6.7.2014 Twin Peaks lääkärikeikka, Golden Gate Bridge, Sausalito

Aamulla oli Heinin vuoro tehdä aamiaista ja pienen säädön jälkeen Mr. Coffee porisutti ihan kelpo aamukahvit. Kahveista tuli mieleen, että amerikkalaiset ja erityisesti San Franciscon asukit rakastavat take away –kahvejaan yli kaiken. Joka paikassa on kahviloita ja järjestäen kaikki espressolaitteilla tehdyt kahvit ovat olleet todella herkullisia. Jotkut tosin turhan suuria, joten Heini tilaa nykyään pienen capuccinon, joka on Suomen mittakaavassa latte. Kahvi ei ole ihan Suomen hinnoissa, mutta Italian alle euron espressoon on toki matkaa.

Päivä oli lämmin ja Heini istuskeli pitkään uusissa V.S. bikineissä ulkona, kun Timo tutustui IF vakuutusyhtiön amerikkalaiseen lääkärikäyntiprosessiin ja yhteistyökumppaneihin. Tähän vierähtikin sitten pidempi hetki. Selvittelyn jälkeen Timo soitti ensin IF:n amerikkalaiseen Global Medical Management palvelupuhelimeen, joka oli onneksi 24h ja toimi näin sunnuntainakin. Ystävällisen ja pitkäpuheisen palvelun ja muutaman lisäselvityksen jälkeen oli aika soitella paikallisia friskolaisia klinikoita läpi. Tietysti ne lähellä sijaitsevat olivat kiinni tai muuten vain epäilyttäviä, joten Timo valitsi Golden Gate Urgent Care –klinikan soveltuvaksi paikaksi selvittämään jo viidettä päivää vaivaavan vatsakivun syyn.

Kaiken selvittelyn jälkeen aikaa oli kulunut jo sen verran paljon, että oli aika syödä lounasta. Ilma oli niin lämmin ja aurinkoinen, joten oli mukava nauttia se ulkona puutarhassa. Huomioimme jälleen, että läheinen tv-masto oli täysin sumuton, mikä indikoi myös lämmintä päivää talomme ulkopuolella.

Lounaan jälkeen lähdimme autolla liikkeelle, koska GG Urgent Care oli lähellä The siltaa, jota olimme lähdössä katsomaan. Matka tänne oli enemmän tai vähemmän yllätyksellinen. Ai miksi - no siksi, että tienoo oli lähes tyhjä autoista eikä opaskirjojen ”emme suosittele autoilua San Franciscossa” avautunut meille, kunnes tosiaan nousimme äkkijyrkästi kukkuloita ylös ja uudelleen alas. Timoa jännitti enemmän alaspäin meneminen – Heiniä ylöspäin. Heini näki jo sielunsa silmin, että auto ei jaksa vetää jyrkkiä mäkiä ylös ja alkaa valumaan kamalaa kyytiä taaksepäin. Lisäksi ihmettelimme stop-merkkejä ylöspäin mentäessä. Jotenkin ei tee mieli pysähtyä järkyttävän jyrkässä kulmassa stop-merkin kohdalle ja ottaa sellaista kepeää ylämäkilähtöä. Good luck vain täällä ajokorttiaan ajaville...No kuskille jälleen kiitos eli kaikki meni täysin mallikkaasti.

Klinikalla oli pari muutakin ja asiakaspalvelija suositteli puolentoista tunnin odotuksen sijaan käymään Twin Peaks:n (jep, luitte oikein) sisarklinikalla, jonne ajaisi vain vartissa ja odotuskin olisi vain vartin. Tässä vaiheessa Twin Peaks –tv-sarjan tunnusmusiikki alkoi soida korvissa (Redrum). No sinne siis ja uudelleen ne samat mäet ylös ja alas. Eli toinen klinikka oli hyvinkin lähellä meidän asuinaluettamme, joka tietysti hieman harmitti. No otimme tämän kaiken sight seeingin kannalta ja Heini räpsi paljon valokuvia kaupungin korkeimmilta tonteilta isoista linnamaisista taloista, jotka selvästikin olivat aina yhden perheen taloja. Upeita nämäkin ja todella hienot näkymät. Näimme jopa muutamia taloja, joissa oli nurmikkoa, mikä näissä kaupungeissa on hyvin harvinaista ja tarkoittaa aika lailla pätäkkää.

Twin Peaks oli nimensä mukaisesti myös kukkuloilla, mutta tämä alue oli jo selvästi suburbania, koska talot olivat periamerikkalaisia omakotitaloja rivissä postilaatikkoineen ja front yardeineen. Löysimme paikan nopeasti. Timo jäi jonottamaan, kun Heini kävi tyttöjen kanssa lelukaupassa viettämässä aikaa ja löysi muutaman hienon tuliaisen kotiin. Tytöt saivat ajanvietteeksi omat My little Ponyt. Kävimme myös hakemassa kahvia ja vähän toffeekarkkeja tytöille tietystä kahvilasta eilisen tapaan. Timo pääsi lääkärin puheille ja antamaan näytteitä sekä jopa röntgeniin, koska epäilyksenä oli ummetus. Huvittavinta tässä kahden tunnin odotuksessa oli se, että Timo joutui laittamaan sen elokuvista tutun sairaalamekon päälle, joka oli takaa kiinni muutamalla narulla. Timo sitten lepatti edes takaisin eri huoneita, kun Heini yritti pitää tytöt jollain tasolla aisoissa. Tytöt nauroivat katketakseen sille, että Isillä oli mekko päällä. Lopulta kaikki oli ok eikä mitään ihmeellistä löytynyt. Timo käveli ulos laksatiivi- ja särkylääkereseptin kera. Tähän kaikkeen touhuun nähden Suomen lääkärisysteemi on huimasti USA:ta edellä. Onneksi kaikki hoitui kätevästi vakuutuksen kautta eikä käynnistä tarvinnut maksaa. Hyvä etukäteistyö siis tuotti tulosta tässä suhteessa.

Piknikille tarkoitetut lasten eväät tuli syötyä autossa klinikkakeikan jälkeen. Vaikka kello oli jo yli viisi päätimme jatkaa alkuperäisellä suunnitelmalla ja mennä kurkkaamaan sitä kuuluisaa Golden Gate –siltaa.

Ajoimme tällä kertaa Presidion läpi Fort Point:lle, josta oli kaikkien opaskirjojen mukaan paras näkymä tälle art deco sillalle ja se samainen kulma, josta Hitscock kuvasi Vertigo –elokuvansa siltakohtauksen. Muutamien kiemuroiden jälkeen löysimme perille. Silta oli vielä upeampi kuin olimme odottaneet ja katselukulma tosiaan upea. Tuuli puhalsi rannassa kovaa, joten ei muuta kuin kledjut jälleen niskaan. San Francisco Bay:n virtaus on todella kova ja märät vaahtopäät vain paiskautuivat rantakiviin kävellessämme aivan sillan juureen ottamaan kuvia. Potrettien jälkeen pakkauduimme autoon ja pompimme vielä muutaman kerran kuvaamaan siltaa eri kuvakulmista huomaten pian, että ensimmäinen paikka oli ehdottomasti se paras.

Tapasimme myös Suomalaista syntyperää olevan motoristin joka tarttui heti kiinni kun ymmärsi jonkun sanan puheestamme. Herra Wertanen oli mukavan oloinen jamppa, mutta juttutuokio jäi harmiksemme lyhyeksi, kun shortseissa olevat tytöt ilmoittivat kohteliaasti, että olisi hyvä siirtyä auton suuntaan.

Kuvailu jatkui vielä sillan yli ajaessamme kohti sillan toisella puolella sijaitsevaa pientä Sausaliton kylää. Sausalitoon ajelu tarkoitti ylhäältä kukkuloilta ajoa alas pientä kiemuratietä, jota reunustivat pienet sievät talot. Näissä taloissa en haluaisi lasten kanssa asua, koska jokaisesta niistä oli äkkijyrkät pudotukset alaspäin, vaikka toki upeat näkymät Richardson Bay:n suuntaan. Täältä näkyi myös Bay Bridge eli San Franciscon toinen silta, joka on jäänyt täysin Golden Gaten varjoon.

Sausalitossa kävelimme hiljakseen kaunista satamaa pitkin ja ihastelimme laitureiden päälle rakennettuja pitkulaisia, söpöjä taloja. Emme löytäneet mieleistä ravintolaa auringon puolelta, joten tytöt napsivat jälleen hedelmiä pahimpaan nälkään. Ilma Sausalitossa oli todella nätti ja lämmin, joten olisimme mielellämme viihtyneet siellä pidempäänkin. Tytöillä oli puistossa hauskat uusien leluponien syöttöleikit. Jouduimme kuitenkin lähtemään pian talolle tekemään illallista ja ruokkimaan pieniä nälkäisiä linnunpoikiamme.

Heini ja Laura kävivät matkalla hakemassa ison tönikän vettä lähi-Walgreenistä, kun Timo ja Emma taas etsivät pidempään parkkipaikkaa. Castrossa oli taas täysi boogie-woogie päällä ja Laura oli varmasti tienoon ainoa lapsi, mutta kaikki kuitenkin käyttäytyivät hyvin ystävällisesti ja huomaavaisesti meitä kohtaan. Heini piti kuitenkin Lauraa tiukasti kädestä ja kulku oli suorinta tietä kohti taloa, vaikka ”se reveille” –kahvila kutsuikin kovasti luokseen sekä kahvilansa että nimensä puolesta.

Illalliseksi söimme kanarisottoa hyvällä ruokahalulla. Tyttöjä ei tarvinnut houkutella uneen kovin pitkään. Loppuilta sujui teetä siemaillen ja pöljiä videoita katsellen, joille naureskelimme silmät kyynelissä. Tsekkaa mm. how animals eat their food –video :)