Aamiainen oli yllättävän hyvä, kunhan ruokatarvikkeet vain löysi eri nurkista. Aamupala oli siis ripoteltu ympäri lobbya ja ruokailutilana toimi terassi. Aamiaisen helmi oli ehdottomasti maurin näköinen, lyhyt, mutta muuten valtavan kokoinen omistajaherra, joka puhui heliumpalloäänellä ja hymyili samalla leveästi. Esimerkiksi muffinsseja ja muita hän esitteli vitsaillen ja kutsui Timoa koko ajan Heinin boyfriendiksi. Muffinsseja ja muita herkkuja oli ainakin 15 eri lajia blueberry-bageleista lemon-raisin cupcake:n. Ilmiselvästi omistajan suosikkiherkkuja. Onneksi löysimme myös tavallista leipää, jugurtteja, muroja, hedelmiä ja ison kasan mansikoita. Appelsiinimehu oli vasta puristettua ja erinomainen kahvi oli paikallisen Santa Barbara Roasteryn valmistamaa. Aikuiset kävivätkin tätä santsaamassa kolmen kupin verran. Aamuaurinko alkoi paistamaan säntillisesti puoli kymmeneltä, joten Heini lompsi terassilta kymmenen askelmaa alas uima-altaalle tyttöjen kansa, kun Timo linnoittautui katsomaan Meksiko-Hollanti fudismatsia.
Puolen päivän aikaan olimme valmiiita lähtemään kaupunkikierrokselle. Turisti-infosta saimme kartan sekä ohjeet käydä katsomassa muutaman paikallinen nähtävyys –suurin niistä oli kuulemma ostoskatu :). Tepastelimme siis pitkin pääostoskatua eteenpäin. Nähtävää oli yhtä paljon kaupan ikkunoissa kuin vastaantulevissa ihmisissä. Suurin osa porukasta oli varmasti lomalla täällä, mutta hyvin vahva surffi-hippis-taiteilijaskene oli myös havaittavissa.
Suurin osa nähtävyyksistä sijaitsi muutaman mailin päässä ja vaikka yritimme lahjoa tyttöjä jäätelöllä ja mehulla niin loppua kohden alkoi kävelyinnostus jo hiipua. Heini kävi sitten yksin ottamassa kuvan kaupungintalosta, kirjastosta ja taidemuseosta, kun Timo ja tytöt lähtivät jo kävelemään takaisinpäin. Puolivälissä matkaa löysimme myös Abercrombie & Fintchin -myymälän, josta Timo löysi kivan hupparin ja Batman-paidan ja Heini mekon ja flip-flop –läpsyttimet. Harmillisesti lastenvaatekauppoja tai muita lelukauppoja ei käytännössä ollut ollenkaan. Aikuiset saisivat täällä varmasti helposti ajan kulumaan, koska kahviloita, baareja, ruokapaikkoja, viini-tasting-paikkoja ja idyllisiä aikuistenvaatekauppoja oli runsaasti. Kaikilla tuntui olevan jo kova meno päällä puolen päivän aikaan – vai lieneekö fudismatsilla jotain tekemistä asian kanssa.
Lounaan päätimme nauttia rannalla, joten Heini nappasi ylihinnoitellusta ruokakaupasta piknik-tarvikkeet mukaan, kun Timo kävi heittämässä tyttöjen kanssa auton ja ostokset hotellille. Niin, siirryimme siis kävelykadun päähän autolla. Olisimme toki ajaneet suoraan kävelykadulle, jos olisimme ymmärtäneet sen olevan sen verran pitkällä rannasta.
Kallis ruokakauppa tarjosi onneksi huippuhyvää ruokaa – luomuna, kuten kaikki tuntuu täällä olevan. Kalifornialaiset ottavat myös hedelmät, smoothiet ja mehut erityisen vakavasti. Täälläkin oli kaupan oma hedelmämehulaite, josta pullotettiin litran verran vastapuristettua mehua pulloon mukaan otettavaksi. Me valitsimme appelsiinimehun, joka oli aivan käsittämättömän hyvää. Viinihyllykin oli nähtävyys itsessään. Se oli täynnä eri värisiä post-it –lappuja, joihin oli omistajan mukaan kirjoitettu hauskoja kommentteja, kuten This is really excellent wine. It goes really well with food but even better without. Tai This wine is local. Try it, you’ll love it!
Rantsulla tuuli aivan valtavasti, joten ilma tuntui täällä todella viileältä. Lämpötila oli siis edelleen se +30c ja pilvetön taivas. Heini piti tästä syystä vaatteet päällä ja käänsi biitsituolin vielä tuulta vasten. Tytöt pomppivat aalloissa ja varsinkin Emmaa oli vaikea saada vedestä pois edes syömään, vaikka huulet jo sinertivät. Huomasimme hieman myöhemmin, että kymmenen metriä biitsiä taaksepäin oli aivan täydellisen lämmintä. Juuri dyynin harjalla tuuli kovasti. No meillä ei sinällään ollut vaihtoehtoa, koska typsyjä täytyi valvoa silmä tarkkana. Muutaman tunnin tuuletuksen jälkeen olimme sen verran aurinkorasvassa ja hiekassa pyöritettyjä, joten päätimme suoriutua takaisin hotellille. Timo jatkoi matkaa tyttöjen kanssa lämmitettyyn uima-altaaseen leikkimään ja Heini lähti juoksulenkille rantabulevardia pitkin. Matkaa kertyi noin kymmenen kilometriä tunnin verran, mutta juoksu tuntui kuuman ilman takia yllättävänkin rankalta. Loppumatka oli jo paljon helpompi. Turhan kova vauhti ei sopinut ilmiselvästi kropalle tässä lämpötilassa. Juoksulenkki kaarsi Santa Barbara Pier:n ohi satamaan, paikallisten suosimalle piknik-grillialueelle ja aina ylös rannan päätyyn kallion päälle, josta oli hienoa ottaa valokuvia koko Santa Barbara –lahdesta. Juoksu päättyi raikkaaseen pulahdukseen uima-altaalla. Talven kylminä iltoina voi miettiä näitä aurinkoisen kuumia juoksulenkkejä.
Iltasuihkun jälkeen tytöt vaikuttivat sen verran väsyneiltä, että päätimme hakea illalliseksi pitsaa. Timo lähti kunnon perheenisän tavoin hakemaan perheelle ruokaa autolla kuunnellen Tupac:ia ikkunat auki. Pitsat maistuivat herkullisiltaja hävisivät parempiin suihin noin viidessä minuutissa. Jälkiruoaksi nautimme mansikoita ja viinirypäleitä. Hintalaatusuhde 16 dollaria yhteensä neljälle hengelle kompensoi päivän food markettia.
Santa Barbara oli varsin leppoisa pieni hippikylä, mutta aivan emme tavoittaneet sitä hypetystä, joka paikan ympärillä leijuu. Hotellimme oli aivan loistava, mutta ei kyllä aivan sitä 200 dollarin hintaa per yö, vaikka sesonki olikin. Sää oli toki mitä ihanin ja ostoskatu todella idyllinen. Kaikki asiat toimivat ja oleminen oli jotenkin todella miellyttävää oli sitten kysymys ruoasta, ihmisistä, maisemista tai mistä vain. Mukava paikka, mutta kovasti ylihinnoiteltu. Kannattaa kuitenkin poikeata, mikäli täällä päin on käymässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.