Pe 6.7. Pianezzo – Locarno – Domodossola, Italia

Keskellä yötä heräsimme aivan käsittämätön kovaan ukkosmyrskyyn.  Ilta ei ollut enteillyt lainkaan tälläistä yöllistä show:ta. Vettä tuli todellakin aivan saavista kaatamalla ja ukkonen paukahteli vuorien seinämistä niin kovalla voimalla, ettei aikuisista kumpikaan ollut kokenut vastaavaa. Maisema valkeni tasaisin väliajoin pilkkopimeästä täysin valkoiseksi salamien voimasta. Lähin jyrähdys kuului laskemalla kahteen salamasta jyrähdykseen, joten myrsky pyöri meitä hyvin lähellä. Lapset kipittelivät vuorotellen meidän sänkyyn. Myrskyä ja vedenpaisumusta kesti koko yön.

Aamulla myrskystä ei ollut tietoakaan, kun vuorimaisema loisti jälleen auringonvalossa, vaikkakin osa höyrypilvistä leijui samalla tasolla kuin puutarhaterassimme. Tässä paikassa ei kannata ainakaan luottaa säätiedotuksiin, koska ilmat vaihtuvat täysin vuorten mukaan. Aamiaisen aikaan ihmettelimme viereisellä vuorella pörrääviä kahta helikopteria. Yksi niistä tuntui kuljettavan tavaraa ylös muutamaankiin otteeseen.

Aamiaisen jälkeen soittelimme Barbaran kanssa ja sovimme, että lähdemme käymään heidän luonaan vasta huomenissa, koska Lucernen alueella oli tänään pilvinen ja sateinen päivä. Meidän suunnalla taas näytti aurinkoiselta.

Eilisen veneajelun lipuilla sai ilmaisen junamatkan Centovallin maisemajunalla Locarnosta Domodossolaan, Italian puolelle ja takaisin. Päätimme siis käyttää nämä hyväksi. Aamutoimissa meni yllättäen liian pitkään ja huomasimme autoon istuessamme, että juna lähtisi puolen tunnin päästä. Matka Locarnoon puolestaan kestää 20-30 minuuttia ruuhkasta riippuen. Jännäsimme siis todella ehtimistämme junaan. Junan parkkipaikalle kurvasimme tasan kello 12.01 ja lähdimme juoksemaan täysilllä (lasten tahdissa) kohti alikulkua junalle. Ehdimme juuri ja juuri ennen ovien sulkeutumista. Istuimme huokaisten junan penkkeihin. Emme olleet uskoneet ehtivämme. Juna lähti sveitsiläisittäin tasan kello 12.04.

Juna näytti jollain tavalla kälyiseltä ja se pysähtyi muutaman minuutin välein pikku kylien asemilla. Pian huomaisimme, että olimme ehtineet oikeaan suuntaan menevään junaan, mutta siihen hitaaseen paikallisversioon, josta pitäisi vaihtaa pian toiseen junaan. Hommaan kuului myös puolen tunnin vaihto-odotus. Tämähän ei meitä harmittanut, koska Intagran pieni vuoristokylä oli varsin hurmaava. Käpystelimme hitaasti kiviportaat kirkolle ottamaan valokuvia vuorotellen sekä maisemasta että kylästä. Emma kommentoi pieniä salakujia tonttujen omiksi piilopaikoiksi. Sellaisilta ne tosiaan näyttivätkin, koska talot kaartuivat molemmilta puolin kujien ylle. Vanha kirkko oli perinteinen katolinen kivikirkko, mutta erikoisuutena oli alttaritaulu, jossa oli jonkun paavin tai vastaavan piispanhattuisen herran näköispatsas.

Tällä kertaa kävelimme hyvissä ajoin takaisin asemalle huomataksemme rankkasadekuuron ottaneen meidät jälleen kiinni. Harmillisesti maisemareitin viehätyksestä oli puolet pois, koska sadepilvet tai rankkasade katkaisivat näkymät. Päädyimme siis laskemaan siltoja ja ihmettelemään kuinka korkealle noin 25km tunnissa puksuttava junamme jaksaisi puskea.

Domodossolassa paistoi aurinko, vaikkakin sielläkin tuntui alkavan sataa minä hetkenä hyvänsä. Kävelimme turistikioskille hakemaan kylän karttaa ja sen vanha herra piirsi meille karttaan vaaleanpunaisella yliviivaustussilla kävelyreitin, joka sisälsi kauppatorin sekä kirkon. Nähtävyyksien vähyys ei meitä haitannut, koska olimme jo päättäneet nauttia lounaaksi perinteiset italialaiset pitsat ja katsastaa kaupungin tarjonnan vasta tämän jälkeen. Vaihtoaikaa meillä tosin paluujunaan olisi vain puolisentoista tuntia.

Päädyimme ravintolaan, joka oli niin perinteisen italialainen kuin vain olla ja voi. Henkilökuntaa , mitä ilmeisimmin puolisukua, pyöri enemmän kuin asiakkaita ja pitsat valmistettiin avotulen päällä olevassa uunissa. Pyöreä tarjoilijarouva kävi hymyilemässä ja ihastelemassa bella bambinoita useaan otteeseen poskesta napaten. Tunnelma oli siis varsin lämmin ja pitsat todella herkullisia. Aikuiset joivat myös puoli karahvia talon hyvää valkoviiniä sekä ruoan päälle kahvit. Miellyttävä palvelu sekä todella edulliset hinnat saivat meidät kaikki hyvälle tuulelle ja viihtymään pitkään. Ulos kävellessämme huomasimme, että ulkona olikin satanut ja juna lähtisi pienen kävelykierroksen jälkeen. Pohdimme hetken puoltatoista tuntia myöhempää paluujunaa, mutta se toinen nähtävyys eli kirkko tuli nähtyä jo paluumatkalla ravintolasta ja kauppojakin oli vain nimeksi. Emma sai jälkiruoaksi kuitenkin herkullisen italialaisen jäätelötötterön ja Laura tikkarin.

Junamatka kesti jälleen sen vajaa kaksi tuntia, mutta tällä kertaa pääsimme nauttimaan jo näkymistä, koska sää oli kirkastunut muutaman asteen verran. Oli kuitenkin outoa katsoa pilviä, jotka leijuivat junakiskojen alapuolella. Juna kiemurteli läpi todella kauniiden vuoristomaisemien ja korkeimmillaan noin 1 000 metrin korkeudessa. Matkalla näimme vesiputouksia,vuoristojärviä ja vehreitä laaksoja vuorten välissä.  Siltoja junamatkalla oli yli kahdeksankymmentä ja osa junakiskoista tuntui kulkevan tyhjän päällä.

Locarnossa paistoi jälleen aurinko, kun hyppäsimme takaisin auton kyytiin. Matkalla kävimme vielä ostamassa Sveitsin moottoriteillä vaadittavan vuositarran (tähän mennessä olimme ajaneet pummilla...) sekä täydensimme hedelmävarastot. Tällä kertaa olimme takaisin talolla sen verran myöhemmin, että ilta pimeni nopeasti illallisen jälkeen. Tytöt huvittivat meitä vielä hetken 70-luvun aidoilla aurinkolaseilla keikistellen.