Olipa nopeasti nukuttu yö. Vanha kunnon tuolileikki vaihtui meillä vaihdetaan sänkyjä –teemaksi lasten pyöriessä, itkiessä koti-ikävää tai muuten vain känistessä unissaan. Välillä kuuntelimme paperisten seinien välistä huutoja: ”Äitiiiiii, byäääh”. Emme olleet siis ainoat suomalaiset tässä hotellissa.
Tytöt olivat tikkana klo 8 hereillä, joten ei ollut pelkoa siitä, että myöhästyisimme aamiaiselta. Aamiainen oli erittäin positiivinen yllätys jugurtteineen, croissantteineen, leipineen ja hedelmineen. Kaikki saivat vatsansa täyteen. Viereinen 12 hengen pöytä oli täynnä lentokoneesta tuttuja, suomalaisia vauvaperheitä, jotka suuntasivat matkansa kohti Bordeux’ta. Vaihdoimme muutaman sanan ja ”olemme samassa veneessä katseen” useaan otteeseen lasten kiipeillessä baaritiskille jne. Hotellin hauska erityispiirre oli myös puutarhan kultakalalampi sekä kanit ja kissat, joita ihasteltiin moneen kertaan. Hyvästelimme erittäin ystävällisen ja mukavan henkilökunnan ilman kääntyessä pieneksi tihkusateeksi.
Biarritz on erittäin kaunis 1800-luvun tyyliin rakennettu kaupunki pienine ulkoilmaravintoloineen ja toinen toistaan kauniimpine taloineen ja kukkaistutuksineen. Yritimme etsiä yhtä rumaa taloa, mutta emme löytäneet...Tänne on mukava palata loman päätteeksi.
Nyt edessä oli 400 kilometriä ja navigaattorin mukaan 4,5h. Emme edes virittäneet DVD-soittimia vaan tarjoilimme lapsille ainoastaan Nalle Puheja ja tarrakirjoja. Laura nukahti kin jo vartin sisään. Parin tunnin ajon ja parin pissatauon jälkeen kurvasimme Santillana del Mar –nimiseen kaupunkiin. Nimestä ja kartan sijainnista huolimatta emme löytäneet merta, mikä oli hieman pettymys. Kaupunki vaikutti kuitenkin kauniilta, joten päätimme pitää lounas- ja kulttuuritauon. Parkkipaikalla meitä puhuteltiin kauniisti ranskaksi automme maakoodin mukaan. Emme viitsineet oikaista kohteliaita espanjalaisia vaan vastailimme kauniisti merci, merci heidän tehdessä tietä.
Lounaspaikkamme, el Porche Bar y Restaurante ei nimestään huolimatta viitannut autoihin vaan oli miellyttävä ja lapsiystävällinen ravintola puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona vanhassa 1500-luvun talossa. Päädyimme ottamaan 12€ menu del dían, joka oli todella hyvä valinta. Heinille tarjoiltiin kotoisasti sopa de pescadoa suoraan kattilasta ja Timo sai raikkaan tonnikalasalaatin alkupalaksi. Tytöille maistui naamaa myöden spagetti ja jauhelihakastike. Ruoat saimme eteemme alle viidessä minuutissa ja pääruoat; entre côte ja ”joku valkoinen kala” sujahtivat pöytään heti edelliset syötyämme. Sama kävi lasten jäätelöille ja aikuisten kahveille. Ihmeellistä ja mahtavaa, koska saimme lapset pidettyä pöydässä kutakuinkin pienellä vaivalla. Nyt pääsimme myös vihdoin kipsauttamaan viralliset lomaróseet.
Ruoan jälkeen kaikki olivat iloisia ja ihastelimme rauhassa 1500 - 1700 –lukujen kauniita puisia taloja ja sitä yllätysyllätys Plaza Mayoria. Parin talon etuseinämässä floristilla oli täysin lähtenyt mopo käsistä sen verran kukkia kaikki parvekkeet olivat täynnä. La Colegiata kirkkoa emme löytäneet ensi yrittämällä, joten päätimme lähteä jatkamaan matkaa pienen kävelykierroksen jälkeen. Opaskirjan mukaista ”one of the prettiest towns in Spain –fiilistä” emme aivan löytäneet, mutta ihan mukava pysähdys kaupunki silti oli.
Loppumatka sujui rauhallisissa merkeissä meidän ollessa yksi harvoista autoista tiellä. Emma nukahti tuntia ennen perille saapumista (GPS:n mukaan...). Tässä vaiheessa on ehkä hyvä kertoa, että Biarritzista lähtiessämme, navigaattori ei löytänyt vuokra-asuntome osoitetta millään kirjoitusasulla. Vuokraaja oli kuitenkin tarjonnut tarkat GPS koordinaatit, joilla talon pitäisi löytyä. Navassa päätimme pysähtyä kauppaan, koska emme olleet varmoja kuinka myöhään miten kaupat ovat auki viikonloppuisin.
Sovimme, että Timo lähtee Lauran kanssa kauppaan kun Heini jää autoon Emman kanssa, joka siis nukkui. Puolessa välissä kauppakierrosta Laura aloitti pissanpidätys-twistin. Ei muuta kuin kärryt sivuun ja Laura juosten autolle Heinin luokse ja Timo takaisin kauppaan. Kauppa perustui vanhaan kunnon palvelukulttuuriin eli leivät, vihannekset ja lihat piti pyytää rouvalta erikseen, espanjaksi... Koska Timolla oli espanjan harjoittaminen jäänyt varsin vähäiseksi nosti tämä tuleva tapahtuma kylmän hien otsalle. Leivän ja kasvisten pyytäminen sujui niin mallikkaasti, että siitä saadulla itseluottamukselle Timo siirtyi lihatiskille ja katsoi kanojen rintapalojen kohdalla olevan kyltin ilmoittavan ”Filette Pollo”. Tästä nopeasti päässä muodostettu ”tres filetes de pollo, por favor”:in kajahdettua ilmoille aloitti lihatiskin täti armottoman yksinpuhelun, jonka aikana täti osoitteli kanan paloja hoki sanaa tres, filette ja jotain kolmasta, josta Timo ei oikein saanut kiinni. Hämmentyneen asiakkaan nyökkäys ja epävarma ”Si” sai tätin aloittamaan saman yksinpuhelun uudestaan. Jo epätoivon partaalla oleva Timo nyökkäsi tätille ja totesi vähän rohkeammin ”Si, tres filetes” samalla mielessään ajatellen ”tämän piti mennä niin, että minä pyydän kolme rintapalaa, täti ojentaa ne minulle hymyillen, minä kiitän ja poistun paikalta”... Tällä välin täti oli aloittanut rintapalojen fileoinnin. Parin ”Más” pyynnön jälkeen Timo sai vihdoin päätetty tapahtuman ja paettua paikalta. Mukana oli siis kolme hienosti fileoitua kanan rintapalaa. Kaupasta Timo poistui kahdeksan muovipussin kera, koska siis paikalliset muovipussithan hajoavat jos niihin laittaa enemmän kuin esim. kaksi vesipulloa. Ei muuta kuin kauppakassit autoon ja matkaa jatkamaan.
Parin kilometrin jälkeen pyysi navigaattori kääntymään erittäin kapealle ylöspäin johtavalle pikkutiellä samalla ilmoittaen, että matkaa oli vielä jäljellä kolme kilometriä. Koska kolmen kilometrin matka tuntui epätoivoiselta noin pientä tietä pitkin ja muisto viime vuoden Ranskan talolta, jossa navigaattori vei meidän takaovelle päätimme ajaa hieman eteenpäin ja katsoa jos vaikka navigaattori poimisi toisen reitin, näin ei tapahtunut. Lyhyen neuvottelutuokion jälkeen päätimme lähteä katsomaan mihin tie vie. n. kilometrin matkan jälkeen ja yhä pienentyvän tien jälkeen totesi uskollinen ”Possumme” että ”nada más” ja rupesi sutimaan. Mäestä sen verran, että oikeasti olisin miettynyt traktorillakin pari kertaa sen ylös yrittämistä. Tässä vaiheessa Timolta kiehahti nesteet ja hetken perheelle tuntemuksiaan esittäen poistui Timo autosta tutkimaan tilannetta.
Tällä välin Heini päätti soittaa talon rouvalle kysyäkseen ajo-ohjeita. Onneksi tilanne ei ollut pahin mahdollinen ja auton valuttaminen alas pystysuoraa, mutaista mäkeä onnistuisi samoille kikoilla kuin lumista mäkeä koti-Suomessa. Timon valuttaessa autoa mäkeä alas ja kääntäen sen kahden kaksimetrisen ojan välissä Heini sai sovittua talon pitäjän (yllättäen María niminen) kanssa treffit Navan (lähin kaupunki jossa kävimme kaupassa) ainoalla bensa-asemalla. Pikkutieltä pois päästyämme Timo kyseli Heiniltä, että mistäs se bensa-asema löytyisi, tästä ei tullut puhetta. Pienen kiertelyn jälkeen ja paikallisten opastuksen jälkeen löysimme bensa-aseman ja oppaamme. Oppaamme lähtikin aivan päinvastaiseen suuntaan josta olimme tulleet ja lyhyen ajomatkan jälkeen saavuimme talollemme.
Tavaroiden kantamisen ja Marían talokierroksen jälkeen Heini piti matkasta väsyneitä tyttöjä sylissä katsoen Espanja-Paraguay jalkapallo-ottelua ja Timo valmisti tomaattipastaa. Ruoan jälkeen tytöt leikkivät lattialla Marían tyttärentyttären Deban lainaamilla leegoilla ja ajan kulun hävitessä laitoimme lapset nukkumaan vasta 22.30 itsekkin simahtaen samaan aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.