toistaan upeampia kukkaistutuksia laventeleista ruusuihin, muotoiltuihin pensasaitoihin ja oliivi- sekä sypressipuihin.

Emäntämme on englantilainen rouva, jonka mies asuu Lontoossa kolme viikkoa kerrallaan ja viikon täällä. Toinen teinityttäristä opiskelee ranskalaisessa sisäoppilaitoksessa ja toinen tyttäristä on jo yliopistossa. Mitä ilmeisimmin tällä perheellä ei ole pikkurahasta puutetta. Tiedämme nyt kuitenkin minkälaisen ranskalaisen talon hankimme sitten unelmissamme tai kun eläköidymme...Heini kävi ottamassa puutarhan eri yksityiskohdista ja sisustusratkaisuista kuvia. Rouva myös ystävällisesti kertoi, että läheisessä pikku kylässä oli kauppa, joka myy oikeita viinitynnyreitä koosta riippuen 50-80 eurolla. Vihdoin. Näitä tynnereitä onkin etsitty jo vuosia. Tällä kertaa voimme siis hyvällä omalla tunnolla käydä ostamassa muitakin sisustustarvikkeita, koska ostoslistalla olevat tynnyrit täytyy kuitenkin rahdata kotiin. Suomessa vastaavat tynnyrit maksavat 300 euron verran kappale ja niitä on myös vaikea löytää.

Nautimme teekupposet emännän kanssa, jonka jälkeen Heini lähti vahtimaan tyttöjä uima-altaalle ja Timo ruokaostoksille. Illalliseksi teimme tomaattipastaa ja salaattia, mikä oli raikas vaihtoehto lämpimän päivän jälkeen. Sunnuntaina emme aio lähteä autolla minnekään vaan keskittyä makoilemaan uima-altaalla ja lukea kirjoja.

Antibes – Châteauneuf du Pape – Orange

Lasten sisäinen kello herätti meidät jo puoli kahdeksalta, mikä ei todella ollut suunnitelmien mukaista edellisen illan myöhäisen nukkumaanmenon takia. Ensin viereen hiipi Laura ja hieman myöhemmin Emma. Oli silti ihanaa halia unisia tyttöjä ja yrittää jatkaa unia vuorotellen jompi kumpi tyttö kainalossa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta avatessamme verhot terassille, jonka takana välimeri kimalteli kirkkaana. Tytöt ihmettelivät lähes nauhana laskeutuvia lentokoneita. Emme ole ainoita, jotka ovat ihastuneet Côte d’Azur:n.

Aamiainen oli fantastinen. Jugurttia, sämpylöitä, leikkeleitä, kananmunaa, tuorepuristettuja mehuja ja kaikkia mahdollisia croissantteja ja kakkuja. Kahviakin saattoi juoda usemman kupin – se on aika hyvin automaattikahvista. Henkilökunta oli todella ystävällistä. Vatsat täynnä ja mielet virkeinä nousimme kattoterassille uimaan. Tytöt pulikoivat antaumuksella, vaikka matala osa oli hyvin rajoitettu pienen tasanteeseen. Siitä huolimatta saimme esityksen polskuttelusta ja sukeltelusta, joka on Lauran juuri oppima bravuuri. Lähdimme kolmen vartin pulikoinnin jälkeen juuri, kun lasti luokkaretkeläisiä ilmaantui paikalle.

Auto oli kätevästi autotallissa kellaritasossa, joten pääsimme viileinä matkaan. Matka sujui nopeasti tuttua rantamotaria. Alkumatka meni tyttöjen katsellessa keijuelokuvaa ja loppumatka puolestaan tyttöjen nukkuessa Heiniä vasten. Timo ajoi ja maksoi tietulleja tasaisin väliajoin ja ihaili ohi ajavia avoautoja. Maisemat oli kumpuilevan kauniit ja vehreät. Juttelimme, että täällä alueella olisi mukava vaikka asustella pidempiäkin aikoja. Provencessa kun yhdistyy rantaloma, kulttuuri, täydellinen kesäilmasto, viehättävät pienet kylät ja viinialueet sekä taide.

Châteauneuf du Pape on viehättävä kaupunki joskin aivan täynnä dégustacion ja caves –kylttejä, mikä alkoi jo vaikuttaa varsin turistimeiningiltä. Vaikka kylä oli varsin idyllinen tuntui silti, että jenkkituristeja oli enemmän kuin paikallisia. Edellisen illan nälkäepisodista viisastuneena päätimme suunnistaa ensin lounaalle ja vasta sitten tutustua kaupunkiin. Valitsimme yhden monista viehättävistä ulkoilmaravintoloista ja istahdimme puoliaurinkoiselle paikalle. Tytöt söivät kinkkupitsaa ja me aikuiset jaoimme plat du jour:n alkupalan eli graavilohisalaatin. Se oli raikkaasti ja yksinkertaisesti vain salaattia, lohta, sitruunaviipaleitä ja kapriksia mustapippurilla. Todella hyvää. Pääruoaksi Timo söi entrecôte:n ranskalaisilla ja Heini kasvispastaa. Palan painikkeeksi otimme todella hyvät paikalliset punaviinilasilliset. Jälkiruoaksi tilasimme espresson ja noisetten. Todella hyvä kokonaisuus. Kaikki tämä maksoi tippeineen 60 euroa, mikä on vähemmän kuin Suomessa, mutta parikymppiä enemmän kuin esimerkiksi Loiren alueella toissavuonna ja kolmekymppiä enemmän kuin pohjois-Italiassa viime vuonna. Mitä ilmeisimmin turistilisää oli ilmassa ja jenkit ovat tunnetusti vähän liiankin hyviä antamaan tippiä.

Palatessamme autolle eräs ranskalaismies kyseli kolikkoja parkkia varten, kun hänellä oli vain seteileitä. Vaihdon sijaan annoimme hänelle parkkilippumme, jossa oli vielä lähes tunti aikaa jäljellä. Hän oli aivan ihmeissään tästä ystävällisyydestä ja halusi maksaa jotain meille lipusta. Luonnollisesti emme suostuneet ottamaan rahaa vastaan millään muotoa ja hänelle jäi ilmeisen hyvä kuva suomalaisista, koska halusi vielä jäädä juttelemaan kotimaastamme ja juhannuksesta. Hauska heppu!

Kaupungin nähtävyys viinimaistelun lisäksi oli Avignonin paavien 1400-luvulla rakennuttama uusi linna (château neuf du papes) ja sen ympärille perustetut viiniköynnöspellot. Linna tosin oli aika lailla rauniona, mikä oli noin 5minuutissa nähty. Ihan jees kaupunki, mutta tuskin olisimme siellä käyneet ilman sitä faktaa, että Châteauneuf du Pape on yksi punaviinimaailman kiinnostavimmista paikoista. Emma poimi linnapihalla kukkia ja Laura aarrekiviä, kun me aikuiset ihastelimme lähinnä silmänkantamattomiin kumpuilevia vehreitä viiniviljelmiä. Maisemat muistuttivat aika tavalla Toscanaa, koska viiniköynnökset olivat huomattavasti matalampia ja kuivemman näköisiä kuin esimerkiksi Alsacissa tai Reims:n shampanja-alueella. Lisäksi köynnökset olivat oranssi-valkoisten, pyöreiden ja sileiden mukulakivien peitossa. Kivien rooli oli suojata köynnöksiä veden haihtumiselta ja nostaa lämpöä, jotta punaviinrypäleistä tulisi oikein maukkaita.

Seuraavaksi suuntasimme hotellille, joka löytyi pienen pyörimisen jälkeen Google Mapsin avulla. Emme olleet siis raaskineet päivittää navigaattoria...Hotelli Espace de l`Hers oli kerrassaan upea paikka. Ensinnäkin tie halkoi viiniköynnösviljelmiä hyvän tovin, kunnes pienen metsikön (bosque de l’Hers) jälkeen avautui valtava 1800-luvulta oleva kivitalo viiniköynnöstiluksineen. Tilaa tässä vanhojen sveitsiläisten veljesten omistamassa kartanossa on varmaan tuhat neliötä, upea sisäpiha ja uima-allas. Ranskalainen pariskunta Laure ja Christophe vuokraavat taloa bed & breakfastina sekä juhlatilana. Jutustelimme niitä näitä hetken isäntäpariskunnan kanssa. Laure kertoi muun muassa, että tämä yö oli ensimmäinen, kun koko tupa oli täynnä eli kaiken kaikkiaan 16 henkeä. Purimme tavarat pikaisesti, koska tytöillä oli kiire uimaan. Altaan vesi oli varsin viileää – vain +20c ja tytöt viihtyivät tällä kertaa pidempään uimapatjalla meloen kuin pulikoiden.

Uimisen jälkeen päätimme lähteä läheiseen Inter-Marché:n ostoksille ja siitä piknikille kanasalaattieväiden kera. Kaupunki, jossa kauppa sijaitsi, oli nimeltään Orange ja koska täällä nyt sattui olemaan yksi Unescon listalla olevista roomalaisamfiteattereista, päädyimme luonnollisesti tekemään pienen kierroksen. Toki kaupunki olisi muutenkin ollut käyntilistalla. Amfiteatteri (100-luvulta AD) oli mennyt juuri kiinni, mutta saimme siitä kuitenkin hyvän kuvan, koska jäljellä oli enää puolikas. Louis XIV olikin kuulemma sanonut, että ”This is the finest wall in my kingdom”. Amfiteatteri on tosiaan Euroopan ainoa keisari Augustuksen aikainen teatteri ja sitä käytetään edelleenkin teattereihin ja oopperoihin sen ainutlaatuisen akustiikan ansiosta. Kävimme myös katsastamassa riemukaaren, joka rakennettiin 20 AD. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että on nähtävyyksiä, jotka on rakennettu 20 vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen. Yleensä nähtävyydet ovat joko tosi paljon vanhempia tai keskiajalta. No näin kuitenkin täällä. Orange näytti kauniilta paikalta viehättävine kujineen, mutta koska kaupat olivat juuri sulkemassa ja meillä oli nälkä, päädyimme jatkamaan matkaa autolle. Tuulisen, vaikkakin aurinkoisen ilman vuoksi pidimme piknikin hotellin terassialueella, mikä oli isäntäpariskunnasta ihan ok. He toivat meille jopa omat lasit ja ruokailuvälineet. Uskomattoman hyvää palvelua ja voimme todellakin suositella paikkaa muillekin – sen verran sydämellinen vastaanotto oli. Illallinen oli makoisa ja jälkiruoaksi nautimme vielä mansikoita ja kuuntelimme kuinka illan pimetessä tytöt kikattelivat omille hassuille jutuillensa.

Espoo – Nice – Antibes

Tätä lomaa on odotettu! Eikä vähiten siksi, että ulkomaanreissu oli hyvin lähellä jäädä toteutumatta tänä kesänä uuden kodin ja piharakentamisesta johtuvien yllättävien menojen takia. Matka päätettiin kuitenkin varata jo vuodenvaihteen jälkeen Heinin useamman päivän kuumotuksen ja lopulta erittäin edullisten lentolippujen bongaamisen tuloksena. Timokin lämpeni viimein ajatukselle ja mitä lähemmäksi kesä eteni – sitä onnellisemmiksi tulimme lähenevästä matkasta Ranskaan – sinne meidän suosikkimaahan.

Lento Nizzaan lähti viiden tienoilla illalla ja set up oli seuraava: Heini teki töitä viimeiseen asti ja lähti Hanskin autolla Tellulle. Timo piti etäpäivän ja hoiti Irman ja Hanskin korvaamattomalla avulla tytöt valmiiksi, kodin siistiksi ja tavarat valmiiksi laukkuihin. Koko konkkaronkka ajoi sitten Tellulle, jonne Irma jäi odottelemaan, kunnes Hanski oli vienyt meidät kentälle meidän autolla. Tarkoitus oli sitten jättää meidän auto Tellulle, josta Irma ja Hanski jälleen matkaisivat takaisin Imatralle. Mutta eihän mikään mene kuin Strömsössä eller hur? Timo huomasi, että ajokortti oli kadonnut. Catastrophe! Ei muuta kuin Heini ja tytöt Hanskin kyydissä kentälle ja Timo takaisin kotiin tuhatta ja sataa. Luonnollisesti kortti löytyi meidän autosta, joka siis oli lentokentällä – ei siellä kotona...Tiukan aikataulun takia saimme onneksi Peten auttamaan autorallissa niin, että Timo sai ajettua suoraan kentälle ja molemmat autot saatiin takaisin Tellulle. Mikä show! Heini ja lapset olivat sillä aikaa chekanneet matkalaukut koneeseen ja nauttivat jäätelöitä ja kahvia kahvilassa Timon saapuessa lievästi sanottuna ylikierroksilla paikalle. Onneksi ajokortti löytyi ja Timo saattoi jatkaa luottokuskina reissussa, kuten aina ennenkin.

Lento sujui hyvin, vaikka huomasimme lastenleffojen unohtuneen ruumaan menneisiin matkatavaroihin. Tämän lisäksi aiemmista reissuista poiketen emme olleet muistaneet/jaksaneet/ehtineet ottaa mitään ruokaa mukaan lapsille, joten olimme täysin lentokoneruokien armoilla. Onneksi ruoat kelpasivat jotakuinkin ja lisää täytettä saatiin lentoemoilta sipsien ja suklaan muodossa. Me aikuiset päätimme ansaita minipullon shampanjaa loman kunniaksi.

Ilma Nizzassa oli yhtä lämmin kuin Suomessa eli +26c ja aurinkoista. Lasten mielestä upeinta tähän asti olivat huojuvat palmut ja se, että lentokenttä oli meren rannalla. Saimme suhteellisen nopeasti matkalaukut ja autovuokraamo Citerin kautta Peugeut 308:n. Autoa oli ajettu vain 10,000km, mutta toinen sivupeili oli mäsänä ja rekisterikilvetkin repsottivat sinne tänne. Tuli hieman ikävä toissakesän Alfaa ja luksusfiilistä. No aina ei voi voittaa ja pökötti toimi ihan ok. Hotellimme Inter-Hotel Seaside sijaitsi Antibesissa eli vain 10 km päässä kentältä. Hotellihuoneemme oli valtava useine huoneineen (lastenhuone, vessa, kylppäri, keittiö ja lopuksi ruokailutila, parisänky sekä sohva.) Huonetta kiersi lähes joka puolelta valtava terassi ja seinät ulos olivat lasia. Hotellista oli hienot näkymät Välimerelle aina Antibesista Nizzaan ja lähes Monacoon asti. Me tytöt kävimme kylvyssä sillä aikaa, kun Timo yritti epätoivoisesti ja ilman tulosta löytää auki olevaa supermarkettia tai kioskia. Iltapalaksi saimme tästä syystä vain mäkkäriruokaa, koska se oli ainoa aukioleva lafka näillä tienoilla kymmenen aikaan. Kello oli jo Suomen aikaa puoli kaksitoista, kun saattelimme väsymyksestä kikattelevat tytöt untenmaille. Timo katsoi vielä hetken Italia-Espanja fudismatsia ennen kuin valot sammuivat.