Ke 11.7. Pianezzo – Cannero Riviera – Stresa – Isola di Bella

Kahdeksan aikaan alkoi kuulumaan järkyttävää rotkotusta aivan makuuhuoneidemme vierestä, joka vain jatkui ja jatkui. Giovannihan se siellä oli aloittanut rinnenurmikon leikkuun jollain vanhalla trimmerinjämällä. Heini kävi sulkemassa kaikki mahdolliset ikkunaluukut, ovet ja räppänät, jotta jälkikasvu jatkaisi unia. Puoli yhdeksän aikaan kaikki olivat kuitenkin enemmän tai vähemmän hereillä.

Aamu oli jälleen aurinkoinen ja lämmin. Päätimme ottaa uimapuvut mukaan ja lähteä vierailemaan Italian puoleisella Lago di Maggiorella. Matka taittui motoristien unelmatietä (alkaen Sveitsin puolelta Asconan kaupungista tie A13ja jatkuen Italian puolella tietä SS34 aina Verbanian kaupunkiin saakka); tie mutkitteli loivasti aivan rannan tuntumassa nousten välillä hieman ylöspäin ja välillä hieman rantaa kohti. Molemmilla puolilla tietä nousivat kauniit Alpit ja matka vei läpi toinen toistaan viehättävämpien kylien. Purjeveneet keikkuivat kimaltavilla laineilla. Tullimuodollisuudet Sveitsin ja Italian rajalla käsitti molemmilla puolilla 3 tuiman näköistä tullimiestä, jotka mulkoilivat meitä epäilevän näköisesti. Eivät kuitenkaan pysäyttäneet.

Olimme lähteneet talolta vasta puoli yhden aikaan, joten tunnin matkan jälkeen oli aika pysähtyä lounaalle, jotta sellaista vielä saisi. Bongasimme kauniin Cannero Riviera -nimisen kylän uimarannan perusteella. Ravintola oli kätevästi rannan vieressä. Istuime varjojen alle hengähtämään. Tytöt söivät pitsaa, Timo pastaa ja Heini valitsi päivän kalalautasen. Tyttöjen annokset tulivat viidessä minuutissa, kun taas aikuisten ruokia sai odotella yli puoli tuntia. Tässä vaiheessa tuntui siltä, että päivän kalaa oltiin lähdetty kalastamaan. Ruoka, sitten kun se vihdoin saapui, oli todella hyvää. Heinin kala-annos sisälsi kahta erilaista grillattua vaaleaa kalaa, jättikatkarapua, mustekaloja (isoja ja pieniä) ja minikatkoja perunoiden ja salaatin kera. Jälkiruoaksi söimme jälleen kerran hyvää jäätelöä. Kahvitilauksemme kahdesta eri maininnasta huolimatta jäi uupumaan, joten päätimme vain tilata laskun ja poistua. Tämä oli ilmeisen oikea päätös, koska pieni vesikuuro iski samaan aikaan ja viereisen rannan ihmiset tulivat sankoin joukoin sateen suojaan kyseiseen ravintolaan. Tästä ei palvelu varmaankaan olisi nopeutunut.

Sateen takia jätimme uimisen väliin, mutta jo auton kaartaessa takaisin rantaraitille kuuro loppui. Emme kuitenkaan enää kääntyneet takaisin. Stresaan oli taloltamme matkaa vain 70km, mutta taitoimme sitä 1.5h keskimäärin 40km tuntivauhtia. Hitaus ei haitannut, koska aikuiset ihailivat maisemia ja lapset tuijottivat Aku Ankka DVD:tä.

Olimme lukeneet, että matka Stresasta viereiselle saarelle maksaisi n. 3.5€ suuntaansa/hlö ja pääsymaksu linnaan/palatsiin 13€/hlö. Laskimme, että reissu kokonaisuudessaan maksaisi maksimissan 40-50€ nettisivujen mukaan. Siksi meillä ei soineet hälytyskellot tavatessame rannassa viittelöivän Captain Stubingin (Lemmenlaivasta) näköisen miehen, joka kuljetti meidät takana olevaan kioskiin. Kioskin edessä luki Excursions to Isola di Bella. Kaikki näytti kovasti viralliselta. Ihmettelimme vain miksi sedällä oli niin kiire myydä meille liput ja miksi hän toisteli, että nyt on viimeinen hetki ehtiä saarelle. Muistio itselle: älä koskaan kiirehdi antamaan rahoja tutustumatta ensin rauhassa siihen, mitä olet ostamassa. Meille ei koskaan ole käynyt vastaavaa –olemme aina osanneet lukea huijarit kaukaa.

Ihmettelimme vasta veneelle kävellessämme, että sedällä on yksityisvene ja charter-lautta oli lähdössä viereisestä laiturista. Tässä vaiheessa sadattelimme todella äänekkäästi tyhmyyttämme. Kun vielä Heini kuuli veneen rantautuessa, että ”excursion” ei sisällä pääsymaksua hänellä paloi käämit totaalisesti ja hän vaati suureen ääneen rahoja takaisin. Tästäkös Stubing suivaantui. Hän sanoi, että kyseessä on yksityinen vesitaksi ja taksa noin 2 minuutin matkasta saarelle oli meiltä 50€. Heini ja Timo eivät tähän tyytyneet vaan korottivat ääntä ja haukkuivat äijän huijariksi. Ukko uhkasi ajaa meidät takaisin rantaan ja kädet ilmassa viittelöiden ilmoitti, että nyt emme millään ehdi ajoissa kiertämään palatsia, koska se sulkeutuu. Mikä sekin oli huijausta. Tässä vaiheessa meillä molemmilla alkoi olla sen verran adrenaliinia veressä, että huusimme äijää ajamaan meidät haluamamme saaren rantaan ja antamaan rahat takaisin. Äijä meuhkasi, mutta latoi seteleitä toisensa perään ja saimme kuin saimmekin 40€ takaisin. Toisin sanoen maksoimme matkasta käytännössä saman verran kuin mitä lauttamatka olisi maksanut.

Rannassa laskimme kierroksia ja rauhoittelimme hätääntyneen näköisiä lapsiamme. Kun olimme selittäneet tapahtuneen tytöille, Laura ilmoitti, että häntä ei kukaan ikinä tule huijaamaan, koska hän on niin ovela. Sille oveluudelle olisi ollut kysyntää tänään J No pääsimme kuitenkin omillemme ja päästessämme Borromeon palatsiin (vuodelta 1632) sisälle oli huonot fiilikset jo unohtuneet.

Palatsi oli valtavan upea ja täynnä yksityiskohtia. Esimerkiksi koko kellarikerros, grotto, oli tehty muistuttamaan merenpohjaa. Sekä katto, seinät että lattia olivat täynnä erilaisia värjättyjä kiviä, jotka oli asetelty mm. simpukoiden muotoon. Tässä vaiheessa tuli mieleen, että tällä Borromeon perheellä on ollut todellakin ylimääräistä rahaa käytössään.

 Juhlasali oli kaikkein kaunein, koska seinät olivat vaaleansiniset ja ylös kattoon asti täynnä valkoisesta marmorista tai kipsistä tehtyjä enkelireliefejä. Saari ja palatsi isäntineen nousivat pian palatsin valmistumisen jälkeen sosiaaliseen kukoistukseen ja siellä vieraili mm. Napoleon vaimonsa Joséphinén kanssa. Napoleon oli halunnut valita itselleen vaaleanpunaisen sängyn, joka vielä tänäänkin oli nähtävissä kaikessa romanttisuudessaan. Emma kommentoi tauluja: ”Miksi noilla sedillä on pitkät kiharat hiukset ja mekot? päällä?” Niinpä.

Kierreltyämme palatsin huoneet läpi, kierros jatkui kauniiseen puutarhaan. Saarta on kutsuttu laivan muotoiseksi niin, että saaren palatsi kuvasi laivan takaosaa ja toisessa päässä sijaitseva puutarha puolestaan kapenevaa laivan kärkeä. Vaikka palatsi ja sitä ympäröivä puutarha olivat todella hienot, siellä täällä tuli sellainen 1600-luvun kitchin tuulahdus –jos sellaista silloin olikaan. Osa viinirypäleköynnöksiä imitoivista reliefeistä nymfeineen oli hieman liikaa ja puutarhaa dominoiva erikoinen seinällinen patsaita Eros ylimpänä oli jo hyvän maun rajoilla. Toki kovasti viihdyttävä.

Jo 1700-luvulla useammassa lehdessä kritisoitiin palatsin kermakakkumaista ja ylitsepursuavaa ulkomuotoa. Charles Dickens sanoi kuitenkin 1844: ”For however fanciful and fantastic the IsolaBella may be, and is, it still is beautiful. Mikään ei ollut 300 vuodessa muuttunut ja allekirjoitimme Dickensin mielipiteen täysin.

Ilma oli edelleen hyvin lämmin, yli 30 astetta, joten päätimme pitää kierroksen jälkeen kahvi- ja mehutauon palatsin ulkoilmakahvilassa. Kahvit maistuivat erityisen hyviltä ja lapset joivat sekä puolen litran mehupullon että veden lähes yhdellä huikalla. Samalla ehdimme myös ihmettelemään erään venäläisperheen naisten asustusta. Äidillä oli kaistale silkkimekkoa (Hermès), laukku (Louis Vuitton), aurinkolasit (Gucci) ja käsittämätön määrä kultahelyjä päällään. Takana tepasti nyrpeällä ilmeellä varustettu pullukka 8-vuotias tyttö, jolla oli valkoinen (liian pieni) röyhelömekko sekä Pieni Talo Preerialla –tyyppinen röyhelöhattu päässään. Oli hyvin hankalaa pitää pokkaa näiden mennessä useamman kerran meistä ohi. Yhteysalusta odotellessa Timo ja Laura ehtivät napata muutaman kuvan viereisestä Isola Superioresta samaan aikaan kun Heini ja Emma tyytyivät rentoutumaan penkillä. Laivamatkalla näimme venäläisrouvan kopion –koko asustus oli täysin samasta muotilehdestä napattu.

Päästyämme autoon tytöt nakersivat takapenkillä omenoita ja aikuiset yrittävät epätoivoisest löytää kivannäköistä spiaggiota, jotta lapset pääsisivät uimaan. Tätähän oli luvattu siitä asti, kun heräsimme. Puolen tunnin matkan päästä löysimme kauniin, paikallisen uimarannan. Tämä oli mukavaa vaihtelua Stresan yltiöturismille ja sitä seuraaville lieveilmiöille.

Viilennyimme koko perhe järvessä vuorotellen. Järven vesi oli täälläkin päin aivan kirkasta pohjaan asti ja niin lämmintä, ettei edes Heini kärvistellyt uimista lainkaan. Tämä tarkoittaneen sellaista +25 astetta. Istuimme uimisen jälkeen vielä hetken rannalla nauttien tummenevasta illasta ja seurasimme mielenkiinnolla noin 15-vuotiaiden italialaispoikien jalkapallottelua nurmikolla. Imagoon kuului pitää polvipituisia sortseja juuri tietyllä korkeudella lantiolla niin, että alla olevat merkkikalsarit näkyivät kaikille. Tätä sortsirituaalia harjoiteltiin vuorotellen, mikä oli meistä todella huvittavaa.

Rajamuodollisuudet olivat näin puoli yhdeksältä illalla kovin erilaiset kuin päivällä. Laput oli laitettu luukulle Sveitsin puolella ja Italian kopissakin oli väsyneen näköinen kaveri, joka heilutti kättään ”hus hus” –tyyppisesti kaikille ohiajaville autoille.

Kotimatkalla kävimme vielä hakemassa tutulta Coop-bensikseltä todella hyvää tuoretta patonkia ja hedelmiä iltapastamme kylkeen. Ylhäällä vuorilla ilma oli viilentynyt jo 20 asteeseen, mikä toisista (Timo) oli mukavan raikas ja toisista (Heini) kovin kylmä.  Ehdimme hetken ihailla vielä vastaleikattua nurmikkoa ja puutarhan trimattuja sitruuna- ja päärynäpuita ennen pimeän laskeutumista. Lauran mielestä alhaalla loistava Bellinzonan kaupunki näytti jouluvaloilta.