Lauantai 11.7. – Marseille ja Château d’If

Selvisimme tästä päivästä sittenkin!

Aloitetaan silti alusta! Emma päätti jatkaa yöllisiä huutokonsertteja tänäkin yönä kello 02-06, joten tällä kertaa Heini ja Emma siirtyivät vuodesohvalle. Mesoaminen oli sen verran aktiivista, että Heini puki yöllä jopa päivävaatteet päälle, kun peiton alla ei ehtinyt paljon loikomaan.
Nukuimme tietysti ylipitkään, joten aamutoimiin ja kämpän loppusiivoukseen jäi vain hieman yli tunti virallista aikaa. Lopulta luovutimme talon tunnin myöhässä ja lähetimme Florencelle lämpimät terveiset hänen miehensä kautta. Florance oli juuri saanut kuulla sairastavansa syöpää – onneksi ei mitään niistä vaarallisimmista, mutta joka tapauksessa pysäyttävä tieto pienten lasten äidille.

Alkumatkasta ihailimme vanhojen puiden reunustamaa maantietä. Sitä jatkui useita kilometrejä ja nopeusrajoituskin oli alhaisempi puiden suojelun takia. Marseilleen olisi vain tunnin matka, mutta olimme silti laittaneet varalta tytöille hyväksi koetun matkalounaan eli nakkeja ja makaronia sekä hedelmiä pillimehuineen. Aikuiset saivat tyytyä lasten jämiin ja veteen. Ensimmäiset päivän vastoinkäymiset alkoivat elektronisen tiekyltin ilmoittaessa bouchon eli ruuhka. Ilmeisesti kaikki muutkin olivat liikkeellä rannikolle näin lauantai-aamuna. Ruuhkissa ja Marseillessa sompailussa meni sitten tunti ekstraa ja olimme varsin väsyneitä ja levon tarpeessa saapuessamme hotelliin. Emma ehti onneksi vetää puolikkaat päiväunet autossa.

Hotellin concierce näytti siltä, että hänellä olisi huonoja uutisia meille. Hotelli oli buukattu täyteen, vaikka herralla oli kädessä meidän varauksemme. Ei muuta kuin istumaan appelsiinimehuille ja sulattelemaan tätä tietoa. Meillä ei siis ole hotellia ja lapset huutavat väsymystä kurkut suorina. Hotellin monsieur soitteli varmaan kymmeniin eri hotelleihin setviessään sotkujaan, mutta kaikkialla oli näin lauantaina täyttä.

Ei auttanut voivotella tilannetta vaan kysyimme ohjeet Château d’If’n vankilasaarelle ja sovimme, että monsieur etsii meille sillä aikaa huoneen. Päätimme kyllä myös itse soittaa Booking.com’n ja valittaa tuplabuukkauksesta. Harmillisesti seuraavassa hotellissamme Italian puolellakaan ei ollut tilaa ja he olivat muutenkin sössineet meidän huoneemme, mutta ei siitä sen enempää tässä vaiheessa. Italiaan soittelun aikana päästimme lapset irti Palais de Justice’n puistossa ja yritimme estää heitä hyppäämästä veteen, koska matala useita kymmeniä metrejä oleva suihkulähdeallas oikein kutsui lapsia kahlailemaan.

Marseille, joka on Ranskan suurin satama- ja vanhin suurkaupunki, on yllättävän kauniilla paikalla. Keskipisteenä on pittoreski Vieux Port eli vanha satama, jonne kalastusalukset puksuttavat kahden linnakkeen, St-Jeanin ja St-Nicolas’n välistä. Paikalla on ollut asutusta 2600 vuotta. Satama oli onneksi aivan viiden minuutin kävelymatkan päässä, josta pääsimme ostamaan kätevästi liput saarelle. Laivan lähtöön oli vain puolisen tuntia aikaa, joten kävimme hakemassa kaikille lounasleivät, juomat ja kahvit viereisestä kahvilasta. Ihmettelimme kovasti järkyttävää ryysistä laivan odotuslaiturilla. Tämä tietysti kieli siitä, että me olimme ne ensimmäiset jotka eivät mahtuneet laivalle mukaan. Edessä oli siis 40 minuutin uusi odotus. Edellisestä kerrasta oppineena Timo jäi pitämään paikkaa ja Heini lähti tyttöjen kanssa etsimään jäätelöbaaria.

Pääsimme laivalle ensimmäisinä valitsemaan paikkoja, joten jäimme aluksen takaosaan hienon ilman ja näkymien vuoksi. Ei ehkä kaikkein älykkäin ratkaisu. Koko matkan saimme sitten enemmän tai vähemmän taistella molempien huutavien lasten kanssa ja yrittää heitä hyppäämästä mereen. Viereisen tädin paheksuva katse ei myöskään ollut omiaan nostattamaan mieltä. Heini olisi käynyt satavarmasti avautumassa rouvalle, mikäli hän olisi sanallakaan sanonut mitään lastemme käytöstavoista. Näkymät laivalta olivat kuitenkin aivan mahtavat satamaan, kukkulalla nousevaan Notre-Dame-de-la-Garden kirkkoon, Abbaye-St-Victorin luostarin linnoitettuihin muureihin sekä koko kaupunkiin, joka ei ollut ollenkaan niin likainen kuin mitä kaikkialta on kuullut.

Matka d’If’n saarelle oli onneksi lyhyehkö. Perillä katsoimme kauhulla ylöspäin kaartuvia portaita ja merta ilman mitään kaiteita. Jipiii, vaunuilla emme tekisi mitään eikä kumpikaan lapsista halunnut olla sylissä saati pitää käsistä kiinni. Päädyimme sitten siihen, että Timo kantoi vaunut ja roinat ja Heini rimpuilevat lapset. Ah tätä nähtävyyksistä nauttimista. Jonotettuamme pääsyliput, etsiydyimme heti kahvilaan sisälle syömään lisää jäätelöä ja cokista sekä soittelemaan ja miettimään hotellivarauksia. Heini valitti pitkään Miaulle eli Booking.com’n japanilaisvahvistukselle, joka ei suostunut minkäänlaisiin myönnytyksiin tai peruutuksiin hotellien suhteen. Hän lupasi silti yrittää etsiä meille seuraavaksi yöksi hotellia Italiasta, koska olimme enemmän kuin kyllästyneitä koko Marseilleen ja ajattelimme painaa suoraa tietää rannalle tyttöjen nukahtaessa yöunille autoon. Edessä olisi siis mahdollisesti 450 kilometriä ajoa.

Linnan piha oli onneksi aakee laakee, joten tytöt pääsivät juoksentelemaan ulkona ja purkamaan paineita. Tosin se oli myös mukulakivinen, joten me aikuiset juoksentelimme alle puolen metrin päässä heistä eri suuntiin. Se oli luultavasti varsin huvittavan näköistä. Silloin ei kyllä pahemmin naurattanut. Tunnelman kruunasi lokki, joka teki tiedätte-varmaan-mitä Heini niskaan.

Château d’If eli tämä Marseillenlahden saarilinnoitus valmistui 1529 ja toimi vankilana ensimmäiseen maailmansotaan asti. Kaltereiden takana ovat istuneet mm. Alexander Dumasin Monte Criston kreivi, legendaarinen Rautanaamio sekä lihaa ja verta ollut kreivi Mirabeau. Linnoitus oli loppujen lopuksi aika pieni, mutta sitäkin viehättävämpi muureineen, linnapihoineen ja torneineen. Joistakin tyrmistä näkyi merelle, toiset olivat umpinaisia ja kylmän kolkkoja jopa näin kuumana päivänä.

Laivamatka kiersi pienetkin satamat ja kesti takaisin kaksinkertaisen ajan. Lasten viihdytys laivan sisällä oli omaa luokkaansa Lauran yrittäessä koko ajan karkuun ja Emman kiekuessa parhaansa mukaan. Kovin olimme väsyneitä kaikki. Palatessamme satamaan oli päivän kuumuus kääntynyt miellyttäväksi lämmöksi ja päätimme käydä ostamassa iltapalat kaupasta ja läheisestä boulangeriésta sekä palata takaisin Hotel du Palais’lle kuulemaan onko Monsieur löytänyt meille huonetta. Booking.com’n Miaulle ilmoitimme jo, ettei hänen etsimänsä hotelli kelpaa sijaintinsa vuoksi.

Heini päätti käydä hotellilla yksin Timon jäädessä lasten kanssa ulos. Monsieur ilmoittikin suureksi yllätykseksi, että hän oli käännyttänyt eräät toiset hotellivieraat viereiseen hotelliin ja järjestänyt meille huoneen vierekkäisillä lastensängyillä. Heini oli niin helpottunut tiedosta, että alkoi itkemään siinä tiskillä. Monsieur olikin sitten vielä entistäkin ystävällisempi ja toimitti lapsille muroja, lusikoita ja muita iltapalavälineitä. Alta aikayksikön vaihtui kaikkien tuuli ja itse hotellihuone oli parempi kuin kuvittelimmekaan. Täydelliset sängyt lapsille, lepotuolit (toivottavasti ei kuitenkaan yöllisiä itkukohtauksia varten), parivuode, ranskalainen parveke, jääkaappi, iso flat-tv ja ennen kaikkea toimiva suihku ja ilmastointi. Peseytymisen ja ruoan jälkeen alkoi elämä jo hymyillä ja pian väsyneet tytöt olivat unten mailla. Mon Dieu, quel jour!