Heräsimme aamulla uskomattomaan vesisateen rummutukseen kattoa vasten. Olimme jo tietoisia siitä, että täksi päiväksi oli luvattu epävakaista säätä, mutta ei sen pitänyt olla seuraava vedenpaisumus. Erityisesti huomio kirpaisi sen takia, että Alison oli eilen kertonut täällä sataneen viimeksi helmikuussa.
Olimme suunnitelleet suuntaavamme tänään kohti rannikkoa ja Le Mont Saint Michelin luostarisaarta ajatuksena, että tunnin ajomatkan päässä olisi varmaankin aurinkoista. Nopea katselmus Meteon sivuille kertoi julman totuuden. Koko läntinen Ranska Bordeuxiin asti oli tummien sadepilvien ja ukkossalamoiden peitossa.
Emme antaneet sadesään kuitenkaan lannistaa meitä, koska ilmeisesti ikkunaluukkujen tuoma pimeys makuuhuoneissa ja matalapaine olivat huijanneet myös lapsemme nukkumaan kello puoli yhteentoista asti, jolloin Heini herätti koko porukan. Taisi olla sitten tätä laatua ennätys. Timo taikoi meille herkullisen aamiaisen pikku-tyttöjen valmistautuessa Heinin avustuksella uusiin, eilen ostettuihin ranskalaishepeneisiin. Aamua piristi myös Mr Ed'n eli the horsen kurkkailut ikkunasta, joka tiristi aika hyvät kikatukset tytöistä.
Naapurit olivat luovuttaneet vesisateen lannistamina ja suunnanneet kohti Laval’ssa sijaitsevaa sisäleikkipuistoa. Me päätimme yrittää tunnin ajomatkan päässä olevaan Rennes’n kaupunkiin, joka toimii myös Bretagnen pääkaupunkina. Matka meni nopeasti tyttöjen katsoessa Puuha Peteä ja Timon mutkitellessa pikkuteillä. Maisemat olivat kauniit sateesta huolimatta; vanhoja kivitaloja kukkaistutuksineen, maissipeltoja, vehreitä metsiä ja pikkukyliä. Erikoisuutena alueelle taitaa olla se, että lähes jokaisen ”domainen” kotiristeyksen reunassa oli korkea risti tai suojeluspyhimys. Ensin ajattelimme ihmisten kuolleen kyseisissä risteyksissä, mutta ristien lisääntyessä päädyimme tähän suojelusasiaan. Joku kuvanveistäjä taitaa kääriä täällä rahoiksi.
Rennes oli harmillisesti sateinen, joten ensitöiksemme pääsimme etsimään Galeries de Lafayette’sta sateenvarjoa. Sen löydettyämme sade luonnollisesti lakkasi. Paikallisesta turistitoimistosta nappasimme kaupungin kartan ja lähdimme etsimään lounaspaikkaa. Lapset alkoivat olla nälkäisiä, joten aloitimme kuumeisen lounaspaikan etsimisen –tietenkin ostosalueelta. Onneksi löysimme aika nopeasti kodikkaan kreikkalaisravintolan, jonka isäntä osasi ainoastaan joko kreikkaa tai auttavaa ranskaa. Ravintola osoittautui pienistä epäilyksistä huolimatta oikein hyväksi ja ruoan jälkeen kaikkien stressitasot olivat laskeneet normaalitasolle.
Jokaisesta kaupungista tuntuu löytyvän karuselli ja niin täältäkin. Tytöt pääsivät ratsastamaan hevosilla ja jälkkäriksi veimme lapset vielä jäätelölle. Rennesin kaupunki oli jälleen viehättävä, joskin vuoden 1720 tapahtuneen 6-päivää kestäneen, raivoisan tulipalon jäljiltä arkkitehtuuriltaan sekava. Kaupunki oli siis osittain pariisilainen kivitaloineen, osittain moderni ja osittain saksalainen with half timbered wooden houses. Joka puolelta löytyi kuitenkin pieniä kahviloita ja useita kunnon ostoskatuja, joilta Timo ja tytöt löysivät muutamia alennusmyyntihelmiä. Matkalla kävimme myös viehättävässä katedraalissa, jossa Emma kysyi: "Äiti, mitä nuo enkelit (patsaat) sitten tekevät tuolla kaapissa?" Kyseessä oli siis se kaappi, jossa käydään ripittäytymässä. Ulkopuolella tytöt vielä luulivat ulkopuolella kerjäävää romaanimummelia noidaksi ja lähtivät peloissaan juoksemaan kirkolta pois päin. Olikohan siinä sitten tarpeeksi kristillistä kasvatusta...
Kaupunki sijaitsee Villaine ja Ille –jokien risteyskohdassa, joten kauniilla ilmalla olisi ollut mukava myös kävellä kanaaleilla. Tällä kertaa se täytyi kuitenkin jättää väliin. Rennes tuntui heräävän eloon vasta seitsemän aikaan, kun lähdimme pois, koska ihmismäärä kolminkertaistui kaduilla. Täällä olisi ollut mukava viettää myös iltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.