La 14.7. Pianezzo – Passo del San Bernardino - Ascona

Suunnittelemamme rantapäivä aukesi pilvisen sateisessa säässä. Aloimme siis aamun tutkimalla sääkarttoja, josko jostain lähistöltä löytyisi aurinkoinen ranta. Ikäväksemme koko lähiseudulle oli luvattu vaihtelevaa, mikä kokemuksemme mukaan saattoi tarkoittaa a) ukkosmyrkyä, b) aurinkoista, c) poutaa tai d) pilvistä tai e) kaikkea edellä mainittua. Se mikä oli varmaa oli tosiaan se vaihtelevuus. Aamupalan aikana taivas alkoi hieman rakoilemaan Pianezzon yläpuolella, joten Timo päätti rohkeasti ehdottaa reissua San Bernardinon solaan. Tämä siksi, että sää ei ollut vielä tarpeeksi aurinkoinen rannalla löhöilyyn ja saattoi olla varsin upea muutaman tunnelin toisella puolen. Ehdotus sai kannatusta erityisesti lapsilta, joille mahdollisuus lumessa pelehtimisestä ja jäisessä vedessä uimisesta oli tarpeeksi houkutteleva ja jopa Heiniltä, joka ajatteli upeiden maisemien painavan vaakakupissa pelkäämistä enemmän. Matkamme varsinainen osuus alkaisi vasta San Bernardinon kylästä, jonne ei taloltamme olisi vain 60km.

Lähdimme liikkeelle siivouksen ja lounaan jälkeen noin kahden aikoihin. Myöhäisestä lähdöstä johtuen päätimme pysähtyä kaupassa, koska  emme olleet varmoja takaisin ehtimisestä ennen sulkeutumisaikaa. Bellinzonan tutun ja turvallisen Coop:n jälkeen siirryimme vilkkaasti moottoritielle suuntana yhdeksi maailman parhaimmista ajoiteista ristittyyn San Bernarnidon solaan.

Matkamme sujui varsin leppoisasti isoja teitä pitkin. Huomasimme kuitenkin ennen pitkään, että olemme taas saapuneet isojen vuorten alueelle, kun vieressä kohoavat seinämät eivät tuntuneet päättyvän missään vaiheessa, vaikka GPS oli jo saavuttanut liki kilometrin korkeuden. Näihin maisemiin ei voi koskaan kyllästyä. Matka jatkui aurinkoisena aina 1600 metriin, missä vain pieni tunneli erotti meidät auringosta.

Saavutimme pian tunnelin jälkeen San Bernardinon pienen alppikylän, jonne jäimme pitämään vessataukoa. Valitsemallemme paikalliselle Essolle oli juuri ylitystieltä saapunut "Mc Switzerland" –jengi parinkymmenen kaksipyöräisen äijänkörilään vahvuudella. Kyseenalaisen käytöksen ja jengimäisen meiningin perusteella kyseessä ei ollut mikään sunnuntaiajelijoiden klubi.

Matka San Bernardinosta ylöspäin matka taittui selvästi pienempää tietä,  josta oli suosiolla jätetty keskiviiva merkkaamaatta. Serpentiini oli osittain sen verran tiukkaa, että jopa kaksipyöräiset käyttivät tietä molempien kaistojen leveydeltä. Timo harmitteli ylöspäin mennessä kelin märkyyttä, pilvisyyttä sekä auton kokoa ja automaattilaatikkoa. 

Serpentiini ylös solaan oli poikkeuksellisen kaunis ja tie varmasti autoilijan ja motoristin unelma. Kerrottakoot ajoreitin suosiosta sen verran, että matkalla alaspäin vastaan tuli mm. Lamborghini Gallardo, Aston Martin Vanquish, Mercedes SLS, Jaguar XKR, useampi kymmen eri sortin Porschea, joka tuntuu olevan Sveitsin yleisin urheiluauto, sekä toinen toistaan enemmän tai vähemmän tuunattuja japanilaisia ralliohjuksia.

Tässä vaiheessa vaihtuu kirjoittaja J Heinin mielestä tie näytti alaspäin katsoessa hyvinkin formularadalta, vaikkakin kukkaloisto tummanvihreää taustaa vasten ei autoradoista paljon muistuttanutkaan. Ylhäällä 2066 metrissä oli lämpöä parikymmentä astetta vähemmänkuin alhaalla ja kova tuuli. Otimme kuvia erittäin kylmän vuoristojärven ja San Bernardinon maamerkkikyltin edessä. Tytöt napsuttelivat eväitä eivätkä ymmärtäneet tuon taivaallista nähtävyyden hienoudesta.

Alaspäin matkatessa pilvet olivat hieman hälventyneet, mutta  eivät tarpeeksi, koska näkyvyys ihan huipulla oli lähinnä sumuista. Tämä ja se, että reitti tuli ajettua vain San Bernardinon puolelta sai Timon vannomaan, että tulee vielä aika, kun hän ajaa tämän solan uudelleen ja kunnon autolla. Kirjoittaja vielä lisää, että myös ajoseura vaihtunee kannustavammaksi moiselle reitille. Tämä erityisesti siitä syystä, että laskeuduttuamme puolen kilometrin verran alaspäin olimmekin jo moottoritiellä, jossa nopeusrajoitus oli 100-120km/h. Jollain tavalla tuntuu epäluonnolliselta iskeä näihin 1-2km korkeuksiin kaksi kaistaa, jyrkät käännökset ja tälläiset nopeudet. Siltikin näistä arkajalkamaisista elkeistä huolimatta myös Heinin mielestä sola oli todellakin kokemisen arvoinen. Tytöt laskivat vuorotellen montako vesiputousta he matkalla näkivät. Laskut menivät sekaisin useissa kymmenissä.

Alhaalla Bellinzonaan johtavalla tiellä lämpötilat nousivat jälleen +30 asteeseen ja pilvipoutaiseksi. Päätimme siis jatkaa matkaa suoraan lempparikaupunkiimme Asconaan, jossa oli kaunis ranta yhdistettynä leikkipuistoon. Uimme ja söimme eväitä useamman tunnin. Tytöt nauttivat kovasti uimisesta autossa istumisen jälkeen ja aikuiset puolestaan vielä leppeästä ilta-auringosta.