Maanantai 6.7. – Avignonin paavit

Avignonin kaupunginmuurilla on mittaa 4,5 kilometriä ja kaupungin tärkein nähtävyys on ehdottomasti Palais des Papes eli paavien palatsi. Tämä linnoituksenomainen palatsi rakennettiin 1309 Rhônen varrelle ja valtavasta mittasuhteesta näkee millaisessa loistossa nämä seitsemän ranskalaista paavia aikoinaan elivät. He rakensivat tänne eräänlaisen pienos-Vatikaanin, jossa oli mm. oma rahapaja ja leipomo.

Meidän matkamme Avignoniin oli lyhyt, mutta sitäkin vaiherikkaampi. Vain alle puolen tunnin matkalla Laura sai pahoinvointikohtauksen kiemuraisten teiden takia ja oksensi autoon sekä tien sivuun. Oli kauheaa katsoa, kun toinen oli niin kipeänä. Luonnollisesti meillä oli mukana vain pari savettia ja jostain syystä vain yksi arkki talouspaperia. Onneksi vaatteidenvaihdon ja pienen vesitauon jälkeen Laura voi jo paremmin ja pääsimme jatkamaan lopun matkan rauhallisesti. Tosin Laura siirtyi istumaan etupenkille.

Päätimme olla rohkeita ja lähteä tutustumaan paavien palatsiin ihan audio guide –laitteiden kera. Rattaita ei tietystikään voinut ottaa mukaan, joten kahden lapsen ja kaiken lapsiroinan lisäksi kanniskelimme vielä vesipulloja, kameroita ja muuta rekvisiittaa. Turha on varmasti mainita, että aurinkoa ja lämpöä piisasi. Palatsi oli hieno myös sisältä, vaikka esineistöä ei juuri ollut jäljellä. Näimme mm. valtavan ruokasalin, jossa paavit alamaisineen mässäilivät. Erikoista oli, että vain paavi ja tarjoileva hovimies saivat käyttää veistä.

Kappeleita ja portaita riitti tietysti vaikka toisille jakaa ja tasaisin väliajoin pidimme banaani- ja pillimehutaukoja. Onneksi huoneissa ei ollut tosiaan paljon tuhottavaa, koska meidän terminaattorit juoksivat luonnollisesti aina eri suuntiin ja yrittivät hipelöidä tai nuolla kaikkea, mitä näkivät. Tai sitten nuohosivat valkoisilla vaatteillaan esimerkiksi tuhkassa tai työnsivät päitään mitä erikoisimpiin paikkoihin suuren huudon kera.

Palatsin katolta oli hienot näkymät yli Rhônen ja keskiaikaisen Avignonin kaupungin. Olimme aika tavalla poikki tämän nähtävyyden jälkeen, mutta onneksi sielu oli ravittu. Nyt tarvitsi myös ruumis lepoa ja ravintoa, jota saimme pienessä ravintolassa terassilla. Lapset söivät meidän ruokamme kerrankin nälkäisinä ja me tyydyimme viiniin ja leipään näin hengellisen teeman mukaisesti.

Kiertelimme kaupungilla ja Heini osti jälleen somasta lastenvaateliikkeestä omille ja kummilapsille kauniita vaatteita. Lauran suurin ihastuksen aihe oli viimeisen päälle hieno ja välkehtivä karuselli, jonne tietysti piti päästä ratsastamaan. Jännityksestä kankeana hän puristi aluksi karusellihevosen kaulaa, mutta rentoutui pian ratsun alkaessa nousemaan ja laskemaan musiikin tahdissa.

Emman nukkuessa ja Lauran katsellessa kiinnostuneena vanhankaupungin markkinameininkiä päätimme tehdä vielä opaskirjasen suositteleman kävelylenkin, joka päätyi kuuluisalle Pont St-Bénézet’n sillalle, jonka paimenpoika Bénézet aloitti 1177 hengellisen näyn nähtyään. Silta on ranskanopiskelijoille tuttu riimistä Sur le Pont d’Avignon.

Olimme ostaneet sillalle liput jo etukäteen ja sisäänpääsyn yhteydessä meille lykättiin vielä suurikokoinen avain. Ymmärsimme hetkeä myöhemmin, että tämä on avain hissiin, jonka avulla pääsisimme sillalle. Hissi oli varsin pelottava noin 5 metrin korkuiselle matkalle. Läpinäkyvä ja ilman kattoa oleva kuumuuskapseli, jonka ovet aukenivat täysin automaattisesti oman mielensä mukaan ja hissinappulaa piti painaa koko hiiiiitaan ajelun ajan. Itse silta oli ihan hieno, tosin jäljellä siitä on vain puolet. Keskiajalla siinä ei ollut nykyisiä kaiteita eikä ollut mitenkään erikoista, että ihmisiä tipuskeli alas sinne sun tänne. Puolessa välissä siltaa oli luonnollisesti myös kappeli. Myös sillalta oli hienot näkymät itse palatsiin, mutta myös jokea pitkin eri suuntiin. Kuuden tunnin samoilun jälkeen alkoi komppaniamme olla uima-altaan ja virvokkeiden tarpeessa, joten päätimme suunnata takaisin autolle.

Pulikoinnin ja päivällisen jälkeen olimme jo hyvinkin elpyneitä. Ilta meni nopeasti lasten vakoillessa naapureita puskien välistä ja meidän nauttiessa kahvia ilta-auringossa ja päivän kuvasaldoa ihaillessa.