Aamu valkeni aurinkoisena hieman valvotun yön jälkeen. Heini hoiti aamuyövuoron, veti tulpat korviin ja Timo hoiti loppuyön tyttöjen heräillessä vuorotellen. Aamulla Laura oli ilmoittanut Timolle kuiskaten: ”Isi - nuku sinä vain” ja hiippaillut Irman ja Hannun huoneeseen. Jes, tämähän alkaa toimia :)
Hoidimme aamutoimet nopsasti ja hyppäsimme autoon kohti vuorenkielekkeellä sijaitsevaa Vencen linnoituskaupunkia. Navigaattori ehdotti nopeinta reittiä vuorten läpi eikä Nizzan kautta, minkä ajattelimme olevan hyvää vaihtelua. Noooh, ihan ei mennyt putkeen, koska aikaa kului tuplasti luvatun mukaisesti. Nopeusrajoitus näytti monessa kohtaa 70:ntä, mikä tuntui ihan millä vain autolla aivan tuhoon tuomitulta ajatukselta. Me taisimme mennä 20-30:ntä suurimman osan matkaa. Välillä navigaattori myös ehdotti päättyvän tien läpi ajamista, joten ihan aukoton ei tuokaan masiina ole.
Maisemat olivat kyllä todella hienot; vehreitä vuorenrinteitä, pieniä kyliä jyrkänteillä kauniine kirkkoineen ja tietysti ne sadan metrin pudotukset rotkoon aivan kapean tien vierestä. Selvisimme silti Frööbelin Palikoiden taustamusiikilla Lauran ja Irman käsimerkkien säestäminä. Loppumatka alkoi silti olla jo aikamoista lasten viihdytystä ja olimme helpottuneita, kun Vencen vanhan kaupungin ulkopuolelta löytyi parkkipaikka aivan heittämällä.
Yhteistuumin päätimme suunnata suoraan lounaalle, koska hienosti pakattu eväskassikin oli jäänyt nätisti keittiön lattialle…Aurinko paisteli pilvenhattaroiden leijuessa taivaalla ja päädyimme lounaalle torille aurinkovarjojen alle. Sirun ja Allun neuvojen mukaan tilasimme vain aikuisille ruokaa, mikä säästikin pitkän pennin. Tytöt söivät nätisti vuorotellen pitsaa ja pastaa aikuisten lautasilta suiden ympärykset punaisina. Laura osasi laittaa hienosti ohuen servietin valkoisen mekkonsa suojaksi ja ilmoitti, että hän syö kuten hienot tytöt – aivan kuin Jenna ja Kiia! Heini tilasi tietysti ranskaksi, jolloin ystävällinen naistarjoilija muisti aina mainita, miten sana oikeasti lausutaan ja korjasi tietysti, että café creme onkin näin iltapäivisin ja täälläpäin ranskaa café noisette. Silti oli mukavaa huomata, ettei monet ranskan parissa päntätyt päivät olleet valuneet aivan hukkaan. Palvelu oli aina parempaa, kun edes yritti ranskaksi.
Lounaan jälkeen kävelimme rauhallisesti vanhan kaupungin läpi. Erityisesti vanha katedraali ja 1700-luvun muurit pienine taideateljeineen olivat pittoreskeja. Harmillisesti olimme kuitenkin liikkeellä juuri siesta-aikaan, jolloin kaupat olivat kiinni ja monet sievät lastenvaatekaupat jäivät ilman meidän rahojamme. Matkalla autolle Laura ihmetteli vielä jättikokoista kyyhkystä, joka kunnioitti vuonna 1942-1943. Vencesta keskitysleirille vietyjen juutalaisten muistoa. Sodan merkit pysäyttävät aina.
Kotimatka sujui nopeasti sen Moottoritien kautta. Kämpillä Irma, Timo ja tytöt pulahtivat uima-altaaseen, vaikka taivas oli jo mennyt pilveen ja enteili sadetta. Tytöt nauttivat ja olivat pian valmiit maittavalle ”paistetut-perunat-kalapuikko-päivälliselle”. Lauran kanssa muistelimme Allu-kummin tekemiä kalapuikkoja :) Aikuiset söivät edellispäivän jämistä tehtyjä patonkeja, jotka maistuivat ranskalaisen siiderin kanssa oikein makoisilta.
Tyttöjen mentyä nukkumaan nautiskelimme ranskalaista roséeta ja ihmettelimme mystistä kuunsirppiä mustalla taivaalla vuorten silhuetin yläpuolella ja rinteellä pörrääviä tulikärpäsiä. Alempana vuorella olevasta talosta hoidettiin taustamusiikki ranskalaisen räpin ja 90-luvun diskohittien jytäävien soundein voimin. Irman ja Hanskin painuessa pehkuihin kirjoittelimme vielä blogia, valitsimme valokuvia ja iloitsimme Juhan ja Ninan kirjoittamista kommenteista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.