Viime yönä ei sitten pahemmin nukuttu. Emma hillui puolet yöstä, joten Timo ja Laura siirtyivät jälleen olkkarin vuodesohvalle nukkumaan. Suomalainen lehtimyyjä ei ollut ihan suursuosikkimme herättäessä meidät kahdeksalta. Päivä käynnistyi hieman hitaasti, mutta onneksi tuju espressokahvi helpotti heräämisen tuskaa. Tytöt olivat kumma kyllä hyvällä tuulella, mikä tarttui meihinkin, kun suuntasimme Alfan kohti L’Isle-sur-la-Sorguen kaupunkia.
Sorgue-joen varressa oli aikoinaan 70 myllyä, joissa jauhettiin viljaa ja puristettiin öljyä. Yhdeksän kauniisti sammaloitunutta vesiratasta on säilynyt muistoksi. Kaupungissa tuulee miellyttävästi, joten Heini viritteli huivin mekon lepattamista estämään. Kaupungin läpi virtaa siis useita kanaaleja, joten sitä kutsutaankin Comtat-provinssin Venetsiaksi. Suurin osa ikääntyneistä kivitaloistakin näytti perustuslaattojen mukaan olevan 1200 - 1300-luvuilta. On jotenkin käsittämätöntä, että näissä talovanhuksissa eletään edelleenkin normaalia elämää ja patongit haetaan samasta alakerran leipäkaupasta vuosisadasta toiseen.
Pääsimme tänään sen verran myöhään liikkeelle, joten katsoimme parhaaksi etsiä ihan ensimmäiseksi lounaspaikan. Sellainen löytyikin ihan kanaalin kulmilta ja parkkeerasimme rattaamme terassin päätyyn iloisin mielin. Tarjoilija katsoi Heiniä hieman pitkään plat du jour’sta eli päivän annoksista kysyttäessä. Tilanne meni nimittäin näin: Heini tietäväisen oloisesti: ”Ah-haa, le basse, trés bon, c’est du poisson, n’est pas?” (aah, oikein hyvä, bassehan on kalaa eikö vain?), Madame katsoo pitkään ja vastaa hitaasti: ”Mais no, c’est du viande” (=ei laisinkaan, se on lihaa). Että se siitä suurenmoisesta kielitaidosta taas. Joka tapauksessa saimme oikein makoisat ruoat ja Heini jopa sitä kalaa…
Ruokailussa meni ravintolan hitaudesta johtuen parisen tuntia, joten päätimme juhlistaa 6-vuotishääpäivää kahvien lisäksi vielä mansikkasorbetilla ennen kuin jatkoimme kaupungin kiertelyä. Suurin osa kaupoista oli siestalla, joten tästä päivästä tuli oikein edullinen. Laura ja Heini kävivät vielä 1600-luvulla rakennetun Notre-Dame-des-Anges -kirkossa ihmettelemässä koristeellista ja kaunista sisäosaa. Laura kuiskaili ja käveli pelokkaan oloisesti käsi kädessä kysellen: ”Äiti, kuka tuo setä tuolla ylhäällä oikein on? Ahaa, Jeesus. Mitä se oikein siellä tekee?”
Napsimme kovasti valokuvia kauniista jokivarresta ja menetimme samalla eilen ostetun uuden hatun keskelle virtaa. No eihän se ollut vasta kun toinen hattu, joka katosi tällä reissulla…Päivän päätteeksi Timo sai ajaa kolme nukkuvaa tyttöä takaisin kesäkotiin.
Illalla söimme jälleen ulkona ja rentouduimme uima-altaalla vaihdellen kuulumisia Johnin ja Pamin kanssa. Hääpäivän kunniaksi saimme vielä siivota kämpän ja pakata kaikki tavarat, koska huomenna koittaa onnistuneen viikon jälkeen aikainen lähtö Marseilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.