Hotellin tyyliin kuului se, että aamiainen koostui muoviin käärityistä rasvaisista lättypullista ja haaleasta vedestä, jossa olisi voinut liottaa kaurapuuroa. Mikään ei tietenkään keittynyt näin haaleassa vedessä, joten aamiaisemme lopputulos oli tyhjää täynnä. Mainostetusta continental breakfastista ei ollut tietokaan. Kaiken kukkuraksi jääkaappi oli käytännössä pakastin, jolloin puolet jääkaapin eväistämme päätyi yön pakastuksen jälkeen suoraan roskiin. Eli älkää koskaan erehtykö menemään Travellodge Paso Roblesiin. Kaikki saman ketjun hotellit menivät meillä myös saman tien pannaan.
Aamiaisen puuttuessa kurvasimme kauppaan ostamaan aamiaista ja haimme läheisestä Starbucksista kahvia. Herkut ja kahvit edessämme alkoi aamu nopeasti kirkastumaan. Ajelimme kohti Losia yllättävien maisemien läpi. Ensin edessä avautui suoraan länkkäreistä tutut aavikot –vain ne pyörivät piikkipensaat puuttuivat. Tämän jälkeen kuvaan astuivat valtavat kentät oliivipuu-, manteli-, ja pähkinäviljelmiä.Akveduktit veivät luikerrellen vesiosuuskuntien vettä viljelmille. Seuraavaksi näimme omituisen öljykentän, jonka sikin sokin heitettyjen eri väristen öljypumppujen nokat jauhoivat hitaasti ylös ja alas. Emme ymmärtäneet miksi vain neljäsosa pumpuista takoi öljyä ja miksi muut olivat aivan paikoillaan. Itse asiassa pumput näyttivät hieman jopa pelottavilta, koska kentällä ei liikkunut mikään muu.
Öljykenttien jälkeen ihmettelimme korkeita vuoria ja välillä vehreitä aavikkoisia maisemia. Pian vehreiden maisemien jälkeen ajoimme oranssien kallioiden välistä aavikolla, jossa sijaitsi vuonna 1955 vain 24-vuotiaana menehtyneen James Deanin kuolonkolarin memorial-paikka.
Puolivälissä matkaa näimme ihan Sveitsistä tutun maiseman, jossa kirkasvetistä järveä ympäröi korkeat kukkulat nimeltä Pyramid Lake. Päätimme, että tuonnehan meidän täytyy päästä. Parkki- ja uimamaksun jälkeen leiriydyimme rannalle pyyhkeiden ja eväiden kera. Uiminen tuntui hyvältä ilman ollessa 30 asteen tienoilla. Rannalla kuitenkin kävi leppoisa tuuli, joten siinä oli mukava kellotella ilman hikoilua. Tytöt tykkäsivät kovasti uida, koska järvellä kävi vain pieni aallokko, mikä oli aivan toista verrattuna mereen. Söimme välipalaeväitä ja katselimme hispanoperheiden lillumista ringissä vedessä.
Muutaman tunnin lepäilyn jälkeen ostimme mukaan kylmän kokiksen, joka paljastui automaatin sylkemänä kirsikkakokikseksi. Uuh...No tulipa tätäkin amerikkalaisten suosikkia kokeiltua :)
Loppumatka sujui välillä Losin ruuhkissa töksytellen ja välillä sujuvasti freewayta ylös ja alas lasketellen. Maasto oli kauniin kumpuilevaa myös LA:n päässä. Lähestyessämme kaupunkia alkoivat myös ruuhkat. Tarkoituksena oli käydä katsastamassa Hollywood kyltti Hollywood Hills:llä, mikä sijaitsi vain neljän mailin päässä meidän hotellilta. Ruuhka oli kuitenkin juuri tuohon suuntaan ja kun Laura vielä alkoi moottoritien ruuhkassa kyselemään vessaa niin päätimme jättää kylttien ihmettelyn huomiselle. Teimme päätöksen juuri oikeaan aikaan, koska kurvasimme minuutin päästä ilmestyvän exitin kautta juuri oikeaan liittymään. Olimme perillä käytännössä viidessä minuutissa Hollywoodin Walk of Fame –kadulla, jonka sivukadulla hotellimme sijaitsi. Katu oli aivan tupaten täynnä turisteja, botoxin ja implanttien buustaamia blondeja, hiphoppareita kultakäädyt kaulassa ja sokerina pohjalla eri uskontojen hulluja edustajia,yhdellä niistä oli kyltti ”Let God save you now” ja valtava ämyri, jonka kautta hän kuulutti ilosanomaa. Tien toisella puolella oli joku jehova kertomassa omaa ”ilosanomaansa”.
Käytimme Lauraa pikaisesti vessassa, jonka jälkeen Heini kävi apartementos-kerrostalon officessa kuulemassa pitkät ohjeet siitä miten ja mihin parkkeerataan, millä avaimella painetaan mistäkin nappulasta, jotta portit aukeavat ja millä hissillä pitää mennä minnekin. Sinällään helpot ohjeet kuulostivat office-pimujen suusta hankalammilta kuin mitä ne olivatkaan. Avoimissa minimekoissa piukistelevat, hiukset käkerrettyinä ja runsaasti meikkiä omaavat tytöt olivat kyllä kovasti ystävällisiä, joskaan eivät varmaan edustaneet sitä sukupuolemme terävintä kärkeä... Heinin kysymykseen lähimmästä ruokakaupasta se blondimpi vastasi: ”Oh, I just don’t know cause I live on the other side of the city.” Daa, sähän oot vaan töissä täällä :) Se älykkäämpi osasi sanoa yhden myymälän, josta sitten kovasti konsultoitiin takahuoneen bodaajan näköistä miestä. Hieman ehkä erikoista, etteikö kukaan olisi tätä kysymystä aiemmin esittänyt. No kaikki meni ihan hienosti ja Heini lähti tyytyväisenä opastamaan muuta porukkaa talolle.
Huoneistomme oli ihan mukiin menevä ja siellä oli kaikki tarvittava. Tytöt iloitsivat community poolista, joka oli valtavan kokoinen. Heini käytti siis tyttöjä pikauinnilla Timon valmistaessa illallista. Uima-altaalle ei paistanut enää aurinko, joten uinnista tuli tosiaankin nopea. Ilma oli onneksi varjoisuudesta huolimatta 25 asteen tienoilla. Timo kävi illalla vielä nappaamassa aikuisille Starbucks-kahvit ja aamukahvimaidon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.