Aamulla suuntasimme valkoisen kilpurimme kohti Monacon ruhtinaskuntaa maailman kauneimmaksi rantatieksi kutsuttua Moyenne Cornichea pitkin. Reittivalintaa ei ollut turhaan kehuttu, vaan tie oli maisemiltaan todella kaunis. Erityisen hienoa oli pujotella vuoren rinteitä ylös ja alas Välimeren kimmeltäessä turkoosin väreissä ja ihastella kauniita taloja. Monacoa lähestyttäessä ihmettelimme lähes päällekkäin rakennettuja taloja ja erästä kallionkielekkeellä leijuvaa uima-allasta. Matkaa oli Nizzasta vain 7 km, mutta rantatietä kiemurrellen siihen sai kulutettua minuutin jos toisenkin. Matkan iskulauseeksi muodostuikin ”Tämä on varmaan jo Monaco”, kun ajelimme pikkukylästä toiseen.
Timo oli etukäteen tutkinut parkkipaikkavalikoimaa matkailuautoille/muille kookkaille autoille ja yhdestä niistä saimme helposti paikan Monte Carlon liepeiltä. Tämä tarkoitti tosin sitä, että kävelimme päivän aikana useampia kilometrejä. Paikallisesta Centre Commerciel -kauppakeskuksesta ostimme postikortteja ja kuvailimme perhepotretteja sivusatama taustanamme. Lounaan jälkeen seikkailimme kohti Monte Carlon Casinoa. Ylihinnoitellut vaatteet jäivät tällä kertaa ostamatta.
Satamassa arvuuttelimme, että mikähän ökyjahdeista kuului Kimi Räikköselle. Vastaan tuli Pradaa ja Hermèsiä kantavia rouvia kultaiset rannekorut ja korvarenkaat kilisten. Miehet olivat pukeutuneet jahtityyliin sinisiin tai valkoisiin pikkutakkeihin, vaaleanpunaisiin kauluspaitoihin, suoriin housuihin ja kaiken kruunasivat kultaiset kalvosinnapit ja muut killuttimet. Bongasimme myös Lambourghinin, Ferrarin ja monen monta muuta upeaa autoa.
Hanski tiesi kertoa mistä formulat lähtevät ja mitä kautta ajoreitti kulkee. Vaatteet liimautuivat selkään ja aurinkolasit liukuivat kasvoilta alas. Kuinka täällä voi olla näin kosteaa? Tekevätkö taustalla olevat vuoret ja niiden puolessa välissä roikkuvat pilvet tästä niin erilaisen mikroilmaston vai onko tänään vain sattumoisin näin hiostavaa?
Pariisin Opéran arkkitehtinä tunnetun Charles Garnier’n vuonna 1878 oleva Monte Carlon kasino oli näkemisen arvoinen. Casino on rakennettu Belle Epoque –tyyliin ja olisi ollut hienoa purjehtia upeassa iltapuvussa useampi satatuhatta euroa käs’veskassa venttipöytään pelaamaan. Tällä kertaa tyydyimme kuitenkin nukuttelemaan väsynyttä Emmaa ja lahjomaan Lauraa pikkuherkuilla, jotta pääsimme pareittain ihailemaan Casinoa myös pikaisesti sisältä.
Muuan Charles Deville Wells paisutti vuonna 1891 kolmessa päivässä 400 dollaria 40 000 dollariksi. Tästä syntyi kappale The Man who Broke the bank at Monte-Carlo. Casinoa reunustavat suihkulähdepuisto, Hotel Paris ja Art Deco –tyylinen Le Café de Paris, jossa naistenmiehenä tunnettu Edvard VII kävi usein. Yhden hänen rakastajatterensa mukaan nimettiinkin ohukaisherkku Crêpe Suzette. Täällä saimme postitettua myös osan postikorteista.
Viimeinen etappi oli käydä tsekkaamassa ns. Casinon mutka eli yksi sarjan hitaimmista mutkista, jota pitkin formulat ajavat. Monacon katuradassa yllätti sen mäkien jyrkkyys ja teiden kapeus, ei enää tarvitse ihmetellä miksi ohittaminen on täällä niin vaikeaa.
Nopean kauppakäynnin jälkeen hurautimme takaisin talolle dippaamaan äkkiä uima-altaaseen. Aika oli kulunut niin nopeasti, että lapset laitettiin pian nukkumaan ja päivästä väsyneet aikuiset kömpivät pian perässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.