Le Parc Africaine de Siegès – Perpignan

Molemmat tytöt kipittelivät yöllä nukkumaan meidän väliin, josta syystä Heini päätti lähteä jatkamaan unia lastensänkyyn. Laura siirtyi mukana ja niin sitä nukuttiin puolet yöstä 60cm sängyssä kahdestaan. Kahdeksan aikaan Heini siirtyi takaisin omaan sänkyyn ja sai nukkua pitkään Timon ja lasten herättyä jo yhdeksän tienoilla.

Tänään oli alunperin suunnitelmissa katsastaa Narbonne ja Narbonne Plage sekä käydä viinitynnyriostoksilla. Pilvinen, vaikkakin lämmin, päivä muutti suunnitelmat kuitenkin. Muutaman kymmenen kilometrin päässä oli erittäin kuuluisa luonnonpuisto Le Parc Africaine de Siegès, jossa norsut, leijonat, kirahvit ja muut Afrikan eläimet elelevät luonnonpuistossailman häkkejä. Päätimme siis lähteä sinne. Päivä oli soveltuva myös siitä syystä, että eläimet ovat virkeämpinä pilvisellä ilmalla. Ensimmäinen vastoikäyminen tosin koettiin luonnonpuiston vessoilla, koska katossa roikkui useampia hämähäkkejä ja tytöt ottivat aivan järkyttävät itku-huutosävärit tästä syystä. Muutaman ranskalaisperheen äidit loivat ”been there, done that –silmäyksiä” meihin. Sitten oli aika siirtyä luonnonpuiston ensimmäiseen osaan eli omalla autolla tapahtuvaan kiertoajeluun. Opaskyltit kertoivat minkälaisia eläimiä oli luvassa ja ohjevihkosta (ranskaksi) olisi pystynyt seuraamaan kaikkien eläimien nimiä varjokuvista, jos ranskankielinen eläinsanasto olisi ollut hanskassa. Kädettöminä siis arvailimme eri kauriseläinten oikeita nimiä...Sisäpiirin vitsinä äänsimme myös kaikki eläimet ranskaksi jenkkiaksentilla ja väliin heitimme booonjuuuur teksasilaisittain. Aikuisilla oli etupenkillä sen verran hauskaa, että tyttöjä alkoi jo nolottamaan takapenkillä.

Karhut olivat varsin no show-reporankoina, joten ehdimme jo miettimään josko ne olivatkin täytettyjä ja joku garҫon-kesätyöntekijä kävisi aina välillä vetämässä narusta, jotta käpälä nousisi. Jostain ihmeen syystä monet eläimet tepastelivat pareittain, kuten sarvikuonot, impalat ja aasit. Leijonien kohdalla saimme koko rahalla näytöksen, kun isileijona kävi hieman rapsuttelemassa äitileijonaa, kuten lapsille jumppahetken selvitimme. Tästä hetkestä saimme tosin kuulla useampaan kertaan kysymyksiä: ”Äiti, mitääää ne oikein teki siinä? Miksi sitä äitileijonaa rapsututti niin paljon? Isileijona oli kyllä tosi kiltti, kun se auttoi eiks niin?” Juuri kun olimme päässeet tästä eteenpäin, sama toistui seeprojen kohdalla. Onneksi takapenkin silmät tapittivat sillä hetkellä toiseen suuntaan...He kuitenkin ehtivät kommentoimaan rapsutusvälinettä suureen ääneen, että: ”Isiii, toi seepra kakkaa.” Korjasimme lapsille, että mikä väline oli kyseessä, jonka jälkeen takapenkiltä kuului tasaisesti tirskumista kädet suun edessä ja kuiskuttelua, jonka jälkeen taas valtavaa tirskuntaa.

Autokierroksen jälkeen söimme pique-nique eväät lounaaksi ja siirryimme eläintarhan puolelle, jossa näimme alligaattoreita, apinoita, gepardeja, kirahveja, dromedaareja, pelikaaneja, haikaroita, preeriakoiria, käärmeitä, norsuja, liskoja, harvinaisia vaalenpunaisia flamingoja (kyllä niitä samoja kuin Miami Vicessa), mutta myös tutumpia kotieläimiä, kuten vuohia, porsaita ja riikinkukkoja. Välissä kävimme myös kahvilla ja jäätelöllä.

Kello oli kierroksen jälkeen noin neljä, joten päätimme lähteä käymään vielä ex tempore Perpignanissa, jonne oli vain reilun puolen tunnin matka pèage-tullimotaria. Oli huvittavaa katsoa Barcelonan tienviittoja. Rajalle on vain jotain kymmeniä kilometrejä ja Barcelonaan Pyreiden ja Andorran läpi sata.

Perpignan oli kaunis kaupunki, joskin aurinkoinen ilma olisi saanut sen oikeuksiinsa. Kaupunki on selvästi saanut espanjalaisvaikutteita ja se on historiansa aikana ollut vuorotellen Ranskan ja vuorotellen Espanjan vallan alla. Monet asukkaista kokevat kuuluvansa ennemmin maan rajat ylittävään katalaanien veljeskuntaan kuin Ranskaan. Saapuessamme keskustaan oli mitä ilmeisimmin suurin osa kaupungin asukkaista päättänyt hypätä autoihinsa ja kiertämään kapeita kujia. Me olimme yksi muurahainen tässä kuhisevassa keossa ja kun takapenkiltä alkoi kuulumaan nälkää-jäätelöö-pissahätää-milloin ollaan perillä –laulu, päätimme etsiä vain ensimmäisen parkkihallin jonne sujahtaa lepuuttelemaan hermoja. Parkkihallin ulkona huomasimme, että alkaa pian satamaan. Argh – emme siis ottaneet sateenvarjoa mukaan, josta kävimme aamulla keskustelua. No muutama vesipisarahan ei meitä estäisi. Kävelimme läpi kauniiden kujien ja Michelin-matkaoppaan ehdottamaan reittiä, jonka varrella näimme Hôtel de Villen vuodelta 1315 ja sen kauniin kaarevan sisäpihan. Viereinen Loge de Mer (1397) on osittain goottilaistyyliin rakennettu ja osittain renesanssivaikutteita saanut rakennus. Tällä hetkellä siinä on meriaiheinen museo ja osittain alakerrassa kahviloita. Aukiolta jatkoimme kohti Castilletia ja Cathédral de St-Jean:a. Sisällä kirkossa lapset ihmettelivät kultaisia alttaritauluja ja suitskukkeen tuoksua. Tällä kertaa kummastusta herätti hauta-arkut, joiden päällä oli näköispatsaat. Lauran ja Emman mielestä oli outoa, että siinä oli sekä patsas että arkku ja kesti hetken, että he ymmärsivät, ettei patsaan sisällä ole ketään.

Ulos päästyämme alkoi sataa oikein kunnolla ja päätimme jäädä pitämään sadetta yhteen kaupungin monista kahviloista. Perpignan oli täynnä pieniä kujia ja ulkoilmakahviloita sekä putiikkeja. kerrassaan viehättävä kaupunki. Lähtiessämme ostimme mukaan patonkia pienestä boulangeriesta. Matka takaisin talolle taittui reilussa puolessa tunnissa. Vain se jäi harmittamaan, että kaupungin linna eli Palais des Rois de Majorque oli jo mennyt kiinni ja kaupunginmuurien takia emme päässeet edes ottamaan siitä kuvaa.

Talolla söimme illallista pitkään ja tytöt jatkoivat vielä hetken nukketalolla leikkimistä ja englantilaisemäntämme kanssa jutustelua. Oli mukavaa huomata kuinka helppoa tyttöjen kommunikointi vieraiden kanssa nyt on, kun on yhteinen kieli.