Toulouse

Yhdeksältä heräsimme jälleen kerran kaikki yhdessä kasassa; Emma Heinin ja Laura Timon kainalosta. Aamiaista söimme terassilla ja tytöt pulahtivat välillä uimaan ja sitten taas leikkivät nukketalolla. Timo siirsi jalalla laventelipensaita kävellessään terassille ja sai varpaaseensa ampiaisenpiston. Onneksi oli antihistamiinia mukana.

Päivän kohteeseen eli Toulouseen oli luvattu sadetta, joten päätimme jatkaa aurinkoisesta ilmasta nauttimista talolla. Vuorossa oli siis lekottelua, auringonottoa, lukemista, hassuttelua ja uimista sekä etsimme pihasuihkua. Söimme lounaan ja joimme kahvit talolla sekä yritimme tätä tehdessämme pitää tavaroista kiinni, koska tuuli oli todella voimakas. Tyttöjen hatut pyörivät päässä ja lähes lasitkin kaatuivat tuulen voimasta. Ei ihme, että eiliset tummat pilvet olivat kadonneet taivaalta niin nopeasti. Neljän tienoilla pakkasimme yhden yön matkatavarat ja lähdimme kohti Toulousea. Heini myös chekkasi Amsterdamin lennolle.

Matkalla pysähdyimme Lézignan-nimisessä kaupungissa, jonne talon emäntä meidät vinkkasi ostoksille Heinin pyynnöstä. Kauppa oli paikassa, joka oli todellinen tuppukylä ja tynnyrikauppa oli kotoisasti autotalli. Kadulla jutustelevat putkimiehen näköiset herrat olivat tynnyrimestari sekä hänen kaverinsa. Heidän yhteenlaskettu englanninkielen taito rajoittui sanoihin afternoon, very little English ja Friday. Näillä ja Heinin ranskankielentaidolla pääsimme kuitenkin hyvin juttuun. Miehet olivat oikein mukavia ja tynnyrintekijän hampaat loistivat kultahampaista. Jättikokoiset tynnyrit olivat upeita, mutta meidän tarpeisiin harmi kyllä liian suuria. Päädyimme siis valitsemaan perusviinitynnyrin (200 litraa vetävä) sekä viinitynnyreistä tehdyt kukkaruukut. Kaikki nämä maksaisivat vain hieman yli sata euroa eli käytännöllisesti katsoen täysin ilmaiset. Painoa näille tulisi lähes 80kg, joten tynnyrimies lupasi selvittää vielä rahtihinnan Suomeen ja onnistuisiko sellainen ylipäänsä. Sovimme tulevamme muutaman päivän päästä juttelemaan uudelleen. Viinitynnyri tulee sopimaan täydellisesti viinikellariimme tasting-pöydäksi – jos nyt saamme sen jollain ilveellä Suomeen. Hauskana kuriositeettina oli se, että kultahammas-tynnyrintekijä kysyi vielä, että ahaa Finlande, c’est en Europe? Yritin selittää, että lähellä Saksaa meren toisella puolella, koska Saksan sijainnin herra tuntui tietävän...Kauppa oli täynnä mitä upeampia tynnyreitä, pieniä maistelutynnyreitä ja niistä tynnyreistä tehtyjä kukkaruukkuja. Heini olisi halunnut ostaa kaupan tyhjiin, koska niillä rahoilla tuskin olisi saanut Suomessa edes materiaaleja hankittua.

Toulouseen oli matkaa reilu tunti, joka taittui Heinin torkahdellessa ja lasten katsoessa englanninkielisiä piirrettyjä. Toulouse oli selkeästi yliopistokaupunki, koska 80% kaikista asukkaista oli alle kolmekymppisiä. Tästä syystä myös hinnat pysyvät kahviloissa edullisina. Kaupunki ei ainakaan tähän mennessä ihastuttanut arkkitehtuurisesti muutoin kuin upealla Pont Neuf (yllättävä nimivalinta) kaarisillalla, joka halkoi Garonne-jokea. Hotelli Novotel sijaitsi hieman sivussa keskustasta, joten lähdimme tavarat purettuamme metrolla illalliselle. Ehdimme nähdä Capitolin ja pyöriä hetken nuorison kansoittamalla aukiolla, josta löytyi tytöille aina niin iloinen yllätys eli karuselli. Erittäin ystävällinen rouva myi parin euron tiketit ja sirkustirehtöörin näköinen herra hoiti karusellin laitteistoa. Tytöt kiipesivät toiseen kerroksen keinuun ja kikattelivat innoissaan koko rahan edestä. Karuselli itsessään oli kaunis, vaikkei vetänyt vertoja kokonsa puolesta nelikerroksiselle karusellille Avignonissa neljä kesää sitten. Karuselliajelun jälkeen siirryimme viereiseen pitseriaan illalliselle, jossa oli erittäin hyvä hinta-laatusuhde. Palvelu oli ripeää ja iloisen vitsailevaa. Tytöt söivät tuttuun tapaan jäätelöt ja aikuiset ottivat kahvit pitsojen jälkeen. Takaisin taitoimme jälleen metrolla. Heini kävi vielä poimimassa boarding passin respan herran sen printattua sekä tilasi taksin kello 4.30.