Cannes – Nice – Espoo

Kello herätti meidät jo seitsemän aikaan, mikä tuntui aivan liian aikaiselta siihen nähden, että kävimme nukkumaan vasta puolen yön jälkeen. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila näytti olevan +31 astetta. Emme millään olisi raaskineet a) nousta sängystä tai b) lähteä kotimatkalle. Tuntui kuin loma olisi todellakin jäänyt kesken, koska emme siirtyneet aiemmista vuosista totutusti uudelle talolle jatkamaan sen alueen nähtävyyksien haravoimista. No ensi kesän reissu on jo suunnitteltu ja kovasti tekisi mieli pyrähtää aurinkoon myös syksyn pimeimpänä aikana.

Aamu sujui mallikkaasti, koska olimme pakanneet ja tiskanneet jo edellisenä iltana. Huoneilma oli juuri sopiva, koska olimme jättäneet vain toisen huoneen ilmastoinnin päälle. Söimme aamupalaksi patonkia, parmesaania, tomaattia, kananmunia, mansikkajugurttia ja mansikoita appelsiinimehun ja kahvin kera. Ei huono aamupala siihen nähden, että olimme minimoineet jääkaapin sisällön reissun loppumista ajatellen. Tyttöjä kesti herätellä suhteellisen pitkään ja oma projektinsa oli saada kaikki pehmolelut, rannalta kerätyt kivet ja simpukat sekä piirustusvälineet tyttöjen hyväksymiin matkalaukkuihin. Yön pimeydessä olivat myös ”kämppärin” eli McDonalds’n muovihärpäkkeet kadonneet roskisten syövereihin eikä niitä onneksi kaipailtu aamulla.

Heini yritti käydä maksamassa parkin ja city taxin alakerran respassa, mutta viereisestä siivouskomerosta kurkistanut herra kertoi respan aukeavan vasta kello 9 eli puolen tunnin päästä. Emme jääneet tätä odottelemaan vaan jätimme avaimet respaan. Muistanevat meitä sitten 10 euron loppulaskulla tai eivät – huone (2, 3)oli kuitenkin maksettu jo etukäteen.

Heinin saapuessa respan 0-kerroksesta parkkikerrokseen etàge 2 (logiikka?), Timo ja lapset odottelivat jo parkkihallissa valmiina seuraavaan koitokseen eli parkkihallin syövereistä ulos pääsemiseen. Tämä ei ollutkaan niin helposti tehty, vaikka emme toki sitä olleet uumoilleetkaan. Ohjeiden mukaan hallin ovi aukesi painamalla ”on the black knob”. Näin teimmekin huomataksemme heti rampin puolivälissä automme köhähtelevän ja sitten sammuvan. Samalla hallin ovi alkoi jälleen laskeutumaan. Ei muuta kuin milli kerrallaan peruutusta alas. Mikäli olisimme katolilaisia, tässä kohden olisi raikunut avemariat ja ristin merkkejä olisi tehty suureleisesti. Kuskin mielialaa ei suoranaisesti nostaneet takapenkin avuliaat kommentit: ”Isi, älä vaan aja seinään!” Ei muuta kuin uudelleen rohkeasti nappia painamaan ja hieman suuremmalla kaasulla ylöspäin. Liekö syy autossa, rampin itsemurhamaisessa kaltevuudessa vai lattian omituisissa rannuissa, jäimme samaan kohtaan jumiin. Paska pökötti vain pysähtyä nöksähti keskelle ramppia. Tällä kertaa Timo ei valuttanut autoa alas vaan liutti kytkintä ja kässärin avustuksella ulvautti koslan täydellä kaasulla kohti taivaita. Tässä kohden hallin ovi alkoi tietysti laskeutumaan todella nopealla tahdilla alaspäin meidän ollessa juuri pian sen alla. Olo oli aivan kuin Linnanmäen Vekkulassa suoraan sanottuna v-mäisellä twistillä. Rampin yläpäässä pyykkejään lajitteleva paikallisrouva oli huomannut ahdinkomme, huusi käsiä heiluttaen oo-la-laa ja syöksähti ylänapin päälle juuri kreivin aikaan. Emme jääneet kuin jääneetkään ramppioven alle. Kiitimme rouvaa vuolaasti. Kytkimen polttamisen jälkeen autossa haisi todella karmealle – ja pitkään. Takapenkkiläiset pitivät neitimäisesti nenistään kiinni ja tuulettivat vapaalla kädellä ees sun taas. Etupenkillä vallitsi kuitenkin varsin helpottunut tunnelma. Auto toimi kytkimen "kevyestä" polttamisesta huolimatta ja pääsimme matkaan. Heini toivoo, että hotelli ei todellakaan lähetä parkkimaksua jälkikäteen. Tuntuu kuin tästä koettelemuksesta olisi pitänyt saada vähintäänkin hinnanalennusta ja ilmaiset konjakit.

Seuraavaksi pyörimme navigaattorikarusellissa ja sitä myöden Cannesin aamuruuhkassa ennen pääsemistä motarille. Teimme myös pari tankkausyritystä kylmäasemilla ennen kuin meidän kortit/rahat kelpasivat. Ajomatkalla mieleen jäi motarin reunalla vahtiva poliisipartio, jonka miespuoliset poliisit eivät suinkaan katsoneet tielle vaan rivissä päinvastaisessa suunnassa tankkaavaa beibeä. Timo lohkaisi että ”apparently nice canns”. Samalla myös ohitimme tienviitat Nice – Cannes..Toinen huvittava tilanne oli kaupungin viiden puutarhatyöntekijöiden ruohonleikkuuoperaatio tien varrella. Yksi ajoi pick-up:ia, toinen leikkasi ruohoa, kolmas puhalsi kuivuneet ruohonpätkät yhteen kasaan, josta neljäs lakaisi ne lavalle. Ja entä se viides? No hän oli tietysti tupakalla.

Lentokentällä auton palautus meni sujuvasti, vaikkakin jo päätimme, että autovuokraamo Citer jää ilman meidän eurojamme vastaisuudessa. Auton laatu (valmiiksi kolaroitu versio), omavastuun suuruus (muilla vuokraamoilla huomattavasti pienempi samalla hinnalla) ja hidas palvelu niittasivat päätöksemme.

Lentokentällä Heini vielä kirjoitti postikortit jumittavalla kynällä ja kävi ostamassa postimerkit ennen muutaman kortin sujauttamista postilaatikkoon. Tällä kertaa kortteja lähti vain 4 normaalin 10:n sijaan juurikin tästä kynän asettumisesta poikkiteloin ja ehkä osittain myös yleisestä saamattomuudesta...

Kentällä matkalaukkutagejä sylkevä automaattikone ei toiminut, joten jouduimme jonottamaan check-in –tiskille huomataksemme, että matkalaukkumme 3kg:n ylipaino ei ollut suvaittavaa. Siirsimme siis 3 kg vaatteita tyhjään ruumaan menevään olkakassiin, jotta saimme virkailijan tyytyväiseksi. Emme ymmärtäneet tämän proseduurin älykkyyttä.

Lentokentällä joimme ylihinnoitellut automaattikahvit tyttöjen leikkiessä leikkialueella. Lento kului sujuvasti eri teknisten laitteiden avulla. Timo pelasi kuulokkeet päässä iPadilla, tytöt kännyköilä ja Heini täydensi matkablogin pc:llä. Kiitos lukijoille ja loppuun hieman statistiikkaa:

Ajetut kilometrit: 1 995
Aurinkoisia päiviä: 12/13
Uintipäiviä: 11/13
Keskilämpötila: +28c
Blogisivuja: 16

Valokuvia: 1029

c'est fini