Pe 13.7. Pianezzo – Lenno – Tremezzo – Como

Tänään meillä oli poikkeuksellisesti kello soimassa, jotta heräisimme ajoissa. Olohuoneen ikkunasäleverhon korjaaja oli tulossa jo kello kymmeneksi ja puutarhuri-Giovanni heitä valvomaan jo hieman sitä ennen. Saimme itsemme valmiiksi ja syötyä ennätysajassa. Olimme siis jo varttia vaille kymmenen autolla, jossa Giovanni meitä morjensti. Vaihdoimme muutaman sanan siitä, milloinkohan korjaaja saapuisi: kello 10 Italian vai Sveitsin aikaa. Italialainen korjaaja saapuisi Giovannin mukaan vasta 10.30 – 11.00 aikaan ja sveitsiläinen puolestaan 9.55 eli 5 minuuttia ennen virallista tapaamisaikaa.

Päätimme valita navigaattorin reitiksi scenic route -oikopolun vuorten yli, ettei tarvitsisi mennä molempiin suuntiin samaa tietä. Matka kulki Luganon ohitse kääntyen pian sen jälkeen vuorille. Kipusimme todella pientä serpentiinitietä ylöspäin, niin että alapuolella näkyi tietä sik-sak-rusetilla. Italian puolelle huomasimme saapuneemme, kun ohitimme hylätyn tulliaseman. Tässä vaiheessa tien jyrkkyys oli 18 astetta ja nopeusrajoitus italialaisittain 90 km/h (?).  Me puolestaan ajoimme lähes kävelyvauhtia, koska farkku ei kääntynyt kovin ketterästi moisella tiellä. Parhaimmissa/pahimmissa kohdissa ei edes mahtunut kahta autoa vierekkäin ja yhden serpentiinipätkän pituus oli ehkä kolme meidän auton mittaa. Maisemat alas laaksoihin olivat toki kauniit, mutta Heini ilmoitti jo kauan ennen huippua, että takaisin palattaisiin kyllä moottoritietä. Tien jyrkkyydestä kertoi myös se, ettei reitti ollut talvikäytössä lainkaan.

Saavuimme Lennon kylään lähes pari tuntia lähdön jälkeen, joten lapsilla oli tietysti jo nälkä. Parkkeerasimme auton Villa del Balbianellon kartanolle tarkoitetulle parkkikselle ja lähdimme astelemaan Como-järven rantaan. Löysimme todella viehättävän rantakadun ja Timo vielä hyvän rantaravintolan, jonne veimme pesueemme. Heini söi ruoaksi sienirisottoa ja muut erilaisia pastoja. Ruoka viinin ja leivän kera maistui todella hyvälle. Jälkiruoaksi aikuiset saivat reissun parhaat kahvit ja tytöt puoli litraa siivutettuja mansikoita ja niiden päällä hyvää vaniljajäätelöä. Viivyimme hyvän tovin tässä miellyttävässä ravintolassa. Palvelukin oli todella ripeää, joten jätimme hyvät tipit.

Lounaan jälkeen käyskentelimme hitaasti poukaman toiseen päähän, jossa näytti olevan lautta. Arvelimme tämän vievän niemen kärkeen, jossa päiväreissumme päänähtävyys sijaitsi. Saimme kuitenkin kuulla, että tässä pysähtyy vain reittiveneet satamassa toiseen ja kartanolle pääsee vain kävellen 1km matkan, minkä jo tiesimmekin, tai taksiveneen kyydissä. Jälkimmäisestä meillä oli huonoja kokemuksia, joten ajattelimme Heinin jalan kestävän lyhyen reippailun. Olimme jo varmistaneet etukäteen, että kartano oli ainakin auki, koska se oli suljettu maanantait ja keskiviikot. Kävelyreitti  alkoi poukaman vastapäiseltä puolelta, jossa näytti olevan pieni paikallisten uimaranta. Tytöt pääsivät siis uimaan ja leikkimään hetkeksi mutaleikkejä.

Uimisen jälkeen lähdimme tarpomaan mäkeä ylös siitä mistä luki ”Pedestrian route to Villa del Balbianello” huomataksemme 5 minuutin matkan jälkeen, että portti kävelyreitille oli suljettu. Myöskin toista kautta yrittämämme reitti oli portilla kiinni. Mitä ihmettä? Pikainen soitto kartanolle selvitti, että kävelyreitti on auki ainoastaan lauantaisin ja sunnuntaisin ja loma-aikoina. Jaahas ja kävellen pääsee perille siis vain kahtena päivänä viikossa. Kävelimme siis takaisin satamaan sadatellen italialaisten älykkäitä aukioloaikoja, reittivaihtoehtoja ja opasteiden loogisuutta. Venetaksi saareen oli onneksi kohtuuhintainen – muutama euro suuntaansa ja lapset ilmaiseksi.

Villa Del Balbianello sijaitsi aivan Lavedon niemen kärjessä. Sen puutarhat ja kartanorakennukset on rakennettu vuonna 1787, jolloin kardinaali Angelo Durini rakennutti paikan pienen Fransiskaaniluostarin tilalle. Kartano on ollut sittemmin myös Jamen Bond ja Tähtiensota –elokuvien kuvauspaikkana. Opastettu kierros oli täynnä, joten emme jaksaneet odotella tuntia seuraavaa. Kiertelimme siis kauniissa puutarhassa, joka oli täynnä roomalaishenkisiä marmoripatsaita. Paikka olisi ollut todella soveltuva hääjuhlille. Paluumatkan jälkeen ihmettelimme todella outoa veden päällä pörisijää. Herra sukelluspuvussa oli aivan kuin suoraan Bondin Q:n keksinnöistä. Äijä nousi illmaan vesisuihkun avulla, jota kierrätti takana kulkeva pölynimurin näköinen toosa. Tällä tavalla tämä hahmo sitten suihkutteli poukamassa edes sun takas aina välillä vajoten veteen ja aina välillä nousten hyvinkin korkealle. Emme olleet ainoat hänestä kuvia ottaneet turistit.

Matka jatkui todella hyvän jäätelöbaarin kautta viereiseen Tremezzon kylään ja Villa Carlotta –nimiseen kartanoon. Tässä vaiheessa lienee syytä mainita, että taivas oli lähes pilvetön ja lämpöä 30 asteen paremmalla puolella. Tyydyimme siis kävelemään mahdollisimman varjoisilla kujilla ja lisäämään 50-kertoimen aurinkorasvaa.  Autoon ei ollut järkevää astua sisään ennen viiden minuutin viilennyspuhallusta.

Villa Carlotta oli myöskin rakennettu 1700-luvun puolivälissä markiisi Clericin kesäasunnoksi. Myöhemmät omistajat kasvattivat puutarhaa, joka olikin todella upea  - jokaisen harrastelijapuutarhurin unelma. Tytöt ja Timo kävelivät ihailemassa rhodendroja ja muuta kukkaloloistoa valtavan kokoisessa puutarhassa. Heini lepuutteli jalkaa linnan puutarhan korkeimmalla huipulla ja ihaili järven toisella puolella siintävää Bellaggion kaupunkia. Sielläkin olisi ollut mukana käydä, mikäli olisi ollut aikaa lauttamatkalle. Linnan sisäosa oli suhteellisen mitäänsanomaton, koska se ei sisältänyt huonekaluja lainkaan –suurimmaksi osaksi vain ylistäviä maalauksia Napoleonista (kaikki kuvat olivat aseteltu niin, että Napoleon istui seppele päässään ylhäällä ja muuta hahmot olivat häntä huomattavasti alempana. Miksiköhän...

Alas puutarhasta laskeuduimme hissillä, jossa luki: ”for people with walking problems”. Huvittavaa  oli huomata kyltti juuri silloin, kun Heinin polvi alkoi tosissaan haitata kävelyä. Matkalta ostimme vielä Muranon lasia olevat todella kauniit rannekorut teini-ikäisille kummilapsillemme. Puutarhassa kun oli myös Muranon lasinpuhallukseen erikoistunut paja, joka valmisti näitä kauniita koruja. Enempää koruja emme kuitenkaan raaskineet ostaa.

Matkalla Comon kaupunkiin yritimme etsiä uimarantaa tuloksetta. Myös kuuma ilma ja parkkipaikkojen vähyys saivat meidät lannistumaan sen verran, että teimme vain autokierroksen keskustassa muistellen edellistä käyntiämme täällä ja hurautimme moottoritielle kohti taloamme. Sveitsin puolella kaoottinen liikennekin järkevöityi pian, joten tunne oli kuin kotiin olisi tullut J.

Talolla satoi vettä, kuten aamullakin, joten olimme tyytyväisiä jälleen kerran reittivalintaamme. Ainoastaan se jäi harmittamaan, ettei Comolla tavattu George Clooney:a, jolla on oma huvilansa siellä. Huomenna olisikin vuorossa siivousta ja pakkaamista, koska sunnuntaina heitämme haikeat hyvästit Pianezzolle ja suuntaamme Milanoon reissun pariksi viimeiseksi päiväksi.