Piip piip. Tekstiviestiääni nakutti kello 6.55 Hyville ystävillemme on syntynyt toinen poika. Ihanaa! Unenpöpperöiset onnittelut lähtivät samantien matkaan. Söimme nopean aamiaisen, pakkasimme auton ja siivosimme talon seuraavia varten. Pitkien hyvästien jälkeen annoimme espanjalaisten poskisuudelmat Maríalle ja Javierille sekä veimme lahjan Devalle. Sadan kilometrin ajon jälkeen pilvet jäivät taakse, emmekä yhtään pahastuneet siirtymisestä uusiin maisemiin. Ensimmäinen pysähdys oli parin sadan kilometrin jälkeen Laredon rantakaupungissa, jonka Javier meille vinkkasi.
Laredo oli aika perinteisen oloinen rantalomakaupunki, jonka ranta oli hienoa hiekkaa ja vesi lämmintä. Sopivampi kohde lapsiperheelle siis. Tytöt kirmasivat jälleen veteen pää kolmantena jalkana ja pienet aallot naurattivat kovasti. Piknik-lounas maistui kaikille ja puolentoista tunnin tauon jälkeen, jatkoimme hyvillä mielin ja aurinkoa tankanneina matkaa.
Bilbaon Guggenheim –museo ei oikein näyttänyt miltään alhaalta katsottuna, mutta pitkän ajomatkan odottaessa emme viitsineet lähteä etsimään parkkipaikkaa tai raijaamaan tyttöjä ulos. Aikamoinen häkkyrä peltiä museo kuitenkin oli. Nopean kiemuran jälkeen pissatimme tyttöjä taas useampaan otteeseen vähän väliä ja jatkuvaan vinkumiseen oli todellakin jo mennä hermo...Onneksi takapenkkiläisille voi aina laittaa Pingua, kun ei nukkumatti korjannut kumpaakaan talteen kaikista yrityksistä huolimatta. Tytöt ovat kuitenkin jaksaneet hienosti istua autossa koko reissun ajan, joten ei oikeastaan kannattaisi kovin valittaa...
Lähtiessämme Bilbaosta sisämaata kohden muuttuivat maisemat ja ilmasto täysin. Lämpötila kipusi +34 asteeseen ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Edetessämme tulivat maisemat alavemmiksi ja takana siintävät vuoret kallioisimmiksi. Tien molemmilla puolilla kasvoi vehreitä viiniköynnöksiä ja välissä lainehti keltaisia viljapeltoja. Maisemat olivat eri tavalla kauniita kuin rannikolla. Logroñoon saapuessamme alkoi Heinille kohota kylmä hiki otsalle, koska seuraavaksi odotti espanjankielinen ohjeiden soitto uuden talon omistajille. Heini jutteli pelkästään siis espanjaksi Marían ja Horchen kanssa ja saimme ohjeet tyyliin ajakaa Sorias-kaupungin suuntaan 20km, kunnes ajatte tunneliin ja soittakaa sitten uudelleen. Tunnelin jälkeen olimme jo lähellä Vigueran kaupunkia, josta Jorge meidät tuli ohjaamaan talolle.
Talo oli upea! Punaiset vuoret nousivat molemmilla puolilla taloa. Vuoret ja kanjonit toivat mieleen Tex Willerit. Talo eli El Jardín eli todellakin puutarha. Talon porttien auetessa olimme todella positiivisesti yllättyneitä. Suuri ruohikkoinen piha oli täynnä omenapuita, tuijia, yrttejä, ruusuja ja yhdeksän eri istuinryhmää eri puolilla puutarhaa auringon kierron mukaan. Lisäksi joka puolelle oli ripoteltu pieniä asetelmia viinitynnereineen, aurinkovarjoineen, lepotuoleineen ja ruukkukukkineen. Todella kaunista! Itse talo oli kaksikerroksinen kivitalo, jonka etuosa toi mieleen valkoisine terassipylväikköineen perinteisen espanjalaisen fasadin. Puutarhan puoleisen terassin katos oli tehty viinirypäleen köynnöksistä ja aurinko siivilöytyi lehvien ja rypäleterttujen välistä kauniisti. Lisäksi terassin vieressä oli valtavan kokoinen, tiilestä valettu avogrilli. Vieressä kohisi vuorilta tuleva joki. Kaikki oli tip-top kunnossa. Talo on kuulemma perheen kesäkoti, joten se oli myös hyvin varusteltu sisältä.
Pihalla oli myös pieni uima-allas, jonne meidän tytöt ja isäntäperheen 3-vuotias Julia-tytär hyppäsivät saman tien. Aikuiset saivat tervetuliaisjuomaksi punaviinin ja kokiksen sekoituksen, joka on täällä päin Sangrían vaihtoehto. Isäntäpari oli meidän ikäinen ja todella mukava. Puhuimme kaikki keskenämme vain espanjaa, jota Timokin ymmärsi. Lasten leikkiessä aikuiset kävivät läpi talon toiminnot ja Horche näytti Timolle kuinka puutarhaa kastellaan. Huvittavinta oli Jorge selitys siitä, että hän laittaa aina puutarhaa kastellessaan korvalappustereot päälle, niin ei vaimon turha pulina kuulu hänen korviinsa...Samaan aikaan María kertoi Heinille kuinka romanttista ulkona on istuskella kahdestaan ja katsella vuorille.
Kävimme vielä iltakävelyllä joen toisella puolella olevan vanhan tätin luona kurkkaamassa kanoja, pupuja, (canechos) ja kissoja, joista yhden nimi oli toisen suomalaisperheen mukaan ”el kissa”. Tämänkin perheen isän nimi oli ollut Timo, josta tietysti riitti juttua, että onko Suomessa muunkin nimisiä miehiä...Tytöt olivat innoissaan elämistä, mutta matkasta väsyneinä oli jo aika siirtyä tekemään iltaruokaa talolle. Saimme tuliasiksi vielä tädiltä tuoreita kananmunia ja pötkön omatekoista chorizoa. Olihan kellokin jo puoli kymmenen eikä lapset olleet syönee sitten kello kahden. Ilta alkoi jo pimenemään ja päivällisen ja tyttöjen mentyä nukkumaan nautimme terassilla vielä lasilliset viiniä ja katsomme kaunista puutarhaa iltavalaistuksessa.
Ihanaa, että teillä toimii taas nettiyhteys ja saamme lukea lisää matkastanne. Tuo talo kuulostaa kyllä todella idylliseltä!
VastaaPoista