Ti 17.7. Milano – Espoo

Aamu sujui yllättävän helposti ilman suuria lähtövaikeuksia. Aamiaiseksi söimme hedelmiä ja appelsiinimehua –eli mitä jääkaapista tässä vaiheessa enää löytyi. Heini nautti vielä hetken viimeisistä auringonsäteistä ja Milanon katuvilinän seuraamisesta hotellihuoneen avoinaisesta ikkunasta ennen kuin oli aika lähteä kävelemään kohti muutaman korttelin päässä sijaitsevaa parkkihallia.

Ajomatka kentälle sujui peri-italialaisella meiningillä. Esimerkiksi jos kaistoja oli yksi niin eiköhän liikennevaloissa viereen ahtautunut toinen auto ihan vain siksi, että siihen mahtuu. Timo sanoi kaipaavansa jälleen Sveitsin sivistynyttä ajokulttuuria. Pyörimme lentokentällä muutaman tovin ennen kuin Hertzin palautusparkkis löytyi. Täältä talsimme tuttua reittiä jättämään urpolle check-in –virkailijalle matkatavaramme, joka sai tuhrattua kolmen laukun chekkaamiseen vartin verran aikaa. Jonotimme myös suhteellisen pitkään turvatarkastuksessa ennen kuin pääsimme ostamaan aamukahvit ja kiirehtimään portille.

Lento sujui leppoisasti. Tytöt pelasivat iPhone:lla pelejä ja värittelivät värityskirjoja. Välillä luettiin Nalle Puhia ja syötiin. Onneksi lento ei ollut pitkä. Vieressämme istui vauvaperhe, jonka mukava rouva oli kovasti juttutuulella. Vaihdoimme lapsiperhekuulumisia ja me annoimme heille vinkkejä matkustamiseen lasten kanssa.

Suomessa ilma oli sateinen ja lämpötila huiteli +15 asteessa. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa tuli mieleen nousta portaat takaisin lähtöporteille. Onneksi iltaa kohden aurinkokin näyttäytyi ja suomalaisen kesäillallisen (uusia perunoita, lohta sekä kasviksia ja jälkkäriksi tuoreita marjoja) jälkeen Heininkin paluushokki alkoi helpottamaan ja kotiin oli mukava palata. Tytöt leikkivät kuitenkin talvea pipot ja villasukat jalassa. Emma muisti myös kysyä, että oliko Suomeen tullut talvi meidän loman aikana...

Reissumme oli todella onnistunut. Fiilis oli hyvä, ilmat suosivat ja saimme tutustua Sveitsin sukulaisperheeseemme  sekä tapasimme ystäviämme Suomesta. Reissu oli myös hyvä yhdistelmä rentoa lomailua, kuten uimarannalla oleilua ja uusia kiinnostavia nähtäväyyksiä. Ja kaiken kruunasi upeat maisemat; vehreät vuoret, kirkkaat järvet ja sievät kylät. Kiitos kaikille, jotka jakoivat lomareissun kanssamme J

Ma 16.7. Milano

Yöllä saimme kaikki levättyä hyvin, koska sängyt ja tyynyt olivat melkoisen hyvät hotelliyöpymisen stardardeilla mitattuna ja italialaisten ylhäältä vedettävät ikkunanpimentimet saivat aikaan illuusion yöstä vielä aamullakin. Heräsimme aamulla kuppien kilinään. Laura se siellä oli kattanut aamupalapöydän lähes valmiiksi muuta perhettä varten. Erityisesti mielenkiintoa herätti tuolikasa, jonka avulla hän oli kiivennyt tiskitasolle ja sitä myöden ylähyllylle laseja varvistamaan.

Aamiaisen jälkeen tytöt pukivat hienostelumekot päälle ja ottivat pienet käsilaukkunsa ja aurinkolasinsa mukaan. Laura muisti myös laittaa rannekorun samaan käteen kuin Heinillä. Loppusilaus oli sipaista Äidin huulikiiltoa.

Aikuiset hakivat taivaalliset kahvit mukaan alakerran kahvilasta ja muistivat jälleen kerran miksi oleilu Italiassa on nautinnollista. Pääsimme kahveinemme  vasta  ensimmäiseen kadunkulmaan, kun Heini bongasi mahtavan kaupan, joka yhdisti erityisen boheemilla tavalla sisustustarvikkeita, lasitavaraa ja kukkia. Täältä saimme ostettua mukaamme hyvän saaliin tuliaisia ja kahvikalustoa kotiin. Tästä olikin kätevä heittää ostoskassi hotellille.

Seuraavana vuorossa oli käydä Duomon sisällä tutustumassa taideaarteisiin. Roomalais-katolista Duomoa aloitettiin rakentamaan vuonna 1386 ja se valmistui virallisesti tähän asuunsa vasta 1965. Milanon Duomo on maailman neljänneksi suurin goottilainen katedraali. Duomon reliikki (reputadly) on yksi Kristuksen krusifixin nauloista, jonka kunniaksi pidetään vuosittain Rite of the Nivola. Duomo on sisältä yllättävän valoisa goottilaiskirkoksi –erityisesti, kun vertaa mm. Pariisin Notre Dame -katedraaliin, joka on yksi synkimmistä kirkoista, jossa olemme käyneet.

Kirkon ovella vuokrasimme audio guiden ja Heini peitti olkapäät huivilla, kuten tapoihin kuuluu. Kirkko oli täynnä taidetta; erilaisia patsaita ja maalauksia, joista osa oli kauniita ja osa hyvinkin brutaaleja. Yksi kauneimmista osista kirkossa oli kuitenkin pääalttarin takana sijaitsevat värilliset lasimaalaukset, jotka kertoivat tarinoita sekä Vanhasta että Uudesta Testamentista sekä Tuomion Päivästä. Katolilaiseen tapaan kirkko oli myös täynnä palavia kynttilöitä, joita ihmiset olivat sytyttäneet edesmenneille rakkailleen.

Audio Guiden mukaan kuunneltavia kohtia oli yli sata, joita olisi ollut mukava kuunnella. Paino sanalla olisi...Vanhempi neideistä keksi kuitenkin kehittää pissahädän juuri, kun olimme jonottaneet sisään ja nuorempi yritti kiipeillä ja juosta hihitellen karkuun jokaisen patsaan taakse. Välillä kuului tuttua laulua: ”Miksi me olemme täällä kirkossa sisällä, miten niin me ei saada juosta, milloin me saadaan jäätelöä jne.”. Tästä syystä teimme ehkä pienen pyhäinhäväistyksen ja sallimme Angry Birds:n peluun samalla, kun istuimme kirkonpenkillä ja kuuntelimme edes hetken, mitä sähköinen oppaamme meille kertoi.

Noin 3 minuutin kuuntelun jälkeen lasten kehitellessä riidan siitä kumpi saa pelata ensin päädyimme jatkamaan matkaa ja käymään kryptassa vikkelällä kierroksella. Täällä tyttöjen kysymyskuoro jälleen ihmetteli, miksi tuo setä makaa tuolla läpinäkyvässä arkussa ja ohoo onpa hieno katto tuolla toisessa päässä, mitä siellä on? Emme luonnollisesti ehtineet kuunnella sen vertaa guidesta, että tämä olisi selvinnyt. Mahtavinta oli tietysti tyttöjen tylsistyessä leikki, jossa kryptassa pompittiin polvistumistuoleilla. (Näillä tuoleilla papisto käy rukoilemassa yhdessä ennen jumalanpalvelusta.) Tyttöjen leikissä puolestaan toinen nousee kyykystä ylös ja huutaa BON GIORNO ja toinen menee samaan aikaan kyykkyyn suureen ääneen hohottaen. Tätä toistettiin aina toisen noustessa ylös ja toisen alas niin kauan aikaa, jolloin vanhemmilta meni vuorotellen hermo ja kryptassa jonottelijat repeilivät. Liekö enemmän lapsille vai meidän epätoivoisille shhh –lopettakaa NYT heti -toisteluille. Levottomasta kierroksesta johtuen päädyimme siihen, että Timo käy Duomon katolla Yksin ja Heini vie lapset sillä aikaa jäätelölle.

Jäätelö osti meille sen verran aikaa, että kiertelimme hetken Vittorio Emmanuelle II upealla katetulla ostoskadulla ja kävimme luonnollisesti myös pyörähtämässä marmoreista tehdyn taideteoksen päällä. Pyörähdys kuuluu tehdä erityisesti sonnin kivesten päällä, joka tuottaa kuulemma suunnattomasti onnea. Heini myös huvittui japanilaistyttöjen tirskumiselle vastaavassa toimenpiteessä.

Tytöt ja Heini jatkoivat kauppakeskuksesta nopean Prada-Louis Vuitton-Hermés ikkunaihmettelyn jälkeen Duomon viereiseen kahvilaan odottelemaan Timoa kattokierrokselta. Timon palatessa päätimme myös syödä ylihintaisen ja keskinkertaisen lounaan samassa paikassa. Lasten holtittomuus ja päivän kuumuus taisivat olla määräävin tekijä ravintolaan jäämiselle, koska muutoin olisimme ehkä jaksaneet kävellä pari kadunkulmaa Duomolta sivuun.

Lounaan jälkeen kävimme aloitimme shoppailukierroksen ensimmäisen osan. Timo sai myös selvitettyä pienempien kummityttöjemme koot, jotta oikean kokoiset tuliaiset saatiin ostettua. Mukaan tarttui myös mukavia vaatteita omille lapsille sekä kuuluistasta Rinascente-tavaratalosta Timolle tyylikäs Tommy Hilfiger –lippis ja Heinin lievän J painostuksen jälkeen John Gallianon punaiset über-päheet uimahousut. Molemat onneksi -50%:n alennuksessa. Alakerrasta ostimme myös parin vuoden jahkailun jälkeen laatumatkalaukun. Samsoniten todella kevyen ja helposti kuljetettavan 95 litran kova matkalaukku tuli todella tarpeeseen. Meillä on nyt matkalla mennyt kolme laukkua rikki; reppu, putkikassi ja lievästi myös iso matkalaukku. Kaksi ensimmäistä sen verran pahasti, että ne lensivät roskiin. Onneksi käyttöikääkin molemmilla oli jo liki 15 vuotta. Uusi matkalaukku oli täällä alennuksessa ja pulitimme siitä yli 150€ vähemmän kuin muualla olimme vertailleet. Hyvä ostos siis kaikin puolin.

Tässä vaiheessa oli aika käydä illallisella ja lepäilemässä huoneessa. Puolentoista tunnin jälkeen voimat olivat palautuneet. Ulkona oli edelleen kaunis ja aurinkoinen ilma, joten päätimme käydä vielä katsastamassa iltakävelynä Milanon shoppailukadun. Lapset ostivat omilla rahoillaan namia ja kauniit pannat. Heini löysi Guess:n laukun yli 60%:n alennuksesta.

Kierroksen jälkeen istuimme leppeässä ilta-auringossa Duomon portailla ja otimme yhteiskuvia. Tytöt pöhäyttivät puluja juosten ilmaan. Matka on ollut ihana ja tuntui haikealta lähteä takaisin hotellia ja pian kotia kohti. Ehkä tästä syystä poimimme vielä hyvät kahvit ja jäätelöt matkalta maistiaisiksi. 

Su 15.7. Pianezzo – Milano

Yö oli taas jatkunut normaalilla tavalla sänkyjä vaihdellen. Aamulla herätessämme puoli kymmenen maissa, Heini nukkui lasten kerrossängyn alavuoteessa ja molemmat tytöt Timon oikeassa kainalossa niin, että parisängyn toinen puolisko oli täynnä pieniä jalkoja ja sinne raahattuja peittoja. Aikuiset vetreyttelivät puutuneita jäseniä kirkkaassa auringovalossa. Vuoret yllättivät meidät viimeisenä aamuna täydellisen pilvettömällä taivaalla, jonka horisontissa hohtivat upeat lumihuiput. Tässä vaiheessa päätimme, että seuraava laskettelureissu suuntautuu aivan varmasti Sveitsin upeille vuorille.

Siivosimme taloa useamman tunnin ennen kuin olimme tyytyväisiä lopputulokseen. Jätimme myös Barbaran perheelle ja hänen siskoilleen, jotka yhdessä omistavat Pianezzon talon, kiitokseksi talon lainasta herkkuja, kuten suklaakeksejä, teetä, punaviiniä jne. Mukaan laitoimme myös kiitoskirjeen ja tyttöjen taiteilemia piirustuksia.

Kahden aikaan olimme valmiit lähtemään kohti Milanoa. Pysähtyneessä autossa saimme kuitenkin vielä kulumaan hyvän tovin, kun emme olleet muistaneet (jaksaneet) printata Milanon hotellimme varausta saati kirjoittaa hotellimme nimeä ylös. Tämä oli varsin harmillista, koska varausta ei löytynyt Heinin meilistä eikä muutakaan kautta, mitä keksimme miettiä. Hotelli oli maksettu jo etukäteen, joten ei auttanut muuta kuin soittaa Booking.comin keskukseen ja kysyä asiaa. Avulias jenkkityttö tankkasi hetken Heinin meiliosoitetta ennen kuin tavaaminen meni oikein. Saimme hotellimme nimen ja myös varauksen uudelleen sähköpostiin. Matka Milanoon kesti vain reilun tunnin ja se sujui miellyttävästi moottoritiellä. Muutaman kerran pysähdyimme vain pulittamaan tullimaksua moottoritien käytöstä.

Milanon keskustan liikenne oli non-existente, mikä oli varsin mukava yllätys. Syynä tähän lienee se, että oli sunnuntai. Navigaattori ohjeisti meidät pieniä kiemuraisia kujia hotellin eteen. Residence Missori näytti nettikuvien perusteella lievästi kälyiseltä ja vanhentuneelta, mutta olimme valinneet sen hyvän sijainnin (kaksi korttelia Duomosta), edullisen hinnan ja keittiömahdollisuuden vuoksi. Siksi olikin hauskaa huomata, että palvelu oli ensiluokkaista siitä lähtien, että respan vanha signor tuli ulos ohjeistamaan lähimmän parkkihallin Timolle ja oli muullakin tavoin hyvin huomaavainen meitä ja lapsiamme kohtaan.

Huoneemme oli varsinaisesti huoneisto. Neliöitä oli ainakin 80 ja kokonaisuus käsitti aikuisten valtavan makuuhuoneen parisängyllä, lasten makuuhuoneen, olohuoneen, suuren aulan ja keittiön sekä muutaman vaatehuoneen. Tänne olisi koon puolesta mahtunut helposti useampi perhe. Kaiken kruunasi vielä toimiva ilmastointi. Bravo! Tytöt kommentoivat huonetta sanoin: ”Jee, nyt me voidaan leikkiä täällä hippaa!”

Latasimme jääkaapin täyteen eilen ostamiamme ruokatarvikkeita ja Heini pyöräytti nopean tonnikalapastan salaatin kera, kun Timo kävi viemässä auton parkkihalliin. Tytöt olivatkin jo nälkäisiä ja pikalounaan jälkeen he katselivat ihmetellen telkkarista italiankielisiä lastenohjelmia.

Hengähdystauon jälkeen lähdimme kaupungille katsomaan nähtävyyksiä. Kävelimme ensin  ottamaan muutaman valokuvan tytöistä auringossa valkoisena hohtavan Duomon edessä. Tämän jälkeen hyppäsimme metroon ja ajoimme muutaman korttelin Castello Sforzesco –linnoituksen eteen. Tytöt saivat herkulliset jäätelöt käteensä, jotta he jaksoivat jatkaa matkaa kuuman, vaikkakin lyhyen metroajelun jälkeen.

Edessämme kohoavan  linnoituksen rakennutti alunperin Viscontin perhe, mutta kuuluisuuteen se nousi vasta Francesco Sforzescon myötä 1450, joka muutti sen upeaksi renesanssilinnaksi. Hän oli tykästynyt kaikenmoiseen luksukseen. Me kävelimme linnan sisäpihalla ja vallihaudan ympärillä kuvia napsien. Tällä kertaa päätimme jättää sisätilat käymättä, koska tytöt vaikuttivat sen verran väsyneiltä. Myöskään turistilaumat eivät olleet omiaan nostattamaan innostusta.

Linnoituksen takana oli kaunis puisto, Parco Sempione, jonka toisessa päässä elegantti Arco della Pace. Takaisin palatessamme ostimme yhdestä Milanon sadoista pienistä herkkukahviloista todella maukkaat iltapalapatongit mukaan. Iltapalan huumaa nostatti vielä todella hyvät espresso doppio ja cappucino. Kahvit olivat sen verran herkulliset, että iltapalan natusteltuamme Timo kävi hakemassa vielä toiset - tosin eri paikasta. Tämänkin kahvilan pitäjä oli kuulemma varsin miellyttävä herra, joka kokkasi risottoa samalla, kun valmisti meidän kahvit. Kahvinhakumatkalla Timo kävi vielä varmistamassa ystävälliseltä parkkihallin valvojalta tarkempaa hintaa pidemmälle parkille. Tähän mennessä kaikki Milanossa kohtaamamme ihmiset ovat olleet todella mukavia. Parkkihallin kundi kertoi, että tänään on ollut poikkeuksellisen kuuma päivä. Auton mittari näytti matkalla +32 astetta, joten saattoi olla oikea valinta tehdä Milanon linnakierros illalla pahimman kuumotuksen jälkeen ja palata jälleen ilmastoituun huoneeseen.

Huoneistossamme tytöt ottivat kaiken irti kylpyammeesta ja jaksoivat vielä leikkiä hyvän tovin leluilla ennen kuin simahtivat. Aikuiset katsoivat ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon telkkaria ja nauroivat italialaisille laatuvisailuille, kuten ”I soliti idioti”. Myös klassikko-western ”I magnifici sette (7 rohkeaa miestä) sai aivan uuden ulottuvuuden dubbauksen ansiosta.

La 14.7. Pianezzo – Passo del San Bernardino - Ascona

Suunnittelemamme rantapäivä aukesi pilvisen sateisessa säässä. Aloimme siis aamun tutkimalla sääkarttoja, josko jostain lähistöltä löytyisi aurinkoinen ranta. Ikäväksemme koko lähiseudulle oli luvattu vaihtelevaa, mikä kokemuksemme mukaan saattoi tarkoittaa a) ukkosmyrkyä, b) aurinkoista, c) poutaa tai d) pilvistä tai e) kaikkea edellä mainittua. Se mikä oli varmaa oli tosiaan se vaihtelevuus. Aamupalan aikana taivas alkoi hieman rakoilemaan Pianezzon yläpuolella, joten Timo päätti rohkeasti ehdottaa reissua San Bernardinon solaan. Tämä siksi, että sää ei ollut vielä tarpeeksi aurinkoinen rannalla löhöilyyn ja saattoi olla varsin upea muutaman tunnelin toisella puolen. Ehdotus sai kannatusta erityisesti lapsilta, joille mahdollisuus lumessa pelehtimisestä ja jäisessä vedessä uimisesta oli tarpeeksi houkutteleva ja jopa Heiniltä, joka ajatteli upeiden maisemien painavan vaakakupissa pelkäämistä enemmän. Matkamme varsinainen osuus alkaisi vasta San Bernardinon kylästä, jonne ei taloltamme olisi vain 60km.

Lähdimme liikkeelle siivouksen ja lounaan jälkeen noin kahden aikoihin. Myöhäisestä lähdöstä johtuen päätimme pysähtyä kaupassa, koska  emme olleet varmoja takaisin ehtimisestä ennen sulkeutumisaikaa. Bellinzonan tutun ja turvallisen Coop:n jälkeen siirryimme vilkkaasti moottoritielle suuntana yhdeksi maailman parhaimmista ajoiteista ristittyyn San Bernarnidon solaan.

Matkamme sujui varsin leppoisasti isoja teitä pitkin. Huomasimme kuitenkin ennen pitkään, että olemme taas saapuneet isojen vuorten alueelle, kun vieressä kohoavat seinämät eivät tuntuneet päättyvän missään vaiheessa, vaikka GPS oli jo saavuttanut liki kilometrin korkeuden. Näihin maisemiin ei voi koskaan kyllästyä. Matka jatkui aurinkoisena aina 1600 metriin, missä vain pieni tunneli erotti meidät auringosta.

Saavutimme pian tunnelin jälkeen San Bernardinon pienen alppikylän, jonne jäimme pitämään vessataukoa. Valitsemallemme paikalliselle Essolle oli juuri ylitystieltä saapunut "Mc Switzerland" –jengi parinkymmenen kaksipyöräisen äijänkörilään vahvuudella. Kyseenalaisen käytöksen ja jengimäisen meiningin perusteella kyseessä ei ollut mikään sunnuntaiajelijoiden klubi.

Matka San Bernardinosta ylöspäin matka taittui selvästi pienempää tietä,  josta oli suosiolla jätetty keskiviiva merkkaamaatta. Serpentiini oli osittain sen verran tiukkaa, että jopa kaksipyöräiset käyttivät tietä molempien kaistojen leveydeltä. Timo harmitteli ylöspäin mennessä kelin märkyyttä, pilvisyyttä sekä auton kokoa ja automaattilaatikkoa. 

Serpentiini ylös solaan oli poikkeuksellisen kaunis ja tie varmasti autoilijan ja motoristin unelma. Kerrottakoot ajoreitin suosiosta sen verran, että matkalla alaspäin vastaan tuli mm. Lamborghini Gallardo, Aston Martin Vanquish, Mercedes SLS, Jaguar XKR, useampi kymmen eri sortin Porschea, joka tuntuu olevan Sveitsin yleisin urheiluauto, sekä toinen toistaan enemmän tai vähemmän tuunattuja japanilaisia ralliohjuksia.

Tässä vaiheessa vaihtuu kirjoittaja J Heinin mielestä tie näytti alaspäin katsoessa hyvinkin formularadalta, vaikkakin kukkaloisto tummanvihreää taustaa vasten ei autoradoista paljon muistuttanutkaan. Ylhäällä 2066 metrissä oli lämpöä parikymmentä astetta vähemmänkuin alhaalla ja kova tuuli. Otimme kuvia erittäin kylmän vuoristojärven ja San Bernardinon maamerkkikyltin edessä. Tytöt napsuttelivat eväitä eivätkä ymmärtäneet tuon taivaallista nähtävyyden hienoudesta.

Alaspäin matkatessa pilvet olivat hieman hälventyneet, mutta  eivät tarpeeksi, koska näkyvyys ihan huipulla oli lähinnä sumuista. Tämä ja se, että reitti tuli ajettua vain San Bernardinon puolelta sai Timon vannomaan, että tulee vielä aika, kun hän ajaa tämän solan uudelleen ja kunnon autolla. Kirjoittaja vielä lisää, että myös ajoseura vaihtunee kannustavammaksi moiselle reitille. Tämä erityisesti siitä syystä, että laskeuduttuamme puolen kilometrin verran alaspäin olimmekin jo moottoritiellä, jossa nopeusrajoitus oli 100-120km/h. Jollain tavalla tuntuu epäluonnolliselta iskeä näihin 1-2km korkeuksiin kaksi kaistaa, jyrkät käännökset ja tälläiset nopeudet. Siltikin näistä arkajalkamaisista elkeistä huolimatta myös Heinin mielestä sola oli todellakin kokemisen arvoinen. Tytöt laskivat vuorotellen montako vesiputousta he matkalla näkivät. Laskut menivät sekaisin useissa kymmenissä.

Alhaalla Bellinzonaan johtavalla tiellä lämpötilat nousivat jälleen +30 asteeseen ja pilvipoutaiseksi. Päätimme siis jatkaa matkaa suoraan lempparikaupunkiimme Asconaan, jossa oli kaunis ranta yhdistettynä leikkipuistoon. Uimme ja söimme eväitä useamman tunnin. Tytöt nauttivat kovasti uimisesta autossa istumisen jälkeen ja aikuiset puolestaan vielä leppeästä ilta-auringosta.

Pe 13.7. Pianezzo – Lenno – Tremezzo – Como

Tänään meillä oli poikkeuksellisesti kello soimassa, jotta heräisimme ajoissa. Olohuoneen ikkunasäleverhon korjaaja oli tulossa jo kello kymmeneksi ja puutarhuri-Giovanni heitä valvomaan jo hieman sitä ennen. Saimme itsemme valmiiksi ja syötyä ennätysajassa. Olimme siis jo varttia vaille kymmenen autolla, jossa Giovanni meitä morjensti. Vaihdoimme muutaman sanan siitä, milloinkohan korjaaja saapuisi: kello 10 Italian vai Sveitsin aikaa. Italialainen korjaaja saapuisi Giovannin mukaan vasta 10.30 – 11.00 aikaan ja sveitsiläinen puolestaan 9.55 eli 5 minuuttia ennen virallista tapaamisaikaa.

Päätimme valita navigaattorin reitiksi scenic route -oikopolun vuorten yli, ettei tarvitsisi mennä molempiin suuntiin samaa tietä. Matka kulki Luganon ohitse kääntyen pian sen jälkeen vuorille. Kipusimme todella pientä serpentiinitietä ylöspäin, niin että alapuolella näkyi tietä sik-sak-rusetilla. Italian puolelle huomasimme saapuneemme, kun ohitimme hylätyn tulliaseman. Tässä vaiheessa tien jyrkkyys oli 18 astetta ja nopeusrajoitus italialaisittain 90 km/h (?).  Me puolestaan ajoimme lähes kävelyvauhtia, koska farkku ei kääntynyt kovin ketterästi moisella tiellä. Parhaimmissa/pahimmissa kohdissa ei edes mahtunut kahta autoa vierekkäin ja yhden serpentiinipätkän pituus oli ehkä kolme meidän auton mittaa. Maisemat alas laaksoihin olivat toki kauniit, mutta Heini ilmoitti jo kauan ennen huippua, että takaisin palattaisiin kyllä moottoritietä. Tien jyrkkyydestä kertoi myös se, ettei reitti ollut talvikäytössä lainkaan.

Saavuimme Lennon kylään lähes pari tuntia lähdön jälkeen, joten lapsilla oli tietysti jo nälkä. Parkkeerasimme auton Villa del Balbianellon kartanolle tarkoitetulle parkkikselle ja lähdimme astelemaan Como-järven rantaan. Löysimme todella viehättävän rantakadun ja Timo vielä hyvän rantaravintolan, jonne veimme pesueemme. Heini söi ruoaksi sienirisottoa ja muut erilaisia pastoja. Ruoka viinin ja leivän kera maistui todella hyvälle. Jälkiruoaksi aikuiset saivat reissun parhaat kahvit ja tytöt puoli litraa siivutettuja mansikoita ja niiden päällä hyvää vaniljajäätelöä. Viivyimme hyvän tovin tässä miellyttävässä ravintolassa. Palvelukin oli todella ripeää, joten jätimme hyvät tipit.

Lounaan jälkeen käyskentelimme hitaasti poukaman toiseen päähän, jossa näytti olevan lautta. Arvelimme tämän vievän niemen kärkeen, jossa päiväreissumme päänähtävyys sijaitsi. Saimme kuitenkin kuulla, että tässä pysähtyy vain reittiveneet satamassa toiseen ja kartanolle pääsee vain kävellen 1km matkan, minkä jo tiesimmekin, tai taksiveneen kyydissä. Jälkimmäisestä meillä oli huonoja kokemuksia, joten ajattelimme Heinin jalan kestävän lyhyen reippailun. Olimme jo varmistaneet etukäteen, että kartano oli ainakin auki, koska se oli suljettu maanantait ja keskiviikot. Kävelyreitti  alkoi poukaman vastapäiseltä puolelta, jossa näytti olevan pieni paikallisten uimaranta. Tytöt pääsivät siis uimaan ja leikkimään hetkeksi mutaleikkejä.

Uimisen jälkeen lähdimme tarpomaan mäkeä ylös siitä mistä luki ”Pedestrian route to Villa del Balbianello” huomataksemme 5 minuutin matkan jälkeen, että portti kävelyreitille oli suljettu. Myöskin toista kautta yrittämämme reitti oli portilla kiinni. Mitä ihmettä? Pikainen soitto kartanolle selvitti, että kävelyreitti on auki ainoastaan lauantaisin ja sunnuntaisin ja loma-aikoina. Jaahas ja kävellen pääsee perille siis vain kahtena päivänä viikossa. Kävelimme siis takaisin satamaan sadatellen italialaisten älykkäitä aukioloaikoja, reittivaihtoehtoja ja opasteiden loogisuutta. Venetaksi saareen oli onneksi kohtuuhintainen – muutama euro suuntaansa ja lapset ilmaiseksi.

Villa Del Balbianello sijaitsi aivan Lavedon niemen kärjessä. Sen puutarhat ja kartanorakennukset on rakennettu vuonna 1787, jolloin kardinaali Angelo Durini rakennutti paikan pienen Fransiskaaniluostarin tilalle. Kartano on ollut sittemmin myös Jamen Bond ja Tähtiensota –elokuvien kuvauspaikkana. Opastettu kierros oli täynnä, joten emme jaksaneet odotella tuntia seuraavaa. Kiertelimme siis kauniissa puutarhassa, joka oli täynnä roomalaishenkisiä marmoripatsaita. Paikka olisi ollut todella soveltuva hääjuhlille. Paluumatkan jälkeen ihmettelimme todella outoa veden päällä pörisijää. Herra sukelluspuvussa oli aivan kuin suoraan Bondin Q:n keksinnöistä. Äijä nousi illmaan vesisuihkun avulla, jota kierrätti takana kulkeva pölynimurin näköinen toosa. Tällä tavalla tämä hahmo sitten suihkutteli poukamassa edes sun takas aina välillä vajoten veteen ja aina välillä nousten hyvinkin korkealle. Emme olleet ainoat hänestä kuvia ottaneet turistit.

Matka jatkui todella hyvän jäätelöbaarin kautta viereiseen Tremezzon kylään ja Villa Carlotta –nimiseen kartanoon. Tässä vaiheessa lienee syytä mainita, että taivas oli lähes pilvetön ja lämpöä 30 asteen paremmalla puolella. Tyydyimme siis kävelemään mahdollisimman varjoisilla kujilla ja lisäämään 50-kertoimen aurinkorasvaa.  Autoon ei ollut järkevää astua sisään ennen viiden minuutin viilennyspuhallusta.

Villa Carlotta oli myöskin rakennettu 1700-luvun puolivälissä markiisi Clericin kesäasunnoksi. Myöhemmät omistajat kasvattivat puutarhaa, joka olikin todella upea  - jokaisen harrastelijapuutarhurin unelma. Tytöt ja Timo kävelivät ihailemassa rhodendroja ja muuta kukkaloloistoa valtavan kokoisessa puutarhassa. Heini lepuutteli jalkaa linnan puutarhan korkeimmalla huipulla ja ihaili järven toisella puolella siintävää Bellaggion kaupunkia. Sielläkin olisi ollut mukana käydä, mikäli olisi ollut aikaa lauttamatkalle. Linnan sisäosa oli suhteellisen mitäänsanomaton, koska se ei sisältänyt huonekaluja lainkaan –suurimmaksi osaksi vain ylistäviä maalauksia Napoleonista (kaikki kuvat olivat aseteltu niin, että Napoleon istui seppele päässään ylhäällä ja muuta hahmot olivat häntä huomattavasti alempana. Miksiköhän...

Alas puutarhasta laskeuduimme hissillä, jossa luki: ”for people with walking problems”. Huvittavaa  oli huomata kyltti juuri silloin, kun Heinin polvi alkoi tosissaan haitata kävelyä. Matkalta ostimme vielä Muranon lasia olevat todella kauniit rannekorut teini-ikäisille kummilapsillemme. Puutarhassa kun oli myös Muranon lasinpuhallukseen erikoistunut paja, joka valmisti näitä kauniita koruja. Enempää koruja emme kuitenkaan raaskineet ostaa.

Matkalla Comon kaupunkiin yritimme etsiä uimarantaa tuloksetta. Myös kuuma ilma ja parkkipaikkojen vähyys saivat meidät lannistumaan sen verran, että teimme vain autokierroksen keskustassa muistellen edellistä käyntiämme täällä ja hurautimme moottoritielle kohti taloamme. Sveitsin puolella kaoottinen liikennekin järkevöityi pian, joten tunne oli kuin kotiin olisi tullut J.

Talolla satoi vettä, kuten aamullakin, joten olimme tyytyväisiä jälleen kerran reittivalintaamme. Ainoastaan se jäi harmittamaan, ettei Comolla tavattu George Clooney:a, jolla on oma huvilansa siellä. Huomenna olisikin vuorossa siivousta ja pakkaamista, koska sunnuntaina heitämme haikeat hyvästit Pianezzolle ja suuntaamme Milanoon reissun pariksi viimeiseksi päiväksi.

To 12.7. Talolla

Nukuimme hyvillä mielin puoli kymmeneen asti. Heinin noustessa oikea polvi tuntui edelleen omituiselta. Aivan kuten viimeiset kaksi päivää. Käveleminen tuntui hankalalta eikä polvi kestänyt kyykistymistä. Tarkemmalla katsomisella polvi oli todella turvonnut. Liekö toissapäiväinen rinnereippailu saanut polven ärtymään. Jäisimme siis ainakin alkuiltapäivään asti talolle lueskelemaan ja nauttimaan kauniista ilmasta. Taivas oli tällä kertaa täysin pilvetön,mutta miellyttävä tuulenvire teki olosta mukavan. Kirkkaan sään ansiosta myös lumihuippuiset vuoret näkyivät horisontissa.

Timo haki löhöilyalustat ja aurinkovarjon kellarin uumenista ja asettelimme ne taktisesti parhaalle näköalapaikalle suuren mäntyä muistuttavan havupuun alle (pinja?).  Heini sai jalkaansa ideaalisiteen ja  2 pientä avuliasta sairaaanhoitajaa. Timo pesi ahkerasti käsin pyykkiä, koska talon pyykinpesukone oli mennyt rikki ja Barbaran luona pesemämme vaatteet oli jo hikoiltu moneen kertaan.

Tytöt juoksentelivat nakupelleinä jälleen pitkin puutarhaa aina uima-altaassa välillä pulahtaen. Pikantti yksityiskohta Pianezzon talolla on myös viereinen kirkko, joka soittaa kelloja ding aina puolitunnein ja oikean kellonlyömän verran tasatunnein. Tähän kylämeininkiin voisi jopa tottua.

Lounaan jälkeen suuntasimme kohti uimarantaa eväiden kera. Jostain syystä kello kolmelta oli Bellinzonasta poispäin vievä tie jälleen Stau:ssa, joten päätimme koukata paikallisen tehdasalueen kautta takaisin Locarnoon johtavalle tielle. Tarkoitus oli ollut käydä uudella rannalla, mutta liikenteen takia päätimme palata lähimmälle rannalle, jossa olimme jo kerran käyneet.

Rannalla oli mukavan leppoisaa, joskin aika täyttä. Kävimme kaikki useamman kerran uimassa ja tytöt rakentelivat hiekkalinnoja veden rajassa. Välillä syötiin eväitä ja ihailtiin vuorimaisemia. Heini piti jalassa ideaalisidettä ja jalkaa kohoasennossa. Saimme myös ihanalta Dominikilta tekstiviestillä listaa paikallisista lääkäreistä, mikäli sellaisen luona tulisi tarvetta käydä. Kirjoittelimme myös vihdoin kortteja, jotka toivottavasti muistamme postittaakin.

Sveitsissä kaupat menevät kiinni jo puoli seitsemältä, joten lähdimme juuri ennen sulkemisaikaa Locarnon paikalliseen mini-Coop:n ostoksille. Tapasimme kaupassa myös yhden suomalaisen herran, joka oli mielissään kuullessaan meidän puhuvan suomea. Timo vaihtoi muutaman sanan hänen kanssaan.

Ilma viileni nopeasti auringon painuessa hitaasti vuorten taakse ja pieni tuulenvire sai meidät tytöt hakemaan lisää vaatteita. Illalliseksi aikuiset söivät kanasalaattia ja tytöt kanapastaa. Jälkiruoaksi herkuttelimme vadelmia ja suklaakeksejä. Ah tätä lomailun auvoa!

Ke 11.7. Pianezzo – Cannero Riviera – Stresa – Isola di Bella

Kahdeksan aikaan alkoi kuulumaan järkyttävää rotkotusta aivan makuuhuoneidemme vierestä, joka vain jatkui ja jatkui. Giovannihan se siellä oli aloittanut rinnenurmikon leikkuun jollain vanhalla trimmerinjämällä. Heini kävi sulkemassa kaikki mahdolliset ikkunaluukut, ovet ja räppänät, jotta jälkikasvu jatkaisi unia. Puoli yhdeksän aikaan kaikki olivat kuitenkin enemmän tai vähemmän hereillä.

Aamu oli jälleen aurinkoinen ja lämmin. Päätimme ottaa uimapuvut mukaan ja lähteä vierailemaan Italian puoleisella Lago di Maggiorella. Matka taittui motoristien unelmatietä (alkaen Sveitsin puolelta Asconan kaupungista tie A13ja jatkuen Italian puolella tietä SS34 aina Verbanian kaupunkiin saakka); tie mutkitteli loivasti aivan rannan tuntumassa nousten välillä hieman ylöspäin ja välillä hieman rantaa kohti. Molemmilla puolilla tietä nousivat kauniit Alpit ja matka vei läpi toinen toistaan viehättävämpien kylien. Purjeveneet keikkuivat kimaltavilla laineilla. Tullimuodollisuudet Sveitsin ja Italian rajalla käsitti molemmilla puolilla 3 tuiman näköistä tullimiestä, jotka mulkoilivat meitä epäilevän näköisesti. Eivät kuitenkaan pysäyttäneet.

Olimme lähteneet talolta vasta puoli yhden aikaan, joten tunnin matkan jälkeen oli aika pysähtyä lounaalle, jotta sellaista vielä saisi. Bongasimme kauniin Cannero Riviera -nimisen kylän uimarannan perusteella. Ravintola oli kätevästi rannan vieressä. Istuime varjojen alle hengähtämään. Tytöt söivät pitsaa, Timo pastaa ja Heini valitsi päivän kalalautasen. Tyttöjen annokset tulivat viidessä minuutissa, kun taas aikuisten ruokia sai odotella yli puoli tuntia. Tässä vaiheessa tuntui siltä, että päivän kalaa oltiin lähdetty kalastamaan. Ruoka, sitten kun se vihdoin saapui, oli todella hyvää. Heinin kala-annos sisälsi kahta erilaista grillattua vaaleaa kalaa, jättikatkarapua, mustekaloja (isoja ja pieniä) ja minikatkoja perunoiden ja salaatin kera. Jälkiruoaksi söimme jälleen kerran hyvää jäätelöä. Kahvitilauksemme kahdesta eri maininnasta huolimatta jäi uupumaan, joten päätimme vain tilata laskun ja poistua. Tämä oli ilmeisen oikea päätös, koska pieni vesikuuro iski samaan aikaan ja viereisen rannan ihmiset tulivat sankoin joukoin sateen suojaan kyseiseen ravintolaan. Tästä ei palvelu varmaankaan olisi nopeutunut.

Sateen takia jätimme uimisen väliin, mutta jo auton kaartaessa takaisin rantaraitille kuuro loppui. Emme kuitenkaan enää kääntyneet takaisin. Stresaan oli taloltamme matkaa vain 70km, mutta taitoimme sitä 1.5h keskimäärin 40km tuntivauhtia. Hitaus ei haitannut, koska aikuiset ihailivat maisemia ja lapset tuijottivat Aku Ankka DVD:tä.

Olimme lukeneet, että matka Stresasta viereiselle saarelle maksaisi n. 3.5€ suuntaansa/hlö ja pääsymaksu linnaan/palatsiin 13€/hlö. Laskimme, että reissu kokonaisuudessaan maksaisi maksimissan 40-50€ nettisivujen mukaan. Siksi meillä ei soineet hälytyskellot tavatessame rannassa viittelöivän Captain Stubingin (Lemmenlaivasta) näköisen miehen, joka kuljetti meidät takana olevaan kioskiin. Kioskin edessä luki Excursions to Isola di Bella. Kaikki näytti kovasti viralliselta. Ihmettelimme vain miksi sedällä oli niin kiire myydä meille liput ja miksi hän toisteli, että nyt on viimeinen hetki ehtiä saarelle. Muistio itselle: älä koskaan kiirehdi antamaan rahoja tutustumatta ensin rauhassa siihen, mitä olet ostamassa. Meille ei koskaan ole käynyt vastaavaa –olemme aina osanneet lukea huijarit kaukaa.

Ihmettelimme vasta veneelle kävellessämme, että sedällä on yksityisvene ja charter-lautta oli lähdössä viereisestä laiturista. Tässä vaiheessa sadattelimme todella äänekkäästi tyhmyyttämme. Kun vielä Heini kuuli veneen rantautuessa, että ”excursion” ei sisällä pääsymaksua hänellä paloi käämit totaalisesti ja hän vaati suureen ääneen rahoja takaisin. Tästäkös Stubing suivaantui. Hän sanoi, että kyseessä on yksityinen vesitaksi ja taksa noin 2 minuutin matkasta saarelle oli meiltä 50€. Heini ja Timo eivät tähän tyytyneet vaan korottivat ääntä ja haukkuivat äijän huijariksi. Ukko uhkasi ajaa meidät takaisin rantaan ja kädet ilmassa viittelöiden ilmoitti, että nyt emme millään ehdi ajoissa kiertämään palatsia, koska se sulkeutuu. Mikä sekin oli huijausta. Tässä vaiheessa meillä molemmilla alkoi olla sen verran adrenaliinia veressä, että huusimme äijää ajamaan meidät haluamamme saaren rantaan ja antamaan rahat takaisin. Äijä meuhkasi, mutta latoi seteleitä toisensa perään ja saimme kuin saimmekin 40€ takaisin. Toisin sanoen maksoimme matkasta käytännössä saman verran kuin mitä lauttamatka olisi maksanut.

Rannassa laskimme kierroksia ja rauhoittelimme hätääntyneen näköisiä lapsiamme. Kun olimme selittäneet tapahtuneen tytöille, Laura ilmoitti, että häntä ei kukaan ikinä tule huijaamaan, koska hän on niin ovela. Sille oveluudelle olisi ollut kysyntää tänään J No pääsimme kuitenkin omillemme ja päästessämme Borromeon palatsiin (vuodelta 1632) sisälle oli huonot fiilikset jo unohtuneet.

Palatsi oli valtavan upea ja täynnä yksityiskohtia. Esimerkiksi koko kellarikerros, grotto, oli tehty muistuttamaan merenpohjaa. Sekä katto, seinät että lattia olivat täynnä erilaisia värjättyjä kiviä, jotka oli asetelty mm. simpukoiden muotoon. Tässä vaiheessa tuli mieleen, että tällä Borromeon perheellä on ollut todellakin ylimääräistä rahaa käytössään.

 Juhlasali oli kaikkein kaunein, koska seinät olivat vaaleansiniset ja ylös kattoon asti täynnä valkoisesta marmorista tai kipsistä tehtyjä enkelireliefejä. Saari ja palatsi isäntineen nousivat pian palatsin valmistumisen jälkeen sosiaaliseen kukoistukseen ja siellä vieraili mm. Napoleon vaimonsa Joséphinén kanssa. Napoleon oli halunnut valita itselleen vaaleanpunaisen sängyn, joka vielä tänäänkin oli nähtävissä kaikessa romanttisuudessaan. Emma kommentoi tauluja: ”Miksi noilla sedillä on pitkät kiharat hiukset ja mekot? päällä?” Niinpä.

Kierreltyämme palatsin huoneet läpi, kierros jatkui kauniiseen puutarhaan. Saarta on kutsuttu laivan muotoiseksi niin, että saaren palatsi kuvasi laivan takaosaa ja toisessa päässä sijaitseva puutarha puolestaan kapenevaa laivan kärkeä. Vaikka palatsi ja sitä ympäröivä puutarha olivat todella hienot, siellä täällä tuli sellainen 1600-luvun kitchin tuulahdus –jos sellaista silloin olikaan. Osa viinirypäleköynnöksiä imitoivista reliefeistä nymfeineen oli hieman liikaa ja puutarhaa dominoiva erikoinen seinällinen patsaita Eros ylimpänä oli jo hyvän maun rajoilla. Toki kovasti viihdyttävä.

Jo 1700-luvulla useammassa lehdessä kritisoitiin palatsin kermakakkumaista ja ylitsepursuavaa ulkomuotoa. Charles Dickens sanoi kuitenkin 1844: ”For however fanciful and fantastic the IsolaBella may be, and is, it still is beautiful. Mikään ei ollut 300 vuodessa muuttunut ja allekirjoitimme Dickensin mielipiteen täysin.

Ilma oli edelleen hyvin lämmin, yli 30 astetta, joten päätimme pitää kierroksen jälkeen kahvi- ja mehutauon palatsin ulkoilmakahvilassa. Kahvit maistuivat erityisen hyviltä ja lapset joivat sekä puolen litran mehupullon että veden lähes yhdellä huikalla. Samalla ehdimme myös ihmettelemään erään venäläisperheen naisten asustusta. Äidillä oli kaistale silkkimekkoa (Hermès), laukku (Louis Vuitton), aurinkolasit (Gucci) ja käsittämätön määrä kultahelyjä päällään. Takana tepasti nyrpeällä ilmeellä varustettu pullukka 8-vuotias tyttö, jolla oli valkoinen (liian pieni) röyhelömekko sekä Pieni Talo Preerialla –tyyppinen röyhelöhattu päässään. Oli hyvin hankalaa pitää pokkaa näiden mennessä useamman kerran meistä ohi. Yhteysalusta odotellessa Timo ja Laura ehtivät napata muutaman kuvan viereisestä Isola Superioresta samaan aikaan kun Heini ja Emma tyytyivät rentoutumaan penkillä. Laivamatkalla näimme venäläisrouvan kopion –koko asustus oli täysin samasta muotilehdestä napattu.

Päästyämme autoon tytöt nakersivat takapenkillä omenoita ja aikuiset yrittävät epätoivoisest löytää kivannäköistä spiaggiota, jotta lapset pääsisivät uimaan. Tätähän oli luvattu siitä asti, kun heräsimme. Puolen tunnin matkan päästä löysimme kauniin, paikallisen uimarannan. Tämä oli mukavaa vaihtelua Stresan yltiöturismille ja sitä seuraaville lieveilmiöille.

Viilennyimme koko perhe järvessä vuorotellen. Järven vesi oli täälläkin päin aivan kirkasta pohjaan asti ja niin lämmintä, ettei edes Heini kärvistellyt uimista lainkaan. Tämä tarkoittaneen sellaista +25 astetta. Istuimme uimisen jälkeen vielä hetken rannalla nauttien tummenevasta illasta ja seurasimme mielenkiinnolla noin 15-vuotiaiden italialaispoikien jalkapallottelua nurmikolla. Imagoon kuului pitää polvipituisia sortseja juuri tietyllä korkeudella lantiolla niin, että alla olevat merkkikalsarit näkyivät kaikille. Tätä sortsirituaalia harjoiteltiin vuorotellen, mikä oli meistä todella huvittavaa.

Rajamuodollisuudet olivat näin puoli yhdeksältä illalla kovin erilaiset kuin päivällä. Laput oli laitettu luukulle Sveitsin puolella ja Italian kopissakin oli väsyneen näköinen kaveri, joka heilutti kättään ”hus hus” –tyyppisesti kaikille ohiajaville autoille.

Kotimatkalla kävimme vielä hakemassa tutulta Coop-bensikseltä todella hyvää tuoretta patonkia ja hedelmiä iltapastamme kylkeen. Ylhäällä vuorilla ilma oli viilentynyt jo 20 asteeseen, mikä toisista (Timo) oli mukavan raikas ja toisista (Heini) kovin kylmä.  Ehdimme hetken ihailla vielä vastaleikattua nurmikkoa ja puutarhan trimattuja sitruuna- ja päärynäpuita ennen pimeän laskeutumista. Lauran mielestä alhaalla loistava Bellinzonan kaupunki näytti jouluvaloilta.

Ti 10.7. Pianezzo – Bellinzona

Olemme selkeästi saavuttaneet lomarytmin, koska lapset heräsivät jälleen vasta kello yhdeksän aikoihin. Jes! Olemme reissanneet kovasti paikasta toiseen koko viime viikon aikana, joten tänään oli ansaitusti vuorossa löhöilypäivä talolla.

Aamiaisen jälkeen Timo roudasi meille tytöille lepolasset alakerran kellarista puutarhaan. Tytöt uivat vuorotellen altaassa ja makoilivat lavitsoilla nakupelleinä Nalle Puh:ja lueskellen. Timo luki kirjaa ja Heini makasi varjossa alueen matkailutarjontaan tutustuen. Ah tätä auvoista lomaa! Tänään oli tarkoitus vain retkottaa ja tylsistyä.

Kuuma ilma väreili pian alkavaa ukkosmyrskyä jo pitkään ennen kuin mitään tapahtui. Lounaspastan ehdimme nauttimaan vielä terassilla kahden aikaan, mutta pian sen jälkeen juoksimme sisään suurten vesipisaroiden putoillessa varsin alhaalla roikkuvista sadepilvistä. Ne olivat jälleen ilmestyneet kuin tyhjästä vuorten takaa. Sisällä jatkoimme samaa ellun-kanat-meininkiä. Aikuiset lukivat kirjoja ja lapset leikkivät lattialla Dominikin ja hänen siskonsa Lenan (molemmat nyt jo yli 30v) vanhoilla legoilla.

Neljän aikaan kaikki olivat valmiita uusiin seikkailuihin. Ulkonakin paistoi jälleen aurinko, joten päätimme lähteä katsastaan Bellinzonan linnatarjontaa. Oli ylellistä olla perillä 10 minuuttia lähdöstä. Löysimme kätevästi pian viimeisen parkkipaikan turisti-infon vierestä. Turisti-info oli Rathaus:n eli kaupungintalon alakerrassa, jonka sisäpiha oli todella upea nähtävyys itsessään; kaariholveja ja maalauksia. Ystävällinen turisti-infon rouva evästi meidät kartoilla ja esitteillä. Meillä olisi reilu tunti aikaa käydä katsastamassa yksi kolmesta linnasta ennen sulkeutumisaikaa. Rouvan mukaan valinta olisi siinä tapauksessa  Castelgrande eli keski-aikaisista linnoituksista suurin.

Kävelimme pitkin vanhaa kaupunkia ja ihastelimme kauniita rakennuksia. Piazza Collegiata ja Piazza Nosetto vallitsivat katukuvaa, jonka ympärillä suurin osa taloista oli 1700-luvulta. Vanha kirkko, Chiesa dei SS. Pietro e Stefano (1517) oli todella kaunis ja muistutti jollain tapaa espanjalaiskirkkoja suuren etufasadinsa ansiosta.

Kävelimme hitaasti pääostoskatua, Viale della Stazione, alaspäin ja löysimme helposti Castelgranden (1479) kyltit. Jollain tavalla oli hienoa huomata, että korkealle linnoitukseen oli tehty hissi eikä nähtävyys maksanut itsessään mitään. Kiertelimme keskiaikaista, jylhää linnoitusta hyvän tovin ja nautimme aurinkoisesta ilmasta sekä nähtävyydestä, jossa ei tähän aikaan ollut juuri muita meidän lisäksemme. Täältä näkyi myös viereisetlinnoitukset eli Castello di Montebello ja Castelllo di Sasso Corbaro sekä osittain säilynyt kaupunginmuuri (La Murata). Linnalla oli luonnollisesti myös omat viininviljelystilukset ympärillä.

Palasimme takaisin kävellen mukulakivisiä portaita ja alhaalla kaupungissa tytöt saivat herkulliset jäätelöt ja Heini löysi pienestä putiikista tyylikkään Audrey Hepburn –kuvallisen meikkipussukan. Kotimatkalla kävimme vielä tankkaamassa ja läheisessä leikkipuistossa. Heini reippaili lähes ylös asti talolle ennen kuin leikkipuistolaiset ehtivät saada hänet kiinni sopivasti sadekuuron alkaessa.

Hilpasimme vikkelästi vuoristotietä takaisin talolle tekemään illallista. Tytöt olivat täpinöissään, koska tänään oli Heinin ja Timon 9. hääpäivä ja he halusivat yllättää meidät monin tavoin. Illaan mittaan saimme nauttia hääpiirustuksista ja juhlatansseista. Sade oli lakkasi pian ja illallista saimme syödä ulkona. Timo yllätti vielä hääpäivän kunniaksi ostamallaan aidolla shampanjalla. Uskomatonta, että täällä maassa saa shampanjaa bensa-asemalta!

Illlaisen aikana saimme ihailla auringon laskua vuorten taakse samalla kun toisesta suunnasta nousi jälleen ukkosmyrsky. Lago di Maggiore siinsi näiden välissä valkoisessa höyrypilvessä. Aivan uskomattoman hienot maisemat jälleen kerran. Tytöt juoksivat puutarhassa  muutaman kunniakierroksen Eevan-asuissa, kunnes salamat löivät sen verran läheltä, että oli aika siirtyä sisätiloihin. Tyttöjen nukahdettua joimme iltateet poikkeuksellisesti sisällä rankkasateen rummuttaessa kattoa.

Ma 9.7. Pianezzo – Lugano – Eläintarha

Laura näki yöllä paljon painajaisia ja pyöriminen vanhempien välissä oli sen mukaista. Aamulla Heini sai nukkua pitkään ja herätä herkullisen aamiaisen tuoksuun. Timo ja tytöt olivat valmistaneet aamupalan puutarhaan omalle näköalapaikallemme. Jo puoli yhdentoista aikaan aamulla aurinko porotti niin kuumasti, että päädyimme siirtämään aamiaispöydän suosiolla varjoon.

Tytöt polskivat uima-altaassaan, kun vanhemmat  valmistautuivat slow motionilla lähtöön. Tänään tapaisimme ystävämme Ninan ja Juhan Luganossa lounaan merkeissä. He olivat ajaneet moottoripyörällä Saksasta Como-järvelle ja sovimme tapaavamme, mikäli sattuisimme olemaan samaan aikaan samalla suunnalla. Ja olimmehan me, matkaa Pianezzosta Luganoon oli saman verran kuin Leppävaarasta Helsinkiin eli parisenkymmentä minuuttia.

Tapasimme rautatieaseman parkissa lähes samaan aikaan. Tytöt ihmettelivät Juhan ja Ninan kuoriutumista prätkäkamoista 36 asteen lämmössä (viereisen talon mittarin mukaan). Itse satuimme olemaan varsin kevyissä kesävermeissä. Juha ja Nina olivat kuulemma jo tottuneet suojavarusteiden kuumuuteen, joten urhoollisesti he kävelivät kanssamme kaupunkiin prätkähousuissa ja mustissa vaatteissa . Kypärät ja takit saimme sentään laittaa Mersun takapaksiin.

Lähdimme tuttua kävelemään tutuksi tullutta tietä alas kohti Luganon keskustaa. Heini löysi matkalta siskolleen todella kauniin tuliaisen, joka pakattiin huolellisesti kassiin pienten näppien kantamattomiin.

Teimme muutaman ylimääräisen kiemuran Heinin etsiessä kauniita kujia matkalla rantaan, josta pojat saivat jopa väännettyä vitsiä. Löysimme kuitenkin pian tunnelmallisen ravintolan rannan tuntumasta, jonne jäimme lounastamaan. Pojat ja pikku-tytöt valitsivat pitsat, Nina simpukkapastaa ja Heini kanasalaattia. Ruoka oli jälleen äärimmäisen herkullista, jälkiruoka kahvi maistuvaa ja seura mitä parhainta. Oli todella mukavaa vaihtaa matkakuulumisia ja nähdä pitkästä aikaa. Tytöt olivat aivan hurmaantuneita Ninasta ja molemmat kilpailivat siitä kumpi saa istua Ninan vieressä tai pitää kädestä kiinni. Juha oli kuulemma toooosi hassu.

Ruoan jälkeen käyskentelimme rannassa italiaistyyppisiä jäätelöitä syöden. Tällä kertaa rannassa oli runsaasti polkuveneilijöitä ja turisteja. Valuutan vaihdon jälkeen päätimme ottaa funicolorin jälleen takaisin ylös rautatieasemalle. Lipunmyyjä yritti kusettaa antamalla väärän määrän rahaa takaisin, kuten edelliselläkin kerralla. Nyt Heini kävi valittamassa asiasta ja sai myös edellisen kerran rahat takaisin, koska huijarisetä häkeltyi sen verran.

Ylhäällä parkkipaikalla hyvästelimme kaihoisasti ystävämme, joiden kanssa olisimme mielellään viettäneet pidempääkin aikaa.

Paahtavassa kuumuudessa oli hienoa vääntää ilmastointi täpölle. Jollain tavalla tämä kuumuus tuntuu kuitenkin hyvältä kokea edes näin hetkellisesti Suomen epävakaisen ilmaston vuoksi. Vesi- ja mehuostosten jälkeen, suuntasimme  matkan kohti läheistä eläintarhaa. Olihan lupauksemme lapsille, että lomalla koemme puoliksi lasten juttuja ja puoliksi aikuisten nähtävyyksiä.

Etsimme hieman aikaa tietä eläintarhalle, mikä sinänsä ei ollut yllätys, koska eläintarha oli meidän mittapuulla samaa kotikutoista tasoa kuin kotieläintarhat Suomessa. Pääsymaksun jälkeen ihmettelimme papukaijoja, jättikokoisia sikoja, marsuja, apinoita, mutta myös hieman lamaantuneita leopardeja ja leijonia. Kierros oli ihan viihdyttävä ja ilman lämpötilaan nähden onneksi nopea (30min). Tyttöjen mielestä paras antia oli apina, joka venytteli –niin no sitä.

Matkalla eläintarhaan olimme nähneet mukavan rannan, jonne päätimme palata matkalla ruokakauppaan. Tytöt näyttivät sen verran hikisiltä ja uupuneilta, että pikaviilennys olikin tarpeen. Ilo oli ylimmillään, kun he pääsivät uimaan käsipohjaa pelkissä pikkareissa. Aikuiset ryystivät Fantaa vuorotellen ja sadattelivat sitä, ettei tullut pakattua uikkareita mukaan.

Pikaisen uimakeikan jälkeen täydensimme ruokavarastot paikallisessa Coopissa ja hurautimme takaisin talolle illalliselle. Matkalla tytöt hoilasivat antaumuksella takapenkillä Nopsajalan tahtiin: ”Nousta lentoon, eikä koskaan lannistuu, korkeelt korkeelt korkeelt korkeelt yläilmoissa”. Lomatunnelmaa parhaimmillaan näissä vuorimaisemissa.

Tytöt ja Heini ehtivät vielä makoilemaan hetken lasten  uima-altaassa ennen illallista. Myös rinnenaapurit kävivät moikkaamassa meitä ja tuomassa lapsille todella herkullisia pensasmustikoita ja harmittelivat, että heidän samanikäiset poikansa olivat kesäleirillä juuri tämän viikon. Aivan mielettömän sosiaalisia ja ystävällisiä nämä sveitsiläiset.

Illallisen nautimme tuttuun tapaan puutarhassa. Lasten siirryttyä höyhensaarille joimme jälleen teetä ulkona. Tällä kertaa iltausva oli poissa ja vuoret hohtivat vaaleanpunaisen eri sävyissä auringon laskiessa. Päädyimme yhdessä tuumin siihen, että tämä talo on ehdottomasti paras maisemien puolesta kaikista kesälomareissujemme paikoista. Ja niitähän on parinkymmenen vuoden aikana ollut useita kymmeniä. Tänään oli täydellinen päivä.

Edellispäivien kuvat on vihdoin ladattu muutaman yllätyspäivityksen kera ;)

Su 8.7. Stansstadt – Lucerne – Pianezzo

Nukuimme koko perhe yllättäen varttia yli yhdeksään asti, mitä ei ollut tapahtunut pitkään aikaan. Talolla oli ilmiselvästi hyvä karma. Kymmeneksi odotimme Barbaran ja Norbertin ystäväperhettä syömään brunssia ja pöytä notkui alakertaan laskeutuessamme monenlaisia herkkuja, joista erityisesti meidän mieleemme olivat juustot, kylmäleikkeleet ja Norbertin herkullinen jogurtti-mysli. Brunssi oli hauska ja rento yhdistelmä saksaa ja englantia mukavassa seurassa. Lapset pitivät myös konsertin; Annina soitti selloa ja Basil ksylofonia vuorotellen bravo ja wunderbar –huutojen kaikuessa.

Puolen päivän jälkeen jatkoimme Barbaran ja lasten kanssa laivalla Lucerneen Norbertin jäädessä talolle. Laivamatka oli jälleen kerran upeiden maisemien ihmettelyä. Lucernessa ilma oli todella kuuma ja aurinkoinen, joten emme päässeet kovinkaan pitkälle, kunnes lapsilla oli nälkä ja oli aika pitää ensimmäinen tankkaustauko. Fiinissä rantaravintolassa lapset söivät ranskalaisia ja pastaa aikuisten tyytyessä juomiin.

Ruoan jälkeen kävelimme ylös mäelle tutustumaan kaupungin muuriin (Stadtmauer) ja kiipesimme yhteen vartiotorneista ihailemaan alla avautuvaa Lucernen vanhaa kaupunkia ja järveä. Tässä vaiheessa voisi kertoa Lucernen ja kaupunginmuurin historiasta...

Aurinko porotti sen verran kuumasti, joten alas päästyämme olikin aika jäädä jäätelölle ja vesitankkaukselle vanhaan kaupunkiin aivan joen ääreen. Joka puolella oli toinen toistaan kauniimpia 1400-luvulta peräisin olevia taloja. Talojen erikoisuutena oli seinissä komeilevat upeat maalaukset ja kaiverrukset. Kävelimme myös Raatihuoneen ja hienojen kirkkojen ohi takaisin rantaan. Joen ylitimme myöskin 1400-luvulta olevan katetun sillan yli ja keskellä jokea sijaitsevan 1200-luvulta peräisin olevan vankitornin ohi. Sillan katossa oli myös upeita maalauksia, jotka kertoivat monia sotatarinoita. Osa kattomaalauksista olivat tuhoutuneet sillan palossa. Palosta muistutti usean metrin pätkä kärventyneitä kattoparrua ja maalauksia.

Lucernen kierroksella selvisi myös syy Heinin viimeaikaisiin Sveitsin vierailuihin...

Kävelyn jälkeen meidän lapset alkoivat olla sen verran väsyneitä, että päätimme palata junalla takaisin talolle. Talolla saimme vielä kerran nauttia todella vieraanvaraisesta isäntäpariskunnasta, joka loihti meille kädenkäänteessä herkullisen pastaillallisen eri kastikkeilla. Tämän päälle nautimme sitruunasorbettia, pannacottaa ja hyvää kahvia.

Kaikki hauska loppuu aikanaan ja puoli kahdeksan aikaan illalla lähdimme ajamaan takaisin kohti Pianezzoa. Mukana meillä oli hyvät uudet ystävät ja monta mieleenpainuvaa elämystä.

Kotimatka sujui tasan puolessatoista tunnissa, koska tällä kertaa uskalsimme tulla San Gottardon tunnelia (n. 17km) pitkin, koska Norbert soitti lähtiessämme liikennepalveluun, josta saa tietää tunneliruuhkien pituudet ja sijainnit. Tunnelissa körötellessä  ainakin kuski haaveili, että olisi vielä kerran päässyt kokemaan san Gotardon serpentiinit. Matkalla ihailimme auringonlaskua ja sinisävyisinä hohtavia vuoria. Joskin lähivuoret eivät enää tuntuneet ihan niin korkeilta ;)

La 7.7. Pianezzo – San Gottardo Passo – Stanzer Horn – Stansstadt

Pikaisen aamiaisen jälkeen suuntasimme matkan kohti Lucernea eli Dominikin äidin, Barbaran ja hänen miehensä, Norbertin kotia. Ilma Pianezzossa oli puolipilvinen ja enteili sadetta, kun taas Stansstad:ssa oli aurinkoista. Täydellinen matkasuunta siis. Tarkoitus oli ajaa San Gottardon maisemareittiä ja palata takaisin vuoren läpi kulkevaa moottoritietä. Tämä oli oikea valinta, koska muutamia kilometrejä ennen tunnelin alkua liikenne jumittui täysin. Katsoimme kaihoten prätkiä, jotka splittailivat ruuhkaa vaivattomasti. Pohtiessamme milloin maisemareitti poikkeaisi moottoritieltä ja kauanko ruuhkaa jatkuisi, päätimme käydä läheisellä (ja mitä ilmeisimmin ainoalla) bensa-asemalla lounaalla.


Lounasta nautimme ulkona ja saimme jo hieman ensimakua upeista vuoristomaisemista. Lounaan jälkeen matelimme vain noin vartin verran puolen kilometrin matkan, kunnes ramppi maisemareitille poikkesi  moottoritieltä. Oli mahtavaa nousta vuorenrinnettä ylös ja katsoa yläperspektiivistä kuinka ruuhkaa  jatkui alhaalla kilometrejä ja taas kilometrejä eteenpäin. Barbaran mukaan vastaavissa ruuhkissa vierähtää neljäkin tuntia ennen kuin autosuma avautuu.

Maisemareitti ylös vuoristoon nousi serpentiinimaista tietä ja ympärillä näkyi lumihuippuisia vuoria silmän kantamattomiin. Oli huimaava tunne katsoa alas laaksoon yli kahden kilometrin korkeudesta. Matkalla näimme useita vesiputouksia, jylhän kivisiä ja taas eri vihreän sävyissä olevia vuorenrinteitä, pieniä alppikyliä sekä jäänturkooseja järviä puhumattakkaan noin 40 Porschen ryhmästä joka tuli vastaan. Porscheja oli jokaiselta mahdolliselta vuosikymmeneltä. Siellä täällä löntysteli lehmiä toinen toistaan jyrkemmillä kallionkielekkeillä. Jollain tapaa tästä tuli mieleen paikallisten vuotuinen lehmähävikki...

Huvittavaa oli myös huomata kuinka jokaisessa kauniissa panoramakulmassa oli Alpenkäse –kioski. Sama käsemafia oli ilmeisesti laajentanut repertuaariaan myös Alpenrosen sekä Alpenwürzen –osastolle.

Moottoritietä kohti lasketellessamme huomasimme myös toiseen suuntaan olevan Staun. Tätä jatkui kahta kaistaa ainakin vartin verran eli parisenkymmentä kilometriä. Osa ihmisistä seisoi ulkona ottamassa aurinkoa. Päätimme jättää moottoritieosuuden väliin myös paluumatkan osalta.

Seuraavaksi vuorossa oli kiikkua funicolorilla eli cable carilla ylös kahteen kilometriin Stanser Horn:n. Matkan ensimmäinen osuus kuljettaisiin vanhalla alppijunalla kiskoja pitkin puoliväliin matkaa, josta matkaa jatkettaisiin uudella vaijerihissillä huipulle asti. Alppijuna oli vuodelta 1889, joten perinteitä ainakin löytyi. Uutuuttaan hohtava CabriO-hissi oli puolestaan viikon vanha.

Heini mietti pitkään kestääkö kantti istua pienessä hytissä ylös useiden kilometrien korkeuksiin ilman hissin ylemmällä tasolla johon lapset Heinin pakottivat. Jänishousukin saatiin matkaan, vaikka Heini ja Emma tyytyivät istumaan vaunun ylätason lattialla muiden seistessä –sen verran niskavilloja nostattavissa korkeuksissa mentiin. Laura ja Timo naureskelivat vierestä ja ihailivat maisemia. Ilmeisesti korkeanpaikan jännitys on periytynyt vain toiselle lapsista.

Maisemat ylöspäin matkatessa olivat aivan uskomattomat. Matka kesti kokonaisuudessaan hisseillä 30minuuttia ja alaspäin katsoessa näimme kinttupolun, jota pitkin matka olisi taittunut neljässä tunnissa. Ylhäällä huipulla suosituin asuste näyttikin olevan vaelluskengät, sortsit ja sauvat. Jollain tavalla tuntui huijaukselta nauttia virvokkeita ilman ylösrehkimistä, mutta ainakin Heini tarvitsi todellakin rohkaisujuomaa, että pystyi handlaamaan lasten temppuilut ylhäällä. Turvakaiteet olivat vain vyötäröön asti ja pudotus jokaisesta kohdasta oli äkkijyrkästi kilometrejä suoraan alas.

Nautimme siis naksuja ja juomia lepolasseissa aurinkovarjojen alla makoillen. Toiselta puolelta hohti Lucerne-järvi sinisenä ja toiselta puolelta puolestaan kumpuilivat alppimaisemat parhaimmillaan vihreän eri sävyissä vuorten ympäröiminä. Tytöt ja Timo kävelivät myös aivan huipulle pientä polku pitkin Heinin jäädessä suosiolla maisematasanteelle. Huippureissulla päästiin myös todistamaan liitovarjojen matkaan lähtöä, joka näin maallikosta tuntui järjettömältä. Juosta nyt vuoren päältä pystysuoraa seinää alaspäin... Matka vuorelta alaspäin taittui puolestaan henkisesti helpommin, koska paluumatkalla ei Heiniä raahattu enää hissin ylätasanteelle...

Barbaran ja Norbertin koti oli viereisessä kylässä, Stansstadissa, jonne ajoimme hissiltä muutamassa minuutissa. Aikuisten lisäksi meitä oli vastassa hurmaavat Annina 11v ja Basil, 9v. Veimme tavarat sisään ja söimme hieman, jonka jälkeen lapsilla oli jo kova kiire päästä uimaan. Aikuisetkin pitivät tätä hyvänä ideana, koska ilma oli aurinkoinen ja lämpötila huiteli 30 asteessa.

Rannalla oli mahdollisuus käydä pulahtamassa Lucerne-järvessä, mutta myös lämmitetyissä uima-altaissa. Lapsilla oli tosi hauskaa laskea vesiliukumäkeä ja pulikoida. Uinnin jälkeen pelasimme myös jalkapalloa, jonka  Basil oli ottanut mukaan.

Illalliseksi saimme nauttia talolla herkullisia grilliruokia ja hyvää viiniä. Lapset jatkoivat jalkapallon pelaamista pihanurmella ja erityisesti Laura ja Basil tuntuivat olevan todella innoissaan yhdessä pelaamisesta.

Pe 6.7. Pianezzo – Locarno – Domodossola, Italia

Keskellä yötä heräsimme aivan käsittämätön kovaan ukkosmyrskyyn.  Ilta ei ollut enteillyt lainkaan tälläistä yöllistä show:ta. Vettä tuli todellakin aivan saavista kaatamalla ja ukkonen paukahteli vuorien seinämistä niin kovalla voimalla, ettei aikuisista kumpikaan ollut kokenut vastaavaa. Maisema valkeni tasaisin väliajoin pilkkopimeästä täysin valkoiseksi salamien voimasta. Lähin jyrähdys kuului laskemalla kahteen salamasta jyrähdykseen, joten myrsky pyöri meitä hyvin lähellä. Lapset kipittelivät vuorotellen meidän sänkyyn. Myrskyä ja vedenpaisumusta kesti koko yön.

Aamulla myrskystä ei ollut tietoakaan, kun vuorimaisema loisti jälleen auringonvalossa, vaikkakin osa höyrypilvistä leijui samalla tasolla kuin puutarhaterassimme. Tässä paikassa ei kannata ainakaan luottaa säätiedotuksiin, koska ilmat vaihtuvat täysin vuorten mukaan. Aamiaisen aikaan ihmettelimme viereisellä vuorella pörrääviä kahta helikopteria. Yksi niistä tuntui kuljettavan tavaraa ylös muutamaankiin otteeseen.

Aamiaisen jälkeen soittelimme Barbaran kanssa ja sovimme, että lähdemme käymään heidän luonaan vasta huomenissa, koska Lucernen alueella oli tänään pilvinen ja sateinen päivä. Meidän suunnalla taas näytti aurinkoiselta.

Eilisen veneajelun lipuilla sai ilmaisen junamatkan Centovallin maisemajunalla Locarnosta Domodossolaan, Italian puolelle ja takaisin. Päätimme siis käyttää nämä hyväksi. Aamutoimissa meni yllättäen liian pitkään ja huomasimme autoon istuessamme, että juna lähtisi puolen tunnin päästä. Matka Locarnoon puolestaan kestää 20-30 minuuttia ruuhkasta riippuen. Jännäsimme siis todella ehtimistämme junaan. Junan parkkipaikalle kurvasimme tasan kello 12.01 ja lähdimme juoksemaan täysilllä (lasten tahdissa) kohti alikulkua junalle. Ehdimme juuri ja juuri ennen ovien sulkeutumista. Istuimme huokaisten junan penkkeihin. Emme olleet uskoneet ehtivämme. Juna lähti sveitsiläisittäin tasan kello 12.04.

Juna näytti jollain tavalla kälyiseltä ja se pysähtyi muutaman minuutin välein pikku kylien asemilla. Pian huomaisimme, että olimme ehtineet oikeaan suuntaan menevään junaan, mutta siihen hitaaseen paikallisversioon, josta pitäisi vaihtaa pian toiseen junaan. Hommaan kuului myös puolen tunnin vaihto-odotus. Tämähän ei meitä harmittanut, koska Intagran pieni vuoristokylä oli varsin hurmaava. Käpystelimme hitaasti kiviportaat kirkolle ottamaan valokuvia vuorotellen sekä maisemasta että kylästä. Emma kommentoi pieniä salakujia tonttujen omiksi piilopaikoiksi. Sellaisilta ne tosiaan näyttivätkin, koska talot kaartuivat molemmilta puolin kujien ylle. Vanha kirkko oli perinteinen katolinen kivikirkko, mutta erikoisuutena oli alttaritaulu, jossa oli jonkun paavin tai vastaavan piispanhattuisen herran näköispatsas.

Tällä kertaa kävelimme hyvissä ajoin takaisin asemalle huomataksemme rankkasadekuuron ottaneen meidät jälleen kiinni. Harmillisesti maisemareitin viehätyksestä oli puolet pois, koska sadepilvet tai rankkasade katkaisivat näkymät. Päädyimme siis laskemaan siltoja ja ihmettelemään kuinka korkealle noin 25km tunnissa puksuttava junamme jaksaisi puskea.

Domodossolassa paistoi aurinko, vaikkakin sielläkin tuntui alkavan sataa minä hetkenä hyvänsä. Kävelimme turistikioskille hakemaan kylän karttaa ja sen vanha herra piirsi meille karttaan vaaleanpunaisella yliviivaustussilla kävelyreitin, joka sisälsi kauppatorin sekä kirkon. Nähtävyyksien vähyys ei meitä haitannut, koska olimme jo päättäneet nauttia lounaaksi perinteiset italialaiset pitsat ja katsastaa kaupungin tarjonnan vasta tämän jälkeen. Vaihtoaikaa meillä tosin paluujunaan olisi vain puolisentoista tuntia.

Päädyimme ravintolaan, joka oli niin perinteisen italialainen kuin vain olla ja voi. Henkilökuntaa , mitä ilmeisimmin puolisukua, pyöri enemmän kuin asiakkaita ja pitsat valmistettiin avotulen päällä olevassa uunissa. Pyöreä tarjoilijarouva kävi hymyilemässä ja ihastelemassa bella bambinoita useaan otteeseen poskesta napaten. Tunnelma oli siis varsin lämmin ja pitsat todella herkullisia. Aikuiset joivat myös puoli karahvia talon hyvää valkoviiniä sekä ruoan päälle kahvit. Miellyttävä palvelu sekä todella edulliset hinnat saivat meidät kaikki hyvälle tuulelle ja viihtymään pitkään. Ulos kävellessämme huomasimme, että ulkona olikin satanut ja juna lähtisi pienen kävelykierroksen jälkeen. Pohdimme hetken puoltatoista tuntia myöhempää paluujunaa, mutta se toinen nähtävyys eli kirkko tuli nähtyä jo paluumatkalla ravintolasta ja kauppojakin oli vain nimeksi. Emma sai jälkiruoaksi kuitenkin herkullisen italialaisen jäätelötötterön ja Laura tikkarin.

Junamatka kesti jälleen sen vajaa kaksi tuntia, mutta tällä kertaa pääsimme nauttimaan jo näkymistä, koska sää oli kirkastunut muutaman asteen verran. Oli kuitenkin outoa katsoa pilviä, jotka leijuivat junakiskojen alapuolella. Juna kiemurteli läpi todella kauniiden vuoristomaisemien ja korkeimmillaan noin 1 000 metrin korkeudessa. Matkalla näimme vesiputouksia,vuoristojärviä ja vehreitä laaksoja vuorten välissä.  Siltoja junamatkalla oli yli kahdeksankymmentä ja osa junakiskoista tuntui kulkevan tyhjän päällä.

Locarnossa paistoi jälleen aurinko, kun hyppäsimme takaisin auton kyytiin. Matkalla kävimme vielä ostamassa Sveitsin moottoriteillä vaadittavan vuositarran (tähän mennessä olimme ajaneet pummilla...) sekä täydensimme hedelmävarastot. Tällä kertaa olimme takaisin talolla sen verran myöhemmin, että ilta pimeni nopeasti illallisen jälkeen. Tytöt huvittivat meitä vielä hetken 70-luvun aidoilla aurinkolaseilla keikistellen. 

To 5.7. Pianezzo – Locarno – Isola di Brissago – Ascona

Emma päätti aloittaa aamun jo kello seitsemältä, mikä ei Heinin mielestä kuulostanut ollenkaan hyvältä. Yritimme siis jatkaa kaksin unia viereisessä lastenhuoneessa –tosin huonolla menestyksellä. Puoli kahdeksan jälkeen myös Laura heräsi, joten siirryimme jälleen aamiaiselle ulos. Puutarha kylpi auringonvalossa eikä edellisen illan sateesta ollut jälkeäkään.

Yhdentoista aikaan kävelimme pitkin tuttua polkua autolle. Tänään päätimme käydä ihailemassa Lago di Maggioren maisemia järveltä käsin. Parkkeerasimme Locarnon rantabulevardille ja kävimme tiedustelemassa satamasta seuraavaa laivaristeilyä, joka lähtisikin kolmen vartin päästä. Ehdimme siis hyvin käydä jäätelöllä ja kahvilla sekä tepastella rantakadulla ennen lähtöä.

Risteilylaivamme tuli juuri sopivaan aikaan, koska ilma tuntui näin puolenpäivän jälkeen kuumalta. Takakannella lisäilimme tasaisesti aurinkorasvaa, koska pieni tuulenvire sai kuumuuden tuntumaan sopivan miellyttävältä. Risteily Isola di Brissago:n saarelle kesti noin kolme varttia. Maisemat järven molemmin puolin olivat todella kauniit – vihreitä vuoria ja pieniä kyliä. Kauneimpia näistä oli Ascona, jossa laiva teki lyhyen pysähdyksen.

Isola di Brissago oli vehreä, pieni saari, jota hallitsi suuri vaaleanpunainen, romanttinen herraskartano. Nykyisin kartano toimii näyttelytilana ja saari muuten trooppisena kasvipuutarhana. Kävelimme saaren toiselta reunalta aika lailla suoraan kartanon terassille, joka toimi kauniina ravintolana. Lapsilla oli jo nälkä, joten söimme kevyen pastalounaan hyvän valkoviinin kera. Heini pääsi jälleen tilaamaan saksaksi.

Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa suurelle nurmikentälle valtavien puiden katveeseen rannan tuntumaan, jossa tytöt telmivät erään toisen perheen jälkikasvun kanssa. Timo luki kirjaa nurmikolla makoillen ja Heini ihaili maisemia puistonpenkiltä. Täydellinen ruokalepo aikuisille, joka tosin ei ollut lajissaan niitä pisimpiä. Jossain vaiheessa tytöt hoksasivat, että olimme luvanneet heille uimista. Siirryimme siis viereiseen pieneen poukamaan päästämään tytöt uimaan. Tyttöjen jo uidessa huomasimme kyltin, joka tosin kielsi uimisen. Päätimme jättää kyltin omaan arvoonsa. Tytöt nauttivat uimisesta täysin siemauksin ja se oli varmasti miellyttävää, koska se osa rannasta oli varjossa, kun taas hietikko, missä aikuiset istuivat oli auringossa. Timo löysi varjopaikan kuitenkin kätevästi palmun alta.

Asconan kaupunki ja sen ranta näyttivät sen verran kauniilta, joten Heini ja tytöt hyppäsivät paluumatkalla siellä laivan kyydistä.  Timo jatkoi matkaa Locarnoon asti ja tuli perässä autolla. Onneksi välissä oli vain lyhyt niemi.

Asconan rantabulevardi oli täynnä toinen toistaan kauniimpia taloja ja viehättäviä ravintoloita. Rantakadulta ostimme jälleen jäätelöt ja kävelimme tyttöjen kanssa hitaasti läheiseen leikkipuistoon odottelemaan Timoa. Tämän jälkeen hurautimme yhdessä jälleen hyvinhoidetulle yleiselle rannalle. Nyt myös aikuiset pääsivät vilvoittelemaan veteen. Italiaan verrattuna on mukavaa kävellä kauniille rannoille ilman pääsymaksuja. Rannoilta löytyy kuitenkin siistit vessat, pukukopit ja kahvila.

Matkalla talolle Emma nukahti jo autoon ja toiselta puolelta takapenkkiä kuului tasaisesti perusjorinaa ”milloin me ollaan perillä, mulla on kurkku kipeä/mun pipeihin sattuu, onko laastaria, tai mulla on kamala nälkä”.

Illallisen söimme puutarhassa ja tytöt auttoivat auliisti laittamaan ruokaa ja kattamaan pöytää. Istuimme jälleen pitkään ulkona tytöt sylissä. Ilta oli kaunis ja aurinko ehti melkein vajota vuorten taakse ennen iltausvan saapumista.

Ke 4.7. Pianezzo – Locarno

Lasten kanssa matkustaminen ei ole koskaan tylsää. Laura oli yöllä hipsinyt tuttuun tapaan meidän väliimme nukkumaan ja kolmen aikaan Timo heräsi siihen, että joku oksentaa kainaloon. Heini koppasi Lauran syliin ja juoksi pian vastapäiseen vessaan. Tässä tuli taas yksi lisävaatimus omalle talolle: vessan täytyy olla aivan makuuhuoneen vieressä...

Aamun sarastaessa aurinkoisena huomasimme, että molemmat lapset nukkuivat vieressämme 140cm leveässä parisängyssä.  Ei ihme, että yöllä tuntui jotenkin ahtaalta. Puoli yhdeksän aikaan Heini ja tytöt siirtyivät suoraan puutarhaan ihailemaan upeita vuorimaisemia ja syömään aamiaista Timon jatkaessa unia.

Giovanni pimputti ovikelloa kymmenen aikaan ja aloitti puutarhahommat talon toisella puolella. Tytöt uivat uima-altaassa ja kävivät hihitellen seuraamassa Giovannin hommia.

Yhdentoista aikaan päätimme tyttöjen pyynnöstä lähteä Locarnoon uimaan. Ilmakin oli sen verran kuuma, että uiminen kuulosti hyvältä vaihtoehdolta.  Locarno on kaunis italialaistyyppinen kaupunki piazzoineen, kirkkoineen ja pastellinvärisine 1800-luvun kivitaloineen  Lago di Maggioren rannalla. Ajelimme hitaasti kaupungin keskustaa ja löysimme pian purjelaivojen sataman ja sen vierestä spiaggio di pubblicon eli yleisen rannan. Ranta oli ennemminkin puisto, koska hiekkaa oli vain nimeksi, mutta sehän ei haitannut –päinvastoin. Nimellisen pääsymaksun kuitannut parikymppinen kundi kertoi ylpeästi, että täältä löytyy myös bodyguard (lifeguard).

Majoituimme turvallisesti bodyguardin tähystystelineen viereen ja tytöillä kesti noin 10 sekuntia ennen kuin he olivat vedessä. Uudet uimakellukkeet toimivat hyvin. Laajemmalla silmäyksellä kaikilla lapsilla oli samanlaiset oranssit uimakellukkeet.

Lounaaksi nautimme läheisestä kioskista hakemiamme ranskalaisia, nugetteja, nizzan salaattia ja parmankinkkua. Ilman lämpötila oli kolmisenkymmentä astetta ja veden +25c, joten jopa Heini kävi useamman kerran uimassa läpinäkyvän kirkkaassa vedessä. Rannan ohi ajanut vesibussi ihmetytti tyttöjä suomenlipuillaan. Tytöt tekivät tuttavuutta myös erään paikallisen tytön kanssa ja Laura kävi tasaisesti kysymässä mitä mikäkin on saksaksi. Yhteisen kielen puuttuminen ei menoa kuitenkaan haitannut.

Kolmen tunnin kirjojen lukemisen ja uiskentelun jälkeen olimme valmiit katsastamaan Locarnon nähtävyyksistä ainakin Madonna di Sasson luostarin, mutta luonto päätti toisin, kun poutapilvet tummuivat. Pian vettä tulikin jo kaatamalla. Jätimme nähtävyydet siis suosiolla väliin ja suuntasimme auton suoraan kohti taloa. Timo kävi vielä erikseen hakemassa tuoretta leipää, koska Pianezzon minikauppa olikin jo ehtinyt kiinni.

Talolla söimme illallista poikkeuksellisesti sisällä, koska ulkona satoi edelleen kovasti. Ilma oli kuitenkin kirkas ja sateen jälkeen vuoret näyttivät olevan kauniin, valkoisen höyrypilven sisällä.  Tytöt myös raportoivat, että postilaatikossa pesää pitävät linnunpojat nukkuivat jo.

Herkullisen illallisen jälkeen söimme jälkiruokanameja ja- suklaita olohuoneessa ja kuuntelimme vanhasta levysoittimesta todella kauniita Mozartin konserttoja. Oli mukavaa olla vain ja halailla lapsia ilman mitään kiireitä tai kotipuuhia.  Illan mittaan sade taukosi, mutta ilma oli viilennyt sen verran, että yöhousut ja pitkähihainen paita tuntuivat mukavilta vetää iholle suihkun jälkeen.

Lasten mentyä nukkumaan istuimme ulkotakan ääressä ja joimme ruskea-harmaista retromukeista teetä ja ihmettelimme kuinka pimeää täällä päin maailmaa iltaisin tulee. Ukkonen kaikui vuorten seinämistä vielä, kun vedimme untuvapeitot korviin.

Ti 3.7. Lago di Lugano – Pianezzo

Tämä lomamatka oli ensimmäinen laatuaan, jonne lähdimme täysin ilman reittisuunnitelmia tai sen puoleen muutakaan etukäteisvalmistautumista. Tämän huomaisimme erityisesti aamulla, kun hotellin lasku oli Sveitsin frangeissa. Meillä oli mukana tietysti vain euroja. Hotelliin kelpasi vain käteinen, mutta onneksi saimme maksaa euroissa.

Aamiaiseen kuului erilaisia sämpylöitä ja leipiä kyytipoikana brie-juustoa, kinkkua ja marmeladeja. Juomana oli appelsiinimehua ja hyvää kahvia. Emme olisikaan kaivanneet italialaisia kakkuja, joten sveitsiläinen aamiainen sopi meille vallan mainiosti.

Aurinko paistoi lämpimästi jo näin puoli yhdeksältä aamulla. Tytöillä oli aamiaisella valmiina mukana uimarenkaat, joten seuraava pysähdys oli helppo. Tytöt polskivat innoissaan lasten uima-altaalla, Heini vahti lapsia eli nautti auringosta ja Timo roudasi kamat autoon.

Yllättäen olimme jo puoli kymmeneltä valmiina, joten aikaa oli pyörähtää hetkeksi Luganon keskustassa. Jätimme auton rautatieaseman parkkiin ja kävelimme koko perhe käsi kädessä alas vanhaan kaupunkiin pitkin kauniita kujia. Heini löysi ex tempore eräästä pienestä putiikista kauniin valkoisen kesämekon. Myyjä oli lievästi sanoen hätäinen juostessaan tyttöjen perässä hokien perdone, bambini, no, no, no...

Alhaalla kaupungissa otimme muutaman kauniin kuvan vuorista ja järvestä, vaihdoimme frangeja ja ostimme jäätelöt. Samalla päätimme palata kaupunkiin takaisin hyvällä ajalla. Ylös pääsimme kätevästi funicolorilla, josta tytöt olivat ihmeissään; ”Minijuna ylös mäkeä? Mikä se on? Kivaaaa, Äiti miksei meillä ole näitä kotona?”

Kello oli jo yksitoista eli aika lähteä kohti Pianezzoa ja tapaamaan Dominikin äitiä Barbaraa. Matka Luganosta Bellinzonan kautta Pianezzoon kesti vain vajaa puolisen tuntia ja kulki läpi vihreiden vuorten. Tässä vaiheessa heräsi kysymys, että miksiköhän emme ole aiemmin pysähtyneet Sveitsissä pidempää aikaa.

Barbara toivotti meidät sydämellisesti tervetulleiksi ja kävelimme hänen perässään Pianezzon kirkkoa ihaillen pitkin pientä polkua kohti villaa. Barbara oli valmistanut herkullisen pastalounaan ja näytti meille puutarhaa ja edesmenneiden vanhempiensa taloa, joka oli kuin aikamatka suoraan 70-luvulle. Olohuoneen ja ruokailutilan suuret liukuovet ja L-muotoisen talon kaikki suuret ikkunat avautuivat puutarhaan, 50 neliön kirjasto yläkerrassa ja kellari 20-30-vuotta vanhoine viineineen hämmästytti meidät täysin. Täällä vuorten sylissä viettäisimme siis seuraavat puolitoista viikkoa ja vieläpä todella mielellämme.

Lounaan jälkeen tytöt pulikoivat Barbaran varta vasten tytöille ostamassa lastenaltaassa ja me aikuiset saimme hyviä vinkkejä lähialueiden nähtävyyksistä. Hauska kuriositeetti oli myös Giovanni-tuttavan vierailu. Hän pitää huolta puutarhasta ja oli aivan hurmaavan hauska italiaa puhuvaa, pyöreä herra. Kielten sekamelskassa (englantia, sveitsin-saksaa ja italiaa) saimme vielä muutaman lisäneuvon nähtävyyksistä.

Barbaran lähdettyä kävimme Bellinzonassa paikallisessa Coop:ssa täydentämässä ruokavarastot ja palasimme talolle illalliselle. Ilma oli edelleen aurinkoinen ja jopa kuuma, joten tytöt pulikoivat altaassa ja aikuiset nauttivat puutarhassa kuohuviiniä upeita maisemia ihmetellen.  Tytöt ja Timo tekivät vielä pienen iltakävelyn ennen tyttöjen iltapalaa ja nukkumaanmenoa. Tänään tytöt pääsivät nukkumaan kerrossänkyyn ja nukahtivat tapahtumarikkaan päivän jälkeen muutamassa minuutissa.

Me aikuiset ihailimme vielä alhaalla tuikkivaa kaupunkia ja upeita vuoria ennen kuin aurinko sukelsi huippujen taakse. Iltapalaksi nautimme herkullista sveitsiläistä juustoa ja maalaispatonkia rosé-viinin kera. Kaiken tämän kruunasi vielä ulkotakka, jossa poltimme rätisten kämmenenkokoisia männynkäpyjä.