Pe 27.6.2014 San Diego

Yöllisen vaeltelun seurauksena lapset nukkuivat aikuisten sängyssä ja aikuiset lasten sängyssä. Kaikki olivat tyytyväisiä –erityisesti vanhemmat, joilla oli a) tilaa b) peittoa. Kelloa siirsimme pariinkin otteeseen, kunnes Laura heräsi puoli yhdeksältä ja kömpi pusuttaen väliin. Aamiaisen jälkeen pakkasimme autoon myös rantsuvermeet, josko San Diegon reissulla uintikin onnistuisi.

Matkaa S. Diegoon oli reilun tunnin verran ja ajankuluksi bongailimme toinen toistaan hullumpia kieltokylttejä. Ilmeisesti Jenkeissä on tapana kirjoittaa aina kiellon alle sakkomäärä sekä asetus, johon kielto perustuu. Matkalla meri pilkotti vähän väliä ja tytöt laskivat helikoptereita, joita lentelikin yli kymmenen matkan varrella. Näistäkin oli tietysti kyltit: ”Freesway is air patrolled”. Well, but of course it is.

San Diegossa halusimme ehdottomasti käydä USS Midway –lentotukialuksella, joka palveli yli 60 vuotta ja mm. Vietnamin sodassa. Alus oli valtavan kokoinen ja sisälle mahtui lähes 60 hävittäjää. Alus toimii nykyään hienona meri- ja sotamuseona, jota jaksoimme kiertää yli kolme tuntia. Alussa teimme toki kardinaalivirheen ja otimme Vain 2 audio guidea aikuisia varten. Lapsille oli oma kuunteluohjelma ja kysymykset, joihin piti etsiä vastaukset. Kuuntelimme siis kahta guidea vuorotellen. Ihmettelimme myös, että tytöt osasivat kertoa kysymyksiin oikeat vastaukset kuuntelun perustella. Emma hieman Lauraa paremmin, jossa näkyi vuoden pidempi kielenharjoittelu. Olimme taas todella iloisia siitä, että he jaksoivat kuunnella koko audioguiden läpi ja vaatimalla vaativat luureja meiltä. Selostus oli tehty todella mielenkiintoiseksi, joten aikuisetkin halusivat kuunnella kaikki osiot. Lasten reitillä opeteltiin kysymysten kuuntelun lisäksi tekemään tehtäviä, kuten merimiessolmuja. Nämä Jenkkien nähtävyydet ja opetuksellisuus ovat valovuoden Eurooppaa edellä, jossa lapsille ei juurikaan nähtävyyksissä ole mietitty rooleja.

USS Midway oli Disneyn tapaan täynnä vanhoja papparaisia ja tällä kertaa he kaikki olivat palvelleet 2. maailmansodasta eteenpäin USS Midaway:lla. Heidän tarinoitaan olisi jaksanut kuunnella loputtomiin. Kiersimme nukkumatilat, komentosillan, moottoritilat, ankkuriketjuhuoneen sekä itse kannen, josta hävittäjät ampaisivat matkaan. Puolivälissä pidimme lounas/välipalatauon, joka ei kyllä ollut terveellisyydessään, täyttävyydessään priimaa tasoa tai millään muotoa miellyttävä sipseineen ja nugetteineen. Lounas antoi kuitenkin energiaa jatkaa kierrosta.

USS Midway:lla palvelevien miesten keski-ikä oli 19-20 -vuotta, joten todella nuoria he ovat olleet. Koko prosessin nähtyämme täytyy vain ihmetellä ammattitaitoa ja omistautumista. Nukkumatilat olivat perussotilailla aivan olemattomat.Yhdessä pienessä huoneessa oli 16 sänkyä, kolme päällekkäin. Sängyt olivat todella kapeita ja lyhyitä, joten edes itse en olisi pystynyt nukkumaan suorana. Kolmen kuukauden pestin ajan haisevien vaatteiden ja testosteronin lemu on ollut aikamoinen. Veden säännöstelu kun oli todella tiukkaa. Suihku sai kestää maksimissaan 2 minuuttia, joista vettä sai käyttää 15 sekuntia ennen ja jälkeen saippuoinnin. Yleisin vamma sotilailla oli päähaavat, koska hälytyksen tullessä piti olla kolmessa minuutissa valmiina omalla postillaan. Laivan käytävät olivat todella matalia ja vähän väliä joutui nostamaan jalkoja polveen asti ulottuvissa kynnyksissä. Suurin osa miehistä siis löi päänsä kattoon tässä kiireessä ja joutuivat tikattaviksi. Ruokaa sai 23h vuorokaudessa eli aina, kun oli off-duty.

Kaikkein mielenkiintoisin kohde oli kuitenkin kansi, joka oli täynnä erilaisia hävittäjiä ja taisteluhelikoptereita. Saimme myös hyvän kuvan lentotukialuksen henkilökunnan eri tehtävistä, jotka nekin olivat todella vaativia. Esimerkiksi kun hävittäjä saapui ”kotipesään” lyhyt kiitorata kompensoitiin vaijerilla, joka piti osua koneen takaosassa olevaan koukkuun. Mikäli heitto ei ensin onnistunut, ei auttanut muu kuin vetää kone taas ilmoihin ja yrittää lähestymistä uudelleen. Pääsimme myös istumaan koulutushävittäjään sekä ottamaan kuvia Top Gun –elokuvasta tutusta TomCatista eli F14:sta, jonka siipien erikoisuutena oli taittuvuus.

Kierroksen loputtua tytöt kävivät hakemassa ansaitsemansa Junior Wings –kunniamerkit, joka oli jälleen kerran hauska kokemus. Tyttöjen piti pitää toista kättä lipassa ja toista sydämen päällä, jossa ansiomerkki oli. Tämä kaikki oli meille suurta elämystä. Ulko-olevalla vielä viimeinen herrasmies muisti nostaa oman käden lippaan tyttöjä tervehtiessään. Tyttöjen kuului vastata tervedykseen, jota harjoiteltiin molemmilla käsillä.

Seuraavaksi kävimme tyttöjen mieliksi valtavan kokoisessa ulkoilmaleikkipuistossa, jossa oli kiipeilytelineitä jos jonkin sorttisia ja ei-niin-kovin-turvallisia kieputtimia. Tyttöjen juoksentelutauon jälkeen oli aika käydä vielä päivän toisessa nähtävyydessä eli Hotel del Coronado:ssa, joka sijaitsi lahden toisella puolella niemenkärjessä. Kyseinen hotelli on viime vuosisadan alusta ja Californian suurin yhtenäinen puinen rakennus. Hotelli oli todella kaikkien odotusten täyttymys. Viiden tähden hotelli oli viimeisen päälle Hamptons-tyylinen upea kokonaisuus linnamaisia torneja sekä kauniita parvekkeita ja ulokkeita. Päätimme valita itse parkkeerauksen vallet parkkingin sijaan ja astelimme terassin kautta ihastelemaan taloa. Kylpylä-spa, oma yrittipuutarha, hotellin portailta alkava hienohiekkainen hiekkaranta, uima-allas ja useat erilaiset rantapaviljongit cocktail-alueineen olivat todella hienot. Täysi auringonpaiste olisi saanut kuvat oikeuksiinsa, mutta nautimme näkymistä valtavasti myös pienen pilvireunuksen kera. Täällä olisi kelvannut viettää pidempäänkin aikaa kuin pelkkien jäätelöiden verran.

Heini löysi hotellin omasta sisustuskaupasta kauniin, suurikokoisen ja kauniin turkoosinvärisen Beach-aiheisen kyltin ja jopa yllättävän edullisesti (12 dollaria). Timo ei ymmärtänyt mihin moinen kyltti laitettaisiin osoittamaan, mutta Heinin mielestä se sopi erityisen hienosti puutarhaan näyttämään suuntaa Kivenlahden rantaan :) Hotel del Coronado on myös tunnettu eräästä Marilyn Monroesta, joka kuvasi täällä elokuvaa ”Some like it hot”. Täytyypä varmaan katsoa kyseinen elokuva uusin silmin nyt täällä käyneenä.

Hotellin parkkeeraus tunniksi olisi maksanut 26 dollaria, mutta tyttö kassalla sääli meitä ja kyseli armeliaasti josko ostimme mitään kaupoista. Näytimme kuittia ja kerroimme, että ostimme myös jäätelöt ja muuta (no ei kyllä muuta). Tyttö kertoi, että 50 dollarilla ostaneet eivät joudu maksamaan parkkeerauksesta, mutta kun teillä on nuo suloiset kullanmurutkin tuolla takapenkillä niin tokihan ostitte yli 50 dollarilla. Mehän tietysti siihen, että ”But of course, hon’”. Poistuimme siis onnellisesti kaikki 26 dollaria taskussamme.

Tässä vaiheessa kello oli jo kuusi, joten oli aika lähteä kotimatkalle. Harmillisesti osuimme johonkin epämääräiseen iltaruuhkaan, jota emme jaksaneet jäädä junnuttamaan. Ensimmäinen järkevä exit näytti Solana Beachia, jonne kurvasimme nopean neuvottelun jälkeen. Takapenkillä USS Midayltä ostetut pehmokotkatkin hurrasivat. Solana Beach oli kaunis kätkö, jonne tuskin monikaan ulkomaalainen eksyy. Meille se oli täydellinen salapoukama, jossa nautimme hetken ilta-auringosta. Tytöt kirmasivat onnesta hihkuen mereen. Näissä aalloissa oli tällä kertaa jo hieman kokeneempia surffareita.

Matkalla takaisin Freeway vitoselle Heini kävi poimimassa seuraavaksi aamuksi hieman leipää, mansikoita ja kahvimaitoa ja päätyi innokkaan myyjäapulaisen iskettäväksi. Hauska tilanne, jota ei kotosalla kovin usein tapahdu. Autossa tätä kertoessa, Emma kysyi epäuskoisena, että: ”Mitäääh, iskeä? Yrittikö se poika lyödä sua?”

Kämpillä pesimme vielä pikakoneen biitsipyyhkeitä ja nauroimme pitkään illallispöydässä hauskoile jutuille. Ihanat lapset meillä! Huomenna on aika laittaa kimpsut ja kampsut kasaan ja lähteä road tripille! Seuraavan viikon olemme siis tien päällä pitkin Pacific Highwayta! Woop woop! Ps. Kuvat saapuvat vasta huomenna aamusta. Yhteys on aika hidas ja nyt nukuttaa.