Aamu valkeni harmiksemme sateisissa merkeissä. Ihmettä ei siis ollut tapahtunut ja Metéo oli harmillisesti oikeassa. Olimme ajatelleet viettävämme aamupäivän talolla lököillen ennen ajomatkaa, mutta kelin ollessa heikohko päätimme pakata kimpsumme, siivota talon ja lähteä matkaan. Autoa pakatessa juttelimme skottien kanssa automatkustamisen hauskuudesta lapsien kanssa sekä sanoimme ”hei heit”. Heini oli aamulla hyvästellyt myös Alisonin ja Harrietin heidän lähtiessä ranskalaisiin häihin.
Matka taittui jälleen rattoisasti eväitä syöden. Rankkasade jatkui Trouvilleen asti, joten päätimme suosiolla skipata Caenin nähtävyydet. Maisemat olivat todella kauniit sateisellakin ilmalla. Pellot aaltoilevat kaikissa vihreän ja keltaisen eri sävyissä ja siellä täällä näkyy kartanoita, suuria tammia ja laiduntavia kotieläimiä. Tytöt eivät enää jaksa innostua meidän: ”Kuka laskee eniten lehmiä/lampaita – leikeistä?” Talojen ulkoasu vaihtui Bretagnen kivitiilitaloista Normandian selvästi suurempiin, neliskulmaisiin kartanotyyppisiin rakennuksiin. Erikoisuutena oli talojen eteläsivujen oudot, kumiselta näyttävät salmiakkiruudut. Ne näyttivät aivan siltä kuin tämä osa talosta olisi ollut autonrenkaiden materiaalista tehtyjä kattopaloja. Meille ei täysin selvinnyt näiden tarkoitus; arvelimme sen ehkä eristävän tuulisella ilmalla tai sitten syy on puhtaasti tyypillinen ulkonäköseikka tälle alueelle.
Päidemme yläpuolelle alkoi ilmestymään tekstattuja ”Risk de bouchon-kylttejä” 30 km ennen Trouvillea ja olimme jo heittää toivon sutjakkaasta pääsystä perille. Puoli tuntia ruuhkassa seisoskeltuamme päätimme siirtyä moottoritieltä pikkutielle. Kylän nimi, josta sivutie alkoi, oli hauskasti nimeltään Vaudeville. Loppumatka kulki perille Trouvillen hienomman naapurikylän Deauvillen kautta. Rantaraitti” muistutti Cannesia huvipursineen ja pariisilaisine katukahviloineen. Suurin osa koristeellisista merenrantaa reunustavista kartanoista on 1800-luvulta.
Meidän huoneistohotelli Mauve sijaitsee kukkulan rinteellä, josta on todella upeat maisemat kauniin Musée Villa Montebellon yläpuolelta Atlanttille. Huone on noin 30 neliön yksiö parvekkeella ja mikä parhainta näkymät ovat merelle päin. Tytöille oli ainoastaan kerrossänky, mikä ei tietystikään käynyt laatuunsa. Viimekin yönä Laura tipahti normaalisängystä lattialle pyöriessään. Ratkaisu nukkumiselle tapahtui siis niin, että tytöt nukkuvat samassa alasängyssä jalat toisiaan vasten ja yläsängyn patja raahattiin meidän parisängyn päätyyn tulevaa yöllistä vierailua silmällä pitäen. Hotellin monsieur toi vielä alasänkyyn erillisen reunan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.