Ke 14.7. Aikuisten päivä en las bodegas

Muistathan varata ruokaa ja juomista tämän päivän tarinan lukuun.

Juttelimme jo edellisenä iltana Lauran ja Emman kanssa tämän päivän tapahtumista. Tänään tehtäisiin siis Isin ja Äidin juttuja. Olimme sopineet Jorgen kanssa, että hän soittaisi ja varaisi meille vierailun ja ruuan Museo de la cultura del viñosta joka sijaitsi pienen Brionesin kylän vieressä. Aamulla Jorge soittelikin meille ja vahvisti, että vierailu oli sovittu, mutta ravintola aukeaisi vasta myöhemmin, joten hän ilmoittaisi siitä lisää. Autoon pakkautuessamme Jorge jo kilauttikin kaverille ja ilmoitti, että museo vierailu olikin siirtynyt puolituntia myöhäisemmäksi ja ravintolan kanssa oli ”ongelmia”.

Kerrottakoon Jorgesta sen verran, että hän on varmsti yksi mukavin espanjalainen, jonka olemme tavanneet ja erittäin kova juttelemaan. Isoimmaksi haasteeksi hänen kanssaan muodostuu se, että kun hän innostuu, niin häneltä unohtuu täysin, että hän ei ole keskustelemassa paikallisten kanssa ja puheen nopeus kasvaa huomattavasti. Jos hänen kanssaan yrittää vaihtaa englanniksi, niin hän vain hymyillen ohittaa asian ja jatkaa espanjaksi eteenpäin :)

Tästä siis ymmärrys ”ongelmasta” ravintolan kanssa. Viinimuseon jälkeen olimme sopineet kierroksen David Morenon bodegaan. Matka sujui tällä kertaa ongelmitta ja jo tutuiksi tulleet maisemat vierimät matkan edetessä. Pellot loistavat keltaisina ja istutukset vihreinä. Tämä kontrasti on välillä todella käsittämätöntä; miten kukaan pystyy viljelemään viiniä näin karuissa olosuhteissa; lämpöä on joka päivä yli 30˚C , tuulet ovat yllättävän kovia ja vettä ei ole taivaalta tarjottu. Tämän viikon ainoa sade oli ukkosen mukana tullut ja kesti maksimissaan 45 minuuttia. 50 kilometrin matka taittui mukavasti ja museon etsimiselle varaamamme aikaa ei tarvittu, koska tien vieressä meitä ensin tervehti Dinastía Vivanco Bodega upeine kartanoineen ja laajoine rypäleviljelmineen sekä heti Brionesin käännöksestä alkavat Museo de la cultura del viño kyltit, jotka johdattivat meidät edellä mainitun bodegan pihaan.

Sisälle päästyämme saimme tietää ravintolan olevan kiinni tänään (= Heinin ymmärtämä ongelma) ja että peruspaketti sisältää omatoimisen kierroksen museossa sekä kevyen puolentoista tunnin vierailun itse viinitilalla. Huono uutinen tässä oli se, että kierros olisi espanjaksi. Päätimme suostua leikkiin parista syystä: koska viinitilakierros on aina mukava kokemus, olemme kuitenkin kohtalaisen hyvin ymmärtäneet paikallisia sekä opashan voisi vaikka vahingossa osata muutaman sanan englantia. Museokierroksen alkuun oli tunti, joten päätimme kiertää museon ensin. Kierros alkoi lyhyehköllä hallelujah-videolla La Riojan alueesta ja Bodegan perustajasta. Itse viinimuseo koostui viidestä alueesta: 1. alue käsitteli viinin syntyä, kasvua ja täysi-ikäisyyttä. 2. alue koski viinin ”sielua” eli miten viini sai ominaisuutensa ja kuinka korkki suojasi noita ominaisuuksia. 3. alue käsitteli kellareita ja niiden merkitystä viinille sekä yleensäkin viinin säilömistä. 4. alue oli viinitaide. Upeita mosaiikkiteoksia, maalauksia, viinilaseja. 5. alue oli kokelma erilaisia viinipullon avausvälineitä korkkikoukuista korkkiruuveihin sekä erilaisia pumppuja. Kierroksen päätteeksi pääsi maistelemaan tilan viinejä. Museo oli hyvin kattava. Harmi, että kierroksen joutui tekemään hieman pikavauhtia pian alkavan bodega-kierroksen painaessa päälle ja ... lasten takia.

Museokierroksen jälkeen Heini ja tytöt singahtivat pihalta bongattuun liukumäkikiipeilytelineeseen ja Timo lähti selvittelemään pystyisikö bodega-kierrokselle ottamaan kärryt mukaan. Heinin pakatessa tyttöjä kärryihin ja Timo ostaessa paikan tapashenkisestä ruokalasta lapsille ruokaa alkoi ryhmämme kerääntyä. Tässä vaiheessa eräs setä tuli sönköttämään meille espanjaa nostellen olkapäitä pahoittelevasti. Puheesta jäi mieleen, että hän olisi meidän bodega-kierroksen opas, eikä hän puhunut sanaakaan englantia. Tyttöjen hieman huononevan mielialan ja sedän alkupuheenvuoron, josta emme ymärtäneet kuin tervehdykset ja seuratkaa minua, jälkeen Heini kipaisi pikaisesti tiskille ja vaihtoi kierroslippumme takaisin rahaksi. Meille kaikille tuli tästä parempi mieli.

Lopuksi suuntasimme museokierroksen viimeiseen osaan, joka oli kaikessa hässäkässä päässyt unohtumaan eli maistelemaan viinejä. Maisteltavana oli puhtaasti tempranillo-rypäleestä tehty vuoden 2005 Crianza. Viini oli meidän molempien mielestä varsin hyvää, eikä lainkaan niin pintakireätä kuin useat La Riojan alueen viinit, joita Suomessa olimme maistelleet. Tästä innostuneena suuntasimme paikan kauppaan. Mukaan tarttui kauniita postikortteja, 4 pullon puinen laatikko, jossa oli Dinastía Vivanco bodegan pääviinit hyvin edustettna sekä tuo maistamme Crianza kiitokseksi isäntäperheellemme. Ostamatta jäi laatikollinen vuoden 2004 vastaavaa Crianzaa, koska emme olleet vielä saaneet tietoa miten viinien tuominen lentokoneessa onnistuisi.

Viinimuseosta suuntasimme Brionesin kaupunkiin syömään koska saimme hyvän vinkin viinimuseosta. Alunperin meidän siis oli määrä syödä viinimuseon ravintolasta, josta saa Jorgen mukaan la Riojan parhaat perinteiset liharuuat. Lihat kuulemma paistetaan grilleissä, joissa käytetään polttopuina viiniköynnöksiä. Tämä kuulemma jättää lihaan upean aromin. Voitte arvata Timon harmituksen määrän kun ravintola olikin kiinni. Kaupungissa suuntasimme suoraan iglesian viereen, josta ravintolamme piti löytyä. Paikalta löytyi vain pikkuruinen bar, josta sai kyllä ruokaa, mutta miltään loistavan ruuan mekalta se ei näyttänyt. Hätä ei lue lakia. Istuimme pihalle pöytään ja jäimme odottelemaan tarjoilijaa. Heini bongasi aikuisille ensalada mixtan ja patatas ali-olin sekä tytöille jotain paistettua lihaa ja ranskalaiset. Juomisten tuomisen jälken jouduimme siirtymään sisälle, koska tuuli oli yltynyt niin kovaksi, että se meinasi viedä Heinin vino tinto lasin mukanaan. Ruuat oli perustavaraa, mutta patatas ali-oli jäi positiivisesti mieleen sopivan kokoisena annoksena lohkoperunoita ja varsin maukkaita sooseja (valkosipulimajoneesi ja jonkinasteinen chilikastike).

Päätimme sunnata kahville ja kiertelemään viinin pääkaupungiksi kutsuttuun läheiseen Haron kaupunkiin jos sieltä vaikka löytyi tytöille iso leikkipaikka, joita näytti olevan joka kaupungissa kokoon katsomatta. Harossa semmoisen löytämiseen meni tovi ja se oli tietysti juuri sillä aukiolla jota ympäröi pankit kahviloiden sijaan. Ainakin lapset pääsivät leikkimään ja purkamaan patoutunutta energiaansa. Aikuiset makoilivat maassa ja yrittivät kerätä voimia seuraavaa vierailua varten.

30 km Matko Harosta Badaránin kaupunkiin, jossa David Morenan bodega sijaitsi, meni leppoisasti. Pieni päänvaiva tuli puolessa välissä matkaa, kun espanjalaiset olivat ehtineet rakentaa täysin uuden tien ja eritasoliittymän kohdalle, josta meidän olisi pitänyt kääntyä. Onneksi suoraan ajamisemme ei kostautunut vaan seuraavan kaupungin kautta pääsi Badarániin vähintään yhtä nopeasti. Badaránin kaupungissa reittivalintamme osoittautui vieläkin tuotteliaammaksi kun David Morenan bodega tervehti meitä juuri sen tien varrella jota tulimme kaupunkiin – loistavaa ei tarvitsisi kierrellä pikkukaupunkia bodegan etsimiseksi.

Juuri ennen saapumistamme Bodegaan, saimme tietää Hanskin avustuksella, että viinit kulkevat normaalimatkatavaroina ja kun tiedetään, että kyseessä on viiniä, niin niitä kohdellaan varovaisemmin. Lentoyhtiö myös vastaa viineistä ja niiden mahdollisesta rikkoutumisesta samalla tavalla kuin normaalimatkatavaroista. Loistavaa, voimme siis täyttää matkatavarakiintiömme viinillä.

David Morenon bodega on perheyritys ja nuori verrattuna vaikka Ranskan monen sadan vuoden viinisukuihin. Bodegan perustanut 60-vuotias David Morena siirtyi ensin viiniyhtiön toimitusjohtaksi La Riojan alueella, jossa hän pikkuhiljaa löysi mahdollisuutensa ja osti oman bodegan. Kiertueestamme vastasi itse Morenon nuorempi tytär ja hän hoiti esittelyn englanniksi. Kuten aina kiertua alkoi pakollisella videolla ja siirtyi siirtä nuorten viinien teräksisten sammioiden kautta kellarin uumeniin. Kellarista jäi mieleen sen kodikkuus. Tynnyrit oli kasattu kolmen tynnyrin pinoihin jotta jokaiseen tynnyriin pääse helposti käsiksi. Tytär kertoi isänsä maistavan n. 20 – 30 tynnyristä joka päivä. Meidän ihmetellessä tytär painotti vielä että kyseessä on tosiaan maistaminen, ei juominen.

Kellarin uumenista löytyi muutama aidattu alue. Ensimmäinen oli varattu heidän parhaalleen asiakkaallensa, jossa siis olivat hänen tynnyrinsä ja toinen oli alue josta löytyi vain erittäin vanhoista köynnöksistä valmistettettavaa viiniä. Näissä erikoista oli se, että tynnyriaika oli vain 6kk. Kypsyttämisestä sen verran, että Crianza on tynnyrissä vuoden ja toisen pullossa. Reserva on tynnyrissä 2 vuotta ja pullossa vuoden. Gran reserva on tynnyrissä kolme vuotta ja kaksi pullossa. Kellarin nurkasta löytyi myös pieni ravintola jossa tarjottiin kahta hyvin tarkkaa perinteikästä Riojalaista menúa. Moreno oli myös perustanut Club de Viñon. Ihmiset tai yritykset saisivat omaa viiniä, jotka kypsytettiin heille nimikoiduissa tynnyreissä. Clubiin kuuluvilla oi myös omat säilytyslokerot kellarissa ja ilmainen kuljetus kaikkialle Espanjassa. Tämän klubin asiakkaat saivat myös esittää erikoistoiveita, kuten yksi asiakas joka halusi pitää Crianzansa tynnyrissä 6kk pidempään. Pääsimme maistamaan tätä Crianzaa ja mielestämme se oli sangen hyvää. Kierros päättyi takaisin aloittamaamme suureen saliin, jossa oli esillä kaikki mahdolliset tunnustukset joita Morenon viinit olivat voittaneet. Aloitimme maistelun heidän ainosta valkoviinistä joka oli raikas, kesäinen ja erittäin paljon Timon ja Heinin makuun. Seuraavaksi siirryimme Crianzaan. Sen alkutuntuma oli erittäin täyteläinen, mutta loppu oli erittäin tiukka. Tämä yllätti Timon ja Heinin, koska edellisen bodegan Crianza oli ollut pehmeä ja täyteläinen. Seuraavaksi siirryimme reservaan joka oli jälleen yllätys. Kevyttä alkutuntumaa seurasi mukava pyöreys. Reserva oli jo selvästi mukavampi kokemus, mutta siitä puuttui Crianzan täyteläisyyttä. Tämän jälkeen oppaamme siirtyi tiskin taakse hoitamaan omia asioitaan, kun me jäimme ihmettelemään mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kun mitään ei tapahtunut, Heini kävi kysymässä olisiko mahdollisuus maistaa Gran Reservaa tai Vobiscumia, joka on myös Gran Reserva, mutta niistä vanhojen köynnösten rypäleistä tehtyä. Vobiscum on latinaa ja tarkoittaa kanssanne. Tytär kaatoi meille empimättä lasilliset vobiscumia. Viini oli täyteläisen pehmeää ja se täytti suun kertalaakista vahvoilla marjojen mauilla, tämä oli herkkua. Maistelun jälkeen Timo ja Heini valkkailivat sopivat sekoitukset eri viinejä kotiin vietäväksi. Mukaan lähtenyt määrä kerrottakoon myöhemmin, mutta saimme Bodegasta styroksipakkaukset viineillemme, joissa uskoisimme niiden selviytymismahdollisuuksien parantuvan huomattavasti. Autoa pakatessamme Morenon tytär kyseli meiltä vielä paljon Suomesta ja oli hyvin epäuskoisen näköinen, kun kerroimme kuinka monta kuukautta Suomessa oli pimeää.

Matka talolle menikin sitten viinimatkaa suunnitellessa ja lasten katsoessa Pingun tuoreimpia seikkailuja. Talolla Timo uhrasi pari tuntia yrittäen saada isäntäpariskunnan mokkulaa toimimaan ja kirjoitteli blogia. Heini oli samaan aikaan ottanut tehtäväkseen ahmia kirjallisuutta, jotta niitä ei olisi turhaan mukana kannettu. Kellon näyttäessä jo aivan liikaa oli aika käydä nukkumaan.