Sunnuntai 12.7. – Bienvenuti a Celle Liguria

Yö meni hienosti Heinin osalta, joka otti taktisesti ikkunapaikan. Timo oli lähempänä lapsia ja kävi vuorotellen molempien tyttöjen luona. Laura taisi nukkua osan yötä meidän välissäkin ennen kuin hänet vietiin takaisin omaan sänkyyn heilumaan.

Aamun otimme taas rauhassa - olihan koko perhe taas voimissaan. Ihailimme vessan ja makuuhuoneen ranskalaisista parvekkeista avautuvaa näkymää ja syötimme lapset eilisillä ilta- ja aamupalaeväillä. Pikku hiljaa laitoimme tavarat kassiin ja jätimme tyytyväisenä ystävällisen ja hyvän hotellin. Hinta yöltä näin laadukkaassa hotellissa oli vain 130 € ja lastensängyt tulivat kaupan päälle. Tänä aamuna aikuiset jäivät ilman kahvia, mutta päätimme pysähtyä lasten jaloittelutauolle, kunhan Marseillen pölyt vain saataisiin pudisteltua ensin niskasta. Hieman ehkä jäi harmittamaan se, ettemme ehtineet tutustua Marseillen kaupunkiin sen enempää. Meillä oli kuitenkin pitkä matka edessä, joten olisi parempi lähteä näin kello 11 ajamaan.

Ranskan moottoritiet ovat loistavia. Kolme kaistaa, upeat maisemat eikä luotisuoraa tietä vaan hieman haastetta korkeuseroissa ja tien kaarteissa jopa kuskille. Ainoa hidastava tekijä on tullit, joissa on vaihtelevasti Madame tai automaatti. Matka Avignonista Milanoon eli koko Côte d’Azurin rantatie maksaa tullien puolesta sellaisen 50 € suunta. Ilomielin sitä kuitenkin eurot pulittaa, koska matka-ajaksi 400 km ajolle oli arvioitu nopeusrajoitusten mukaan 3,5h ilman pysähdyksiä. Meillä oli edessä siis onneksi vain moottoritietä koko matka.

Suuri suunnitelma oli saada tytöt nukkumaan pitkään ja samaan aikaa autossa, joten päätimme pysähtyä suhteellisen nopeasti lounaalle, koska Emman silmät alkoivat uhkaavasti painua kiinni moottoritienopeuksissa. Ensin harkitsimme ihan perinteistä bensistä, mutta sitten bongasimme St-Maxime-Ste-Baumen kyltit. Kaupunki on kukkuloiden ja viinitilojen ympäröimä ja sitä hallitsevat 1295 rakennettu Ste-Marie-Madeleinen basilika ja siihen liittyvä luostari, joka on kuulemma Provencen paras gotiikan saavutus. Ei hullumpi pysähdyspaikka siis!

Uskomatonta! Tässä kyläpahaisessa on ruuhkaa! Syy selvisi pian, koska joka puolella oli markkinakojuja ja 1700-luvun vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä. Hahaa, olimme tulleet keskelle tämän kaupungin suurinta festivaalia! Ohjelmassa oli kansantanssia, laulua ja vanhojen pyssyjen paukuttelua luostarin edessä. Tätä kaikkea selosti suuren ääneen paikallinen radioasema isojen ämyreiden avulla. Mammat istuivat kukkamekoissa tuoleilla talojensa pihoilla meininkiä kommentoiden. Täällä saimme postitettua vihdoin puolitoista viikkoa haudotut postikortitkin. Olihan se viimeinen tilaisuus ranskalaisilla postimerkeillä varustetuille korteille! Markkinahumun hälvettyä istuimme lounaalle, joka sattui olemaan varmaan yksi herkullisimmista tällä matkalla. Hyvän ja halvan lounaan kruunasi vielä ne kauan odotetut kahvit!

Tytöt nukkuivat lähes koko matkan ja saimme jopa loistokuvan kauniista Mentonin kaupungista matkan varrella. Tätä kuvaa oli jo petailtu kovasti Nizzassa oleskelun aikana. Matka-ajo meni tosi helposti, koska tyttöjen herätessä oli aika nauttia vielä välipalasta ja Pipsa Possun viihdyttävästä piirroselokuvasta. Mutta, mutta, mitä tapahtuikaan 40 km ennen määränpäätä! Yht’äkkiä liikennemerkeissä lukee Code – accidente - distanza Savona eli liikenne pysähtyi onnettomuuden takia tunniksi. Ensin tuli ambulanssi, sitten paloauto ja lopuksi hinausauto. Ruuhkan auettua huomasimme kolhiintuneen moottoripyörän tien sivussa. Juuri silloin lähetimme paljon turvallisia terveisiä hyville ystävillemme, jotka lähtevät näinä päivinä Eurooppaan moottoripyörällä.

Hotelli Riviera Celle Liguressa täällä Italian puolella löytyi helposti. Kaupunki vaikutti viihtyisältä hiekkarantoineen ja useine lasten leikkipaikkoineen. Tästä tulee varmasti mukavat ja toivottavasti myös vanhemmille rentouttavat biitsipäivät. Ambienssi Celle Liguressa oli myös jotenkin italialainen eli miehet vähän jännittivät hyvin treenattuja hauiksiaan ja naiset keikuttelivat lanteita mekoissaan. Kuuluukohan tämä näyttäminen/näyttäytyminen italialaiseen mentaliteettiin vai enemmän tällaiseen rantalomakohteeseen? Yhtä kaikki ihmiset olivat hyvin kauniita.

Jostain syystä hotelli Riviera ei kuitenkaan antanut meille kahden hengen huonetta (110€/yö), koska sinne ei (muka) mahtuisi kahta lasten vauvasänkyä. Yllättäen myös kolmen ja neljän hengen huoneet olivat varattuja, jotka siis toissapäivänä olivat vapaita ja ainoa vaihtoehto oli ottaa junior suite 180€/yö. Tämä oli lähes kaksinkertainen hinta hotellibudjettiimme, mikä otti aika lailla päähän. Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut ja päädyimme kooltaan mukavaan, mutta ulkonäöltään ja palveluiltaan onnettomaan huoneeseen. Tuolla hinnalla olisi jo odottanut luksusta, jääkaappia tai edes ulko-ovea, jota Laura ei saisi itse auki! Heinillä kesti hieman aikaa toipua tästä huijauksesta. Meillä oli siis käytännössä huone, jossa kaksi sänkyä tulisi olemaan käyttämättömät, koska hotellin politiikan mukaan 4:llä hengellä täytyy olla 4 sänkyä olivat he sitten lapsia tai aikuisia.

Kotiutumisen jälkeen lähdimme heti rannalle, vaikka aurinko oli jo painunut pilveen ja ihmiset vaelsivat sieltä hotelleille päin. Lapset olivat riemuissaan päästessään ensimmäistä kertaa meren tyrskyihin uimaan ja kaivamaan hiekkarantaa lapioilla. Emma kompuroi parhaansa mukaan mereen ja takaisin ja Laura juoksenteli päättömästi rannalla aivan innoissaan. Olisikohan pitänyt tulla tänne jo aiemmin?

Iltapalaksi haimme läheisestä rantamarketista ruoat ja viinipullon huoneeseen. Hieman oli ikävä niitä ihania kahdenkeskisiä illallishetkiä ennen lapsia. Hotellin ravintolan englantia puhumattomat (komeat) tarjoilijapojat olivat hieman ihmeissään toiveestani saada 2 pientä lusikkaa, murokulhot, viinilasit ja viinipullonavaaja huoneeseen…