Nukuimme kaikki puoli kymmeneen asti, mikä teki todella hyvää. Olemme päätyneet yhteistuumin siihen, että taloasuminen sopii hotelleja paremmin meille. Positiivista hotelleissa puolestaan on se, että koko ajan saa ajaa eteenpäin ja nähdä uusia juttuja.
Aamupala oli ihan ok, vaikka kaikki ruoat olivat enemmän tai vähemmän loppu siinä vaiheessa, kun pääsimme aamiaishuoneeseen. Esimerkiksi kun Heini pyysi lisää hedelmiä ja käänsi selkänsä muutama kiinalaisperhe kävi tyhjentämässä kulhon yhdessä hujauksessa. No saimme kuitenkin vatsamme täyteen ja uima-altaan äärellä oli raikas syödä. Positiivista oli myös se, että äänekkään ahne kiinalaisveljeskunta pysyi sisällä.
Yhdentoista maissa lähdimme kohti muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa Santa Cruzin kuuluisaa Beach Boardwalk –huvipuistoa. Kyseinen huvipuisto on yli sata vuotta vanha ja oli levittäytynyt nimensä mukaisesti rantaa pitkin. Kaikki laitteet ja herkkukojut olivat aitoa 20-luvun tyyliä ja tästä tulikin Heinin suosikkipuisto. Vuoristoradasta kuului se tuttu nakutus vaunujen kiivetessä ylöspäin ja vanhan puun narina, kun vaunut kääntyivä kulmissa. Bonuksena puistossa ei juuri ollut vielä ihmisiä, joten mihinkään laitteeseen ei tarvinnut jonottaa eikä puistoon ollut sisäänpääsymaksua. Ostimme 50 lipun setin, josta kustansimme juuri sopivat 5 kyytiä tytöille ja Heinille. Timo jätti kieputukset tänään väliin vieläkin vähän oireilevan vatsakivun takia. Onneksi hänen olonsa oli kohentunut jo huomattavasti edellisistä päivistä.
Kävimme mm. tukkijoessa, kummituslinnassa ja muutamassa hauskassa vanhan ajan karusellissa. Tukkijoki kulki korkealla vuoristoradan tyylisesti ja sieltä oli todella hienot näkymät rannalle, merelle ja vastapäisen kukkulan viktoriaanisiin taloihin. Boardwalkin yläpuolella heijaili iloisenvärisiä Mary Poppins –sateenvarjoja, joihin olisi myös päässyt kyytiin. Ympärillä tuoksui hattara ja taustamusiikkina oli 80-luvun pop-klassikkoja. Kunnon karnevaalitunnelmaa nostatti vielä lasten iloinen hihkunta ja naisten bikinipukeutuminen. Miehistä monet olivat ilman paitaa –onneksi ne hoikat ja hyvännäköiset.
Koska ranta oli todella kätevästi huvipuistosta kaksi askelmaa alaspäin, nappasimme vain lounaan mukaan ja upotimme varpaat santaan. Energialatauksen ja tyttöjen aalloissa pomppimisen jälkeen kävelimme hiljakseen Santa Cruz Pier –laituria pitkin ja nautimme päädyssä kahvit ja jäätelöt. Laiturin tukipylväissä mörähteli muutama mustanpuhuva merileijona.
Matalat biitsitalot reunustivat Santa Cruzin rantaa. Suurimmassa osassa taloja oli myös koko talon kiertävä 2. kerroksen terassi, joissa nuoriso makoili rantatuoleissa drinkit kädessään ja surffilaudat takanaan. Kaupungin viba oli hyvin laid-back ja voimme suositella lämpimästi siellä käymistä. Keskustaan emme tällä kertaa poikenneet ja olisi myös ollut hauskaa käydä pyöräilemässä rantaa pitkin niemen kärkeen, jossa pönötti upeita suuria viktoriaanisia huviloita torneineen ja ulokkeineen.
Viiden maissa lähdimme köröttelemään rantaa pitkin Friskon suuntaan. Yllätyksemme oli suuri, kun jokaisen mutkan takaa löytyi toinen toistaan upeampia merimaisemia. Juuri niitä mitä olimme Big Surin kansallispuistossa kaivanneet. Sää oli myös mitä parhain kuvien ottamiselle, josta syystä matka ei tuntunut edistyvän. San Franciscoon saapuminen kirvoitti jopa takapenkiltä oooh ja wau -ihailua. Talot olivat juuri niiiiin upeita ja värikkäitä townhouseja kuin Friskon matkailukuvissa ja tiet juuri niiiin jyrkkiä kuin kaikissa elokuvissa.
Päästyämme noin mailin lähelle talomme osoitetta huomasimme minor defectin kännykkänavigoinnissa: kaupungit! Friskon tiet ovat järkyttävän – toistan järkyttävän jyrkkiä, joten ei ole ihan mahtavinta huomata olevansa pystysuoran tien alapäässä, joka on dead end. Kaikki kunnia kuskille, koska kaikki tytöt peittivät silmänsä ja Heini toivoi sydämensä pohjasta jarrujen toimivan. Tätä tapahtui pari kertaa ja toisella kerralla Heinillä oli jo tunne ”huvipuisto gone wrong –tilanteesta”.
Muutaman kiemuran jälkeen löysimme oman mielettömän hienon talomme, joka oli valkoinen, todella hienosti entisöity viktoriaaninen talo – yksi niistä Friskon tuhansista :) Talossa oli kaksi asuntoa ja tokihan Heini kokeili juuri sitä väärää saaden alakerran naapurin hieman yllättyneen ovenavauksen. Anteeksipyynnön jälkeen kaikki oli ihan fine :)
Timo parkkeerasi auton hakien talosta ensin residence parking permitin. Auto parkkeerattiin Friscon tapaan 90 asteen kulmaan alamäkeen nähden ja ovea joutui avaamaan oikein kiukulla. Nousimme upeat portaat toiseen kerrokseen ja emme voineet muuta kuin haukkoa henkeä kuinka mie-let-tö-män upea talomme olikaan. Tummanruskeat seinät, valkoiset paneloinnit, korkeat takat, kattomansetit, valtavat nahkatuolit, lattiasta kattoon olevat ikkunat, näkymän Friscon yli ja oma piha ilta-aurinkoon olivat enemmän kuin uskalsimme ikinä toivoa. Sateenkaariavainperästä, jokaisen huoneen high class Bose-systeemeistä ja meikkien/kauneudenhoitotilan puuttumisesta päätellen taloamme asustaa miespariskunta. Timon mielestä sisustus oli muuten tosi hieno paitsi joka puolella viljellyt feikki-bling-bling-koristeet.
Tytöt juoksivaat huoneita läpi ja huusivat ooh ja wau, tää on makee, ei voi olla totta, täällä on parveke ja täällä on piha ja täälläkin on jonkun patsaan pää (buddha) ja täällä on portaat toiselle pihalle!
Timo ”the toipilas” ja tytöt jäivät iltapuuhiin, kun Heini lähti kauppaan ostamaan ilta- ja aamupalatarvikkeita. Omistajien hyvän kansion perusteella oli helppo löytää 7eleveniin. Täältä ei iltaruokia löytynyt, joten Heini jatkoi katua pitkin Walgreens-minimarkettiin. Matkalla markettiin Heini oli aivan ihastunut naapurustoon. Pieniä hippikahviloita, baareja, ravintoloita, kauppoja ja paljon New Yorkin sulatusuunin tyyppisiä kaikenvärisiä ja –näköisiä ihmisiä, joista kaikki olivat miljoona kertaa koleampia ja kauniimpia kuin missään aikaisemmassa paikassa.
Kauppakäynti oli toimiva, vaikka marketti ei kovin kummoinen ollutkaan. Paluumatkalla erään kahvilan kaunis tyttö huikkasi ”I love your outfit” ja toinen kääntyi katsomaan perään. Ja siis kyllä, omistajien tapaan alueemme on kymmenien pride-lippujen perusteella varmasti yksi niitä gay-ystävällisimpiä :)
Tuttu ja turvallinen tonnikalapasta kalifornialaisen pinot noirin kera oli ässäveto. Timo tosin päätti ottaa koko perheen harmit hoidettavakseen, koska hän sai vielä tonnikalapurkista syvän ja leveän viillon vasempaan peukaloon, jota Heini sitten paikkaili painesiteellä. Ensimmäistä kertaa näiden 20 vuoden matkustamisen aikana tuli sellaisellekin käyttöä. Onneksi olimme varautuneet tähänkin.
Illallisen ja tyttöjen nukkumaanmenon jälkeen joimme teetä ja ihmettelimme tätäkin uutta kokemusta. San Francisco nousi todella nopeasti #1 kaupungiksi, jonne aloitamme jo nyt uuden pidemmän matkan suunnittelun. Onneksi lomaa on vielä piiiiitkästi jäljellä. Täältä ei haluaisi koskaan lähteä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.